Helsingin Meilahden huvila-alue, sen rakentajat, asukkaat ja kesävieraat

Meilahden historiaa ennen huvila-aikaa

Meilahden alueen vanhin tunnettu omistaja oli Paadisen sisterssiläisluostari, joka sai 1300-luvulla useita alueita kiitokseksi kristinuskon levittämisestä. Meilahti päätyi kuitenkin Turun tuomiokapitulin omistukseen 1400-luvun alussa.

Nykyisen Meilahden tienoilla sijainneet kylät Heikby ja Hindersnäs olivat Pyhän Henrikin mukaan nimettyjä varhaiskeskiaikaisia kirkon tiloja. Heikby on oletettu alunperin suomalaiseksi kyläksi ja »Hinderikesnessin» kylässä sijainneesta maatilasta on maininta jo vuodelta 1476.

Hindersnäsin myöhemmän nimen Meilahti (Mäjlans, Meilantz, Mejlans) on esitetty "juontuvan luultavasti talonpoika Lasse Meijle’stä, jonka tilukset Helsingin pitäjän Mejlby’ssä ulottuivat aina Huopalahteen saakka 1550-luvulla. Vuoden 1646 painetussa Helsingin seudun kartassa Meilahti oli löytänyt oman paikkansa (kirjoitettu Meilans)". (Lainaus)

Meilahti siirtyi Ruotsin kruunun suoraan alaisuuteen 1542. Kustaa II Aadolf luovutti ratsumestarilleen Gert Skyttelle vuonna 1627 läänityksenä maa-alueita, joihin kuului myös Meilahden tila..

Helsinki oli siirtyessään Vanhastakaupungista Vironniemelle anonut lisämaata, jolloin Kristiina-kuningatar päätti vuonna 1650 lahjoittaa kyseiset maa-alueet kaupungille »asuntoalueeksi ja laitumeksi» käytettäväksi ja nautittavaksi ikuisena omaisuutena.

Meilahden tilaa ei kuitenkaan liitetty varsinaiseen kaupunkialueeseen vaan sitä alettiin pitää maistraatintilana, josta kaupungilla oli oikeus ainoastaan maaveroihin. Isossa reduktiossa — palautettaessa läänityksiä ja kaupunkien lahjoitusmaita valtiolle — Meilahti liitettiin vuonna 1682 aputilaksi Munkkiniemen säteriratsutilaan. Munkkiniemen tilaa tuolloin hallinnut sotakomissaari Gripenberg luopui kuitenkin Meilahdesta, joka mainitaan vuosisadan vaihteen molemmin puolin jälleen kaupungin tulolähteiden joukossa. Meilahti joutui 1770-luvulla useiden maistraatintilojen lailla yksityisomistukseen tilaa hallinneen Jöran Mårtenssonin myytyä sen vuonna 1775 kauppias Mattheitzenille; sama hollantilaisperäinen suku hallitsi myös Munkkiniemen kartanoa. Kaupunki koetti oikeusteitse lunastaa tilan, mutta kuningas vahvisti vuonna 1782 hovioikeuden hylkäävän kannan.

Tilaa esittävässä kartassa vuodelta 1775 alavat laaksot olivat peltoina ja niittyinä, joiden paksut multakerrokset kertovat pitkään harjoitetusta maanviljelystä. Tuolloinen päärakennus sijaitsi jo nykyistä vastaavalla paikalla.

Vanha puinen empire-tyylinen Meilahden kartanon päärakennus on todennäköisesti Meilahden ensimmäinen huvila. Se rakennettiin 1800-luvun alkuvuosina. Myöhemmin se sai nimen Villa Bredablick. Nykyinen kivirakennus valmistui 1847 yksikerroksiseksi tanssisaliksi, jota myöhemmin korotettiin. Meilahden kartano sijaitsee Munkkiniemen kartanoa vastapäätä kanavan toisella puolella.

Meilahden mainitaan 1800-luvun alussa olleen kenraalikuvernöörien kesäasuntona. Kenraalikuvernööri Fabian Steinheil asettui vuonna 1830 kaupunkiasuntonsa myytyään Meilahteen asumaan; Steinheilin kuoltua tila lienee siirtynyt hänen tyttärelleen ja tämän puolisolle, kreivipari Stewen-Steinheilille.

Ajanjakso 1840-luvun alusta Krimin sodan aikoihin oli Meilahden tilan loistoaikaa; Helsingin kylpyläelämä kukoisti ja venäläinen ylhäisö vietti täällä kesiään. Kreivi ja kreivitär Musin-Pushkin asuivat Meilahdessa kesäisin 1840-luvun alussa, vuodet 1847- 1865 tilan omisti kreivi Kushelev-Besborodke. Viimeinen tilan yksityinen omistaja oli kapteeni Jägerskjöld, Munkkiniemen kartanon omistajan kenraali A. E. Ramsayn vävy. Vuonna 1871 Helsingin kaupunki osti tilan 60 000 markan kauppahinnalla.

Huvila-alueen synty

Kaupungin asemakaava-alueen ulkopuolelle muodostui 1800-luvun lopulla esikaupunkiasutusta toisaalta
kasvavan työväestön, toisaalta omakotimaista asumista tavoittelevan varakkaamman väestönosan käyttöön.

Helsingin kaupungin ostaessa 1871 Meilahden tilan sinne oli jo erillisinä vuokra-alueina rakennettu kaksi huvilaa. Kun kaupungin muodostamista palstoista ei huutokaupassa tehty tarjouksia, koko tila vuokrattiin vuonna 1872 eversti Spårelle. Kuitenkin kaupunkia lähinnä ollut huvila, nykyinen Kesäranta, vuokrattiin ja rakennettiin vuonna 1873.

Meilahden eteläniemi palstoitettiin uudelleen vuonna 1884 ja huvilarakentaminen alkoi vuonna 1885. Kantatilan vuokrasi vuosiksi 1885-1891 lehtori Gadd. Vuonna 1906 Meilahden kantatila liitettiin kaupunkialueeseen. Kun viimeiset huvilapalstat muodostettiin 1910-luvulla, muu alue oli lähes rakennettu ja 1920- luvulla huvila-alue oli saavuttanut täydellisimmän rakennusvaiheensa.

"Vuoteen 1910 mennessä oli rakennettu kolmisenkymmentä huvilaa, joissa asui monia liike- ja virkamiehiä perheineen. Kaupungin suunnitelmissa oli laajentaa asutusta myös Seurasaareen. Kaupunkilaisten vastustaessa Seurasaaren palstoittamista saareen perustettiin kansanpuisto vuonna 1889." (Lainaus)

Tilan tultua jaetuksi huvilapalstoiksi moni vuokramies piti peltotilkkua ja kasvimaata omiin tarpeisiin, ja suuremmilla pelto-osuuksilla harjoitettiin kaupallista maanviljelyä. Esimerkiksi puutarhuri Sundsten vuokrasi kantatilaan kuuluneiden kasvihuoneiden lisäksi peltomaata huviloiden 12-19 sisäosista. Aluksi Finska Trädgårdsföreningenille vuokrattu pelto- ja niittyalue kahden harjanteen välissä Meilahdentien molemmin puolin jaettiin myöhemmin vuokrattaviksi viljelyspalstoiksi.

Huviloiden esikuvista ja tyylipiirteistä

Meilahden tilan rakennusten edustaman empiretyylin
vaikutus varhaisempaan huvilarakentamiseen ilmenee rakennusten suorakaiteen muotoisista, lähes symmetrisistä ja suljetuista pohjakaavoista, listoitetuista lautavuorauksista, kuusiruutuisista ikkunoista ja matalista harjakatoista joihin usein yhdistettiin voimakkaasti profiloituja kattolistoja.

1800-luvun puolivälissä Ruotsiin tuli kesäasuntoa merkitsevien sommarnöje- ja villa-sanojen kanssa kaksi uutta rakennustyyliä — »sveitsiläis»- eli »alppimaja» sekä englantilainen »cottage».

Saksaan jo 1800-luvun alussa tulleen »sveitsiläistyylin» tunsi matalalla pitkälle ulostyöntyvästä harjakatosta, vinoonasetetuista ikkunanruuduista ja lukuisista listoista, joiden koristeelliset ääriviivat oli tehty lehtisahalla.

»Cottage»-tyylin suurin ero edelliseen verrattuna oli pohjakaavan ja eri julkisivujen epäsymmetrinen kokonaisuus, mikä syntyi korostamalla rakennusrungossa eri huonetilojen muodostamia osia. Kevyt kokonaisvaikutus soveltui luonnonympäristöön; suurten ikkunoiden kautta saatiin kosketus ympäröivään kesäiseen luontoon ja laajat lasiseinäiset verannat, ulkoilmahuoneet, toimivat sisä- ja ulkotilan välittäjänä. Tyypillisen »cottagen» pääjulkisivun vasemmalla puolella oli korkea pääty, jossa oli loiva harjakatto, ja oikealla oli aumakattoinen matala veranta. Verannan takaisessa nurkassa oli portaat, joita kattoi nelisivuinen tornirakennelma. Vuoden 1850 tienoilla epäsymmetrinen rakennus oli epäilemättä suurempi uutuus kuin sveitsiläistyylin sahatut puukoristeet.

