

Mäntyharju on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa .1500-luvulla Hämeen, Karjalan ja Savon maakuntien rajat oli kiinnitetty niin, että ne kohtasivat Mäntyharjulla, Tarhaveden ja Juolasveden välisessä salmessa sijaitsevassa Naulasaaressa. Sinne hakattiin kallioon rajamerkiksi kolmikärki, josta Hämeen ja Savon vastainen raja lähti pohjoiseen, Savon ja Karjalan vastainen itään sekä...
Projekti aloitettu 28.11.2017* Sääminki suomesi Säminge på svenska Sääminki in English ääminki (Finnish pronunciation: [%CB%88s%C3%A6:minki]%29 (Swedish: Säminge) is countryside and former municipality of Finland. Most of Sääminki municipality was incorporated in 1973 with the Savonlinna town and the rest with Punkaharju municipality.It is located in the province of Eastern Finland and is part ...
Perustettu 28.11.2017, tulee päivittymään. Aikoinaan Pieksämäkeen kuulunut kappeli. Erotettu omaksi seurakunnaksi noin 1650. Ensimmäinen kirkko valmistui vasta 1659. Rautalampeen kuuluneen Hankasalmen kappelin irrottua emäseurakunnasta 1860 siihen liitettiin osia mm. Hankasalmesta.- Kirkko kellokastareineen paloi ukkosen sytyttämänä 21/8 1808. Palossa tuhoutui raamattujen, psalmi- ym. kirjojen ...
Projekti aloitettu 28.11.2017* Joroinen suomeksi Jorois på svenska Joroinen in English
Projekti aloitettu 28.11.2017* Rantasalmi suomeksi Rantasalmi på svenska Rantasalmi in English
Mikkeli is a town and municipality in Finland. It is located in what used to be the province of Eastern Finland and is part of the Etelä-Savo region.General information:> Mikkeli, St Michel > Mikkeli town's parish > Mikkeli municipality's parish
Savonia= Savonia (Finnish: Savo , Swedish: Savolax ) is a historical and a current province consisting of the middle and eastern parts of Finland. The current day Savonia is divided in two provinces of Northern Savonia and Southern Savonia . To make things a bit more complicated, the most northern part of Savonia is often times referred to as the Upper Savonia . Back in history, the borders of ...
Pieksämäen kaupungin ja maalaiskunnan paikakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Pieksämäen kaupungissa ja maalaiskunnassa asuneiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savon ja Suomi ja Karjala -projekteihin Pieksämäki Wikipediassa Lähipaikkakuntien projekteja Pohjois-Savo Iisalmi I Juankoski | Kaavi I Karttula |
This is a locality project for Juva/Jockas, Finland.
Haukivuoren paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Haukivuoren kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Haukivuori Esittelyosa Tämä paikkakuntaprojekti on vielä kesken... Haukivuori Wikipediassa Linkit alueen paikkakuntien paikkakuntaprojekteihin Pohjo...
Ristiina (ruots. Kristina) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Savon maakunnassa. Ristiina liittyi osaksi Mikkeliä vuonna 2013. Ristiina (Raahelinna, Braheslott, Kristina, Brahelinna, Braheburg) kuuluu Savon vanhimpiin asutusalueisiin, vaikkei se olekaan Savon vanhimpia pitäjiä. 1534–1634 Ristiina kuului Savonlinnan linnalääniin ja Olavinlinnan voudin alaisuuteen. Tällöin oli Pellosnie...
Punkaharjun paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Punkaharjun kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Punkaharju Esittelyosa Tämä paikkakuntaprojekti on vielä kesken... Punkaharju Wikipediassa Linkit alueen paikkakuntien paikkakuntaprojekteihin Pohjo...
Projekti aloitettu 28.11.2017 Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Savonlinnassa asuneiden henkilöiden profiileja. Toivotaan profiili liitettäväksi samalla Savon ja Suomi ja Karjala -projekteihin ===Savonlinnan paikkakuntaprojekti===* Savonlinna suomeksi Nyslott på svenska Savonlinna in English
Heinäveden paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Heinäveden kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivomus on, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Yleistä Heinävesi on eteläsavolainen kunta, joka liittyy Pohjois-Karjalan maakuntaan vuoden 2019 alusta. Heinävesi sijaitsee kolmen maakunnan rajalla: enn...
Projekti aloitettu 30.11.2017===Puumalan paikkakuntaprojekti===* Puumala suomeksi Puumala på svenska Puumala in English ähipaikkakuntien projekteja=== Pohjois-Savo Iisalmi I Juankoski | Kaavi I Karttula | Keitele | Kiuruvesi I Kuopio I Lapinlahti I Leppävirta I Maaninka | Muuruvesi I Nilsiä I Pielavesi | Rautalampi I Rautavaara | Riistavesi I Siilinjärvi | Sonkajärvi ja Rutakko | Suonenjoki I...
