
Valtion Tykkitehdas (VTT) perustettiin vuonna 1936 eduskunnan päätöksellä valmistamaan Suomen puolustusvoimille tykkejä ja peruskorjaamaan vanhaa tykkikalustoa. Nykyään tehdas on Valmet Rautpohjan tehdas.
Sen sijoituspaikaksi valittiin Jyväskylän Vasikkavuori, mutta se toimi ennen tehdasrakennuksen valmistumista Helsingin Katajanokalla Asevarikko 1:n yhteydessä.
Tehtaan kalusto ja työväki siirrettiin uusiin tiloihin junakuljetuksena 31. toukokuuta – 1. kesäkuuta 1938. Ensimmäinen tehtaan valmistama tykki oli Boforsin lisenssillä valmistettu panssaritorjuntakanuuna 37K/36. Talvi- ja jatkosodan aikana tehdas lisäksi kunnosti sotasaalistykkejä ja valmisti tykin laukauksia vuoreen louhituissa luolissa.
Tykkien valmistus loppui 5. syyskuuta 1944 ja tehdas liitettiin 1. toukokuuta 1946 osaksi Valtion Metallitehtaita (VMT). Kesällä 1946 sen nimeksi tuli Valtion Metallitehtaat, Rautpohjan Tehdas ja vuonna 1951 Valmet Rautpohjan Tehdas.
Tehtaalla valmistettiin sotakorvauksina erilaisia raskaan metalliteollisuuden tuotteita, kuten lokomobiileja ja tukkinostureita. Tuotantoa varten tehtaalle rakennettiin oma valimo.
Tehtaan päätuotteeksi muodostuivat paperikoneet, mutta se palasi asetuotantoon vielä 1950-70-luvuilla valmistaen puolustusvoimille raskaita 95 S 58-61 -sinkoja, joista viimeiset toimitettiin vuonna 1972.
Toimitusjohtaja 1937-1946 Olavi Syvänen.
Lisää lähteitä ja kirjallisuutta tähän alle talteen.
Lähteitä:
Wikipedia
jkl/ keskisuomen museo
Lehtileikkeitä:
- Kaartilainen : Suomen valkoisen kaartin oma lehti, 28.02.1939, nro 2, s. 11
- Turun Sanomat, 26.02.1939, nro 55, s. 4
- Keskisuomalainen, 28.02.1939, nro 48, s. 1 ja Keskisuomalainen, 28.02.1939, nro 48, s. 7
- Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Ilkka, 26.02.1939, nro 55, s. 3
- Lahti, 28.02.1939, nro 25, s. 1
Kirjallisuutta aiheeseen liittyen: