
Hei.
Liperistä löytyy minunkin juuret ja näyttäisi olevan kaikkien viestin lähettäneiden kanssa myös yhteiset esivanhemmat. Olisi kyllä mielenkiintoista saada selville Kinnusten puu ja mistä he sinne ovat saapuneet ? Oma mutu tuntumani on lännestä. Olen ajatellut tehdä isälinjan DNA tutkimuksen , jos siitä saisi jotain valaistusta asiaan, silloin yhteistyö vastaavan tutkimuksen tehneen kanssa kai voisi avata paremmin tutkimuslinjoja. Rääkkylä - Liperi akselilla esiintyy paljon Kinnusia 1700 luvulla jo. Olen kiinnostunut.
Jorma Kinnunen
Liperin seudulla on minunkin vanhempien juuret. Isäni äidin äiti on ensimmäinen os Kinnunen (Räsänen).jonka näen, syntynyt 1800-luvun lopulla Vaiviooon Liperin pohjoispuolelle. Sitten on sukupuussa polku muita Kinnusia aina 1700-luvun alkupuolelle, viimeinen syntynyt Papelonsaarelle. Osa Kinnusista sukupuussani syntynyt Kontiolahdella.
Juha Lappalainen
HEI!
Oravisalo kuului aikoinaan osittain Liperiin ja osittain Rääkkylään. Rääkkylä oli jossain vaiheessa Kiteetä.
Rääkkylän Oravisalosssa on Kinnula -niminen tila, joka on isäni suvun alkusijoja.ukkini (Pekka,1892) on sillä tilalla syntynyt -viljapellolle elokuussa.
Olen seurannut hieman tuota geneettistä puolta, isälinjani on todennäköisesti tullut Savosta,todennäköisin paikka on Rantasalmi.Sinne linja on tullut Karjalasta, Muolaata on ehdoteltu.Isälinjani on tavallisin suomalainen linja, eli N.
Kattelin ylläolevien kirjoittajien yhteyksiä itseeni, taisi 5 tai 6 olla verisukulaisserkkuja.Äskettäin Joensuussa kuollut veljeni oli vaimonsa (Liperin Räsäiä) 7.serkku.Aika tavallista, että suomalaiset ovat enemmän tai vähemmän sukulaisia.
Liperin Rääkkylän Kinnusia on tosiaan paljon, en tiedä, onko kukaan selvittämässä heidän yhteyksiä toisiinsa.
Terveisin Leo Kinnunen ,Tampere
syntynyt Rääkkylän Oravisalossa
Kiitos kaikille kysymykseeni vastanneille. Odottelen DNA-testin tuloksia ja plaan niihin kun ne saapuvat. Tiedän aiemmista testeistä, että geenini ovat vahvasti itäiset. Kinnusen suku levisi eräittän laajalle savolais-karjalaisen kaskeamiskulttuurin myötä. Sukua siirtyi runsaasti Ruotsin suomalaismetsiin ja jossakin määrin myös Inkeriin ja suureksi mämmästykseni myös Venäjän puoleiseen Karjalaan. Sukua tulee taustaani paitsi isälinjan kautta, useampaa kautta äitilinjaa myöten. Kaiken kukkuraksi vaimoni esiäideistä on löytynyt kaksikin Kinnusta, vaikka hänen sukunsa on vahvasti Laatokan Karjalasta
Onko tässä ketjussa vielä lukijoita? Isoäitini äiti oli nimeltään Emmi Kinnunen. Hänestä ei ole nimen lisäksi mitään muuta tietoa meillä, isoäitini oikea isä on myös arvoitus. Kasvatti-isä kuitenkin on Juha Mustonen. Jos jollakin olisi pienikin vihje tai tieto näistä henkilöistä niin laittakaa viestiä.