Is your surname Ahrenberg?

Research the Ahrenberg family

Jacob Ahrenberg's Geni Profile

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Share

Johan Jacob Ahrenberg

Birthdate:
Birthplace: Viborg, Finland
Death: Died in Finland
Place of Burial: Helsinki, Uusimaa, Finland
Immediate Family:

Son of Carl Wilhelm Ahrenberg and Matilda Maria Ahrenberg
Husband of Widolfa von Engeström-Ahrenberg
Father of Carl Gaston Ahrenberg; Signe Blanche Maria Tandefelt; René Ahrenberg; Märta Mathilda Beatrice Hertz and Helga Cecilia Geneviève (Vevi) Franck
Brother of Carl Ahrenberg; Gustaf Adolf Ahrenberg; Matilda Kristina Ahrenberg; Karl Erik Ahrenberg; Gustava Ahrenberg and 1 other

Occupation: länsarkitekt och skriftställare i Viborg
Managed by: Private User
Last Updated:

About Jacob Ahrenberg

http://www.blf.fi/artikel.php?id=3106

http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Jacob_Ahrenberg

http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899/henkilo.php?id=18593:

Arkkitehti, kuvataiteilija, lehtimies ja kirjailija. Taiteellisena neuvonantajana porsliinitehdas Arabiassa 1890-luvulla. Hänen tyttärenpoikansa oli kansainväiliseti tunnettu muotoilija Kaj Gabriel Franck (9.11.1911-26.9.1989)

Kansallisbiografia:

Ahrenberg, Johan Jacob (1847 - 1914)

arkkitehti, akvarellimaalari, kirjailija

Ahrenberg, Johan Jacob (1847 - 1914) 1894. Museovirasto. Johan Jacob (Jac.) Ahrenberg oli aikansa taide- ja kulttuurielämän monipuolinen vaikuttaja. Hän oli paitsi arkkitehti, kuvataiteilija ja taiteellinen suunnittelija myös kirjailija, joka julkaisi romaaneja ja muistelmateoksia sekä käsitteli arkkitehtuuria, taideteollisuutta ja kuvataidetta kriittisissä ja poleemisissa kirjoituksissaan. Ahrenbergin lähes unohduksiin jääneistä novellikokoelmista ja romaaneista on pidetty onnistuneimpina niitä, joiden aiheet ovat Ahrenbergin omalta kotiseudulta, Itä-Suomesta, tai sivuavat sitä. Parhaiten ovat aikaa kestäneet hänen vanhoilla päivillään kuutena osana julkaisemansa värikkäät, joskin epätasaiset ja -tarkat muistelmaesseet.

Viipurilaisen Johan Jacob (Jac.) Ahrenbergin isä oli koulumies ja konservatiivinen kirkollisuuden kannattaja, epäsovinnainen äiti toimi herätysliikkeen piirissä ja arvosteli virallista uskonnollisuutta. Ahrenbergin kehitykseen vaikutti kuitenkin niitä enemmän kodin kulttuuriharrastukset, esimerkiksi äidin kiinnostus kansankulttuuriin.

Ystävänsä arkkitehti Theodor Höijerin innostamana ylioppilas Ahrenberg päätyi opiskelemaan arkkitehtuuria Tukholman Kuninkaalliseen vapaiden taiteiden akatemiaan, jossa arkkitehtuurin professorina oli Fredrik Wilhelm Scholander. Vesivärimaalauksella, koristetaiteella ja kirjallisilla tuotteilla oli vahva sija opettajan toiminnassa, joka oli hyvä esikuva Ahrenbergin laaja-alaisille esteettisille harrastuksille. Koulutusta täydensivät opintomatkat Keski-Eurooppaan, Balkanille ja Pohjois-Afrikkaan.

Ahrenberg pääsi heti ammattiuransa alussa 1870-luvun toisella puoliskolla mukaan rakentamaan lähinnä kansainvälisiä näyttelyareenoja varten kansallista, teollisesti, taiteellisesti ja sivistyksellisesti kehittynyttä "Suomi-kuvaa".

