Follow
Projekti perustettu 6.8.2017
Historia
Ihminen saapui Kuhmon alueelle kivikaudella. Vanhimpia asuinpaikkoja ovat muiden muassa Katerman Anttila, Paloniemi ja Karankaniemi Ontojärven rannalla sekä Lammasjärven Sylväjänniemi. Kuhmoa pitkään asuttaneista saamelaisista kertovat sekä paikannimet ja että useat esinelöydöt. Joka suuntaan antavat vesistöt toivat Kuhmon seudulle 800-luvulta alkaen erä- ja kauppamiehiä, verottajia ja ryöstöretkeläisiä niin lännestä, idästä kuin etelästä. Kuhmon alueen kautta kulkivat norjalaiset viikingit Vienanmerelle, jonka kaakkoiskulmalla oli tarunhohtoinen Bjarmia. Mahdollisesti jo ennen viikinkejä Kuhmon seudulle saapui kainulaisia ja myöhemmin Vuoksen vesistön latvajärvet Kuhmossa tulivat karjalaisten vaikutuspiiriin.
Kun Novgorodin ja Ruotsin välille solmittiin 1323 Pähkinäsaaren rauha, jäivät Kuhmon alueet Novgorodin valtakuntaan. Raja ei kuitenkaan estänyt pohjalaisia verottajia ja erämiehiä tunkeutumasta Kuhmon alueelle. Kuhmon vakinainen asutuksen synty liittyi Kustaa Vaasan toimeenpanemaan Oulujärven erämaan asuttamiseen. Kuninkaan kehotuksesta Savonlinnan päällikkö Kustaa Fincke lähetti alueelle 1552 savolaisia uudisasukkaita. Venäläiset kuitenkin hävittivät lähes koko asutuksen Pitkän vihan aikana 1570-1595. Sodan jälkeen solmitussa Täyssinän rauhassa Kuhmon seudut liitettiin Ruotsiin.
Vuonna 1599 perustettiin Oulujärven pitäjä. Ensimmäinen veronkanto tapahtui 1605, jolloin Kuhmon alueella oli kymmenen savua Katerman ja Lammasjärven kylissä. Asukkaat tulivat pääasiassa Savosta. Myös liminkalaisia palasi todennäköisesi entisille eräsijoilleen. Saamelaiset väistyivät kaskenpolttajien tieltä 1620-luvulla. Kuhmon asutuksen kehitys on kiinteästi sidoksissa luontoon. Metsästys ja kalastus ovat luoneet perustaa Kuhmon pysyvälle asutukselle. Kaskenpolton aloittivat savolaiset 1500-luvun lopulla.
Kuhmon seutu kuului aluksi Limingan seurakuntaan, vuodesta 1559 Oulujärven, vuodesta 1599 Paltamon ja vuodesta 1647 Sotkamon seurakuntaan. Vuosina 1650–1681 alue kuului Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. Vuonna 1753 Kuhmosta tuli Sotkamon kappeliseurakunta ja tällöin rakennettiin myös ensimmäinen ristikirkko (1754), joka kuitenkin paloi jo 1804. Uusi kirkko valmistui Markkulanmäelle 1816. Kirkon viereen valmistui vuonna 1862 Engelin suunnittelema kellotapuli.
Rajapitäjänä Kuhmo on saanut kokea sodan kirot. Uudisasutus koki takaiskun jo 1611, jolloin Kaarle IX suuntasi sotaretken Kuhmon kautta Vienanmerelle. Kostoksi venäläiset polttivat Lammasjärven kylän kesällä 1611. Alkanut sota käsitettiin varsin pian valtamahtien sodaksi ja niin asukkaat tekivät 1614 ensimmäisen rajarauhan ilman hallitustensa suostumusta. Sodan päättyessä Stolbovan rauhaan 1617 Kuhmon Jonkerinjärven rajakiveen hakattiin länsipuolelle kruunu ja itäpuolelle risti. Suuren Pohjan sodan aikana 1700–1721 asukkaita koetteli vihollisuuksien lisäksi ruttoepidemia. Uudenkaupungin rauhan jälkeen rajan pintaan kertyneet rosvojoukkiot pitivät asukkaita pelon ja epävarmuudenvallassa. Pikkuvihan aikana 1742–1743 venäläiset valloittivat alueen ja vielä vuosina 1750 ja 1755 rajantakaiset kävivät polttamassa kuhmolaisia taloja. Suomen sodassa 1808–1809 Kuhmo oli venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kauttakulku- ja tukikohtapaikkana.
