Is your surname Mölkänen?

Research the Mölkänen family

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Irja (äiti Varvara) Mölkänen

Also Known As: "Nunna Varvara", "äiti Varvara"
Birthdate:
Birthplace: Ruokojärvi, Impilahti, Finland
Death: October 15, 2011 (86)
Heinävesi, Finland
Place of Burial: Heinävesi, Finland
Immediate Family:

Daughter of Heikki (Feodor) Mölkänen and Nasti Mölkänen

Managed by: Reijo Mitro Savola, on hiatus un...
Last Updated:
view all

Immediate Family

About äiti Varvara

Nunna. Lintulan ortodoksinen luostari, Palokki, Heinävesi.

Syntyisin: Ruokojärvi, Impilahti.

äiti Varvara


Syntymä / Birth / Рождение:

Irja Mölkänen syntyi Impilahden Ruokojärvellä 04.12.1924.

Merkintä Impilahden Kitelän ort. srk:n rippikirjassa:

Kitelän ortodoksinen seurakunta > Kitelän ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Pääkirja II 1891-1900 (I Aa:13) > s. 6: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3894623

Huom. rippikirjan sivulla isän Feodorin syntymäkuukausi on merkitty virheellisesti lokakuuksi ja äidin Anastasian syntymäaika kahdella väärällä tavalla, vuonna 1900 ja 26.8.1897.

Kuolema / Death / Смерть:

Äiti Varvara kuoli Heinävedellä 15.10.2011. Video: nunna Varvaran muistoliturgia Lintulan luostarin Pyhän Kolminaisuuden kirkossa 20.10.2011.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Irja Mölkänen, äiti Varvara, syntyi Feodor ja Anastasia Mölkäsen perheeseen Impilahden Ruokojärvellä 4. joulukuuta 1924. [1] Hän päätti jo lapsena mennä luostariin:

Meillä oli suvussa ollut jo aiemmin monta nunnalupauksen antanutta. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, koska meillä oli ortodoksinen usko ja ortodoksinen koti. [2, 3]

Toive toteutui evakkovuosien jälkeen. Ennen luostariin menoa, silloin vielä Irja Mölkänen, joutui muiden karjalaisten tapaan evakkotielle, vastuullaan kotitilan karja. Sotavuosien jälkeen perhe asettui Outokumpuun. Silloin 23-vuotias Irja toteutti päätöksensä ja lähti Heinäveden Palokin kylään asettuneeseen Lintulan nunnaluostariin. [2, 3] Lintulan ortodoksisessa Pyhän Kolminaisuuden luostarissa hän asui vuodesta 1948. Hän oli yksi niistä kolmesta suomalaisesta nunnasta, jotka ovat olleet luostarissa Heinävedellä sen perustamisesta asti. [4, 3] Lintulan nunnaluostari perustettiin Karjalan Kannaksella, Kivennavalla 1894. Sodan jälkeen luostari hankki Heinäveden Palokista entisen Hackman-yhtiön kartanon ja maatilan. Siellä toiminta alkoi 1946. [2, 3]

Äiti Varvara kertoi usein lapsuudestaan ja nuoruudestaan Karjalassa. Hän korosti karjalan heimon ortodoksisuutta. Uskonto liittyi kaikkeen arkielämään, vaikka kirkossa käynnit eivät aina olleet mahdollisia. Toki suurina juhlina lapsetkin pääsivät kirkkoon. Mutta kaikki elämäntavat perheessä ja suvun sekä naapurien piirissä opettivat lapsille omaa uskoa. Vanhempien merkitys tässä oli tietysti suuri. Niinpä äiti Varvara kertoikin, että hänen äitinsä hyväksyi aikanaan tyttärensä luostariin menemisen ilomielin. Ison perheen äitinä hän sanoi, että menkööt vaikka kaikki. Äiti Varvaran olemuksessa ilmeni selkeästi luostarielämässä usein korostettu rukouksen ja työn yhdistäminen. Tullessaan Lintulaan nuorena, 23-vuotiaana, äiti Varvara sai ensimmäiseksi tehtäväkseen lehmien hoitamisen. Tämä työ oli hänelle tuttua jo lapsuudenkodista. Karjanhoidossa häntä ohjasi nunna Mikaela, joka oli ukrainalainen syntyperältään. Matj Mihaila, kuten häntä kutsuttiin, oli myös oppinut omassa lapsuudenkodissaan että "aivan kuin ruumiimme tarvitsee kaksi kättä, tarvitsemme me ihmiset kaksi seikkaa päästäksemme Jumalan luo. Nämä ovat rukous ja työ." Tämän opetuksen hän välitti nuorelle sisarelle ja oli itse hyvänä esimerkkinä opetuksestaan. [5, 3] Jorma Liesman [6] valokuvia äiti Varvarasta lampaiden hoidossa Lintulan luostarissa: kuva 1, kuva 2, kuva 3 ja kuva 4.

