

Nastola kuuluu Päijät-Häme en maakunta an. Vuonna 2016 muodostettiin uusi Lahden kaupunki, johon yhdistettiin Lahti ja Nastolan kunta.Nastolan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 8.6.2017. Nastolan asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa Talonhaltijaprojekteja. Maak...
Orimattilan kaupunki kuuluu Päijät-Häme en maakuntaan . Orimattilan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 10.6.2017. Orimattilan asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa Talonhaltijaprojekteja. Maakunta-tasolla toimii Keski-Suomen, Pirkanmaa ja Häme Geni-projekti , j...
projekti aloitettu 30.7.20171.1.2011 Artjärven kunta liittyi Orimattilan kaupunkiin ja Artjärvi kuntana lakkasiArtjärvi perustettiin vuonna 1866. Sen naapurikuntia olivat Iitti, Lapinjärvi, Myrskylä ja OrimattilaArtjärvi, kuulunut Uudenmaan lääniin ja Itä-Uudenmaan maakuntaan, mutta siirtynyt Päijät-Hämeen maakuntaan ja liitetty Orimattilan kaupunkiin 1.tammikuuta 2011.*Artjärvi Hiskissä - ärve...
Tähän projektiin voi etsiä ja liittää IItissä asuneiden henkilöiden profiileja. ===Iitin paikkakuntaprojekti.===* Iitti suomeksi Itis på svenska IItti in English ähipaikkakuntien projekteja=== Anjala I Elimäki I Hamina - Fredrikshamn I Iitti I Jaala I Kymi - Kymmene I Miehikkälä I Pyhtää - Pyttis I Sippola I Valkeala I Vehkalahti - Veckelax I Virolahti - Vederlax ===Kylät===Ansalahti, Anttila, ...
Kärkölä kuuluu Päijät-Häme en maakuntaan . Kärkölän pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 9.6.2017. Kärkölän asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa Talonhaltijaprojekteja. Maakunta-tasolla toimii Keski-Suomen, Pirkanmaa ja Häme Geni-projekti , jonka tukena FB-ryhmä...
Tervetuloa Genin Hollola-projektiin, joka on yksi suomalaisten Geni-käyttäjien pitäjätasoisista projekteista. Sukupuun rakentamisesta Geniin löydät ohjeita esim. täältä Hollola kuuluu Päijät-Häme en maakunta an. Hollolan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 8.6.2017. Hollolan asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta, esim. L...
Hennan kylä =Henna on Orimattilan kylä. = Projekti =Projektin tavoitteena on koota yhteen Hennan kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Hennan kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , kohdasta Toiminnot > Li...
Luhtikylä Luhtikylä on Orimattilan kylä, joka sijaitsee Länsi-Orimattilassa. Luhtikylä on saanut nimensä kylää halkovan Luhdanjoen eli Porvoonjoen latvauoman tulvamaista, luhdasta. Kylä on todennäköisesti asutettu Hollolasta käsin, sillä historiatietojen mukaan Hollolan läheisillä kylillä oli joen varressa omat luhtaniittynsä karjan kesälaitumiksi. Kylän asutus vakiintui 1500- ja 1600-luvuill...
Pakaan kylä Pakaa on Orimattilan kylä, joka sijaitsee kirkolta etelään Myrskylän rajalla. Projekti on aloitettu 6.12.2018 Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloitt...
Mallusjoen kylä Mallusjoki on Orimattilan kylä. Se sijaitsee Etelä-Orimattilassa Mallusjärven ympärillä ja läheisyydessä. Perimätiedon mukaan Mallusjoki on Orimattilan vanhin kylä. Ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1459. Kylän vanhat talot ja mäkitupalaisasutus ovat maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Vähä-Mallusjoelle perustettiin Järvikylän koulu 1868 Orimattilan kunna...
Heinämaan kylä =Heinämaa (Hyyttäri) on Orimattilan kylä. = Projekti =Projektin tavoitteena on koota yhteen Heinämaan kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Heinämaan kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , ...
