
Suuret kuolonvuodet olivat Pohjois-Eurooppaa koetelleiden harvinaisen kylmien vuosien jakso 1695–1697. Silloin varsinkin Suomessa, mutta myös laajalti Pohjois-Ruotsissa, Virossa ja Liivinmaalla viljasadot jäivät huonon sään vuoksi epätavallisen niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Arvellaan, että Suomessa neljännes tai jopa kolmannes koko väestöstä kuoli tuolloin nälkään ja tauteihin. Sato tuhoutui monena vuonna peräkkäin, pettuleipää ja muuta hätäruokaa syötiin yleisesti. Sadon tuhoutuminen sai ihmiset lähtemään liikkeelle kerjäläisten laumoina, jolloin lavantauti ja muut kulkutaudit levisivät. Epäsuotuisissa ilmasto-oloissa levisivät myös kasvitaudit kuten torajyvä.
Talvella 1696–1697 Suomea koetteli hirvittävä nälänhätä. Vauraimmissakaan taloissa ei ollut viljaa, ja karja oli syöty jo ajat sitten. Ihmiset lähtivät kerjuulle, mutta usein turhaan, sillä kato oli koetellut koko maata. Kerjäläislaumojen mukana kulkivat myös erilaiset taudit, joista varsinkin lavantauti tappoi suuria väkimääriä. Joukkohaudoista ja nälkään sekä tauteihin kuolleiden ruumiista teidenvarsilla tuli suomalaisten arkipäivää.
Tieto Suomen tilanteesta valtakunnan johdolle kantautui hitaasti. Kun muutoksia alettiin tehdä, oli jo liian myöhäistä. Ruotsi oli käyttänyt liikaa rahaa jatkuvaan sotimiseen, ei ihmisten hengissä pitämiseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet
Kirjallisuutta:
https://www.storytel.com/fi/books/jumalan-vihan-ruoska-suuri-n%C3%A...