University of Helsinki (Finland) 1640 -

https://en.wikipedia.org/wiki/University_of_Helsinki

The University of Helsinki (Finnish: Helsingin yliopisto, Swedish: Helsingfors universitet, Latin: Universitas helsingiensis, abbreviated UH) is a university located in Helsinki, Finland since 1829, but was founded in the city of Turku (in Swedish Åbo) in 1640 as the Royal Academy of Åbo, at that time part of the Swedish Empire. It is the oldest and largest university in Finland with the widest range of disciplines available. Around 36,500 students are currently enrolled in the degree programs of the university spread across 11 faculties and 11 research institutes.

As of 1 August 2005, the university complies with the harmonized structure of the Europe-wide Bologna Process and offers Bachelor, Master, Licenciate, and Doctoral degrees. Admission to degree programmes is usually determined by entrance examinations, in the case of bachelor's degrees, and by prior degree results, in the case of master and postgraduate degrees. Entrance is particularly selective (circa 15% of the yearly applicants are admitted). It has been ranked a top 100 university in the world according to the 2016 ARWU, QS and THE rankings.

The university is bilingual, with teaching by law provided both in Finnish and Swedish. Since Swedish, albeit an official language of Finland, is a minority language, Finnish is by far the dominating language at the university. Teaching in English is extensive throughout the university at Master, Licentiate, and Doctoral levels, making it a de facto third language of instruction.

Remaining true to its traditionally strong Humboldtian ethos, the University of Helsinki places heavy emphasis on high-quality teaching and research of a top international standard. It is a member of various prominent international university networks, such as Europaeum, UNICA, the Utrecht Network, and is a founding member of the League of European Research Universities.

History

Academy of Turku 1640–1828

Academy of Turku

There is a subproject for Academy of Turku.

The first predecessor of the university, The Cathedral School of Turku, was presumably founded in 1276 for education of boys to become servants of the Church. As the university was founded in 1640 by Queen Christina of Sweden (1626–1689) in Turku (Sw. Åbo), as the Åbo kungliga akademi (Latin: Regia academia aboensis), the senior part of the school formed the core of the new university, while the junior year courses formed a grammar school. It was the third university founded in the Swedish Empire, following Uppsala University and the Academia Gustaviana in Dorpat (predecessor to the University of Tartu in Estonia).

Alexander University 1828–1919

Alexander University

The second period of the university's history covers the period when Finland was a Grand Duchy of the Russian Empire, from 1809 to 1917. As Finland became part of the Russian Empire in 1809, Emperor Alexander I expanded the university and allocated substantial funds to it. Following the Great Fire of Turku in 1827, higher education within the country was moved to Helsinki, the new administrative heart of the Grand Duchy, in 1828, and renamed the Imperial Alexander University in Finland in honour of the late benefactor of the university. In the capital the primary task of the university was to educate the Grand Duchy’s civil servants.

The university became a community subscribing to the new Humboldtian ideals of science and culture, studying humanity and its living environment by means of scientific methods. The new statutes of the university enacted in 1828 defined the task of the university as promoting the development of "the Sciences and Humanities within Finland and, furthermore, educating the youth for the service of the Emperor and the Fatherland".

The Alexander University was a centre of national life that promoted the birth of an independent Finnish State and the development of Finnish identity. The great men of 19th century Finland, Johan Vilhelm Snellman, Johan Ludvig Runeberg, Elias Lönnrot and Zachris Topelius, were all involved in the activities of the university. The university became a major center of Finnish cultural, political, and legal life in 19th century Finland, and became a remarkable primum mobile of the nationalist and liberal cultural movements, political parties, and student organisations.

In the 19th century university research changed from being collection-centred to being experimental, empirical, and analytical. The more scientific approach of the university led to specialisation and created new disciplines. As the scientific disciplines developed, Finland received ever more scholarly knowledge and highly educated people, some of whom entered rapidly evolving industry or the government.

University of Helsinki 1919–

First academic promotion of Independent Finland took place in the University of Helsinki, May 31, 1919

The third period of the university's history began with the creation of the independent Republic of Finland in 1917, and with the renaming of the university as the University of Helsinki. Once Finland gained her independence in 1917 the university was given a crucial role in building the nation state and, after World War II, the welfare state. Members of the academic community promoted the international relations of the new state and the development of its economic life. Furthermore, they were actively involved in national politics and the struggle for equality.

In the interwar period the university was the scene of a conflict between those who wanted to advance the usage of Finnish language in the university, to the detriment of Swedish and those who opposed such move. Geographer Väinö Tanner was one of the most vocal defenders of Swedish language usage. Swedish People's Party of Finland initiated a campaign collecting 153 914 signatures in defense of the Swedish language that were handed to the parliament and government in October 1934. On an international front academics from Denmark, Sweden, Norway and Iceland sent letters to the diplomatic representations of Finland in their respective countries warning about a weakening of the Nordic unity that would result from diminishing the role of Swedish in the University of Helsinki.

In the 20th century, scholarly research at the University of Helsinki reached the level of the European elite in many disciplines. This was manifested, among other things, by international recognitions granted to its professors, such as the Fields Medal received by the mathematician Lars Ahlfors (1936), the Nobel Prize in Chemistry granted to Professor A.I. Virtanen (1945) and the Nobel Prize in Medicine shared by Professor Ragnar Granit (1967). In the Continuation War the University was heavily damaged by bombs during a soviet air raid on 27 February 1944.

After World War II, University research focused on improving Finnish living conditions and supporting major changes in the structure of society and business. The university also contributed to the breakthrough of modern technology.

The progress of scientific development created many new disciplines and faculties at the University of Helsinki. At present the university comprises 11 faculties, 500 professors and almost 40,000 students. The university has established as its goal to further its position as one of Europe’s top multidisciplinary research universities.

In March 2014, two people were arrested and in June 2014 sentenced to prison for three years for plotting a mass murder at the university.

Faculties

The university is divided into eleven faculties. They are listed below in the official order used by the university, reflecting both the history of the university and the hierarchy of disciplines at the time when the university was established:

• Faculty of Theology (established 1640)
• Faculty of Law (established 1640)
• Faculty of Medicine (established 1640)
• Faculty of Arts (Faculty of Philosophy established 1640 and split 1852, independent Arts section 1863, independent faculty 1992)
• Faculty of Science (Faculty of Philosophy established 1640 and split 1852, independent Science section 1863, independent faculty 1992)
• Faculty of Pharmacy (Faculty of Philosophy established 1640, split from the Faculty of Science 2004)
• Faculty of Biological and Environmental Sciences (Faculty of Philosophy established 1640, split from the Faculty of Science 2004)
• Faculty of Educational Sciences (independent section 1974, independent faculty 1992, reorganized and renamed 2004, reorganized and renamed 2017)
• Faculty of Social Sciences (established 1945)
• Faculty of Agriculture and Forestry (established 1898, independent faculty 1924)
• Faculty of Veterinary Medicine (established as an independent college in 1945, incorporated into the University of Helsinki in 1995)

The university also has several independent institutes, such as research centres and libraries, the most notable of which are perhaps the National Library of Finland and Helsinki University Library. Helsinki Collegium for Advanced Studies is another independent institute within the University of Helsinki, an Institute for Advanced Study, which is modeled upon the Institute for Advanced Studies at Princeton.

Helsingin yliopisto 1640 –

Yliopiston nimi

1640–1828 Turun akatemia
1828–1919 Aleksanterin yliopisto
1919– Helsingin yliopisto

Turun akatemialla on oma alaprojekti Turun akatemia.

Helsingin yliopisto (lyhenne HY; ruots. Helsingfors universitet; engl. University of Helsinki) on Suomen suurin ja vanhin tiedekorkeakoulu.

Helsingin yliopistossa on noin 35 000 opiskelijaa sekä lähes 4 000 tutkijaa ja opettajaa. Tohtoreita Helsingin yliopistosta valmistuu vuosittain noin 450.

Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljälle kampukselle: keskustaan, Kumpulaan, Meilahteen ja Viikkiin. Lisäksi yliopistoon kuuluu useita tutkimuslaitoksia ja yksiköitä ympäri maan. Helsingin yliopisto on Suomen ainut kaksikielinen tiedeyliopisto, eli sen tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi.

Kansainvälisessä Shanghain yliopistovertailussa Helsingin yliopisto sijoittui vuonna 2017 sijalle 56 ja sijoittui ainoana yliopistona Suomesta maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Times Higher Education -luokituksessa Helsingin yliopisto ylsi vuonna 2017 Euroopan 31. parhaaksi yliopistoksi.

Helsingin yliopisto kuuluu ainoana suomalaisyliopistona kansainväliseen Euroopan tutkimusyliopistojen liittoon.

Historia

Turun akatemia 1640–1828

Turun akatemia ennen vuoden 1827 tulipaloa.

Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu, vain latinaksi opettanut Regia academia aboensis, Kuninkaallinen Turun akatemia, jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Akatemia oli Ruotsin valtakunnan kolmas yliopisto Uppsalan yliopiston ja Tarton academia gustavianan (nykyinen Tarton yliopisto) jälkeen, ja se jatkoi 1276 perustetun Turun katedraalikoulun ja kymnaasin tehtävää maan korkeimpana opetuslaitoksena. Oppilaitosten perustamisen taustalla oli kasvavan Ruotsin suurvallan halu nousta vanhojen eurooppalaisten maiden rinnalle myös sivistyksessä. Oman yliopiston saaminen valtakunnan itäiseen osaan eli Suomeen oli pitkälti kenraalikuvernööri Brahen ansiota.

Akatemia järjestettiin eurooppalaisen mallin mukaan. Siinä oli neljä tiedekuntaa: filosofinen, teologinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Opiskelijan oli ensin suoritettava monialaiset perusopinnot filosofisessa tiedekunnassa, minkä jälkeen hän sai erikoistua teologiaan, lakiin tai lääketieteeseen. Suurin osa ylioppilaista valmistui papeiksi, ja akatemian toimintaa säätelikin luterilainen puhdasoppisuus. Varsinaista tieteellistä tutkimusta ei ensimmäisen vuosisadan aikana juuri harjoitettu, vaan akatemia oli leimallisesti opetuslaitos. Eurooppalaisessa mittakaavassa Turun akatemia oli pieni: perustamisvuonna 1640 siinä aloitti työnsä 250 opiskelijaa ja yksitoista professoria, eikä määrä kasvanut merkittävästi ennen 1800-lukua.

Turun akatemian ensimmäisenä kanslerina toimi Pietari Brahe, ja myös hänen jälkeensä virkaan valittiin ruotsalaisia ylimyksiä. Koska nämä vierailivat Turussa vain harvoin, yliopiston todellisena johtajana toimi varakansleri. Turun piispat toimivat yliopiston varakanslereina vuoteen 1817, jolloin yliopiston hallinto erotettiin kirkosta. Varakanslerin virka nimettiin sijaiskansleriksi vuonna 1821.

1700-luvulla, valistuksen ja hyötyajattelun aikakaudella, akatemiassa ryhdyttiin harjoittamaan teologian ja klassisten aineiden rinnalla myös käytännönläheisempää tutkimusta. Lääketieteen sekä maatalous- ja metsätieteen kaltaisilla aloilla ryhdyttiin harrastamaan tutkimus- ja valistustyötä, tarkoituksena levittää uusia oppeja maakuntiin akatemiasta valmistuvien pappien ja virkamiesten mukana. Esimerkiksi ensimmäinen talousopin professori Pehr Kalm perusti yliopistoon kasvitieteellisen puutarhan ja teki uraauurtavaa tutkimusta viljelytalouden alalla. Kaunopuheisuuden professorin Henrik Gabriel Porthanin historiallisten tutkimusten ansiosta syntyi 1700–1800-luvun taitteessa ns. Turun romantiikka, jonka edustajat tutkivat suomen kieltä ja kansallista kulttuuria.

Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809, Kuninkaallinen Turun akatemia muuttui Keisarilliseksi Turun akatemiaksi. Keisari Aleksanteri I laajensi akatemiaa kaksinkertaistamalla sen budjetin ja perustamalla kuusi uutta professuuria sekä lukuisia muita opetusvirkoja. Muutos oli niin dramaattinen, että keisaria alettiin nopeasti kunnioittaa akatemian toisena perustajana. Vuonna 1815 valmistui uusi muhkea Akatemiatalo, jonka juhlasalin kunniapaikalle sijoitettiin Aleksanteri I:n rintakuva.

Aleksanterin yliopisto 1828–1919

Aleksanterin yliopisto

Vuonna 1827 Turun palon jälkeen akatemia määrättiin siirtymään suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Yliopisto sai uudet statuutit vuonna 1828, ja samalla sen nimeksi tuli Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa (ruots. Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland) keisari Aleksanteri I:n mukaan. Yliopisto aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna, ja Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusi päärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832. Helsingissä yliopisto sai käyttöönsä aikansa mittapuulla modernit tilat: opetussairaalan (1832), kasvitieteellisen puutarhan (1832), tähtitieteellisen observatorion (1834) ja kirjastorakennuksen (1840). Helsingissä yliopiston uudeksi tehtäväksi tuli kouluttaa virkamiehiä Suomen suuriruhtinaskunnan keskushallinnon tarpeisiin.

Yliopisto oli hallinnollisesti suoraan Venäjän keisarin alainen, eikä Suomen senaatilla tai kenraalikuvernöörillä ollut valtaa sen asioihin. Ensimmäisinä autonomian ajan kanslereina toimivat Mihail Speranski 1809–1812 ja hänen jälkeensä G. M. Armfelt. Vuonna 1816 Aleksanteri I nimitti veljensä ja kruununperijänsä Nikolain yliopiston kansleriksi, ja siitä lähtien Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston kanslerina toimi kulloisenkin keisarin kruununperijä. Arvonimi oli tosin vain muodollisuus ja kanslerin virkatehtäviä hoiti Pietarissa ministerivaltiosihteeri vt. kanslerin ominaisuudessa. Käytännön tehtäviä Helsingissä hoiti sijaiskansleri. Sijaiskanslereiksi nimitettiin alkuun ansioituneita upseereita, mutta 1870-luvulta alkaen yliopiston omia professoreita. Varsinainen kanslerin virka oli vuodesta 1894 alkaen kokonaan täyttämättä, sillä Nikolai II:n tullessa hallitsijaksi hänellä ei ollut lainkaan poikaa. Kun kruununperijä Aleksei vuonna 1904 syntyi, yliopisto pyysi häntä entiseen tapaan kansleriksi, mutta tsaari ei enää halunnut suoda Suomelle sellaista kunnianosoitusta. Helmikuun vallankumouksen jälkeen maaliskuussa 1917 myös vt. kanslerin tehtävät siirrettiin toistaiseksi sijaiskanslerille ja yliopiston johto siirtyi näin kokonaan Pietarista Helsinkiin. Suomen itsenäistyttyä luotiin uusi kanslerinvirka, joka vastasi aiempaa sijaiskansleria.

Turun romantiikan nationalistista aateperintöä jatkoi Helsingissä Lauantaiseura, jonka muodosti 1830-luvulla joukko yliopiston opiskelijoita ja opettajia. Seuran johtohahmo oli runoilija J. L. Runeberg. Lukuisista seuran jäsenistä tuli myöhemmin kansallisen heräämisen ajan suurmiehiä ja yliopistollisia vaikuttajia: siveysopin professori J. V. Snellman, historian professori ja yliopiston rehtori Zachris Topelius, suomen kielen professori Elias Lönnrot, estetiikan professori Fredrik Cygnaeus, fysiikan professori J. J. Nervander. Lauantaiseuralaisten ja heidän hengenheimolaistensa ansiosta suomen kieli alkoi tunkeutua vanhastaan latinankieliseen yliopistoon: vuonna 1858 sallittiin väitöskirjan julkaiseminen latinan ja ruotsin lisäksi myös suomeksi, ja samoihin aikoihin alkoivat ensimmäiset suomenkieliset luennot. Opetus säilyi kuitenkin pääosin ruotsinkielisenä pitkälle 1900-luvulle saakka.