Pertunmaa on Suomen kunta, joka kuuluu Itä-Suomen lääniin, Etelä-Savon maakuntaan ja Itä-Hämeeseen , sijaiten Hämeen ja Savon rajamaisemissa. Pertunmaan naapurikunnat ovat Hirvensalmi, Mäntyharju, Heinola, Hartola ja Joutsa, (kartta, Hiski, seurakunnat) .Pertunmaa on muodostettu Hartolasta (projekti) , Joutsasta (projekti) ja suurimmaksi osaksi Mäntyharjun (projekti) kunnasta yhteen liitetyistä...
Projekti aloitettu 30.11.2017 Rakenteilla. Under construction. Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Sulkavalla asuneiden henkilöiden profiileja. Toivotaan profiili liitettäväksi samalla Savo ja Suomi ja Karjala -projekteihin Sulkavan paikkakuntaprojekti Lähipaikkakuntien projekteja Pohjois-Savo Iisalmi I Juankoski | Kaavi I Karttula | Keitele | Kiuruvesi I Kuopio I Lapinlahti ...
Riistaveden kyläpuu on työkalu kylän asukkaiden systemaattiseen tallentamiseen ja olemassaolevien tietojan tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi käytetään englannin- ja suomenkielisiä nimivälilehtiä. Kaikki ovat tervetulleita mukaan haluamallaan panostuksella.Projektikuvaus on keskeneräinen. Tervetuloa myös täydentämään sitä.Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suom...
Savonrannan paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Savonrannan kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Savonranta Esittelyosa Savonranta on entinen kunta Itä-Savossa Savon ja Karjalan rajalla. Naapurikuntia olivat Kerimäki, Enonkoski, Heinävesi, Rääkkylä j...
Perustettu 15.9.2020 - projekti kesken Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Harjumaan kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja ...
Projekti kesken.. Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Ihastjärven kylällä syntyneiden , kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja Karjala - Y...
Hirvensalmi on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa . ... täydennystä paikkakunnan kuvaukseen toivotaan... Wikipedia Hirvensalmi Hirvensalmi on Mikkelin emäseurakuntaan kuulunut kappeli, perustettu 1653. Tätä ennen Hirvensalmenniemellä on ollut jo kirkko tai pieni rukoushuone. Erotettu omaksi seurakunnaksi 26.5.1851. Sai ensimmäisen kirkkoherransa 1.5.1868. Miltei koko kirkonark...
Suomenniemen paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Suomenniemen kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Suomenniemi Esittelyosa Tämä paikkakuntaprojekti on vielä kesken... Suomenniemi Wikipediassa Linkit alueen paikkakuntien paikkakuntaprojekteihin P...
Virtasalmen paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Virtasalmen kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Virtasalmi Esittelyosa Tämä paikkakuntaprojekti on vielä kesken... Virtasalmi Wikipediassa Linkit alueen paikkakuntien paikkakuntaprojekteihin Pohjo...
Anttola oli itsenäinen kunta Etelä-Savossa vuosina 1875 - 2000. Rukoushuonekunta muodostettiin 1867 Mikkelin maalaiskunnan, Juvan, Puumalan ja Ristiinan osista ja sen jälkeen oma kunnallinen hallinto aloitti 1875. Vuonna 2001 Anttola liittyi Mikkelin kaupunkiin Mikkelin maalaiskunnan kanssa. Perustamishistoriaa Anttola sijaitsee ikivanhan Saimaan vesireitin varrella. Alueen pinta-alasta vesis...
Leipämäki oli nimensä mukaisesti viljelyyn hyvin sopivaa aluetta ja harvoja jääkauden jälkeisen jääjärven pinnan yläpuolella olleita Sulkavan alueita. Asutus alkoikin alueella harvinaisen varhain.Sulkavan pitäjän edeltäjä oli vuoden 1510 paikkeilla Juvasta lohkaistun Säämingin pitäjän Iitlahden neljänneskunta. Leipämäen kylä ja sen naapuri yhden talon kylä Niinimäki jäivät kuitenkin Juvan aluee...
Kangaslammin paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Kangaslammin kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Yleistä Kangaslampi on entinen Suomen kunta. Se on erotettu vuonna 1871 Rantasalmesta ja liitetty vuonna 2005 Varkauden kaupunkiin [1]. Tämän kuntaliit...
Enonkosken paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Enonkosken kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Enonkoski Esittelyosa Enonkoski on pieni itsenäinen kunta Itä-Savossa. Nykyisin Enonkosken ainoa rajanaapuri on Savonlinna [1], mutta ennen nykyisen ajan k...
Jäppilän paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Jäppilän kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Kylät Hietakylä, Jäppilä, Järvikylä, Kontiomäki, Kotamäki, Kukkola, Kuvansi, Kähkölä, Maavesi, Oittila, Rummukka, Ruuhilampi , Sarkaniemi, Siikamäki, Sormula, S...
Tämä projekti on keskeneräinen.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Hokan kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja Karjala - Yl...
Perustettu 15.9.2020 Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Hanhijärven kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja Karjala - Yleinen...
Projekti aloitettu 1.12.2017Tähän kyläprojektiin voi lisätä tekstiä ym. sisältöä. Oikea yläkulma Muokkaa ja sitten Tallenna.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Lohilahden kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien...
Projekti aloitettu 25.10.2021 Tähän kyläprojektiin voi lisätä tekstiä ym. sisältöä. Oikea yläkulma Muokkaa ja sitten Tallenna. Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Hintsalan kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyks...
Kauppilan kyläprojekti aloitettu 11.12.2019 Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Hokan kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja...
Pieksänmaan paikkakuntaprojekti Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Pieksänmaan kunnassa asuneiden, eläneiden ja kuolleiden henkilöiden profiileja. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Savo- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Pieksänmaa Esittelyosa Tämä paikkakuntaprojekti on vielä kesken... Pieksänmaa Wikipediassa Linkit alueen paikkakuntien paikkakuntaprojekteihin Pohjo...
Projektiin voi lisätä Mäntyharjun, Kangasniemen, Joutsan, Hirvensalmen ja Hartolan Ukkoset. Liity projektiin valitsemalla Toiminnot > Liity projektiin. Vanhimmat tunnetut esi-isät: Thomas Paulsson Ukkoin -Hartola/Joutsa Påhl Påhlsson Ukkonen -Hartola/Joutsa
Tämä kylätason projekti on keskeneräinen! Aloitettu 24.7.2022 Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi. Kannattaa myös lähettää yhtestyökutsu projektissa olijolle yhdstämisten helpottamiseksi. Lapinlahden historia Isojaon takia syntynyt Lapinlahden maakirjakylä sai ensimmäiset vakituiset asukkaat Lapinlahdelle 1700-luvulla ja...
Tämä projekti on keskeneräinen!Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Ohensalon kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä ja kieliväliehtiä Suomi ja Karjala ...
Projekti aloitettu 28.11.2017==Pappisluettelo - Rantasalmi=====Rantasalmen seurakunnan historiaa=== Rantasalmi Muodostettu Juvan ja Säämingin pitäjäin osista. Pääsi omaksi kirkkoherrakunnaksi 6.9.1578 oltuaan ainakin vuodesta 1554 Sääminkiin kuuluvana kappelina. Seurakunnassa oli vuodesta 1639 kaksi kappalaisen virkaa, joista toinen sittemmin lakkautettiin. Rantasalmen emäseurakuntaan on aikais...
Perustettu 15.9.2020 (projektin kuvausteksti kesken, saa täydentää)Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Vanhamäen kylällä syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta. Projekti täten toimisi myös työkaluna tallentamiseen ja olemassaolevien tietojen tarkistamiseen. Päällekäisyyksien löytämiseksi suositellaan käyttämään normalisoituja nimiä...
Projekti aloitettu 28.11.2017===Joiroisten seurakunnan historiaa=== Joroisten seurakunnan perustamisvuotena pidetään vuotta 1631, jolloin verokirjoista löytyy ensimmäinen merkintä kirkkoherralle maksetusta palkasta. Seurakunta muodostettiin osista Juvan (Joroisten, Järvikansan ja Mäkiöisten kymmenyskunnat), Pieksämäen (Hietasen, Suontien ja Syväsillan kymmenyskunnat) ja Säämingin (Kaitaisen ja ...
Projekti aloitttu 1.12.2017 Sulkava Alkujaan Sääminkiin kuulunut kappeli, jolla kuitenkin jo vuodesta 1630 oli oma kirkkoherra. Lohikosken saarnahuonekunnan kirkko vihittiin 1934.- Kirkkoa ryöstettiin isonvihan aikana. Pappila ja arkiston vanhin osa paloi 19/6 1745, pappilaa ryöstettiin 1789 sodassa ja se paloi perustuksiaan myöden 20/4 1922. [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3...
Projekti aloitettu 1.12.2017 Kerimäki Uuden ajan alussa Säämingin pitäjän Haapalan neljänneskunta. Säämingin alainen kappeli noin vuonna 1630, omaksi seurakunnaksi noin vuonna 1640. Tähän ovat kuuluneet Savonranta (perustettu 1861, kappeliksi 1870 ja itsenäiseksi seurakunnaksi 1882), Enonkoski (perustettu 1859, itsenäiseksi seurakunnaksi 1894) ja Punkaharju (itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 19...
Projekti aloitettu 1.12.2017 Puumala Ainakin jo ennen vuotta 1617 Säämingistä erotettu itsenäinen kirkkoherrakunta. Seurakuntaan kuuluu Lamminniemen kappeli Ruokotaipalessa.- Kirkko joutui isonvihan aikana v. 1712 jälkeen venäläisten hävittämäksi. Kirkko vahingoittui sodassa 1788-90. Kolehti määrättiin kannettavaksi 1799 "til understöd wid deras under sista kriget genom Fiendehand plundrade och...
Projekti aloitettu 28.11.2017=== Säämingin seurakunnan historia=== Säämingin seurakunta erotettiin Juvasta eri pitäjäksi vuoden 1477 jälkeen. Rauhanteossa 1743 joutui suurin osa seurakuntaa Venäjän puolelle uutta valtakunnan rajaa. Siihen ovat aikoinaan kuuluneet: Rantasalmi, Puumala, Sulkava sekä Kerimäki. Rantasalmi perustettiin Säämingin kappeliksi 1554 ja erotettiin emäseurakunnaksi 1578. P...
Aatami Markkanen