Torsten Torstensson Stålhandske

Is your surname Stålhandske?

Research the Stålhandske family

Torsten Torstensson Stålhandske's Geni Profile

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Share

Related Projects

Torsten Torstensson Stålhandske

Birthdate:
Birthplace: Hummelsund, Porvoo / Borgå, Finland
Death: Died in Haderslev, Denmark
Immediate Family:

Son of Torsten Svensson Stålhandske and Karin Lydiksdotter (Jägerhorn)
Husband of Christina Horn af Kanckas
Brother of Ragnhild Torstensdotter (Stålhandske) and Sven Torstensson Stålhandske
Half brother of Britta Torstendotter Stålhandske; Lüdik Mattsson Grönfelt and Katarina Guthrie

Occupation: General
Managed by: Private User
Last Updated:

About Torsten Torstensson Stålhandske

Stålhandske, Torsten (1593 - 1644)

ratsuväenkenraali, hakkapeliittojen päällikkö

Stålhandske, Torsten (1593 - 1644) Museovirasto. Torsten Stålhandske oli hurjista väkirynnäköistä tunnetun suomalaisen ratsuväen, hakkapeliittojen, päällikkö kolmikymmenvuotisessa sodassa. Rohkeasta ja luodinkestävänä pidetystä Stålhandskesta tuli yksi suurvaltakauden kuuluisimmista suomalaisista sotilaista, johon hakkapeliitta-käsite suomalaisessa kirjallisuudessa henkilöityi.

Torsten Stålhandsken isä, Torsten Sveninpoika Stålhandske oli länsigötanmaalaista talonpoikaissukua, joka oli saanut aatelisarvon 1565. Hänen äitinsä Karin Lydikintytär oli vanhaa suomalaista rälssisukua, joka tosin uskoi polveutuvansa Skotlannista, ja hän toi perheeseen myötäjäisinä Hummelsundin kartanon Porvoon pitäjässä. Torsten nuoremman ollessa nelivuotias isä kaatui 1598 Stånge-virran taistelussa kuningas Sigismundin ja (Kaarle IX) Kaarle-herttuan johtaman valtaneuvoston välisessä sisällissodassa. Äiti meni sittemmin uuteen avioliittoon, jo kolmanteensa, skottilaisen soturin, majuri Robert Guthrien kanssa. Ruotsin valtakunnan 1600-luvun taitteessa käymät jatkuvat sodat loivat suuren tarpeen palkkasotilasjoukoille, ja personaaliunionilla näihin aikoihin Englantiin liitetystä Skotlannista löytyi paljon toimettomia miehiä valmiina etsimään elantoaan protestanttisesta Ruotsista. Nähtävästi isäpuolensa välityksellä nuori Torsten pääsi jo lapsena skottilaisen eversti Patrick Ruthvenin paasiksi ja seurasi tätä, kun hän kävi Skotlannissa värväämässä rykmentiin uusia sotilaita Ruotsin palvelukseen.

Sotilasura oli Stålhandskelle luonteva valinta. Tavan mukaan hän aloitti suhteellisen alhaalta, henkirykmentin aliupseerina, mutta kahdessa vuodessa hän - epäilemättä yhteyksiensä avulla - nousi 1622 vänrikiksi kenraalimajuri Samuel Cobronin mukaan nimettyyn suomalaiseen jalkaväkirykmenttiin, joka tuolloin oli sijoitettu Liivinmaalle. Sota Puolaa vastaan oli jälleen kerran käynnissä ja tarjosi 28-vuotiaalle Stålhandskelle kyllin mahdollisuuksia ansioitumiseen. Hän yleni kapteeniksi 1625 ja sai seuraavana vuonna majurin arvon ja vakanssin Arvid Hornin rykmentissä. Vuonna 1627 hän siirtyi Uudenmaan ja Hämeen ratsurykmenttiin, jossa hän varsinaisesti loi uransa. Puolan sodan ollessa jo lopuillaan hänestä tuli 1629 everstiluutnantti Åke Tottin alaisuudessa. Pitkän sodan aikana Stålhandske sai hyvän tilaisuuden tutustua puolalaiseen ratsuväkeen, jota syystä pidettiin aikakauden parhaana. Länsimaissa käyttöön otettujen ratsuväen tuliaseiden sijasta se luotti yhä teräaseisiin ja hyvin ajoitetun rynnäkön aiheuttamaan paniikkiin. Ruotsin ratsuväki, ja myös Stålhandske, ottivat tästä vaikutteita, jotka pian tulivat hyvään käyttöön suuremmassa eurooppalaisessa sodassa.

Ruotsi liittyi mukaan jo vuosikymmenen jatkuneeseen niin sanottuun kolmikymmenvuotiseen sotaan 1630, kun Kustaa II Adolf teki hätäisen aselevon puolalaisten kanssa voidakseen tarjoutua suurempaan rooliin Saksan protestanttisten ruhtinaiden suojelijaksi. Stålhandske otti ilmeisesti osaa Frankfurt an der Oderin valloitukseen sodan alussa ja sai urhoollisuudestaan kuninkaalta läänityksenä 24 taloa Porvoon pitäjästä. Sodan ensimmäinen merkittävä taistelu käytiin Breitenfeldin kentällä 7.9.1631. Vastakkain olivat Ruotsin armeija vahvistettuna Saksin vaaliruhtinaan joukoilla ja keisarillinen armeija sotamarsalkka Johann Tserclaes von Tillyn johdolla. Stålhandsken rykmentti asettui rintaman oikean siiven äärimmäiselle laidalle, mikä myöhemmin vakiintui sen sijoitukseksi armeijan taistelujärjestyksessä. Suomalaista ratsuväkeä kutsuttiin hakkapeliitoiksi, mikä todennäköisesti johtui suomenkielisestä "Hakkaa päälle!" -komennosta ja sotahuudosta. Tällä komennolla ratsuväki käskettiin rynnäkköön vihollisen kimppuun.

Oikeata siipeä vastaan asettui keisarillisella puolella kuuluisa eversti Pappenheim ratsuväkineen. Taistelun alussa Pappenheim hyökkäsi monta kertaa hakkapeliittoja vastaan, mutta ei onnistunut tekemään läpimurtoa. Länsimaiseen ratsuväen hyökkäystaktiikkaan kuului useita peräkkäisiä hyökkäyksiä, jolloin ratsupistoolien tulella pyrittiin rikkomaan vastustajan rintama. Mikäli tämä onnistui, käytiin väkirynnäkköön ja käytettiin teräaseita, pääasiassa ratsuväen miekkaa. Koska tuon ajan tuliaseet olivat erittäin epätarkkoja, täytyi edes jonkinlaisen tehon aikaansaamiseksi hyökätä melkein vastustajaan kiinni ennen laukaisua. Kun jalkaväellä vahvistettu Ruotsin ratsuväki oli kestänyt vihollisen hyökkäykset, tuli vastarynnäkön aika, ja Pappenheimin nääntyneet ratsumiehet ajettiin kentältä. Lähes suojattomaksi jäänyt vihollisen tykistö vallattiin ja käännettiin entisiä isäntiään kohti. Keisarillisten raskasliikkeiset jalkaväkineliöt olivat tällöin jo hajoamassa, ja taistelu päättyi armeijan lähes täydelliseen tuhoon.

Stålhandske nimitettiin 38-vuotiaana 1632 everstiksi ja rykmenttinsä komentajaksi, missä asemassa hän toimi vuosikymmenen ajan aina kuolemaansa asti. Hänen ratsumiehensä seurasivat Kustaa II Adolfin mukana kaikissa tämän Saksassa käymissä taisteluissa. Ne kunnostautuivat niin Lech-virralla kuin Lützenissäkin, missä ne hakkasivat jälleen tieltään Pappenheimin ratsuväen. Kuningas kuitenkin kaatui jälkimmäisessä taistelussa, ja Ruotsin aseiden pitkään jatkunut voittokulku alkoi tulla päätökseensä.

Tappiot olivat 1600-luvun sodankäynnissä usein perin suuria. Stålhandsken ratsumiehistä oli Lützeniin asti selvinnyt vain noin puolentuhatta alkuperäisestä yli tuhannesta. Sodankäyntityyliin kuului, että päälliköt aivan korkeimpia myöten olivat eturivissä mukana taistelussa. Näin ollen on ymmärrettävää, että molemmilla puolilla kaatui tai joutui vangiksi joukko korkeita sotapäälliköitä. Tämä kohtalo tuli Kustaa II Adolfin sekä vastapuolella sotamarsalkka Tillyn osalle. Stålhandske puolestaan selvisi lukuisista taisteluistaan sangen vähin vammoin. Hamelnin luona 1633 hän sai haavan käsivarteensa, mutta se ei ollut kovinkaan vaarallinen, ja hän oli pian taas komentamassa joukkojaan Hollannin avuksi lähetetyssä retkikunnassa. Stålhandskesta kuten monesta muustakin menestyksekkäästä sotapäälliköstä väitettiin, että hän olisi ollut luodinkestävä.

Kuninkaan kuoleman jälkeen jo vuosikymmeniä yhtäjaksoisesti jatkuneiden sotien näännyttämä Ruotsi havaitsi juuttuneensa poikkeuksellisen veriseen ja yhä sekasortoisemmaksi käyvään suursotaan, josta se ei enää voinut irrottautua. Voitot ja tappiot seurasivat toisiaan ilman lopullista ratkaisua. Stålhandsken ura sen sijaan jatkoi nousuaan, ja huhtikuussa 1634 hänet korotettiin kenraalimajuriksi. Seuraavat vuodet hän vietti kenraali Herman Wrangelin alipäällikkönä Pommerissa, joka oli ruotsalaisten tärkeä tukialue Pohjois-Saksassa. Hänen hyvä onnensa seurasi häntä yhä. Wittstockin taistelussa syyskuussa 1636 hän oli tärkeässä roolissa pelastamassa Johan Banérin johtamaa Ruotsin pääarmeijaa. Sotaonni oli tällöin jo kääntynyt, ja Banérin pohjoiseen vetäytynyt, nääntynyt armeija joutui taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan. Epätoivoissaan Banér lähetti koko vasemman siipensä skottilaisen kenraaliluutnantti Kingin ja Stålhandsken johdolla kiertämään kauas vihollisen selustaan. Uhkapeli onnistui, ja viime hetkellä, taistelun näyttäessä jo menetetyltä, Stålhandsken ratsuväki teki rynnäkön vihollisen kylkeen ja valtasi jälleen sen tykistön. Keisarilliset vetäytyivät yön turvin, mutta Ruotsin sotajoukon saaliiksi joutui muun muassa 151 lippua, joista Stålhandsken kerrotaan ottaneen haltuunsa 35.

Stålhandske sai 1639 ensimmäisen itsenäisen johtotehtävänsä, Sleesiassa toimineitten 5 000 miehen vahvuisten joukkojen johdon. Hänen komentajuuteensa kohdistui kuitenkin arvostelua: Banér moitti häntä passiivisuudesta ja kykenemättömyydestä ja halusi vaihtaa hänet. Toisaalta kansleri Axel Oxenstierna ei nähnyt hänen toiminnassaan mitään moitittavaa. Stålhandske joutui kolmen vuoden ajan taistelemaan ylivoimaisia joukkoja vastaan, eikä kovin suureen aktiivisuuteen ollut mahdollisuuksia. Pahoin hävitetyssä Sleesiassa, kuten monin paikoin muuallakin Saksassa, huoltovaikeudet olivat suuret, ja Stålhandske sai pian julman maineen. Huolto oli se sotataidon laji, joka oli jäänyt muun kehityksen varjoon ja tarkoitti yhä pitkälti maaseudun ryöstämisestä armeijan tarpeisiin.

Banérin kuoltua 1641 Ruotsin joukkojen ylipäälliköksi tuli Lennart Torstensson, joka suosi Stålhandskea, vaikka joutuikin pelastamaan tämän armeijan marssimalla hänen avukseen huhtikuussa 1642. Leipzigin eli Breitenfeldin toisessa taistelussa lokakuussa 1642 Stålhandske johti taas hakkapeliittojaan hurjan tarmokkaasti. Taistelu päättyi ruotsalaisten suureen voittoon, mutta Stålhandske itse haavoittui vaikeasti. Toivuttuaan hän sai ylennyksen ratsuväenkenraaliksi. Hän oli nyt 48-vuotias eikä ollut juuri ehtinyt käydä kotimaassaan sitten sotaanlähtönsä kaksikymmentä vuotta aiemmin.

Sota jatkui ja Stålhandske seurasi Torstenssonia Määriin. Syyskuussa 1643 tuli yllättävä määräys palata takaisin pohjoiseen ja valmistautua yllätyshyökkäykseen puolueettomaan, mutta varsin vihamieliseen Tanskaan. Sota oli jälleen kerran laajenemassa. Tammikuussa 1644 Stålhandske käytännössä ratkaisi Koldingissa käydyn lyhyen taistelun lyömällä rynnäköllä tanskalaisen ratsuväen. Hänen päivänsä olivat kuitenkin jo luetut. Epäterveellisissä sotaleireissä vietetyt vuosikymmenet ottivat vihdoin veronsa. Hän sairastui vakavasti pian taistelun jälkeen ja oltuaan kuusi viikkoa vuoteenomana kuoli huhtikuussa 1644.

Vietettyään lähes kaikki aikuisvuotensa sotaretkillä Stålhandskelle ei ollut juuri jäänyt aikaa siviilielämään ja perheen perustamiseen. Hän solmi Tanskan sotaretken alla 1643 edullisen avioliiton entisen päällikkönsä Arvid Hornin tyttären Kristinan kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi ja lapsettomaksi. Stålhandsken ruumis tuotiin takaisin kotimaahan, ja hänet haudattiin 1645 Turun tuomiokirkkoon. Hänen monumentaalinen hautamuistomerkkinsä, missä hänen ja hänen puolisonsa kuvat on veistetty kiveen, on edelleenkin nähtävissä suurvaltakauden kuvanveistotaiteen pysyvänä muistomerkkinä.

Torsten Stålhandske oli tyypillinen Ruotsin suurvaltakauden sotilas niin hyvässä kuin pahassa. Hän oli erittäin taitava ratsuväen päällikkö, joskin hänen kykynsä sodanjohtajana ja strategina jäivät vaille näyttöä. Hänen henkilökohtainen rohkeutensa ja aggressiivinen taistelutapansa toivat hänelle menestystä sotakentillä ja tekivät hänestä legendaarisen sotilaan, joka suomalaisten hakkapeliittojen päällikkönä muodostui koko käsitteen henkilöitymäksi. Hänen ystävyytensä Brittein saarilta tulleisiin upseereihin, joiden kieltä hän osasi, levitti myös hänen mainettaan, sillä heidän kauttaan hänen tekonsa pääsivät hyvin esiin suositun The Swedish Intelligencers -aikalaisteoksen sivuilla.

Toisaalta Stålhandskea on moitittu liiallisesta mieltymyksestä viiniin, mutta moite lienee yhtä hyvin perustein kohdistettavissa lähes jokaiseen tuon ajan päällikköön ja sotilaaseen. Toinen syytös koskee hänen tapaansa hankkia sotasaalista. Sotasaaliin hankkiminen ja erilaisten lunnaitten suoranainen kiristäminen voitetuilta kuului myös ajan sodankäyntitapaan. Merkittävin sotasaalis, jonka Stålhandsken tiedetään hankkineen ja toimittaneen kotimaahansa, lienee Århusin piispan kirjasto, 890 nidettä, jonka hän ryösti Tanskasta. Hänen leskensä lahjoitti miesvainajansa toivomuksen mukaisesti kokoelman vastaperustetun Turun akatemian kirjastolle, missä se muodosti kirjaston arvokkaimman osan kunnes tuhoutui Turun palossa 1827.