Mainitut kaksi tyylisuuntaa olivat myös Suomessa huvilarakentamisen suuntaviivoina — niitä levitti arkkitehti Georg Theodor Chiewitz, joka suunnitteli Turun Ruissaloon kolme myöhempää huvilarakentamiseen laajasti vaikuttanutta kesähuvilaa.

Helsingin Kaivopuiston, Eläintarhan ja Meilahden huvilarakennuksissa saatettiin joka suhteessa toteuttaa 1880-luvun mieltymys pohjakaavan ja julkisivujen runsaaseen ja vaihtelevaan hahmotteluun — rakennuksia komistivat tornit ja päädyt, runsaasti koristellut kuistit ja parvekkeet. Julkisivujen rikkautta lisäsivät seinäpylväät ja listat, ikkunakehykset ja eri suuntaiset laudoitukset.

1800-luvun arkkitehtuurin historiassa kesähuviloilla on huomattava sija. Pyrkimyksenä oli ajan vaatimusten mukaisten uusien asumismuotojen löytämiseen. Rakennusmassojen ja suurten ikkunapintojen vapaalla sommittelulla tuli olemaan myöhemmässä arkkitehtuurissa pysyvä sija.

Vuosisadan vaihteessa koristeellisten julkisivuaiheiden käyttö vähenee kun siirrytään nk. jugend-ihanteiden aikakauteen 1900-1910. Koristelu keskitettiin tavallisesti harvoihin yksityiskohtiin samalla kun talon kokonaishahmolle annettiin entistä enemmän painoa.

Huviloiden nimet numerojärjestyksessä

Huviloiden numerot olivat alkujaan virallisia postiosoitteita. Esimerkiksi Kesärannan (Villa Bjälbo) osoite oli Meilahti 1.

1. Kesäranta (Villa Bjälbo, Bjelbo), 1873
2. Villa Toivola, 1870
2a. Villa Kukkulinna, 1890-l
3. Villa Bergvik (ent. Lilla Fiskarviken) (purettu 1969)
4. Villa Orkolinna (ent. Sätra), palanut ja purettu 1968
5. Villa Laaksola, purettu 1954, paikalla Maila Talvion puisto
6. Villa Tallbo, 1884
7. Mäntyniemi (Talludden), 1993. Edelsi Villa Nybacka, 1886, mikä siirrettiin Uusi Nybacka-nimisenä tontille 18 presidentin virka-asunnon tieltä. Tontin muutkin rakennukset siirrettiin, paitsi huvimaja joka jäi Mäntyniemeen.
8. Villa Päiväranta (ent. Granvik, ent. Björnvik), 1885
9. Villa Capri (ent. Havanna, ent. Hedvigsro), 1896
10. purettu
11. Villa Furunäs, 1893
12. Villa Ljunganmo, 1900
13. Villa Kevätkallio (palaneen Vårbergan paikalla), 1991
14. Villa Tomtebo, 1893
15. Tamminiemi (ent. Villa Nissen), 1904. Edelsi Villa Ekudden, 1889 (purettu).
16. Villa Angelica (ent. Waaranto, ent. Tammisto), 1900
16a. Villa Nybacka C, 1990
17. Villa Tapiola (ent. Heikinniementie 4), 1996. Edelsi Villa Solbacka, 1908, kaikkineen purettu 1973.
18. Villa Nybacka (1886) 1990, ennen Sommarro (palanut 1963)
19. Villa Viola, 1909
20. Villa Solhem, purettu 1974
21. Villa Bredablick, 1700-luvulta (Meilahden kartanon päärakennus)
22. Villa Estella (ent. Muisto), 1880
23. Villa Wuokkola (ent. Uusi Aikala), 1911
24. Villa Aikala, 1902
25a. Villa Mainiemi, 1904
25b. Villa Arla, purettu
26a. Johannesberg, purettu
26b. Johannesberg, "uusi", 1907
26c. Johannesberg, purettu
26d. Johannesbergintie 4 (Villa Leiqvist), 1921
27a. Läntinen Pukkisaari (Silbolsholmen) purettu. Saarella nykyisin "Rautakautinen kauppakylä".
27b. Itäinen Pukkisaari (Lokholmen)
Eteläinen Pukkisaari (Skrattholmen)
28a. Villa Viitala, Johannesbergintie 2a, noin 1890
28b. Meilahdentie 3b, 1800-luvun alkupuoli
29. Villa Stentorp, 1917
30. Villa Kaurila (Heikinniementie 9, jonne on siirretty Kaurilan vanha asemarakennus), 1894. Edelsi Stor-Torp, purettu)
31. Heikinniementie 7 (Villa Sundell), 1917
32. Villa Karlstorp (ent. Caridia), 1916
33. Heikinniementie 3, 1918
34. Villa Granelund, 1915
Villa Lilla Solbacka, Heikinniementie 4a, ent. talo Pikku-Pasila 14