Ahrenberg, insinööri Robert Runeberg (1846 - 1919) ja kenraali Julius af Lindfors muodostivat kolmikon, joka suunnitteli ja organisoi Suomen näyttelytoiminnan Pariisin maailmannäyttelystä 1878 Kööpenhaminan teollisuus- ja taidenäyttelyyn 1888. Ahrenberg järjesti näyttelymiljöitä ja piirsi huonekaluja ja tekstiilejä, jotka saattoi tunnistaa eurooppalaisiksi, mutta jotka samalla tarjosivat suomalaisia erikoispiirteitä. Hän seurasi aikansa virtauksia pyrkiessään kehittämään kansallista tyyliä kansanomaisen aineiston pohjalta. Suomessa hän kuuluu yhdessä ystävänsä taiteilija Fanny Churbergin ja tämän perustaman Suomen Käsityön Ystävien kanssa suuntauksen alullepanijoihin, vaikka vieraantui myöhemmin tästä fennomaanisesta piiristä ja läheni professori ja taidepoliitikko Carl Gustaf Estlanderin edustamaa liberaalia taideteollista suuntaa.

Näyttelyarkkitehtina tai -komissaarina Ahrenberg osasi myös neuvotella ja vaikuttaa viranomaisiin, eikä vähiten venäläisiin näyttelyviranomaisiin, jotka viime kädessä määräsivät, miten Suomi sai esiintyä. Viipurin monikansallisessa ilmapiirissä kasvaneena Ahrenbergilla oli hyvä kielitaito. Hän soveltui tämän takia tehtäviin, jotka edellyttivät yhteydenpitoa keisarivallan venäläisiin edustajiin. Hänelle uskottiin keisari Aleksanteri III:n Lappeenrannan sotilasharjoituksiin 1885 suuntautuneen vierailun puitteiden suunnittelu ja toteutus sekä keisariperheelle myöhemmin lahjoitetun Langinkosken kalastusmajan sisustuksen suunnittelu. Ahrenberg loi näissä kohteissa hallitsijoille "suomalaisen" miljöön soveltamalla perinteellisistä esinemalleista ja karjalaisista tekstiilikuoseista poimittuja aiheita.

Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdin työstä suuri osa tapahtui suunnittelijakollektiivin jäsenenä, mutta Ahrenbergin nimissä on lukuisia itsenäisiäkin projekteja. Lyseot, tyttökoulut ja seminaarirakennukset muodostavat valtaosan hänen virkatuotannostaan; yksityistöiden joukossa on useita kirkkoja ja yhteiskouluja. Arkkitehtina Ahrenberg oli johdonmukainen eklektikko, joka etsi suunnitelmiinsa vaikutteita länsimaisen kulttuurin suuresta muoto- ja tyylivarastosta. Periaatteessa hän oli jo koulutuksensakin vuoksi klassisisti, ja tämän kantansa hän ilmaisi myös kirjoituksissaan propagoiden muun muassa Carl Ludvig Engelin tyyliä ja rakennustapaa ajankohtana, jolloin vuosisadan vaihteen kansallisromantiikka teki tuloaan. Kannanotto ei estänyt häntä itseään välillä kokeilemasta gotiikan muotoja, kuten Kajaanin puurakenteisessa kirkossa tai joidenkin tyttökoulujen rakennuksissa. Ahrenbergin näkökulma aikakauden arkkitehtuuriin ja taide-elämään ei ole yksinkertaisesti määriteltävissä. Pääasiassa hän vaikuttaa konservatiivilta, joka vastusti vuosisadan vaihteen klassillisen perinteen rikkojia, mutta toisaalta hänessä on myös nähty uuden suunnan kannattaja.

