

Projekti aloitettiin 13.9.2017
Pukkila on vuonna 1898 perustettu Uudellamaalla sijaitseva kunta.
Pukkilasta on löydetty mesoliittisen kivikauden pyyntiasuinpaikkoja suunnitteeln ajalta 7000 – 6500 eaa., yksi luultavasti rauta- tai keskiaikainen kuppikivi ja kaksi esihistoriallista röykkiötä. Kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat Porvoonjoen tuntumassa ja Kanteleen alueella.
Pukkilan ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1606. Nykyinen kirkko on vuodelta 1814.
Pukkilassa on ollut kruunun, valtion, virkataloja Naarkosken Eskola ja Syvänojan Pekkala. Kirkollinen virkatalo on ollut kirkkoherran virkatalo. Kanteleella on ollut 1915 perustettu Kanteleen meijeri, joka on nykyään Kanteleenjärven rannalla yksityinen asumiskiinteistö. 1915 Pukkilassa oli yksi höyryjauhomylly ja viisi vesijauhomyllyä. Sahoja oli kolme: 17-hevosvoimainen Kanteleen höyrysaha, 30-hevosvoimainen Naarkosken vesivoimasaha sekä 20-hevosvoimainen Syvänojan vesivoimasaha. Pukkilassa oli tuolloin Naarkosken sähkölaitos ja kymmenen kauppiasta 1916.
Pukkilassa vuonna 1885 syntynyt Onni Nurmi testamenttasi kotikunnalleen Suomen Gummitehtaan osakkeita. Yrityksestä kehittyi Nokia, ja testamenttilahjoituksen arvoksi kasvoi 30 miljoonaa markkaa. Testamentin määräysten mukaan testamentattujen osakkeiden tuotto tuli käyttää Pukkilan vanhainkodissa olevien vanhusten virkistykseksi. Vuosituhannen vaihteesa Osakkeet myytiin ja perustettiin Onni Nurmen Säätiö, ja Hyvinvointikeskus Onni.
39,7% profiileista puutteellisia tai sisältää poikkeamia (25.1.2022)