Huviloiden rakennusvaiheet

Huvilat 2 ja 3 oli rakennettu jo kaupungin ostaessa
Meilahden tilan vuonna 1871. Huvilassa 2, Toivola, havaitaan idästä saatuja vaikutteita, rakennuttaja tykistöluutnantti W. Tunzelmann von Adlerflug oli Venäjän armeijan palveluksessa. Huvila 3, Bergvik, oli alunperin myöhäisempiretyylinen ja muutettiin vuonna 1907 jugendtyyliin (arkkitehti Walter Thome). Rakennus on purettu vuonna 1966.

Pian Meilahden eteläniemen tultua uudelleen palstoitetuksi rakennettiin sinne vuosina 1885-86 huvilat no 5-8 lähinnä puu-uusrenesanssi- eli »nikkarityyliin». Palstat olivat alueen suurimpia, esim. no 7 23 418 m² . Arkkitehti Brynolf Blomqvistin vuonna 1884 suunnittelema huvila 5, Laaksola, purettiin useiden laajennusten jälkeen vuonna 1954. Huviloiden 6, Tallbo ja 8, Päiväranta, päärakennukset suunnitteli arkkitehti Albert Mellin vuonna 1884. Molemmat ovat symmetriasta vapautuneita ja hienostuneita suhteiltaan, molemmissa on vaikutteita »cottage»-tyylistä, josta varsinkin Tallbo on lähes tyyppiesimerkki. Arkkitehti Waldemar Aspelinin tekemän muutoksen (1899) jälkeen Tallbo on säilynyt ulkoisesti ennallaan.

Päiväranta, ennen Granvik, on muutettu sisätiloiltaan (mm. arkkitehti Albert Nyberg 1912), mutta ulkoasu on säilynyt muuttumattomana. Huvila 7, Nybacka, on arkkitehti Theodor Deckerin käsialaa vuodelta 1885. Sijainniltaan ja olemukseltaan alueen mahtavin huvila on säilynyt melko alkuperäisenä oltuaan koko ajan saman suvun hallussa.

Huvilat 11-14 suunniteltiin länsiosan vuoden 1892 palstoituksen jälkeen. Rakennusmestari K.F. Nyberg piirsi huvilan 11, Furunäs, keskusosan 1893, johon liitettiin useita laajennuksia (mm. rakennusmestari K. Nenonen 1903). Huvila 12, Ljunganmo, esiintyy jo vuoden 1892 kartassa, mutta varhaisimmat löydetyt piirustukset ovat arkkitehti John Settergrenin vuodelta 1900. Albert Nyberg, joka suunnitteli myös piharakennukset, laati huvilan muutospiirustukset vuonna 1917. Jugend-tyylinen ulkoasu on hyvin omaperäinen paanupeitteisine seinineen ja tukevine torneineen; sisätilat ovat huomionarvoiset.

Huvila 13, Vårbärga, on säilynyt lähes täydellisesti alkuperäisessä sveitsiläistyylisessä ulkoasussaan, piirustukset on nimennyt arkkitehti Bruno F. Granholm.

Huvila 14, Tomtebo, on arkkitehtiprofessori Gustaf Nyströmin itselleen kesähuvilaksi suunnittelema vuonna 1893. Nyström laati myös muutospiirustukset vuonna 1917, joiden mukainen rakennus on vieläkin jugendpiirteissään.

Huvila 9, Caprin, alkuperäisissä piirustuksissa (1896) on rakennusmestari L. Nylundin leima; ulkoasu lienee kuitenkin suurelta osin arkkitehti J.V. Strömbergin vuosina 1897-98 suunnittelema.

Arkkitehti J.V. Strömbergin veljelleen postivirkamies Teodor Strömbergille vuonna 1897 suunnittelema huvila 4, Orkolinna, oli sveitsiläistyylinen ja paloi vuonna 1968. Huvila 16, Waaranto (ennen Tammisto), on myös sveitsiläisvaikutteinen. Rakennusmestari Carl Ärtin vuonna 1898 piirtämä rakennus on säilynyt lähes alkuperäisenä ulkoasultaan, jonka suhteet kuitenkin vaikuttavat kömpelömmiltä kuin Vårbärgan. Samana vuonna valmistui vastapäinen huvila 17, Solbacka (rakennusmestari A. Allenius 1898), symmetrinen paritalo, jonka pääjulkisivua hallitsi lasikuisti pyörötorneineen. Rakennus purettiin vuonna 1973.

Rikkaasti koristeltua nikkarityyliä edustivat K. Nenosen suunnitelmat huviloille 24, Aikala ja 26a, Johannesberg vuodelta 1900. Aikala rakennettiin kuitenkin puretun rakennuksen tarpeista suunnitelmaa yksinkertaistaen. Myöhemmin on koristeita vielä poistettu ja torni purettu. Huvila 26a purettiin vuonna 1973. Asukkaiden kertoman mukaan huvila 28a siirrettiin vuosisadan vaihteessa Kruunuhaasta paikalleen, jolloin sitä samalla laajennettiin. Kolmas K. Nenosen suunnittelema huvila on 26b (Johannesberg) vuodelta 1904, jonka tornia on myöhemmin korotettu. Samalta vuodelta on huvila 25a, Mainiemi, joka laajennettaessa 1933 sai jugend-piirteitä.

Huvilassa 16 asunut ja sen muutokset ja piharakennukset suunnitellut rakennusmestari J.A. Waaranto piirsi vuonna 1911 Olga Aikalalle jugend-tyylisen huvilan 23, Wuokkola. Rakennus sijaitsee komeasti kalliokukkulalla päinvastoin kuin huvila 25b (rakennusmestari Karl Malmström 1916), joka kohosi kallion kylkiäisenä aivan alueen pohjoiskärjessä ennen purkamistaan vuonna 1965. Waaranto piirsi myös huvilan 26 Johannesbergin kaksi lisärakennusta.

Arkkitehti Yrjö A. Waskinen suunnitteli huvilalle 26d vuonna 1921 suuren rakennussommitelman, josta toteutettiin vain pieni sivurakennus, joka nykyisin on tontin päärakennuksena. Vuonna 1917 rakennettu huvila 29, Stenstorp, korotettiin vuonna 1929 kaksikerroksiseksi. Rakennuksessa toimi tuolloin kauppa. Jugend-tyylisistä pienistä huviloista no 30 (rakennusmestari Robert Lyly 1922) purettiin vuonna 1973, huvila 31 on vuodelta 1911 ja huvilan 32 on vuonna 1916 piirtänyt huvilat 31 ja 32 vuokrannut rakennusmestari Karl Sundell arkkitehti Oiva Kallion erään vuoden 1913 tyyppitalokilpailussa palkitun suunnitelman mukaan. Rakennus, jota on laajennettu v. 1944 arkkitehti Elsi Borgin suunnitelmien mukaan, on uusimman rakennusvaiheen hallituimpia. Huvila 33 otettiin käyttöön vuonna 1918 ja huvilan 34, Granelund, päärakennuksen piirsi vuonna 1915 huvilan silloinen vuokraaja, rakennusmestari Hans Westersund. Viimeisessä rakennusvaiheessa huvilapalstat olivat pienimmät, keskimäärin 4 930 m2.

Asuntokannan kehityksestä

Meilahden tilaan kuuluneet pienet asuinrakennukset
sittemmin huviloiden 22 ja 28b alueella olivat 1800- luvun puolivälissä tilan palvelusväen asuntoina ja siitä lähtien ympärivuotisessa käytössä. Tilan jakamisen jälkeiset huvilat olivat yksityisperheiden kesäpaikkoja, joilla vietettiin yhtäjaksoisesti koko kesäkausi. Suuret huoneistot käsittivät usein koko talon ja mandollinen palvelusväki asui piharakennuksissa.

Vuosisadan vaihteessa muutti ensimmäinen perhe - Aikalat — ympärivuotisesti asumaan rakentamaansa huvilaan. Tämän jälkeen rakennetut huvilat olivat yleensä vakituiseen asumiseen tarkoitetut. Osa kesäkäyttöön rakennetuista huviloista, esimerkiksi not 2, 3 j a 8, saivat jo varhain vuokrakasarmin luonteen muualle siirtyneen omistajan vuokratessa näitä pienasuntoina.

Sota-ajan jälkeisinä asuntopulan vuosina monet huvilat jaettiin useammiksi huoneistoiksi. Jotkut perhekunnat jakoivat huvilansa siten, että kukin perheenjäsen sai oman asunnon; kaupunki on myös jakanut ostamiaan huviloita eri asunnoiksi.

Väestökehityksestä

Viime vuosisadalla alueella asui vakituisesti vain Meilahden tilan asukkaita ja alustalaisia — vuonna 1880
asukkaita oli 65. Alkuperäiset huvila-asukkaat olivat varakkaita liikemies- tai virkamiesperheitä, joilla oli kylliksi taloudellisia mahdollisuuksia rakennuttaa suuria huviloita ja pitää palveluskuntaa. Ensimmäisten huvilavuokraajien ammatteja olivat tykistöluutnantti, kauppias, arkkitehti, insinööri, pormestari, apteekkari, kasööri, professori, kelloseppä-kauppias, tehtailija, varatuomari, pankinjohtaja, merikapteeni, metsänhoitaja, puutarhuri, seppä, raatimies, rakennusmestari jne. yleisimmän ammatin ollessa kauppias.

