
Jokseenkin keskellä Kirvua sijaitsi kolme kylää Maamäki, Ahola ja Karvala, jotka muodostivat yhden ja saman jakokunnan. Kaikkein vanhimmissa maakirjoissa ei mainita mitään näistä kolmesta kylästä, vaan ne luettiin Kirvunkylään, jonka entisille alueille muodostui asutuksen lisäännyttyä monia uusia kyliä.
Jo 1500-luvun lopussa Maamäki esiintyy erillisenä kylänä. Vuonna 1635 kylässä oli seitsemän taloa, joista kolme autiota ja veronmaksukyvytöntä. Neljässä talossa oli asukkaina Munukka, Töllö, Lyörö ja Punapää. Kaksi ensimmäistä mainitaan jo 1543-1544 Kirkonkylän sukujen joukossa, joten Lyöröt ja Punapäät tulivat kylään heidän jälkeensä, samoin kuin Sarvet, joiden talo 1635 oli autiona. Punapäät jättivät tilansa vuoden 1640 tienoilla ja taloon muutti Yrjö Ollinpoika. Lyöröt lähtivät myös ennenpitkään Maamäestä Sairalaan. Töllötkään eivät viihtyneet kylässä, vaan siirtyivät muuanne. Sarven tila sensijaan, oltuaan muutaman vuoden autiona, sai jälleen samannimisen asukkaan.
Velligit, Monnot, Reimit ja Inkiset asettuivat kylään isonvihan jälkeen 1720-luvulla. Tarina kertoo että Monnon tilalle oli vainovuosien jälkeen tullut ensimmäinen asukas jostain Ruokolahden ja Rautjärven rajamailta ja saanut asukasoikeuden annettuaan jollekin upseerille satulan, jonka alueisiin seutu kuului.
Talot ja viimeiset omistajat
Jaakkola, Katri ja Yrjö Räikkönen
Kivimäki eli Heikkilä, Helena, Antti, Sulo ym. Norolampi (vuoteen 1943 Karvanen)
Kumpu, Vappu Juhontytär Karvanen ja Heikki Mikonpoika Karvanen
Nuutila, Manna-Maija ja Yrjö Munukka
Mikkola, Hilja ja Johannes Reimi
Peltola, Aino ja Pauli Huuhtanen
Anttila, Riitta, Selma ja Onni Hämäläinen
Pihlajaharju ja Mikkola, Leena ja Juho Teräväinen
Harjula, Maria ja Tahvo Mönkäre
Pekkala ja Nurmela, Kristiina ja Pietari Munukka
Tommola, Helmi ja Trjö Velling Kirvunkylästä
Myllymäki, Toivo Huuhtanen
Somerikko, Katri ja Tuomas Lankinen
Lampila, Anna ja Yrjö Luumi
Läherinta, Matilda Vanhala
Heikkilä, Matilda ja Martti Huuhtanen
Munukka, Anna Huuhtanen ja lapset
Monto (Maamäki 4), Helena Juhontytär Welling ja Kalle Kallenpoika Monto
Sopela, Vappu ja Tuomas Velling sekä Maria ja Matti Velling
Alatalo, Aina ja Juho Velling
Peltola eli Anttupa ja Päivärinta, Anna Mari Pärtyntytär Velling ja Eemil Tuomaanpoika Velling
Koivula, Maria ja Juho Hämäläinen
Kallio eli Pirilä, Laina ja Eino sekä Toivo Ovaska
Harjula eli Pirianttila, Pekka Jyrkinen
Sarvi, Tyyne ja Hugo Velling, Edla Velling ym.
Inkilä, Helena ja Yrjö sekä Matti Inkinen
Läherinta eli Vanhasija, Yrjö ja Tauno Siira
Tuommarttila, Martti Tuomaanpoika Siira perikunta
Kuusela, Ivar Henricsson Räsänen
Reimi, Hanna Hämäläinen
Lehtopelto eli Pekk-Ukkola, Liisa, Johannes ja Martti Siira
Honkamäki, Maria ja Paavo Siira
Lähde: Kirvun kirja/Aulikki Ylönen 1954