Torsten Stålhandske S 1593 Porvoon pitäjä, K 21.4.1644 Haderslev, Tanska. V Torsten Sveninpoika Stålhandske ja Karin Lydikintytär. P 1643 - Kristina Horn S 1604, K 1673, PV käskynhaltija Arvid Henrikinpoika Horn ja Ingeborg Ivarintytär Stiernkors.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. H. Stjernswärd, Två kavallerister från Sveriges stormaktstid. Stockholm 1996.

TORSTEN STÅLHANDSKEN MUKAAN NIMETTY. Postimerkki 1934.

Kirjoittaja(t): Veli-Matti Syrjö

Julkaistu 19.11.1998 (päivitetty 21.1.2009)

Artikkelitekstin pituus: 11846 merkkiä Kansallisbiografia-verkkojulkaisu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Lyhenteiden selitykset Tekijänoikeudet ja viittaaminen Lähetä artikkelista palautetta Hae kaikista verkkojulkaisuista Verkkojulkaisut

Kansallisbiografia Talouselämän vaikuttajat Henkilökuvat Kenraalit ja amiraalit Turun hiippakunnan paimenmuisto SKS:n jäsenet

Kansallisbiografia

Esittely Hakulomake Vapaasti luettavat

Kirjaudu sisään Hanki käyttäjätunnus Hinnasto ja ohjeet

Artikkelien rakenne ja lyhenteet Lähteet Toimituskunta Kirjoittajat Tekijänoikeudet ja viittaaminen Kirjoittajien ohjeet Kirjoittajien eettiset ohjeet

Palaute Rekisteriseloste

Yhteystiedot

Biografiakeskus Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Hallituskatu 2 B, Helsinki

biografiakeskus@finlit.fi

Ota yhteyttä Palaute

http://www.blf.fi/artikel.php?id=2342

Torsten Stålhandske, krigare, född den 1 september 1593 på Hummelsunds gård i Borgå socken i Finland, död den 21 april 1644 i Haderslev, son till Torsten Svensson (Stålhandske) och Carin Lydiksdotter Jägerhorn, gift 1643 med Kristina Horn.

Följde i sin ungdom överste Patrick Ruthven i hans värvningsuppdrag till Skottland i syfte att få tag i lämpliga legosoldater till den svenska hären. Hemkommen utnämndes han till underofficer vid Livgardet, följde 1626 Gustav II Adolf till Preussen, blev samma år major vid Arvid Horns regemente och 1627 vid kavalleriet under Åke Henriksson Tott. Han utnämndes 1629 till överstelöjtnant vid Nylands och Tavastehus kavalleri och anförde under trettioåriga kriget ständigt de finska ryttarna.

I slaget vid Breitenfeld 1631 stod han i andra linjen med sina ryttare på den, av Gustav II Adolf själv anförda första linjen på den högra flygeln och bidrog i väsentlig mån till segern. I träffningen vid Nürnberg sprängde han med sina finnar österrikiske översten Cronbergs "oövervinneliga krigare” och avgjorde vid Lützen, då Gustav II Adolf stupat, till stor del genom sitt kraftiga ingripande segern till svenskarnas fördel.


Torsten Stålhandskes vapensköld, glasmålning i Åbo domkyrka.1634 blev han sårad i slaget vid Hameln. 1635 förenade han sig, såsom generalmajor, med huvudarmén under Johan Banér. I slaget vid Wittstock erövrade han med egen hand trettiofem fanor och standarer samt kastade, när segern höll på att vända sig åt fiendens sida, med oemotståndlig kraft de fientliga skarorna överända och drev dem på flykten. På samma sätt utmärkte han sig i slaget vid Chemnitz samt i Schlesien, där han nästan ensam hela året 1640 försvarade sin ställning mot greve Mansfeld. Slutligen, i april månad 1642, förenade han sina skaror med Lennart Torstensons armé samt deltog i det andra slaget vid Breitenfeld, där han illa sårades. I maj blev han general över kavalleriet. 1643 följde Stålhandske Torstenson till Böhmen, tillintetgjorde 1644 på Jylland en fientlig häravdelning, men insjuknade och dog den 21 april 1644 i Haderslev. Torsten Stålhandske begrovs i ett ståtligt och dyrbart gravmonument uppfört av hans hustru Kristina Horn i svart marmor i ett av Åbo domkyrkas kor

Trots att han var liten till växten, skall Stålhandske ha haft en utomordentlig kroppsstyrka. Då någon fången officer, i synnerhet någon polack eller österrikare, vilka han inte kunde med, fördes till svenska lägret, hälsades han av Stålhandske med ett handslag, som kom blodet att spricka ut under naglarna. Vid utväxlingen plägade han bedja dessa offer för sina smekningar hälsa herrarna av befälet, att han önskade träffa dem för att ge dem ett ärligt svenskt handslag.

Denna artikel är helt eller delvis baserad på material från Nordisk familjebok, 1904–1926 (Not). 

Länkar

http://www.adelsvapen.com/genealogi/St%C3%A5lhandske_i_V%C3%A4sterg%C3%B6tland_nr_66

https://de.wikipedia.org/wiki/Torsten_Stålhandske

Torsten Stålhandske

Grabmal von Torsten Stålhandske und Christina Horn im Dom von Turku Torsten Stålhandske (in deutscher Literatur oft Staalhansch genannt; * 1594 in Porvoo; † 21. April 1644 in Haderslev) war ab 1642 schwedischer General und Befehlshaber der finnischen Reitertruppen (genannt Hakkapeliitta). Er war der Sohn von Torsten Svensson (Stålhandske) und Katarina Teet. Sein Vater starb in der Schlacht von Stångebro 1598. Seine Mutter heiratete dann den Major Robert Guthrie. Dieser vermittelte den jungen Torsten wohl auch an Patrick Ruthven.

Leben[Bearbeiten] Er begann seine Karriere bei Oberst Patrick Ruthven. 1626 wurde er Major im Regiment von Horn. Im Jahr darauf kam er zur Kavallerie von Åke Tott und wurde 1629 Obristleutnant. Am 17. September 1631 nahm er an der Schlacht bei Breitenfeld teil und am 15. April 1632 war er in der Schlacht bei Rain am Lech Oberst, des Weiteren kämpfte er in der Schlacht an der Alten Veste und in Lützen. 1633, in der Schlacht bei Hessisch-Oldendorf wurde er verwundet. 1635 wurde er zum Generalmajor ernannt und wurde Johan Banér zugeteilt. In der Schlacht bei Wittstock konnte er 35 Banner erobern. Auch in Chemnitz konnte er sich auszeichnen.

Im Jahr 1640 kämpfte er gegen den Grafen Mansfeld in Böhmen. 1642 kämpfte er mit Thorstenson in der Schlacht bei Breitenfeld (1642) wo er schwer verwundet wurde. Nach seiner Genesung wurde er General der Kavallerie. 1643 kämpfte er wieder mit Thorstenson in Böhmen. Er wurde dann mit Thorstenson an den Dänischen Kriegsschauplatz versetzt. Dort kämpfte er in Jütland und beschlagnahmte die Bibliothek des Aarhuser Bischofs Morten Madsen (1596−1643). Die Bücher bildeten 1646 den Grundstock für die neue Bibliothek der Universität von Turku. In Dänemark war er noch entscheidend an der Schlacht von Kolding beteiligt. Nach der Schlacht wurde er aber schwer krank und starb.

Er war Mitglied der Fruchtbringenden Gesellschaft mit dem Gesellschaftsnamen "der Verjüngernde".

Torsten Stålhandskes soll von kleiner Statur gewesen sein und ungewöhnlich kräftig. Er soll Gefangene mit Handschlag begrüßt haben und ihnen dabei die Finger gebrochen haben.

Familie[Bearbeiten] 1643 heiratete er Christina Horn, Tochter seines ehemaligen Kommandanten Arvid Horn. Sie bezahlte auch das Grabmal in der Seitenkapelle des Doms von Turku, wo er mit ihr beigesetzt wurde. Die Ehe blieb kinderlos.

view all

Torsten Torstensson Stålhandske's Timeline

1593
September 1, 1593
Porvoo / Borgå, Finland
1644
April 21, 1644
Age 50
Haderslev, Denmark
????