Väestö oli täysin ruotsinkielistä kunnes ensimmäiset suomenkieliset ja samalla ympärivuotiset huvila-asukkaat muuttivat alueelle 1900-luvun alussa. Sittemmin ruotsinkielisten osuus on pienentynyt joskin hitaammin kuin muualla kaupungissa. Vuonna 1925, jolloin alue oli rakennettu täyteen laaj uuteensa, asukkaita oli 238 ja huviloissa asuttiin enimmäkseen ympäri vuoden. Eräiden rakennusten (esim. 25a, 26b, d ja 28a) omistajat vaihtuivat tiheään, useissa huviloissa asui vuokralaisia omistajan asuessa muualla.

Vuonna 1937 väestö lisääntyi Maria Åkerblomin johtaman uskonnollisen liikkeen kannattajien muuttaessa pohjanmaalta Toivolan alueelle rakennettuihin asuinrakennuksiin. Vuokralaisia oli muutoinkin otettu yhä enemmän. Sodan aiheuttaman asuntopulan aikana asukasluku oli korkeimmillaan, vuonna 1950 alueella asui 534 henkeä.

Viimeisten 20 vuoden aikana kaupungin vuokra-asukkaat — vähävaraiset pienruokakunnat, usein eläkeläisiä — ovat muodostaneet uuden väestökerrostuman. Viimeiset rakennusten omistajien vaihdokset tapahtuivat 1950-luvun alussa, minkä jälkeen rakennuksia on siirtynyt vain kaupungin omistukseen. Eräät huvilat, esim. 7, 11, 14 ja 16, säilyivät saman perheen hallussa siihen saakka kun kaupunki osti rakennuksen.

Kulttuurielämä huviloilla

Meilahden huviloissa on asunut moni tieteen ja taiteen
harjoittaja. Tunnettuja kulttuurikoteja olivat slaavilaisten kielten professori Jooseppi Mikkolan ja hänen puolisonsa Maila Talvion vuonna 1919 hankkima Laaksola-huvila sekä edellisten ystävien ja naapurien, säveltäjä Yrjö Kilpisen ja hänen pianotaiteilijapuolisönsa Margaretin asunto huvilassa 11.

Huvilassa 25a, Mainiemi, asui säveltäjä Ilmari Hannikainen kunnes vuonna 1929 möi sen musiikkitieteiden professori Armas Otto Väisäselle, suomensukuisten kansojen musiikin ja runouden tutkijalle, joka leskeksi jäätyään avioitui Akseli Gallen-Kallelan Kirsti-tyttären kassa.

Kirjailija ja maalari Viljo Kojo asui vuoden 1940 jälkeen huvilassa 23, Uusi Aikala, jonka piharakennuksessa hänellä oli ateljee.

Arkkitehtuuria edustivat huvilassa 5 vuosisadan alussa asunut ja huviloiden 2, 4, 5 ja 9 rakennuksia suunnitellut J.V. Strömberg sekä Tamminiemen ensimmäisen huvilan sekä oman huvilansa 14, Tomtebo, suunnittelija arkkitehtiprofessori Gustaf Nyström.

Huvilassa 13, Vårbärga, ovat vuodesta 1937 asuneet neidit Göta Salovius ja Martta Helminen. Edellinen toimi Aamu-nimisen kulttuurilehden päätoimittajana, ja taidemaalari Helminen vastasi lehden ulkoasusta ja kuvituksesta.

Molempien Pukkisaarten tontit, läntinen 27a ja itäinen 27b, olivat sisällissodan jälkeen joitakin vuosia Hella Wuolijoen hallinnassa. Läntisen Pukkisaaren huvilan 27a vuokraoikeuden omisti 1926 - 1939 elokuvayhtiö Ab Film-Central (Neuvostoliiton haltuun sodan jälkeen jouduttuaan Kosmos-Filmi), jonka omisti Capitol-elokuvateatterin rakennuttanut merkittävä suomalais-ruotsalainen elokuvaohjaaja ja -vaikuttaja Gustaf Molin. Elokuvia ei saarella tiettävästi kuvattu. Saari oli Molinin ja hänen jälkeläistensä huvilakäytössä.

Purettuja rakennuksia

Huvilan 5, Laaksola, kaikki rakennukset purettiin
vuonna 1954 kirjailijatar Maila Talvion määräyksestä, kun kaupunki ei suostunut ehtoon kirjailijamuseon perustamisesta huvilan siirtyessä kaupungin haltuun.

