Hei
Olemme mieheni kanssa koonneet Rautavaaran talojen paikkoja (koordinaatit), esittääkseni talot, henkilöt ja tapahtumat sukuohjelmiston kartalla.
Minulla on koottuna pääosa (n. 100) 1890-luvun rippikirjan talojen koordinaateista. Kaipaan kuitenkin varmistusta työllemme sillä talojen numerot ja kylät muuttuivat monilta osin 1850-luvulla. Tämä tarkoittaa sitä, että talo jolla oli esim 1820-luvulla nimi "Xkylä #, Talon nimi YY" ei enää 1860-luvulla ollutkaan samanniminen vaan se saattoi olla toisessa kylässä samalla talonimellä mutta eri numerolla oleva talo. Näillä molemmilla taloilla tulisi kuitenkin olla samat koordinaatit sillä talo itsessään ei muuttanut vaan pysyi samalla fyysisellä paikalla. Toisissa tapauksissa talo puolestaan rakennettiin uudestaan mutta nimi ja numero säilyivät ja paikka muuttui. Näille samannimisille taloille tarvittaisiin kuitenkin eri koordinaatit, jotta 1820-luvun asukit ja 1860.luvun asukit kiinnittyisivät oikeaan taloon ja paikkaan.
Edellä kuvatun vuoksi haikailen sellaisen taloluettelon perään, jolla voisi "audit trailin" tavoin seurata talon nimen, numeron ja kylän muutoksia. Aloitin jo kokoamaan tällaista luetteloa. Puuha on melkoisen työläs ja siksi päätinkin kysyä Rautavaara-projektilta "Mistä löytäisin Rautavaaran talo/isäntäluettelon?"