Suomen tultua liitetyksi Venäjään sen suuriruhtinaskuntana 1809 Kuhmo tuli vilkkaaksi vienankarjalaisten laukkukauppiaiden kauppa ja kulkupaikaksi. Tälle kaudelle osuvat myös Elias Lönnrotin Kuhmon kautta Karjalaan suuntautunet runonkeruumatkat 1830- ja 1840-luvuilla. Lönnrot myös viimeisteli Kalevala-tekstejään vuoden 1834 loppusyksyllä asuessaan piirilääkärin rokotusmatkallaan Kuhmossa kirkon pihapiirissä olevassa Högmannin mökissä. Vuosisadan loppupuolella muiden muassa Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre liittivät Kuhmon karelianismiin. Gallen-Kallela suuntasi häämatkansa kesällä 1890 Kuhmoon asustaen Lapinsalmen torpassa, jonka maisemissa Gallen-Kallela maalasi myös useita taulujaan. Näkymä Lapinsalmelta Lentualle oli mallina Gallen-Kallelan Aino-Triptyykin keskimmäisen kuvan taustamaisemalle[9]. Seurueeseen liittyneen Louis Sparren kanssa nuoripari teki kaksi Kalevala-löytöretkeä Venäjän puolelle rajaa, jonne Louis Sparre matkasi vielä 1892 Emil Wikströmin kanssa.
Kuhmon maatalous oli vielä 1800-luvulla alkeellista. Tämän vuoksi kulkutaudit verottivat väestö ankarasti. Suurina moruvuosina 1831–1833 Kuhmon 4 000 asukkaasta tuhat menehtyi hinkuyskään, tuhkarokkoon, lavantautiin ja punatautiin. Suuri määrä taloja autioitui ja väkeä pakeni Venäjälle. Venäjälle siirryttiin myös 1860-luvun nälkävuosien aikana. Kuhmon nykyinen kirkko rakennettiin Jakob Rijfin johdolla 1816, vaikka Kuhmon seurakunta itsenäistyi Sotkamosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vasta 1. lokakuuta 1856.
Kaskenpolttoa harjoitettiin Kuhmossa 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. Kaupallinen tervanpoltto levisi 1700-luvun puolivälissä Kuhmon läntisiin osiin ja tervakauppa vilkastui 1800-luvun alkupuolella, jolloin vesireitin koskien perkaamiset ja ohituskanavat helpottivat kuljetuksia Ouluun. Laajimmillaan kuhmolaisten tervantuotanto oli 1890-luvun lopulla, jolloin Kuhmosta soudettiin Ouluun tervaa esim. vuonna 1897 15 000 tynnyriä. Kuhmo oli tuolloin Suomen suurin tervantuottaja; Kuhmo oli tuottanut vuoteen 1900 mennessä 1/6 koko Suomen tervan tuotannosta. Rautatien valmistuminen Kajaaniin 1904 lyhensi tervansoutumatkaa, mutta tervanpolton aika alkoi tuolloin olla jo ohi. Myös peltoviljely kehittyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Viimeisin maatalouden nousu tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Rintamamiehet lisäsivät tilojen lukumäärää ja peltoalaa. Vuonna 1969 viljeltyä peltoa oli suurimmillaan lähes 8 000 hehtaaria. Tilojen määrä oli vuonna 1959 suurimmillaan: 1 685 kpl. Vuonna 2000 aktiivisia tiloja oli 197.
Lähde: Wikipedia
Hakusanoja: Kainuu Kainuun
Kirkonkirjat:
- SSHY, jäsenille SSHY - Kuhmo tietokannassa
- SSHY, julkiset Kuhmo
Ennen vuotta 1772 Kuhmon kirkonkirjatiedot löytyy Sotkamosta
- SSHY, jäsenille SSHY - Sotkamo tietokannassa
- SSHY, julkiset Sotkamo