

Projekti aloitettu 4.2.2022.
Valitset Toiminnot > Liity projektiin.
Kun liittymispyyntösi on hyväksytty, voit liittää profiileja tähän projektiin.
Maanmittauslaitoksen paikkatieto Isoröyhiö
Seläntaustan neljännes
Iso-Röyhiö, Vähä-Röyhiö, Sipsiö, Helle ja Luhalahti
IEEH1:2, s.222
"Seläntaustan [Seleentaustan] asutuksella oli muita laajemmat takamaat. Ne ulottuivat pohjoisessa lähelle Vahojärveä, koillisessa Seitsemisiin ja Liesjärvelle. jonne linnuntietäkin oli rantakylistä matkaa kolmattakymmentä kilometriä. Molemmat Röyhiöt - nimestä päätellen alkuaan samaa kylää - hallitsivat yhdessä toisen, Sipsiö-keskeisen jakokunnan kanssa arviolta lähes kolmensadan neliökilometrin aluetta, jonka sisällä ulkopuolisilla oli vain Saukon- ja Karpanmaan metsälohko ja 1500-luvulla Juhtimäkeen syntynyt uudisasutus. Näin laajan takamaan omistajilla ei ollut tarvetta vallata eräsijoja tai kaskimaita kauempaa, ja niinpä Iso-Röyhiö, Sipsiö, Helle ja Luhalahti puuttuvatkin eräluetteloista lähes kokonaan." IEEH1:2, s.222
Iso-Röyhiön eränkävijätalolliset
Messon / IEEH I s. 186 - 188, Pentti Papunen 1996
Ikaalisten talonhaltijaluettelo Lasse Iso-Iivari https://users.utu.fi/isoi/talot/ikaaline.htm
1540-62 Michel Talonen
1563-84 Per Michelss
1585-1611 Johan Hieta
autio
1540-60 Thomas Korni
autio
1540-68 Thomas Perss Kujala
1569-1600 Jacob Thomass
autio
1540-52 Johan Henricss
1553-61 Olof Johanss Soikko
1562-1611 Thomas Olofss Saukko
Ojaan
Haapimaa I Heittola I Heltee I Höytölä I Ikaalinen I Isoröyhiö I Jauhokuonomaa I Juhtimäki I Kallionkieli I Kalmaa I Karhoinen I Karttu I Kiiala I Kilvakkala I Kolkko I Kovelahti I Kurkela I Leutola I Luhalahti I Läykkälä I Miettinen I Niemi I Riitiala I Sammi I Sarkkila I Sikuri I Sipsiö I Tevaniemi I Vahojärvi I Vatsiainen I Vatula I Vehuvarpee I Viljala I Vähäröyhiö
Kirjallisuus
SSHY DigiWiki kattava listaus Ikaalisiin liittyvästä kirjallisuudesta sivuston loppupuolella.
Sukututkimus
Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry edistää Suur-Ikaalisten alueen sukujen tutkimista ja toimii alueen suku-, talo- ja kylähistoriaa tutkivien yhdyssiteenä.