Start My Family Tree Welcome to Geni, home of the world's largest family tree.
Join Geni to explore your genealogy and family history in the World's Largest Family Tree.
view all 194

Profiles

  • Helena Kaaprontytär Mannonen (1771 - 1812)
    Uudenkirkon seurakunnan (Viipurin lääni) arkisto - Rippikirjat 1813-1827 (I Aa:10), jakso 1, sivu 1: Corpharju; Brejman; Kansallisarkisto: / Viitattu 19.11.2020
  • Anni Aaprontytär Mannonen (1822 - 1884)
    Talollisen tytär Neuvola 4:ssä. s.3 Neuvola Talollisen tytär, avioitui. Uudenkirkon seurakunnan (Viipurin lääni) arkisto - Rippikirjat 1839-1849 (I Aa:14, Lempiälä - Vitikkala, Inon tilattomat, rikol...
  • Heikki Juhonpoika Vesterinen (1821 - 1895)
    Talollisen poika Harju 1 ja 2:ssa. Uudenkirkon seurakunnan (Viipurin lääni) arkisto - Rippikirjat 1839-1849 (I Aa:13, Airikkala - Leistola), jakso 90, sivu 89: Harju 1&2; Westerinen; Kansallisarkisto: ...
  • Jaakko Antinpoika Reiman (1770 - 1833)
    Syntynyt (Hiski) 29.5.1770 6.6.1770 Candelj: bd: Anders Hariu Brita Cacko Jacob Uudenkirkon seurakunnan (Viipurin lääni) arkisto - Rippikirjat 1813-1827 (I Aa:10), jakso 1, sivu 1: Corpharju; Brejm...

Projekti on tarkoitettu kaikkien Harjun ja Lounatjoen kylissä asuneiden henkilöiden profiileille. Harju ja Lounatjoki kuuluivat vuoteen 1925 asti Uudenkirkon pitäjään ja sen jälkeen omaksi kunnakseen erotettuun Kanneljärveen.

Kanneljärven kyläprojektit

Harju | Hämeenkylä | Hötsölä | Jokela | Kanneljärvi kirkonkylä | Kuuterselkä | Liikola | Mustamäki asema | Sykiälä

Yleistä

Kylän nimen alkuperästä on löydettävissä ainakin kaksi tavanomaista viitettä: joko se on muodostunut siellä asuneista Harju-nimisistä henkilöistä tai kylälle ominainen maaston muoto on sanellut nimen. Vanhan Äyräpään kihlakunnan historian 1. osassa mainitaan, että vuonna 1554 kylässä oli neljä Harju-nimistä talonomistajaa. Toisaalta isonjaon aikaisissa kartoissa vuodelta 1836 esiintyvät paikannimet Korpiharju, Yläharju ja Alaharju. Nämä paikannimet viittaavat todennäköisesti kylän läpi virranneen joen molemmilla puolilla olleisiin harjanteisiin tai sitten kylän laidoilla kohonneisiin melko suuriin mäkiin.

Kylän raja etelässä kulki Soltaanjoen ja Pahanojan yhtymäkohdan kautta ja lännessä Pahaojaa pitkin kohti pohjoista Mannosensuolle, jossa se yhtyi Uudenkirkon pitäjärajaan. Sitä seuraten se kulki Suurelle Särkijärvelle. Siellä se yhtyi Muolaan pitäjärajaan ja erosi siitä pohjoisessa hieman ennen Saatjärveä, jonka jälkeen raja suuntautui etelään kohti Valkjärveä, josta osa oli Harjun kylän puolella. Siitä kylänraja jatkui edelleen etelää kohti lähelle Likolampia, jossa se teki mutkan tullen lähelle kylän peltoja ja yhtyi Soltaanjokeen. Sitä itärajana seuraten se tavoitti jälleen Pahanojan suun.

Kun rautatie kulki kylän läpi, muodostui sen alueelle kaksi asemanseutua: Kanneljärven asema ja Lounarjoen pysäkki ympäristöineen. Näiden asemaseutujen välillä tunnettiin lisäksi kylän osina Jeremala, Markkola, Paarnoja ja Peräkylä.