Vuoden 1955 asemakaava jätti suoraan määrittelemättä huviloiden kohtalon. Vuokra-aikoja ei enää jatkettu pitemmäksi aikaa ja asukkaat alkoivat myydä rakennuksia kaupungille asumisen jatkumisen tultua epävarmaksi, mikä oli tavallaan asemakaavan tarkoituskin. Asemakaavaa ei kuitenkaan ole ryhdytty laajemmin toteuttamaan eikä alueelle ole myöhemmin ilmennyt julkisen rakentamisen tarvetta, joten kaupungin omistamiakin huviloita on vuokrattu asuntoina. Huviloiden hoitoa ei pidetty tarpeellisena; niiden annettiin rappeutua.

Kaikki selvitysalueelta vuoden 1955 jälkeen puretut huvilat ovat olleet kaupungin omistuksessa ja purkuhetkellä 70-80 vuoden ikäisiä. Meilahdessakin on kuitenkin esimerkkejä vanhemmistakin puutaloista, jotka säännöllisesti hoidettuina ovat säilyneet täysin käyttökelpoisina. Alueelta on palanut kaksi yksityisten omistamaa huvilaa: huvila 18, Sommarro, vuonna 1963 sekä huvilan 4, Orkolinna, päärakennus vuonna 1968. Huviloita, joiden kaikki rakennukset on purettu, on alueella kuusi (huvilat no 5, 17, 18, 25b, 26a ja 30).

Kesäranta, Tamminiemi ja Mäntyniemi

Kesäranta

Pääministerin virka-asuntona oleva Kesäranta on alueen vanhimpia huviloita. Se on rakennettu 1873. Päärakennus on kaksikerroksinen, tornillinen ja koristeellinen puuhuvila. Pihapiiriin kuuluvat myös 1950-luvulla rakennettu rantasauna sekä talousrakennus, vahtitupa, huvimaja, laituri ja tenniskenttä.

Kesäranta oli alkuaan suunnittelijansa arkkitehti F. L. Caloniuksen kesähuvila, nimeltään Villa Bjällbo. Nimen taustalla on Birger Jaarlin asuntolinna Bjälbo 1200-luvun Ruotsissa. Huvilan siirryttyä 1887 Suomen Pankin kassanhoitajan C. R. Ignatiuksen omistukseen rakennusmestari Elia Heikel suunnitteli rakennukseen mm. 20 metrin korkuisen näkötornin ja merenpuoleisen kuistin. Valtio hankki huvilan 1904 kenraalikuvernöörin kesäasunnoksi. Arkkitehti Jac. Ahrenberg teki Kesärantaan muutoksia, suurimpia lisäyksiä olivat keittiösiipi ja lasikuisti meren puolelle. Itsenäisyyden aikana Kesäranta on toiminut pääministerin virka-asuntona.

Kesäranta peruskorjattiin 1981-83. Ulkoasultaan päärakennus palautettiin laajimpaan asuunsa, missä se oli ollut vuosisadan alussa. Tämä merkitsi 1950-luvulla puretun näkötornin ja kuistin uudelleenrakentamista.

Tamminiemi

Villa Nissen, nykyinen Tamminiemi, on 1904 valmistunut Meilahden ensimmäinen tiilestä muurattu huvila, joka on ollut 1940-81 tasavallan presidentin virka-asunto Tamminiemi. Erityisesti presidentti Kekkosen aikana Tamminiemi on läheisesti liittynyt Suomen valtiolliseen ja hallinnolliseen historiaan. Vuodesta 1987 Tamminiemeä on esitelty yleisölle Urho Kekkosen museona presidentti Kekkosen ajan asussa. Päärakennuksen lisäksi puistomaisella tontilla sijaitsee mm. paanutettu puinen henkilökunnan asuinrakennus, jonka jatkeena on Kekkosen aikana rakennettu hirsinen rantasauna.

Ennen nykyistä Tamminiemen huvilaa paikalla sijaitsi puinen Villa Ekudden, joka rakennettiin 1889 arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnitelmin valtioneuvos ja kunnallispormestari Elias Öhmanille.

Öhman myi Tamminiemen 1902 tukkukauppias Jörgen Nissenille, joka rakennutti paikalle uuden kivihuvilan Villa Nissenin (nykyinen nimi Tamminiemi) Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin 1903 suunnitelman mukaan. Huvila valmistui 1904.

Huvila siirtyi liikemies ja kustantaja Amos Andersonille 1924. Hän lahjoitti sen 1940 valtiolle presidentin viikonloppuasunnoksi. Kyösti Kallio ei asunut Tamminiemessä, mutta Risto Ryti asui 1941-44. Mannerheimin aikana 1944-46 rakennettiin päärakennuksen alle kalliosuoja ja Seurasaarentien varteen antikisoiva vahtitupa, joka on toiminut mm. lipunmyyntipaviljonkina.