1800-luvun aikana Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto alkoi kehittyä pois vanhasta keskiaikaisesta yliopistomallista, kohti modernia tiedeyliopistoa. Tässä kehityksessä seurattiin eurooppalaisia esikuvia, erityisesti saksalaisen Wilhelm von Humboldtin sivistysyliopistoajattelua. Opiskelijoilta ei enää edellytetty monitieteisiä perusopintoja filosofisessa tiedekunnassa, vaan heidän tuli alusta asti perehtyä tiettyyn oppiaineeseen. Tieteenalat alkoivat eriytyä toisistaan ja tutkimustyö kehittyä. Merkkipaalu tässä kehityksessä oli filosofisen tiedekunnan jakaminen 1852 historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen osastoon, siis humanististen tieteiden ja luonnontieteiden erottaminen toisistaan.

Naisten opiskelu yliopistossa tuli mahdolliseksi 1870-luvulla. Helsingin yliopiston ensimmäinen naisopiskelija Emma Irene Åström aloitti opintonsa vuonna 1872, ja hänet promovoitiin maisteriksi 1882. Vuoteen 1901 saakka naisopiskelijoiden oli anottava erillistä opiskeluoikeutta eli "vapautusta sukupuolestaan", jonka myönsi ensin keisari ja myöhemmin yliopiston sijaiskansleri. 1901 naisten opiskelu yliopistossa vapautettiin täysin, ja vuonna 1916 myös yliopiston opetus- ja tutkijanvirat avattiin naisille.

Helsingin yliopisto 1919–

Itsenäisen Suomen ensimmäinen maisteripromootio akti tapahtui Helsingin yliopiston juhlasalissa 31.5.1919. Tämä maailmassa ainutlaatuinen maisteripromootioperinne alkoi jo vuonna 1643. Juhlasali oli maamme hienoimpia sisätiloja. Viime sotien pommitusten jälkeen sali rakennettiin uudelleen köyhästi ja hieman erilaiseksi.

Helsingin yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1924 sille myönnettiin uudet statuutit, joissa määriteltiin sen asema Suomen tasavallassa. Aiemmin keisarille kuuluneen ylimmän määräysvallan otti valtioneuvosto, jossa yliopistoasiat liitettiin opetus- ja kirkkoasiain ministerin toimialaan. Yliopisto säilytti kuitenkin hallinnollisen autonomiansa, joka vahvistettiin vuoden 1919 hallitusmuodossakin. Siinä säädettiin myös, että yliopistoa koskevista laeista ja asetuksista on yliopiston konsistorin annettava lausuntonsa. Kanslerista tehtiin yliopiston ja valtionhallinnon välinen yhdyshenkilö, jolla on oikeus osallistua valtioneuvoston istuntoon yliopistoa koskevia asioita käsiteltäessä.

Itsenäistymisen aikaan yliopistossa oli 56 professoria ja noin 3 000 opiskelijaa. Pian itsenäistymisen jälkeen Helsingin yliopisto menetti vanhan asemansa maan ainoana yliopistona, kun 1919 perustettiin Åbo Akademi ja 1922 Turun yliopisto. Se säilyi kuitenkin ainoana valtionyliopistona vuoteen 1958 saakka, jolloin Oulun yliopisto perustettiin.

Vuoden 1924 statuuteissa virallisiksi opetuskieliksi säädettiin suomi ja ruotsi. Opetus säilyi kuitenkin edelleen pitkälti ruotsinkielisenä, ja aitosuomalaisuusliike sekä suomalaiset ylioppilaat alkoivat vaatia yliopiston suomalaistamista. Pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen hyväksyttiin vuonna 1937 laki Helsingin yliopiston kielisuhteista. Siinä määrättiin, että kaikissa aineissa on annettava opetusta suomen kielellä, mutta ruotsinkielisen opetuksen turvaamiseksi yliopistossa on oltava 15 ruotsinkielistä professuuria. Sama laki määrittelee edelleen yliopiston kielisuhteet; ainoastaan ruotsinkielisten professorien määrää on yliopiston kasvaessa lisätty.

