
Sivusto on rakenteilla.
Hiitolan Ikalan kyläprojekti
Samoin kuin Hömmö ei myöskään Ikala ollut itsenäinen, kirkonkirjoihin merkitty kylä, vaan paikkakunta, jonka talot oli rakennettu Kylälahden, Kilpolan, Tuonaan ja Pohjiin kylien salopalstoille ja joka sijaitsi Ilmeen ja Kirvun rajalla näillä tienoin, missä Ilmeen ja Kirvun välinen raja kohtaa Hiitolan rajan. Paikkakunnan nimi on muotoutunut henkilonnimistä Ika, Ikä, Ikalainen, Ikäläinen.
Kyläryhmän laidassa, lähellä kolmen pitäjän yhtymäkohtaa; on pieni Purtun lampi, jolla kansan suussa oli useampia eri väännösnimiä kuten Purtoislampi, Purniton lampi, Purniityn lampi, Purtulampi jne. ja korpea, mikä ympäröi tätä mutaista lampea, sanottiin Ilmeen Hännilässä Purtun korveksi. Tämä puheena oleva lampi on erityisen merkittävä Pähkinäsaaren rauhan rajalinjaa määriteltäessä mikä linja 1323 tehtynä vaikuttu ratkaisevasti Hiitolan ja Ilmeen kohtaloihin, kuten Ilmeen yhteydessä tulee tarkemmin puhe.
Ikala on siitä merkilllinen paikkakunta, että se ei ollut ainoastaan hiitolalaisten paikkakunta, vaan Ikalaa on myös Ilmeen puolella. Ilmeenjoki virtasi Ikalan läpi. Hiitolan asemalta sinne oli matkaa 18 km ja sinne kuljettiin kahta tietä. Toinen tie, joka hautajaissaattueineen yms. kuljettiin Hiitolan kirkolle, kulki Alasjärven ja Marjakosken kautta Kirvuun vievää valtatietä. mutta 3 km ennen Kirvun rajaa kääntyi kylätie Ikalaan. Toinen tie taas oli asemalle vievä Ilmeen-Hiitolan valtatie, jota kuljettiin Hiitolasta päin lähelle Hiitolan ja Ilmeen rajaa, missä Rajasillan luota lähti verrattain huonokuntoinen 3 km pitkä Ikalan tie.
- Hiitolan kylähistoria, s 225-230, Iivar Kemppinen, 1972
- Tarkempi kuvaus Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut, kylät http://www.hiitola.fi/?sivu=kylat_10_text
Ikalan taloja
Katso Ikala Hiitola-sivusto, Ikala
Iivar Kemppinen (1972): Hiitolan kylähistoria, s. 225-230
Talot Hiitolan rippikirjassa 1871-1880
Hiitola rippikirjan 1871-1880 perusteella:
Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:12 Rippikirjat, Kirkkoherran virkatalo, kappalaisen virkatalo, Asila - Kuoksjärvi 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203387294 / Viitattu 23.7.2023
Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:13 Rippikirjat, Kyläjärvi - Veijala 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203398608 / Viitattu 22.7.2023
Hiitolan kyläprojekteja
Kylät ja asutusalueet ennen sotia
A
Alakokkola Asila
H
Haapalahti Haukkavaara Heponiemi Hiitolankylä Huiskoniemi Hännilä Hömmö
I
Ikala Itula Ivankoski
K
Kavonsalmi Kilpola Kirkonkylä Kopsala Koukunniemi Kuoksjärvi Kyläjärvi Kylälahti
L
Laurola Lipola
M
Marjakoski Mustola
N
Nehvola
P
Piimälä Pohjii Pohjii Pukinniemi Päijälä
R
Raivattala
S
Salokilpola Siisiönmäki Sirsjärvi
T
Telkinniemi Tenhola Tiurula Tounaa Tujula
U
Ulaskanniemi Unkola Uusikylä
V
Waavoja Valtola Veijala
Y
Yläkokkola
SSHY, DigiWiki, paikkakunnat, Hiitola
Tarkempi kuvaus Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut, kylät http://www.hiitola.fi/?sivu=kylat_45_text
Hiitolan kylähistoria, s. 427-434 , Iivar Kemppinen, 1972
Lähteet:
- Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut http://www.hiitola.fi/?sivu=etusivu
- Kylät http://www.hiitola.fi/?sivu=asuminen_kylat_kuvaus
- Hiitolan kylähistoria, Iivar Kemppinen, 1972
- Kurkijoen kihlakunnan historia: Hiitola - Kurkijoki - Lumivaara - Jaakkima; Erkki Kuujo, Toivo Immonen, Eino Puramo, 1958
- Henkilöhakemisto Kurkijoen kihlakunnan historian osiin I-II-III Laatinut Ville Laakso: Copyright 1993, 1998, 2003 http://www.kurkijoki.fi/historia/kuhiheha.html#t_
- Wikipedia Hiitola https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiitola