Follow
Viitasaaren kyläprojektien tarkoitus on toimia työkaluna Viitasaaren pitäjän asukkaiden tietojen systemaattisessa tallentamisessa, tietojen tarkistamisessa ja lähdeaineiston lisäämisessä.
Toivomus olisi, että projekti säilytettäisiin nimenomaan työkaluna eikä sitä kasvatettaisi massa-ajoilla.
Viitaasaari-seuran kotisuvulla kerrotaan Esko Pasasen kirjoittamana Taimonniemestä seuraavaa (https://viitasaariseura.dy.fi/viitasaaren-historian-tuokioita/taimo...):
Taimoniemelle saapuu 1560 Lauri Siekkinen poikineen. Muista perheenjäsenistä ei ole tietoa, koska sen ajan tavan mukaan heistä ei tehty asiakirjoihin mainintaa. Siekkiset saivat hallintaansa lähes koko Taimoniemen. Nimi oli käytössä jo erämaa-aikana. V.1589 Taimoniemen ainoassa talossa, josta ei vielä käytetty Siekkilä nimeä, oli kaksi hevosta ja neljä lehmää sekä puolen tynnyrinalan ruiskylvö. Talo kuului Rautalammin pitäjään. Käräjät pidettiin Rautalammilla ja Laukaassa. Lauri Siekkinen oli lautamies. Nuijasodan ja muiden ongelmien seurauksena taloja autioitui, mutta Siekkisen talo vaurastui. V.1636 talon kylvö oli kolme tynnyriä. Viitasaaren kylissä oli 93 taloa, joissa kylvö oli keskimäärin 1,8 tynnyriä. Vilja jauhettiin käsikivillä tai tuulimyllyllä. Tämä talo oli osakkaana Koliman jalkamyllyssä. Taimoniemi kuului 1600-luvun puolivälissä Haapaniemen ja Suovanlahden talojen kanssa Tiesenhausenin lahjoitusmaihin. Hän sai käyttää alueen verotulot. Isossa reduktiossa 1680 alue palautettiin Kruunun verotettavaksi. Ruotujakolaitos syntyi 1680-luvulla. Viitasaarelle muodostettiin 41 ruotua. Ruodun piti ylläpitää yksi sotamies ja antaa hänelle asunnoksi ruotumökki. Taimoniemi muodosti yhden ruodun yhdessä Kokkilan tilan kanssa. Matti Pertunpoika Siekkinen valittiin seksmanniksi ja 1680-luvulla kirkkoväärtiksi eli kirkonisännäksi. Suuret kato- ja nälkävuodet 1696 ja 1697 sekä 1700 alkanut suuri Pohjansota aiheutti paljon tuhoa Viitasaarella. Yli kolmannes pitäjän väestä menehtyi. Isonvihan aika muodostui kohtalokkaaksi myös Siekkilän talolle.
Kirkonkirjoista löytyy merkintä, että Matti Juhonpoika Siekkiselle ja Kaisa Hakkaraiselle syntyi 9.7.1717 poika, joka sai kasteessa nimen Matti. Ilmeisesti Matti-poika jää orvoksi varsin nuorena. Isonvihan aikana kirkonkirjojen merkinnät ovat usein puutteellisia, koska kirkkoherra Porthankin oli sotaa paossa Ruotsissa. Tapahtumien kulusta voidaan päätellä, että Matti-pojan vanhemmat kuolivat vuosien 1717 ja 1720 välisenä aikana. Mikään suuri ihme tämä ei ole, sillä niin yleistä oli ihmisten menehtyminen joko sodan tai kulkutaudin yllättämänä. Kirkonkirjoista ei kuitenkaan löydy merkintää heidän hautaamisestaan tai muuta selitystä. Aivan ilman hoitajaa ei pikkuinen Matti kuitenkaan jää, sillä olihan talossa palvelusväkeä ja muitakin asukkaita. Kruunu halusi saada autioiksi eli isännättömiksi jääneisiin taloihin uudet isännät mahdollisimman pian. Isonvihan aikana autioituikin paljon taloja Viitasaarella joko sodan tai kulku-tautien aiheuttamana. Siekkilän kohdalla oli onnea, että 1720 löytyi uusi isäntäpari Jooseppi Matinpoika Kemppainen ja Maria Paavontytär Niskanen, jotka oli vihitty avioliittoon Viitasaarella 1714. Jooseppi oli kotoisin Rautalammilta ja Maria Viita-saaren Suovanlahdelta eli he olivat naapuruksia. Lauri Korpelainen arvelee tutkimuksessaan
Marian olleen tuttu Siekkilässä tai peräti äidinpuolelta jopa sukulainen. Nuori Matti sai jäädä asumaan syntymäkotiinsa uuden perheen jäsenenä. Matti opittiin tuntemaan Matti Joosepinpoika Kemppaisena. Rippikirjassa hänen syntymäajaksensa on merkitty 1716, oikea syntymäaika on 1717. Ei ole tietoa, onko ollut kyseessä adoptio, vai vaan käytännön sanelema menettely. Myös talon nimenä oli1700-luvun puoliväliin Kemppainen.