1900-luku merkitsi Helsingin yliopistolle valtavan kasvun kautta. Jo 1930-luvulla puhuttiin "ylioppilastulvasta", kun lukiokoulutuksen yleistyessä yliopistoon kirjoittautui yhä enemmän opiskelijoita. Kiivain kasvu koettiin 1960-luvulla, kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat vyöryivät opiskelemaan. Yliopiston opiskelija- ja opettajamäärät kymmenkertaistuivat 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana. Räjähdysmäisen kasvun vuoksi yliopiston oli luovuttava vanhasta periaatteestaan, jonka mukaan jokaisella ylioppilaaksi kirjoittaneella oli sinne vapaa pääsy, ja otettava asteittain käyttöön ns. numerus clausus -periaate eli pyrkijöiden karsiminen joko ylioppilastodistusten tai pääsykokeiden avulla. Viimeiset tiedekunnat siirtyivät numerus clausuksen käyttöön 1960-luvulla.

Yksiköt

Tiedekunnat

Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa:

• Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta (perustettu 2004)
• Eläinlääketieteellinen tiedekunta (1995)
• Farmasian tiedekunta (2004)
• Humanistinen tiedekunta (1992)
• Kasvatustieteellinen tiedekunta (2017)
• Lääketieteellinen tiedekunta (1640)
• Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta (1924)
• Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (1992)
• Oikeustieteellinen tiedekunta (1640)
• Teologinen tiedekunta (1640)
• Valtiotieteellinen tiedekunta (1945).

Turun akatemian neljä kantatiedekuntaa olivat filosofinen tiedekunta, teologinen tiedekunta, oikeustieteellinen tiedekunta ja lääketieteellinen tiedekunta. Tämä nelijako säilyi yliopiston rakenteessa 1900-luvulle saakka. Suurin kantatiedekunnista oli filosofinen tiedekunta, johon kuuluivat kaikki muut aineet kuin teologia, oikeustiede ja lääketiede. Vuoden 1852 statuuttien mukaisesti filosofinen tiedekunta jakautui vuonna 1853 kahteen tiedekuntaan, historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen (myöhemmin matemaattis-luonnontieteelliseen), joista tuli vuonna 1863 filosofisen tiedekunnan osastoja. Vuonna 1902 filosofisessa tiedekunnassa aloitti toimintansa kolmas osasto, maanviljelys-taloudellinen osasto, joka vuonna 1924 itsenäistyi maatalous-metsätieteelliseksi tiedekunnaksi. Filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellinen osasto syntyi 1974.

Vuonna 1992 filosofinen tiedekunta lakkautettiin ja sen osastot itsenäistyivät omiksi tiedekunnikseen: historiallis-kielitieteellisestä osastosta muodostettiin humanistinen tiedekunta, kasvatustieteellisestä osastosta kasvatustieteellinen tiedekunta (myöhemmin käyttäytymistieteellinen (2004) ja uudelleen kasvatustieteellinen tiedekunta 2017) ja matemaattis-luonnontieteellisestä osastosta matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Jälkimmäisestä erosivat vuonna 2004 farmasian tiedekunta sekä biotieteellinen tiedekunta, jonka nimi muuttui bio- ja ympäristötieteelliseksi tiedekunnaksi vuoden 2010 alusta. Muistona kantatiedekunnasta kaikkien näiden viiden tiedekunnan opiskelijat ovat yhä arvonimeltään filosofian ylioppilaita, ja moni tutkintonimike on yhä filosofia-alkuinen (filosofian kandidaatti (vuoteen 1992), filosofian maisteri, filosofian lisensiaatti sekä filosofian tohtori). Lisäksi tiedekuntien maisterit ja tohtorit promovoidaan yhteisessä tilaisuudessa, jota kutsutaan filosofisen tiedekunnan promootioksi (lat. promotio ordinis philosophorum).

Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15 osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen, kun Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin Turkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla ja Teknillisen korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.

Erillislaitokset

Tiedekuntien lisäksi yliopistoon kuuluu myös useita itsenäisiä laitoksia, kuten tutkimuskeskuksia sekä Helsingin yliopiston kirjasto ja Kansalliskirjasto.

• Aleksanteri-instituutti
• Avoin yliopisto
• Biotekniikan instituutti
• Fysiikan tutkimuslaitos (HIP) (yhteinen TKK:n, Jyväskylän yliopiston, LTY:n ja TTY:n kanssa)
• Helsingin yliopiston kirjasto
• Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut (HY+)
• Helsinki Institute of Life Science HiLIFE
• Kansalliskirjasto
• Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutti VERIFIN
• Kielikeskus
• Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
  • Kasvitieteellinen puutarha
  • Luonnontieteellinen museo, aiemmin Eläinmuseo
• Neurotieteen tutkimuskeskus
• Seismologian instituutti
• Svenska social- och kommunalhögskolan
• Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM)
• Tietotekniikkakeskus
• Tutkijakollegium
• Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT

Tutkimusasemat

• Kilpisjärven biologinen asema
• Lammin biologinen asema
• Tvärminnen eläintieteellinen asema
• Hyytiälän metsäasema
• Värriön tutkimusasema
• Viikin opetus- ja tutkimustila

Kampusalueet

• Keskustakampus
• Meilahden kampus
• Kumpulan kampus
• Viikin kampus
  
  
  

Tekstin lähde

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_yliopisto

Helsingfors universitet 1640 -=

https://sv.wikipedia.org/wiki/Helsingfors_universitet

Det finns ett delprojekt för Kungliga akademien i Åbo.

Helsingfors universitet (finska: Helsingin yliopisto), tidigare Kungliga akademien i Åbo, Kejserliga akademien i Åbo och Kejserliga Alexanders universitetet i Finland, är med drygt 32 000 studerande det största universitetet i Finland.

Helsingfors universitet har ett högt anseende internationellt. Åren 2017 rankades universitetet högt på flera internationella ranking-listor: 56:e i Shanghai-rankingen, 90:e i Times Higher Education och 81:sta i Taiwan-rankingen. År 2016 rankade Times Higher Education universitetet som det 28:e bästa i Europa.

Universitetet är tvåspråkigt, men större delen av kurserna ges på finska. Av de studerande är ca 6,5 procent svenskspråkiga. För den svenska undervisningen skall det enligt lag finnas minst 28 professorstjänster vid Helsingfors universitet. För vissa ämnen finns kvoter för svenskspråkiga studerande. För akademiska studier på svenska i Finland finns vid sidan av Helsingfors universitet även den helt svenskspråkiga Åbo Akademi.

Historia

Kungliga akademien i Åbo 1640–1828

Regia academia aboensis

Universitetets historia går tillbaka till 1640, då det grundlades i Åbo med namnet Kungliga akademien i Åbo (lat. Regia academia aboensis). Akademien var det tredje universitetet i svenska riket efter Uppsala universitet och Academia Gustaviana i Tartu (nuvarande Tartu universitet). Akademien fortsatte i Åbo katedralskolas fotspår som östra riksdelens högsta lärosäte. Orsaken till akademiens grundande var att den svenska stormakten vid sidan om regional expansion också ville komma ikapp de anrika europeiska länderna i vetenskapen.

Kungliga akademien hade fyra fakulteter och undervisningsspråket var latin. Liksom i det övriga europeiska universitetssystemet inledde studenterna studierna vid den filosofiska fakulteten och specialiserade sig sedan vid den teologiska, juridiska eller den medicinska fakulteten. Undervisningen och forskningen vid akademien var starkt knuten till den lutherska teologin och den europeiska humanismen. Universitetets uppgift var främst att utbilda präster, tjänstemän, läkare och officerare. Under stormaktstiden hade Kungliga akademien ungefär 250 studenter.