Ahrenberg on ensimmäinen suomalainen arkkitehti, joka ymmärsi rakennusmuistomerkkien restauroinnin järjestelmällisenä, historiallisen merkityksen motivoimana korjaustyönä. Turun tuomiokirkossa on säilynyt hänen Torsten Stålhandsken, Åke Tottin ja Kankaisten hautakappelin restaurointinsa, joka palautti historiallisille interiööreille niiden Turun palossa menetetyn arvon. Ahrenberg ei hyljeksinyt historiallista asiatietoa, mutta noudatti tarpeen vaatiessa 1800-luvulla tavallista, myöhemmin voimakkaasti arvosteltua tyylirestauroinnin periaatetta. Keskiajan tutkija Emil Nervander, jonka piti yhdessä Ahrenbergin kanssa laatia Taivassalon kirkon restaurointisuunnitelma, arvosteli liian ylimalkaista suhtautumista korjattavan kohteen ominaisuuksiin ja huomautti, ilmeisesti juuri yhteistyökumppaniaan ajatellen, ettei "yksikään elävä arkkitehti" ollut vaivautunut tutustumaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen keräämään historialliseen aineistoon. Muinaismuistoyhdistys edusti suomalaiskansallista suuntaa, jolle kosmopoliitti ja ruotsalaisen kulttuurin ihailija Ahrenberg ei lämmennyt.

Kirjailijanuransa Ahrenberg aloitti julkaisemalla 1870 Helsingfors Dagbladissa ja Finsk Tidskriftissä matkakirjeitä ja pieniä novelleja, jotka olivat kokoelmien På studieresor (Opintomatkoilla, 1878) ja På främmande botten (Vieraalla maalla, 1880) pohjana. Ahrenberg löysi 1880-luvulla omaksi aihepiirikseen kotiseutunsa Itä-Suomen, jonka aiheita hän käsittelee muun muassa novellikokoelmissaan Hemma (Kotona, 1887) ja Österut (Idästä, 1890) sekä kertomuksessaan Hihuliter (1889). Merkittävin hänen Itä-Suomea kuvaavasta tuotannostaan on romaani Stockjunkarn (Tukkijunkkari, 1892). Näiden välissä hän julkaisi ylhäisön elämää 1700-luvulla käsitelleen kirjemuotoisen novellin Anor (1891).

Ahrenbergin parhaina teoksina on pidetty romaaneja Familjen på Haapakoski (Haapakoskelaiset, 1893) ja Vår landsman (Kansalaisemme, 1897), joissa kuvataan venäläistyneitä suomalaisia upseereita ja heidän perheitään ja jotka nekin osaltaan liittyvät nimenomaan Itä-Suomeen. Niiden saamaan suosioon vaikutti varmaankin myös se, että niissä käytettiin esikuvana Suomen ministerivaltiosihteerin Woldemar von Daehnin perhettä. Ahrenberg itse "siteeraa" Människor som jag känt -kokoelmassaan von Daehnin kommenttia Ahrenbergin luovuttaessa tälle Haapakoski-teoksensa eksemplaarin: "Hm! Kiitän, hm! Olen sen jo lukenut. Arkkitehti on käyttänyt minua hyväkseen, kyntänyt minun vasikoillani." Ahrenbergin kaksi viimeistä teosta, historialliset romaanit Med styrkans rätt (Vahvemman oikeudella, 1899) ja Rojalister och patrioter (Kuninkaan ja isänmaan puolustajia, 1901) olivat edellisiä kirjoja heikompia ja saivat viileän vastaanoton.

Ahrenbergin teokset olivat aikanaan suosittuja ja niitä käännettiin myös suomeksi ja muillekin kielille. Nyttemmin ne kuitenkin ovat pääasiassa jääneet unohduksiin; klassikoiksi niistä ei ole ollut. Aikalaisarvioissa todettiin Ahrenbergin vilkas mielikuvitus ja sujuva kynä mutta myös juonen kehittelyn puutteellisuudet ja kielen epätäsmällisyys.

Ahrenberg on muistelmateoksessaan Människor som jag känt kuvannut henkilögallerian, jonka kautta valottuvat myös hänen omat matkansa, ammatilliset ja sosiaaliset kontaktinsa, erilaiset työtehtävänsä ja opintonsa. Ahrenbergin tuttavuuksiin kuuluivat Troijan kaivauksillaan kuuluisaksi tullut Heinrich Schliemann, venäläinen taiteilija Vasili Vereshtshagin, Ivan Turgenev, Viktor Rydberg, Pariisin oopperan arkkitehti Charles Garnier ja normandialainen kreivi Arthur de Gobineau, jonka germaaneja ihannoivasta rotuopista hän omaksui ideoita. Kotimaassa hän liikkui kulttuurin ja politiikan keskeisissä piireissä ja laati luonnekuvat Zachris Topeliuksesta, ministerivaltiosihteereistä Woldemar von Daehnistä ja Victor Napoleon Procopèsta, joistakin kenraalikuvernööreistä, Albert Edelfeltistä, Fredrik Paciuksesta, kansanrunouden tutkija Julius Krohnista, kuvanveistäjä Robert Stigellistä ja teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomista. Ahrenberg, joka ajatteli kansankulttuurin vaikuttaneen merkittävästi henkiseen kehitykseensä, laati henkilökuvat myös kahdesta lapsuudenkotinsa palvelijasta sekä metsästäjä Ignoi Vornasesta. Vornasen luona hän tutustui taiteilija Severin Falkmanin kanssa Karjalan erämaihin ja sen ihannoituun kansaan.

Ahrenberg kirjoitti ahkerasti Helsingfors Dagbladiin, Nya Presseniin, Hufvudstadsbladetiin ja aikakauslehti Finsk Tidskriftiin. Kun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov lakkautti 1900 Nya Pressenin, Ahrenberg perusti Dagligt Allehanda -nimisen lehden, jota hän onnistui pyörittämään sensuuria pakoillen suunnilleen vuoden verran ennen kuin sekin lakkautettiin. Ahrenberg avusti myös aikakauslehti Teknikerniä.

Jac. Ahrenbergin vaimo Widolfa oli taidemaalari, johon hän oli tutustunut opiskeluaikanaan Tukholman taideakatemiassa. Tytär Signe, naimisissa Tandefelt, oli myös taiteilija, joka tunnetaan erityisesti taidearvostelijana. Tyttärenpoika Kaj Franck, jolle äidinisän taiteellinen ja henkinen perintö oli ilmeisen tärkeä, on Suomen taideteollisuuden tunnetuimpia muotoilijoita.

Johan Jacob Ahrenberg, Jac. S 30.4.1847 Viipuri, K 10.10.1914 Helsinki. V rehtori Carl Wilhelm Ahrenberg ja Matilda Maria Bäck. P 1876 - taidemaalari Fredrika Widolfa Carolina von Engeström S 1845, K 1914, PV kapteeni Carl Gösta von Engeström ja Fredrique Gustafva von Walden. Lapset: Carl Gaston S 1878, K 1921, eversti; Signe Blanche Maria S 1879, K 1943, taidekriitikko, P intendentti Carl Henrik Magnus Tandefelt; Helge Edmund René S 1882, K 1941, lääninkamreeri; Märta Mathilda Beatrice S 1884, K 1958, taidemaalari, P hopeaseppä Hans Peter Hertz; Helga Cecilia Geneviève (Vevi) S 1887, K 1972, P tilanomistaja Harry Kurt Franck.

view all

Jacob Ahrenberg's Timeline

1847
April 30, 1847
Viborg, Finland
1878
January 15, 1878
Age 30
Finland
1879
January 11, 1879
Age 31
Helsingfors, Finland
1882
May 8, 1882
Age 35
Helsingfors, Finland
1884
March 7, 1884
Age 36
1887
November 20, 1887
Age 40
1914
October 10, 1914
Age 67
Finland
????
Helsinki, Uusimaa, Finland