Lisa Annala - Antti Samulinpoika Perälän osuus

Started by Mauri Juhani Myllylä on today
Showing all 2 posts
Today at 2:53 PM

Näkemys, että Antti olisi Liisan ensimmäinen kumppani perustuu kolmeen kirkonkirjoista ja oikeusasiakirjoista löytyvään todisteiseen. On tietenkin niin, että rippikirjat ja syntyneiden luettelot eivät anna vastauksia, mutta todiste ei ole maininta "Antinpoika". Päinvastoin kuin tässä väitetään, en ole näin koskaan väittänyt. Toki sekin on yksi detalji, mutta vain yksi. Historiakirjat eivät rajoitu rippikirjoihin ja syntyneisiin.

1. Liisa ja Antti asuivat jonkun aikaa yhdessä Pyhäjoen Annalassa. Siellä olon voi Juhon syntymän mukaan ajoittaa Liisan raskaaksitulon paikaksi.
2. Liisa ja Anttii muuttivat muutaman kuukauden välein Vihannin Nikulaan.
Nikula kuului tässä vaiheessa sotilassuvulle, ilmeiseti Vihannin ruotusotilaan perillisille. Antti ja Liisa olivat Nikulassa palkollisia. Tämä muutto Annalasta tapahtui Liisan raskausaikana. Nikulassakin he asuivat yhtä aikaa. Asia näkyy rippikirjoista. Liisa muutti pian Juhon kanssa Oulaisten Mansikkalaan (Kankaanpää).
3. Juho vietti jo lapsena aikaa Nikulassa, jossa myös Antti oli asunut Pyhäjoelta sinne muutettuaan. Liisa asui Oulaisissa, vain poika Nikulassa.

Emme me tähän varmuutta saada muutoin kuin seuraamalla Antti Perälän ja Juho Kankaanpään mieslinjoja ja testaamalla yDna. Toki on niinkin, että paljon myös rippikirjojen sukulaisuussuhteista jää varmistamatta, mutta jos pidämme oletuksena rippikirjoja ja syntyneitä niiden löytyessä, niin kysymys on sopimuksesta.

Today at 3:30 PM

Korjasn Liisan muuttoajan Annalasta Nikulaan. Se rapahtui pian Juhon syntymän jälkeen.

Showing all 2 posts

Create a free account or login to participate in this discussion