Tamminiemi uudistettiin 1956 presidentin pääasialliseksi virka-asunnoksi. Rantasauna rakennettiin 1956 (arkkitehdit Kokko & Kokko) ja uima-allasosasto 1969. Päärakennuksen laaja uudistus tehtiin 1974. Talousrakennus on 1900-luvun alusta, sen paanuseinäisen osan laajennuspiirustukset vuodelta 1915 ovat Albert Nybergin tekemät. Kekkosen virka-aikana 1956-1981 Tamminiemi oli Suomen poliittisen elämän keskiössä. Kekkosen 1980 julkaistu teos, jota on kutsuttu hänen poliittiseksi testamentikseen, sai nimen Tamminiemi. Urho Kekkosen erottua presidentin tehtävistä 1981 Tamminiemi oli hänen yksityiskotinsa. Kekkosen kuoleman jälkeen 1986 Tamminiemestä muodostettiin Urho Kekkosen museo, joka esittelee myös Suomen itsenäisyyden ajan historiaa.

Mäntyniemi

Tasavallan presidentin 1993 valmistunut virka-asunto on Mäntyniemessä mereen pistävällä niemellä. Virka-asunnon rinnalla ovat portti- ja talousrakennukset. Tonttia hallitsevassa virka-asunnossa ovat presidentin yksityisasunto, edustustilat, toimistosiipi sekä henkilökunnan tilat. Mäntyniemen rakennukset noudattavat paikan kallioperän ja kasvillisuuden muotoja, julkisivut ovat Viitasaaren punaista graniittia. Virka-asunnon tilat avautuvat merelle, ulkohahmossa edustustilat näkyvät korkeina, asuintilat ovat matalia ja nauhamaisia.

Mäntyniemen suunnittelivat Raili ja Reima Pietilä. Pietilät tunnetaan orgaanisia muotoja kokeilevista teoksistaan, kuten Otaniemen Dipoli ja Tampereen pääkirjasto Metso. Virka-asunnon päätilojen kalustuksen suunnitteli sisustusarkkitehtitoimisto Antti Paatero. Näiden tilojen tekstiilit ovat Irma Kukkasjärven suunnittelemia. Pitkälle luonnontilaisen alueen vihersuunnitelma on maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijerin.

Ennen Mäntyniemen rakentamista paikalla oli Nybackan huvila, joka oli valmistunut tontille 1885 arkkitehti Theodor Deckerin suunnitelmin. Helsingin kaupunki osti huvilan 1974. Rakennus siirrettiin 1980-luvun puolivälissä Meilahden Heikinniementielle. Nybackan huvilan huvimaja jäi Mäntyniemen tontille..

Taidemuseo

Taidemuseo Meilahden valkotiilinen näyttelyrakennus valmistui 1976 huvila-alueelle alun perin lahjoituksena saatujen kokoelmien esittelyä varten arkkitehti Tero Aaltosen suunnittelemana.

Lähteitä ja lisätietoja

• Kuva: Meilahden huvila-alueen siirtolaiset https://hennahelander.wordpress.com/2014/07/17/meilahden-huvila-alu...
• Suurin osa tekstistä ja kuvista on kopioitu täältä: HELSINGIN KAUPUNGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO YLEISKAAVAOSASTO Julkaisu YB:20/76 30.6.1977 https://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/YB20_76_1.pdf
• Meilahden kartanon omistajat, luettelo https://fi.wikipedia.org/wiki/Meilahden_kartano
• Syventävää luettavaa. Tämä aineisto ei esiinny tällä projektisivulla, koska kopiointi pdf:stä ei sujunut. MEILAHDEN HUVILA-ALUE Ympäristöhistoriallinen selvitys https://www.hel.fi/static/hkr/hoito_ja_kehittamissuunnitelmat/meila...
• https://www.hel.fi/hel2/ksv/Aineistot/meilahti/Meilahti_YHS_LUONNOS...
• Ytimekäs lyhennelmä sekä lisätietoa: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristot RKY Meilahden huvila-alue http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1606
• Läntisen Pukkisaaren historiaa http://www.sommelo.fi/lantisen-pukkisaaren-historia/
• Tamminiemi https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx...
• Helsingin kaupunginosat / Vähä-Meilahti - Lill-Mejlans https://kaupunginosat.fi/lillmejlans/huvilat-villor-mainmenu-136/
• Villa Granvik - Päiväranta https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007929297.html
• Humallahden uimala, sijaitsi Kesärannan ja Mäntyniemen välissä https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006562031.html