Sisaristosta oli siihen aikaan suurin osa iäkkäitä ja sairaalloisiakin, eivätkä he pystyneet tekemään maataloustyötä, joka oli luostarin pääelinkeino. Jumalanpalveluksiin iäkkäät nunnat osallistuivat. Raskaat arkityöt jäivät kuitenkin nuorempien tehtäväksi. Jumalanpalveluksiin he osallistuivat viikonloppuisin ja juhlina sekä paastoaikoina. Rukouksellinen mieliala säilyi kuitenkin työssä, sillä äiti Varvara on kertonut, että matj Mihaila puhui hänelle työn ohella luostarielämän asioista ja kertoi pyhien ihmisten elämäkertoja. [5, 3]

Äiti Varvara muisteli [2, 3]:

Täällä oli 33 nunnaa, he olivat jo vanhoja ja vain muutama puhui suomen kieltä. Silloinen Igumenia Johanna oli toiminut opettajana ja hän puhui suomea. Aluksi minulle sanottiin, ettei ole tilaa. Kolmena päivänä illoin ja aamuin Igumenia kysyi aina uudestaan haluaisinko jäädä. Sanoin, että evakkotyttö nukkuu vaikka kynnyksellä. Tilaa Lintulassa oli silloin vähän. Niin sitten jäin ja heti alkuun sain kuuliaisuustehtäväksi karjanhoidon. Sodan jälkeen kaikesta oli pula ja elämä luostarissakin vaatimatonta. Kasvatin ja hoidin luostarin lehmät vasikasta lähtien. Lisäksi oli kaksi hevosta hoidettavana. Aluksi oli kielivaikeuksia ja väärinkäsityksiä tuli.

Myöhempinä vuosina, kun Lintulaan oli tullut kirkkokynttilätehdas ja äiti Varvarasta sen työnjohtaja, hän sanoi eräässä lehtihaastattelussa, että toivoo myös niiden ihmisten, jotka sytyttävät kirkossa Lintulassa valmistetun kynttilän, muistavan rukouksissaan kynttiläntekijää. [5, 3]

Täytettyään 40 vuotta kesällä 1966 Irja Mölkäsen vihki nunnaksi Lintulan luostarin silloin rippi-isä pappismunkki Savva - ja hänestä tuli Äiti Varvara. Silloin piti olla ennen nunnavihkimystä täyttänyt 40 vuotta. Äiti Varvara kommentoi: Varvara on hyvä nimi: se osuu syntymäpäivän kanssa samalle päivälle. [2, 7, 3]

Lähimmäisenrakkaus ja siitä kumpuava kiinnostus ja myötätunto niin ihmisiä kuin eläimiä ja koko luomakuntaa kohtaan oli äiti Varvaralle ominaista. Luostarissa vierailevat ja talkootyössä käyvät ovat saaneet kokea hänen sydämellistä asennettaan niin työssä kuin lepohetkinäkin. Kaivolla istuva ja jutusteleva äiti Varvara tuli monelle tutuksi ja läheiseksi. Myöhempinä vuosina ihmisten kohtaamispaikaksi tuli keittiön vieressä oleva keinu. Monet ovat saaneet lohdutusta ja rohkaisua elämäänsä hänen kanssaan keskustellessaan. Hänellä oli erinomaisen hyvä muisti, joka teki mahdolliseksi vuodesta toiseen muistella tapaamiensa henkilöiden elämänvaiheita. Myös muille luostarisisarille hän oli korvaamaton luostarin historian opettaja. Hän kertoi oman monivuotisen luostarissaolonsa tapahtumia sekä myös edesmenneiden nunnien kohtaloita ja neuvoja. Hän oli todella elävä silta Lintulan luostarin menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Myös rakkaus eläimiin ja koko luontoon oli hänessä positiivinen piirre, joka aina ilahdutti niitä, jotka saivat olla näkemässä hänen suhtautumistaan eläimiin. Ensisijaisena huomion kohteena olivat tietysti aikanaan lehmät ja lampaat, jotka olivat hänen hoidossaan. Oman huomionsa saivat kyllä myös kanojen ja ankkojen ohella taivaan linnut, joiden pesimistä, poikasia ja ruokamatkoja hän kiinnostuneena seurasi. Navettakissoja on aina ollut hänen lähellään. Kun navetta 2000-luvun alussa suljettiin ja eläinten hoito lopetettiin, muuttui viimeinen navettakissa Pörri äiti Varvaran ja vähitellen kaikkien sisarten kotikissaksi. Kyllä kukkiakin kasvoi aina niissä rakennusten ulkonurkissa, joissa äiti Varvara liikkui. Ensimmäisiä huomioita äiti Evangelialla äiti Varvarasta luostariin tultuaan oli hänen tapansa tehdä aamuisin keittiön oven lukkoa avatessaan kolme ristinmerkkiä luontoon päin. Koko luonnon hän käsitti olevan Jumalan luomakunta, jota meidän tulee kunnioittaa. Nyt kun hän on poissa näkyvistä, on jäljelle jäänyt paljon muistikuvia siitä, miten hän teki työtä, seurusteli avoimesti ympäristönsä kanssa ja kunnioitti Jumalaa kaikessa. Tuntuu vähän samalta kuin auringon laskiessa, kun sen säteet pitkän aikaa valaisevat maisemaa. [5, 3]

Mikko Sopanen muistelee äiti Varvaraa [8, 3]:

Lintulan luostarin nunnat tulivat tutuiksi jo kouluaikanani. Suunnistimme luostarin aidan vierustalla ja lähimetsässä etsien rasteja. Talvisin hiihdimme luostarin pelloilla ja kulkipa latu myös alaportin vierestä jatkuen metsään. Ankkalammen jääkin tuli tutuksi, kävimme siellä luistelemassa. Palmusunnuntaina riensimme virpomaan luostarin väkeä itse koristelluilla pajunoksilla. Kesäisin kävimme Lintulan kahviossa ostamassa jotakin hyvää, tikkareita tai jäätelöä.

Armeijan jälkeen nunna Serafima pyysi minua pudottamaan lumia luostarin navetan katolta ja siitähän se työurani alkoi. Luostarissa oli paljon erilaisia työtehtäviä, joita sain hoidettavakseni. Työt menivät paljolti vuoden kiertokulun mukaan. mm. talvella oli lumien auraamista, heinien hakua ladolta, polttopuiden tuontia keittiölle ja tietenkin navettatöitä Varvaraa auttaen.


Opiskelupaikan saatuani Varvaralla oli hätä: "Entäs nyt sitten, mitenkäs Lintulan työt tulevat tehdyksi?" Ratkaisu löytyi: Viikot kuluivat Jyväskylässä opiskelun merkeissä ja lauantait ja lomat Lintulassa. Varvara oli liikkuvaista sorttia ja saatoin löytää hänet milloin navetalta, karjakeittiöstä, kaivopuistosta, harmaalta talolta, Antonina-talolta, kahviosta, pyykkituvalta, keinusta tai kynttilätehtaalta. Opiskelun jälkeen sain vakituisen työpaikan Heinävedeltä päiväkodista ja Lintulan työt tein viikonloppuisin ja joskus iltaisinkin.

Keväisin aloitimme lampaiden keritsemisen ennen lumien sulamista. keritsemisessä meillä oli vakiotiimi: Varvara, äitini Aino ja minä. Jo hyvissä ajoin Varvara oli varannut äidilleni tehtävään sopivan työvaatetuksen, navettatakin ja käsineet, jotka odottivat karjakeittiössä. Kerran keväällä Varvara sanoi: "Kiitos, Ulla, kun annoit Mikolle aamuvuoron, ja voimmekin aloittaa lampaitten kerinnän aikaisemmin". Lampaita sai keritä useampana iltana ja monena lauantaina, olihan lampaita joskus jopa toistasataa. Lauantaisin meitä odotti kerinnän jälkeen lämmin sauna, usein Anteron lämmittämänä, ja Varvaran varaamat puhtaat pyyhkeet. Syksyllä lampaat kerittiin uudestaan saman työtiimin toimesta samoin kuvioin. Kerinnän ohessa keskustelimme ajankohtaisista luostarin asioista, palokin kylän kuulumisista, valtakunnan asioista ja politiikasta sekä maailman tapahtumista. Varvara oli kiinnostunut kaikenlaisista asioista.


Kun lampaat oli keritty, alkoivat ulkotyöt, lammasaitojen ja ulkokanalan tarkistukset ja kunnostukset, kaurankylvö, perunanpano, kasvimaiden muokkaukset ja lampaitten päästäminen ulos laitumelle. Kesäisin leikattiin pihan nurmikkoja, haettiin kerppuja lampaille, siirrettiin pässien aitaa, kalkittiin navetta ja kellari, huollettiin niittokonetta ja tehtiin tietenkin heinää yhdessä monien talkoolaisten kanssa Varvaran valvovan silmän alla.

Päivän työnjako tapahtui kaivopuistossa, jossa pidettiin päivän strategiset neuvottelut. Varvara istui kaivon kannella ja määräsi työtehtävät minulle ja talkoolaisille. Yhteistyö sujui Varvaran kanssa mutkattomasti ja työt tulivat tehdyiksi. Päivän aikana Varvara kerkesi olla monessa mukana, kerkesipä välillä istahtamaankin kahvion keinustuolissa tuoden tullessaan kukkasia kahvioon silmäniloksi. Vuosien saatossa työnjaossa tapahtui pientä hienosäätöä Varvaran kysellessä minulta: "Mitäpäs meinasit tänään tehdä?" Vastasin aikomukseni ja hän oli yleensä samaa mieltä. Joskus oli jotakin lisätyötä, esim. perunoitten vienti kellarista keittiölle. Juhannusta juhlistettiin Lintulan uimarannassa kokon sytyttämisellä ja lettukesteillä.

Raimo Ikonen [9] oli äiti Varvaran opissa talkoolaisena Lintulan luostarissa. Raimo muisteli äiti Varvaran lampaiden hoitoa ja hänen ihastuttavaa karjalankielistä puhettaan.

Päivi Mecklin muistelee äiti Varvaraa [10]:

Pienenä kansakoululaisena kävin joka kouluaamu hakemassa häneltä luostarin navetasta maitotonkan koulun keittiöön. Varvaralla oli aina palanen ruisleipää ja siinä paksu kerros voita odottamassa ikkunalaudalla. Ja hänellä oli lämmin syli. Asuimme Palokin koululla 10 vuotta, isä oli opettajana ja äiti keittäjänä. Kun menin oppikouluun, niin ensimmäinen työsuhteeni loppui siihen, mutta kävin sitten usein auttamassa nunnia puutarhassa ja Varvaraa kynttiläpajalla. Vielä vuosikymmenten kuluttuakin hän tunnisti minut aina jo kaukaa ja totesi että "Anneko se siinä" (toinen etunimeni on Anneli).

Lintulan luostarin historiaa [11, 2]

Karjalan Kannakselle, Kivennavalle, perustettiin 1895 Lintulan Pyhän Kolminaisuuden naisyhteisö, josta sittemmin tuli luostari. Lintula oli ensimmäinen ortodoksinen naisyhteisö Suomessa. Se sai alkunsa, kun salaneuvos Neronov vaimoineen antoi osan Lintulan hovitilasta kirkollista käyttöä varten. Lahjoittamisen ehtona oli naisten työ- ja hyväntekeväisyysyhteisön perustaminen ja sen muuttaminen myöhemmin luostariksi. Maataloudesta tuli luostarin pääelinkeino. Vaikka luostari kasvoikin melko nopeasti, sillä oli aluksi taloudellisia vaikeuksia. Lisäksi vuonna 1907 paloi luostarin navetta ja 1916 kirkko. Kirkon palossa tuhoutuivat mm. ikonit, kirkkopuvusto, arkistokirjat sekä jumalanpalvelus- ja nuottikirjat. Luostarin kehityksessä tapahtui kuitenkin myös edistystä: esimerkiksi 1911 luostarin yhteyteen perustettiin orpokoti ja koulu. Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous sekä Suomessa 1918 käyty sota kuitenkin vaikeuttivat Lintulan toimintaa. Venäjän rajan sulkeutuminen vaikutti Venäjältä tulleen taloudellisen avun loppumiseen sekä sisariston lukumäärän vähenemiseen, sillä venäläisiä ei luostareihin enää otettu. [11, 2]

Ennen talvisodan syttymistä Lintulan luostari evakuoitiin. Evakuoitu luostarin väki päätyi toukokuussa 1940 Kulmalahdelle, jossa se vietti yhteensä kuusi vuotta. Luostarin ja kirkon omaisuus jäi lähtökiireen vuoksi lähes kokonaisuudessaan Kivennavalle. Melkein kaikki Lintulan rakennukset tuhoutuivat jo talvisodan alkuvaiheessa ja kun Karjala menetettiin sodan seurauksena Neuvostoliitolle, ei Kivennavallekaan ollut enää paluuta. Vuonna 1946 ostettiinkin Heinäveden Palokista Koskijärven kartanon maatila, jonne Lintulan nunnat muuttivat. [11, 2]

