Anna Henricsdotter

Started by Private User on Tuesday, March 12, 2024
Showing all 19 posts

Hei!

Olisiko joku viisaampi kertomaan (löytämään vahvistusta), ovatko Anna Heikintytär Anna Henricsdotter Ala-Pispa ja Anna Henricsdotter Anna Henricsdotter Ala-Pispa sama henkilö?

Anna Heikintyttärellä on Genissä vanhemmat Henrik Johansson Seppälä (Myrrä) ja Leena Michelsdotter Pauhu, mutta ei lapsia merkitty ja Anna Henricsdotterilla on lapset, joista Mikko Heinonen Michaël Josua Juhonpoika Heinonen on minun isoisoisäni, mutta tälle Annalle ei ole vanhempia.

Haluaisin tietää Anna Henricsdotterin vanhemmat. MyHeritagen puolella hänelle on laitettu vanhemmiksi juuri nuo samat kuin Anna Heikintyttärellä (ja olen itsekin ne jostain sinne puolelle tullut kopioineeksi tarkistamatta).

Minulla ei aivan vielä riitä osaaminen kirkonkirjojen vanhimpien tekstien lukemiseen, mutta minulla on ajatus, jos nämä ovat sama henkilö, että Annan muuttaessa Suoniemeltä Mouhijärvelle, niin kirkonkirjoihin on merkitty hänen syntymäpäivänsä väärin. Anna Heikintytär on syntynyt 11.7.1802 ja Anna Henricsdotter on rippikirjoissa merkitty syntyneeksi 11.11.1802.

Jos ovat kuitenkin eri henkilöt, niin olisi kiva löytää molemmille niitä muitakin tietoja, sillä molemmat ovat joka tapauksessa minulle sukua, vaikka olisivatkin eri henkilöt.

Ainakin Pirkkalassa on syntynyt heinäkuussa joku Anna Henricsdotter. olisiko isä Seppälä bonden Henric Jörensson ja äiti Lena Michelsdotter?

Niinpä saattaisi olla samasta Annasta kyse, jos muiden asiakirjalähteiden tarkastelu vahvistaa Seppälän Annan liikkeet.

Mouhijärvi muuttaneet 1797-1836 (AP I Ba:1) Sivu 63 1829 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3124... / Viitattu 12.03.2024

2.6.1830 6.6.1830 Kallo Bd. Johan Joh. s. Ala Pispa Anna Henrics dr Maria Fredrica

*10.1.1834 12.1.1834 Ylis Kallo Bd. Johan Ala Pispa Anna Henriks dr - (dödf. gosse b.)

*18.4.1835 20.4.1835 Ylis Kallo Bd. Johan Ala Pispa Anna Henriks dr 32 Johan Noach Enoch

*28.10.1837 1.11.1837 Ylikallo 181 Bd. Johan Joh. s. Ala Pispa Anna Henrics dr 34 Michaël Josua

*24.6.1841 27.6.1841 - 181 Bd. Johan Joh. s. Ala Pispa Anna Henrics dr 38 Eva Lovisa

Onko näistä teidän vastauksista nyt tulkittavissa, että nämä kaksi Annaa eri syntymäajoista huolimatta olisivat yksi ja sama henkilö?

Alarivi n:o 17
Suoniemi muuttaneet 1812-1833 (JK980 I Bb:1) 1829 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2366... / Viitattu 12.03.2024

Minulla ei lukutaito (en siis saa selvää siitä käsialasta) noihin teksteihin riitä tuossa viimeisessä Ari K:n laittamassa linkissä. Sanotaanko siinä sama asia kuin noissa aiemmissakin muuttaneissa vai onko siinä jotain uutta tietoa?

Muuttokirja Mouhijärvelle 1829 nro:20 , syntymäpäivä muuttuu.
Voisko joku kopioida linkin, ei taas onnistu..

Onko tässä Annan koti? s.11.7.1802
Suoniemi rippikirja 1822-1829 (JK978 I Aa:10) Sivu 82 Urmia Myrrä ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2366... / Viitattu 12.03.2024

Kyllä on.

Mouhijärvi muuttokirjoja 1824-1830 (AP I Jb:4) Sivu N:o 20 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3229... / Viitattu 12.03.2024

Kyllä se tuntuisi, että tuo muuttokirja, missä syntymäpäivä muuttuu, niin voisi olla todiste siitä, että sama Anna on kyseessä.

Syntyny kuitenkin Pirkkalassa 11.7.1802
Pirkkala syntyneet 1797-1832 (TK424 I C:5) Sivu 52-53 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1206... / Viitattu 12.03.2024

toi muuttokirjassa oleva pvm taitaa näyttää 11.11 mutta kun kattoo yläreunasta kirjan numeroa 17 niin huomaa miten kirjuri on 7:n kirjottanut -->eli olis oikein.

Anna siis syntyy 11.7.1802 ja isänsä on Henrik Seppälä / Myrrä . Anna muuttaa Mouhijärvelle 29.11.1829, jolloin hänen syntymäajakseen muuttuu 11.11.1802. Tuossa muuttokirjassa lukee sukunimi Myrrä, joten silläkin uskoisin olevan sama Anna. Siinä muuttokirjassa sanotaan myös vihkipäiväksi 24.6.1829 Johan Johansson Ala-Pispan kanssa, joten sekin tukee ajatusta siitä, että kyseessä on sama Anna. Myöhemmissä rippikirjoissa ja kuollessaankin hänen syntymäajakseen on merkitty tuo 11.11.1802.

Kiitos kaikille. Yhdistin profiilit.

Kyllä varmaan on sama Anna, useinhan nuo syntymäajat muuttuvat.. Oletko löytänyt vihkitiedon jostakin?
ps.. asun tuon ko. Ala-Pispan naapurissa...

Seitsemänsiä serkkuja ollaan :D . Minä en ole koskaan edes käynyt siellä tai siis Mouhijärvellä olen toki käynyt, mutta en tietääkseni ole noita suvun asuinpaikkoja (tietoisesti ainakaan) nähnyt.

Tuo vihkipäivä/tieto löytyy tuon muuttokirjan alareunasta Mouhijärvi muuttokirjoja 1824-1830 (AP I Jb:4) Sivu N:o 20 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3229... / Viitattu 12.03.2024

mutta en ole varsinaista vihkimerkintää vielä löytänyt, vaikka olen mielestäni sen jossain muuallakin sivuhuomautuksena nähnyt (en muista missä).

Anna ei näyttänyt olevan verisukulainen, mutta yhdistämisen jälkeen onkin. Äitinsä Leena Mikontyät on kolmas serkku kuuden sukupolven erolla, joten Anna on neljäs serkku viiden sukupolven erolla. Näin se tietämys ja sukulaisten määrä vaan lisääntyy.

Anna Heikintytär Ala-Pispa is your 9th cousin five times removed.

Showing all 19 posts

Create a free account or login to participate in this discussion