Matti Joosepinpoika Kemppainen avioitui Anna Paavontytär Turpeisen kanssa vuonna1735. Matti oli alaikäinen, vasta18-vuotias. Silloin vaadittiin sulhaselta 21 vuoden ikää. Nuori oli Annakin, mutta lain mukaan morsiamen iäksi riitti 15 vuotta. Jooseppi Kemppainen kuoli 1743 ja perunkirjoituksessa ja pesänjaossa vahvistettiin leskiemäntä Maria Niskasen omistusosuus taloon. Matti Kemppaisesta tuli nyt talon isäntä ja hän alkoi käyttää talosta nimeä Siekkilä. Ehkä hän halusi näin kertoa talon sukujuurista. Vakiintunutta sukunimeään hän ei kuitenkaan vaihtanut.
Kinnulanmäki oli Siekkilän torppa, joka erotettiin omaksi verotilaksi 1752. Manttaaliluvut ovat kantatilan Siekkilän 1/2 ja Kinnulanmäen 1/3. Kinnulanmäen emännyyttä hoiti aluksi leskiemäntä Maria Niskanen, joka oli lapsineen muuttanut sinne Siekkilästä. Hänen 1724 syntyneestä pojasta, Paavosta tuli isäntä 1752. Paavo avioitui 1754 Riitta Paanasen kanssa. Hänen äitinsä, Maria Niskanen kuoli 59 vuoden ikäisenä, vuonna1758. Jos Maria olisi ollut Siekkilän isännän Matti Kemppaisen biologinen äiti, ei hänen olisi varmaankaan tarvinnut muuttaa Siekkilästä sen torppaan lapsineen. Vanha perimätieto onkin kuulunut, ettei Kinnulanmäen suku ole Siekkisten sukulaisia. Tutkija Lauri Korpelainen kertoo, että Matti Joosepinpoika Kemppaisen pojanpojan tytär Kaisa Matintytär Kemppainen naitiin 1815 emännäksi Kinnulanmäen taloon. Kun jo Maria Niskanen, Matti-pojan holhooja lienee ollut äidin puolelta Siekkisiä, niin kyllä Kinnulanmäen Kemppaisissakin virrannee Siekkisten suvun verta. Olisipa mielenkiintoista suorittaa DNA-tutkimus, josta asia varmistuisi.
Lauri Siekkisen asettumisesta Taimoniemelle on nyt kulunut 455 vuotta. Se merkitsee noin 18 sukupolvea. Alun perin varsin laaja Siekkilän tila on ajan kuluessa jaettu monta kertaa. Miespuolisille jälkeläisille tarvittiin omia tiloja viljeltäviksi. Näin muodostuvat esimerkiksi Naistenjärvi, Kutusalmi, Jokela, Kinnulanmäki ja Väinölä. Useat ainakin olivat ensin talon torppia, jotka sitten ovat itsenäistyneet. Viimeistään 2000-luvulle tultaessa ovat monet talot autioituneet elinkeinojen muuttuessa. Alkuperäinen maatalous on väistynyt ja tilalle on tullut joukko uusia elämisen muotoja. Opiskelu on vienyt monen tilan nuoret virkauralle tai muihin ammatteihin uusille paikkakunnille. Koko Viitasaaren pitäjän väkiluku on laskenut jo puoleen huippuajan noin 14000:sta 7000 asukkaaseen. Asutus on lisäksi keskittynyt keskustaan ja syrjäkylät ovat autioituneet. Nykyisin syrjäkylät ovat usein lähinnä lomanvietto- paikkoja. Siekkilän kantatilan nykyinen omistaja on metsittänyt pellot ja asuu vain lomaillessaan talossa.
Viitasaarella 2015 Esko Pasanen