Aluksi Lintulan sisaret asuivat kartanon päärakennuksessa. Tilat kävivät pian ahtaiksi, mutta parannuksia luostarin rakennuskantaan piti odottaa 1960-luvulle saakka. Luostarilla ei aluksi ollut edes omaa kirkkoa, vaan kartanon salista sisustettiin päivittäisten jumalanpalvelusten toimituspaikka. Se pyhitettiin Pyhälle Kolminaisuudelle Lintulan perinteen mukaisesti. 1966 valmistui Lintulan uusi asuntorakennus ja kesällä 1967 pystytettiin pääsisäänkäynniksi Uuden Lintulan tunnusmerkki, korkea kaariportti. 1972 alettiin vihdoin rakentaa asuntolaan liittyvää kirkkoa kellotapuleineen. Pyhälle Kolminaisuudelle pyhitetty kirkko valmistui syksyllä 1973. Kirkon suunnitteli arkkitehti Vilho Suonmaa. Alttarin ja ikonostaasin ikonit maalasi ikonimaalari Petros Sasaki. Vuosituhannen vaihteessa kirkossa tehtiin laaja remontti, jossa kirkkosali sekä ikonostaasi uusittiin perusteellisesti. Luostarin asuntolan läheisyyteen valmistui 1988 arkkitehti Antero Turkin suunnittelema uudisrakennus. Sisariston asuntolaa puolestaan peruskorjattiin ja laajennettiin vuosina 1992-1993. Rakennuksen ulkonäkö muuttui, kun siihen lisättiin perinteistä luostarityyliä ja sen kulmikasta ulkonäköä lievennettiin. 1995 luostarin hautausmaalle rakennettiin Antero Turkin piirtämä hirsitsasouna, jonka esikuvana on vanha äänisniemeläinen malli. Tsasouna pyhitettiin Jumalanäidille. Sen sisällä on suuri Jerusalemin Jumalanäidin ikoni, joka muistuttaa vanhan Lintulan sisarten vaelluksesta Heinävedelle. Luostarin ympäristö on nykyisin rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi ja vanhan Koskijärven kartanon rakennukset ja pihapiiri on pyritty säilyttämään. [11, 2]


Viitteet:

  • [1] Impilahden Kitelän ortodoksisen seurakunnan rippikirjat.
  • [2] Nunna Varvara tuntee Lintulan - 62 joulua takana. Yle Uutiset. [https://yle.fi/uutiset/3-5438428]
  • [3] Kooste Reijo Savola.
  • [4] Nunna Varvara siunattiin haudanlepoon. Suomen ortodoksinen kirkko. [https://www2.ort.fi/content/nunna-varvara-siunattiin-haudanlepoon]
  • [5] Nunna Evangelia: Ollos iäti muistettu, äiti Varvara! Lintulan luostarin ystävät r.y.:n jäsentiedote 2011.
  • [6] Jorma Liesma.
  • [7] Lintula, Pyhä Kolminaisuuden naisluostari. Julkaisija Lintulan luostarin ystävät ry. 1985.
  • [8] Muistoja äiti Varvarasta 20.10.2011. Mikko Sopasen puhe äiti Varvaran muistotilaisuudessa. Lintulan luostarin ystävät r.y.:n jäsentiedote 2011.
  • [9] Raimo Ikonen.
  • [10] Päivi Mecklin.
  • [11] Anni-Helena Pelkonen: Valamon ja Lintulan luostarit. Ritva Toropainen (toim.): Ikkunoita Bysanttiin. Oulun yliopiston kirjaston julkaisuja 54. Oulu 2003. [http://jultika.oulu.fi/Record/isbn951-42-7060-6]

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Tämä profiili oli Karjalan 148. viikkoprofiili (07.10.2018-13.10.2018).

view all

äiti Varvara's Timeline

1924
December 4, 1924
Impilahti, Finland
2011
October 15, 2011
Age 86
Heinävesi, Finland

Irja oli nunnana Lintulan luostarissa Heinävedellä. Nunnanimi: Varvara
https://www2.ort.fi/content/nunna-varvara-siunattiin-haudanlepoon

????
Heinävesi, Finland