Kylämaisemaa halkoi pieni, vuolaasti virtaava joki, johon peltojen rinteet kaartuivat paikka paikoin hyvinkin jyrkästi. Joen nimi vaihteli aina sen mukaan missä se kulki. Niinpä alkupäästä lukien niminä olivat Lounatjoki, Hopiaoja, Jeremalajoki, Perkiöjoki - johon yhtyi myös Pilkkoijoki - Markkolaisjoki ja lopuksi Soltaanjoki, jona se yleisesti tunnettiin. Järviä oli kylän alueella varsin runsaasti, joskin ne olivat enimmäkseen pieniä ja sijaitsivat varsinaisen kylän ulkopuolella. Pieni ja Suuri Särkijärvi olivat hiekkapohjaisia ja siten hyviä uimapaikkoja. Valkjärvi oli aivan metsäjärvi, jonka pohjoispäässä oli hiekkarantaa. Peräjärvet muodostuivat lähekkäin olevista kolmesta pikkujärvestä, jotka erotti toisistaan pieni kannas. Sielläkin käytiin uimassa. Muita pikkujärviä olivat kaksi Likolampea, Pilkkoijärvi, Huosoijärvi ja Kaaterlampi.

Kylän luoteisosassa, Särkijärvien ja Lounatjoen puolella maasto oli pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Siellä oli useita venäläisten kesävieraiden aikanaan rakennuttamia huviloita - taatsoja - , jopa siellä oli asemakaavakin aivan kaupungin malliin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Lounatjoen pysäkiltä Särkijärvelle pienoisrautatie, jota liikennöi höyryveturin vetämä vaunu - kontka. Varsinaiseen Harjun kylään kulki myös hevosvetoinen vaunu.

Harjun kylässä oli joen molemmin puolin rinnepeltoja, jotka levittäytyivät tasaisiksi viljelyaukioiksi. Maan laatu oli varsin hyvää viljelymaaksi, savi-, multa-, ja hiekkapitoista. Pellot olivat täysin kivettömiä eikä vesihaittoja juuri ollut lukuunottamatta harvoja tapauksia joen alajuoksulla.

Radan länsipuolella oli laajoja metsäalueita, jotka olivat hyviä marja- ja laidunmaita. Kylän itäpuolella oli useita mäkiä kuten Murhapalteet, Likolammen mäet ja Huosoijärven mäet. Ne olivat suosittuja hiihtomaastoja muillekin kuin harjulaisille. Siellä oli myös hyviä soranottopaikkoja. Kylämaisema muuttui paljon 1930-luvulla, kun raivattiin uusia peltoja ja kunnostettiin teitä.

Sähkö kylään saatiin vasta vähän ennen talvisotaa. Teollista toimintaa oli Mikko Kirjavaisen sirkkelisaha, pärehöylä ja mylly. Ne olivat aikaisemmin Suosillanpäässä, mutta ne siirrettiin 1930-luvulla kirkolle vievän tien varteen Soltaanjoelle. Sen jälkeen Salomon Kirjavainen perusti samalle paikalle kattotiilitehtaan. Särkijärvellä oli aikanaan Anton Marschanin makkaratehdas, ja Lounatjoen lähellä oli lisäksi pieni tervapolttimo, jonka omisti Taavetti Reiman/Juhana Taavetti. Siellä valmistettiin puutervaa rekiä ja suksia varten.

Kanneljärven asemanseutu oli tiheästi asutettua. Siellä olivat kaupat, senaikaiset kahvilat - sainoit - ja poliisiasema. Hevosajurit -vossikat - ja taksiautoilijat - pirssiautoilijat - odottivat kyydittäviä aina junien tuloaikoina. Sahatavaran ja muun puutavaran lastaus rautatiekuljetuksia varten oli asemalla varsin vilkasta.

Kansakoulu sijaitsi asemaseudun ja varsinaisen Harjun kylän puolivälissä. Koulu aloitti toimintansa 1913. Hirsirakenteisessa koulussa oli kaksi luokkahuonetta, opettajien asunto ja tarvittavat ulkorakennukset. Vuonna 1927 rakennettiin vielä lisärakennus, jota käytettiin alakouluna, juhlasalina ja käsityöluokkana. Koululta kyläänpäin mentäessä oli noin kilometrin päässä tien vasemmalla puolella Salomon Kirjavaisen tiilitehdas.

Lounatjoki

Lounatjoki kuului hallinnollisesti Harjun kylään, joskin asukkaat pitivät sitä omana kylänään. Riihimäen-Pietarin rautatien valmistuttua vuonna 1870 Lounatjoen hiekkaiset mäntykankaat tulivat suosituiksi venäläisten kesävieraiden huvilapaikoiksi, eivät niinkään järvien rannat, joita niitäkin oli saatavilla.

Itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä Lounatjoen asutukselle antoivat oman leimansa tyhjiksi tai muuten rappeutumaan jääneiden kesähuviloiden paljous ja jäänteet entisestä kesävieraiden loisteliaasta elämästä.

Talvisotaan mennessä oli osa huviloista jo purettu ja siirretty muualle osan ollessa vielä paikoillaan vuokralaisten tai kesävieraiden käytössä. Asukkaat niissä vaihtuivat usein.

Lähde: Kanneljarvi.fi

Isäntiä 1600-1700-luvulla Uudenkirkon Kanneljärvi 1 (Harjussa)

Projekti on tarkoitettu kaikkien Harjun ja Lounatjoen kylissä asuneiden henkilöiden profiileille. Harju ja Lounatjoki kuuluivat vuoteen 1925 asti Uudenkirkon pitäjään ja sen jälkeen omaksi kunnakseen erotettuun Kanneljärveen.

Kanneljärven kyläprojektit

Harju | Hämeenkylä | Hötsölä | Jokela | Kanneljärvi kirkonkylä | Kuuterselkä | Liikola | Mustamäki asema | Sykiälä

Yleistä

Kylän nimen alkuperästä on löydettävissä ainakin kaksi tavanomaista viitettä: joko se on muodostunut siellä asuneista Harju-nimisistä henkilöistä tai kylälle ominainen maaston muoto on sanellut nimen. Vanhan Äyräpään kihlakunnan historian 1. osassa mainitaan, että vuonna 1554 kylässä oli neljä Harju-nimistä talonomistajaa. Toisaalta isonjaon aikaisissa kartoissa vuodelta 1836 esiintyvät paikannimet Korpiharju, Yläharju ja Alaharju. Nämä paikannimet viittaavat todennäköisesti kylän läpi virranneen joen molemmilla puolilla olleisiin harjanteisiin tai sitten kylän laidoilla kohonneisiin melko suuriin mäkiin.

Kylän raja etelässä kulki Soltaanjoen ja Pahanojan yhtymäkohdan kautta ja lännessä Pahaojaa pitkin kohti pohjoista Mannosensuolle, jossa se yhtyi Uudenkirkon pitäjärajaan. Sitä seuraten se kulki Suurelle Särkijärvelle. Siellä se yhtyi Muolaan pitäjärajaan ja erosi siitä pohjoisessa hieman ennen Saatjärveä, jonka jälkeen raja suuntautui etelään kohti Valkjärveä, josta osa oli Harjun kylän puolella. Siitä kylänraja jatkui edelleen etelää kohti lähelle Likolampia, jossa se teki mutkan tullen lähelle kylän peltoja ja yhtyi Soltaanjokeen. Sitä itärajana seuraten se tavoitti jälleen Pahanojan suun.

Kun rautatie kulki kylän läpi, muodostui sen alueelle kaksi asemanseutua: Kanneljärven asema ja Lounarjoen pysäkki ympäristöineen. Näiden asemaseutujen välillä tunnettiin lisäksi kylän osina Jeremala, Markkola, Paarnoja ja Peräkylä.

Kylämaisemaa halkoi pieni, vuolaasti virtaava joki, johon peltojen rinteet kaartuivat paikka paikoin hyvinkin jyrkästi. Joen nimi vaihteli aina sen mukaan missä se kulki. Niinpä alkupäästä lukien niminä olivat Lounatjoki, Hopiaoja, Jeremalajoki, Perkiöjoki - johon yhtyi myös Pilkkoijoki - Markkolaisjoki ja lopuksi Soltaanjoki, jona se yleisesti tunnettiin. Järviä oli kylän alueella varsin runsaasti, joskin ne olivat enimmäkseen pieniä ja sijaitsivat varsinaisen kylän ulkopuolella. Pieni ja Suuri Särkijärvi olivat hiekkapohjaisia ja siten hyviä uimapaikkoja. Valkjärvi oli aivan metsäjärvi, jonka pohjoispäässä oli hiekkarantaa. Peräjärvet muodostuivat lähekkäin olevista kolmesta pikkujärvestä, jotka erotti toisistaan pieni kannas. Sielläkin käytiin uimassa. Muita pikkujärviä olivat kaksi Likolampea, Pilkkoijärvi, Huosoijärvi ja Kaaterlampi.

