Spekulaatiota kylläkin, mutta epäilimme Fridericuksen asiaa tutkiessamme, että hän voisi olla alunperin Turkkilainen (Dictus Turcke, viittaa käännettynä: Turkkilaiseksi kutsuttu) Sukunimi ei välttämättä ollenkaan viittaa sukuun vaan alkuperämaahan. Lisäksi Saksan sukututkimuksissa suku päättyy siellä päässä Fridericukseen. Aikakausi on ollut Hansakaupan vilkkainta aikaa ja epäilyksenämme onkin, että F olisi ollut kauppias jostain Turkin suunnalta, jäänyt sitten Saksaan ja perustanut perheen siellä.