Alexanders universitetet 1828–1919

Alexanders universitetet

Efter finska kriget 1808–1809 och storfurstendömet Finlands avträdande till Ryssland gavs universitetet 1809 det nya namnet Kejserliga akademien i Åbo. Efter Åbo brand flyttades universitetet efter kejserligt ryskt påbud (1827) till Helsingfors 1828 och fick då namnet Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland. Universitetet fungerade i drygt fyra år i tillfälliga utrymmen i Helsingfors, tills den präktiga nya huvudbyggnaden som ritats av den tyske arkitekten Carl Ludvig Engel kunde tas i bruk 1832. Universitetets viktigaste uppgift blev att utbilda tjänstemän för storfurstendömets behov.

Kejserliga Alexanders Universitetet var administrativt direkt underställt kejsaren, vilket betydde att varken Finlands senat eller generalguvernör hade makt över universitetet. Den högsta makten vid universitetet tillföll kanslern. Från och med 1816 tillföll kanslersämbetet den ryska kronprinsen, men i praktiken var det en ceremoniell ställning. Kanslerns uppgifter sköttes i praktiken av vicekanslern som till en början ofta var en meriterad officer, men från och med 1870-talet en av universitetets professorer.

Universitetet blev ett humboldtskt vetenskaps- och bildningssamfund, där man tillämpade vetenskapliga metoder för att studera människan och naturen. Forskningen vid universitetet utvecklades på 1800-talet från samlingsfokuserad mot empirisk och analytisk forskning, vilket ledde till specialisering och inrättande av nya läroämnen, speciellt under andra hälften av 1800-talet. Universitetet var det nationella livets centrum och bidrog därigenom till uppkomsten av staten Finland och utvecklingen av den finländska identiteten. De finländska stormännen J.V. Snellman, J.L. Runeberg, E. Lönnrot och Z. Topelius verkade alla vid universitetet.

Helsingfors universitet 1919–

Den första akademiska promotionen i det självständiga Finland ägde rum i Helsingfors universitet den 31 maj 1919.

När Finland hade blivit självständigt antogs det nuvarande namnet Helsingfors universitet (1919). Universitetet fortsatte ha en central roll i byggandet av finskheten, och därmed nationalstaten Finland och efter andra världskriget även välfärdssamhället. Professorerna och forskarna vid universitetet var viktiga aktörer i landets ekonomiska utveckling och den ökande internationella samarbetet. Många av dem deltog också aktivt i politiken och olika jämställdhetsprojekt. Forskningen vid Helsingfors universitet nådde på 1900-talet en europeisk toppnivå inom många områden.

Fakulteter

Universitetet består av elva fakulteter:

• teologiska fakulteten (gr. 1640)
• juridiska fakulteten (gr. 1640)
• medicinska fakulteten (gr. 1640)
• humanistiska fakulteten (gr. 1640 som filosofiska fakulteten, uppdelad 1852 i två: historisk-filologiska sektionen och matematiskt-naturvetenskapliga sektionen; humanistiska fakulteten gr. 1992)
• matematik-naturvetenskapliga fakulteten
• agrikultur-forstvetenskapliga fakulteten (gr. 1896 som sektion inom filosofiska fakulteten; självständig fakultet 1924)
• pedagogiska fakulteten (gr. 1974 som sektion inom filosofiska fakulteten; självständig fakultet 1992)
• statsvetenskapliga fakulteten (gr. 1945)
• veterinärmedicinska fakulteten (gr. 1945 som självständig högskola, inkorporerad i Helsingfors universitet 1995)
• farmaceutiska fakulteten (avskiljd ur matematiskt-naturvetenskapliga fakulteten 2004)
• bio- och miljövetenskapliga fakulteten (avskiljd ur matematiskt-naturvetenskapliga fakulteten 2004)

Förutom dessa fakulteter finns den fristående institutionen Svenska social- och kommunalhögskolan samt flera fristående enheter där bl.a. forskarkollegiet, universitetets försöksdjursenhet samt språkcentrum ingår.