Kylän luoteisosassa, Särkijärvien ja Lounatjoen puolella maasto oli pääasiassa kuivaa mäntykangasta. Siellä oli useita venäläisten kesävieraiden aikanaan rakennuttamia huviloita - taatsoja - , jopa siellä oli asemakaavakin aivan kaupungin malliin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Lounatjoen pysäkiltä Särkijärvelle pienoisrautatie, jota liikennöi höyryveturin vetämä vaunu - kontka. Varsinaiseen Harjun kylään kulki myös hevosvetoinen vaunu.

Harjun kylässä oli joen molemmin puolin rinnepeltoja, jotka levittäytyivät tasaisiksi viljelyaukioiksi. Maan laatu oli varsin hyvää viljelymaaksi, savi-, multa-, ja hiekkapitoista. Pellot olivat täysin kivettömiä eikä vesihaittoja juuri ollut lukuunottamatta harvoja tapauksia joen alajuoksulla.

Radan länsipuolella oli laajoja metsäalueita, jotka olivat hyviä marja- ja laidunmaita. Kylän itäpuolella oli useita mäkiä kuten Murhapalteet, Likolammen mäet ja Huosoijärven mäet. Ne olivat suosittuja hiihtomaastoja muillekin kuin harjulaisille. Siellä oli myös hyviä soranottopaikkoja. Kylämaisema muuttui paljon 1930-luvulla, kun raivattiin uusia peltoja ja kunnostettiin teitä.

Sähkö kylään saatiin vasta vähän ennen talvisotaa. Teollista toimintaa oli Mikko Kirjavaisen sirkkelisaha, pärehöylä ja mylly. Ne olivat aikaisemmin Suosillanpäässä, mutta ne siirrettiin 1930-luvulla kirkolle vievän tien varteen Soltaanjoelle. Sen jälkeen Salomon Kirjavainen perusti samalle paikalle kattotiilitehtaan. Särkijärvellä oli aikanaan Anton Marschanin makkaratehdas, ja Lounatjoen lähellä oli lisäksi pieni tervapolttimo, jonka omisti Taavetti Reiman/Juhana Taavetti. Siellä valmistettiin puutervaa rekiä ja suksia varten.

Kanneljärven asemanseutu oli tiheästi asutettua. Siellä olivat kaupat, senaikaiset kahvilat - sainoit - ja poliisiasema. Hevosajurit -vossikat - ja taksiautoilijat - pirssiautoilijat - odottivat kyydittäviä aina junien tuloaikoina. Sahatavaran ja muun puutavaran lastaus rautatiekuljetuksia varten oli asemalla varsin vilkasta.

Kansakoulu sijaitsi asemaseudun ja varsinaisen Harjun kylän puolivälissä. Koulu aloitti toimintansa 1913. Hirsirakenteisessa koulussa oli kaksi luokkahuonetta, opettajien asunto ja tarvittavat ulkorakennukset. Vuonna 1927 rakennettiin vielä lisärakennus, jota käytettiin alakouluna, juhlasalina ja käsityöluokkana. Koululta kyläänpäin mentäessä oli noin kilometrin päässä tien vasemmalla puolella Salomon Kirjavaisen tiilitehdas.

Lounatjoki

Lounatjoki kuului hallinnollisesti Harjun kylään, joskin asukkaat pitivät sitä omana kylänään. Riihimäen-Pietarin rautatien valmistuttua vuonna 1870 Lounatjoen hiekkaiset mäntykankaat tulivat suosituiksi venäläisten kesävieraiden huvilapaikoiksi, eivät niinkään järvien rannat, joita niitäkin oli saatavilla.

Itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä Lounatjoen asutukselle antoivat oman leimansa tyhjiksi tai muuten rappeutumaan jääneiden kesähuviloiden paljous ja jäänteet entisestä kesävieraiden loisteliaasta elämästä.

Talvisotaan mennessä oli osa huviloista jo purettu ja siirretty muualle osan ollessa vielä paikoillaan vuokralaisten tai kesävieraiden käytössä. Asukkaat niissä vaihtuivat usein.

Lähde: Kanneljarvi.fi

Isäntiä 1600-1700-luvulla Uudenkirkon Kanneljärvi 1 (Harjussa)