Keiturin kylä =Keituri on Orimattilan kylä. = Projekti =Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , kohdasta Toiminnot > Liity yhteis...
Sammaliston kylä Sammalisto on Orimattilan kylä Mallusjärven länsirannalla. Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen Sammaliston kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Sammaliston kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projekti...
Virenojan kylä Virenoja on kylä Orimattilan kirkonkylän ja Lahden välillä, Porvoonjoen rannalla. Projekti on aloitettu 6.12.2021 Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit...
Karkkulan kylä =Karkkula on Orimattilan kylä. = Projekti =Projektin tavoitteena on koota yhteen Karkkulan kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Karkkulan kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , kohdasta To...
Leitsamaan kylä Leitsamaa on Orimattilan kylä. Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , kohdasta Toiminnot > Liity...
Viljaniemen (Pitkälä) kylä Viljaniemi on Orimattilan kylä. Projekti on aloitettu 6.12.2018 Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhte...
Tämä projekti on keskeneräinen! Kuivannon kylä Kuivanto on kylä Orimattilan kaupungissa Orimattilan ja Lahden rajalla. Sen voidaan katsoa muodostuvan useista kylistä: Kuivanto, Anttila, Isokylä, Katajala, Korvenpää, Koskunen, Köykkälä, Metsäkulma, Montari, Rahjala ja Rekola. Kylässä toimii peruskoulun ala-aste, kyläjohtokunta ja lukuisia yhdistyksiä. Sen pellonreunat ovat myös hyvä lintuhav...
Niinikosken kylä Niinikoski on Orimattilan kylä. Projekti on aloitettu 6.12.2018 Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumpp...
Projekti aloitettu 23.9.2023. -rakenteilla Orimattila-DNA-projektiin halutaan kerätä Orimattilassa asuneiden esivanhempien DNA tietoja. Orimattila-DNA-projektiin voi liittää profiilin, jossa on DNA-tiedot isälinjan Y-DNA äitilinjan mtDNA Serkkutesti (FF) eli ns. autosomaalitesti, kokonaisperimätesti. Genissä näkyy at-tunnus Kolme DNA-perustestiä Ahti Kurri Haplotyhmät Wikiped...
Terriniemen kylä Terriniemi on kahden säteritilan muodostama kokonaisuus Orimattilassa Mallusjärven rannalla. Mallusniemen sekä Hakoisten kartanot alustalaisineen tämän projektin kohteena. Projekti on aloitettu 6.12.2018 Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin ...
Tämä projekti on keskeneräinen!=Kylä Villikkala, Artjärvi===Kylää, taloja, sukuja==Asutus kylään on muodostunut 1000-luvun jälkeen. Kansallisarkistossa säilytettävien vanhojen veroluetteloiden vuodelta 1571 mukaan kylässä on ollut 7 verotettavaa taloa. Kivikautisia löytöjä on tehty muutamia kappaleita.Villikkalaisilla näyttää perimätiedon mukaan olleen käsitys, että kylän ensimmäiset vakinaiset...
Tämä projekti on keskeneräinen!=Kylä Hietana, Artjärvi===Kylää, taloja, sukuja==Artjärven kylät muotoutuivat talonpoikaisen asutuksen perusteella.Artjärvellä on 5 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1967) joista yksi on Hietana, muita kyliä on Artjärven kylä (Männistö ja Suurikylä), Kinttula, Ratula ja Villikkala . Lisäksi Artjärvellä on Salmelan kulmakunta joka on kunnan ainoa taajama, Artjärven k...
Miekkiön kyläprojekti pitäjätason projektien Hollola kylät, talot, asukkaat, talonhaltijoita ja Orimattila kylät, talot, asukkaat, talonhaltijoita alaprojekti, aloitettu 20.11.2020 Projektin yhteistyökumppaniksi pääset tämän sivun Toiminnot -valikosta > Liity projektiin. Kun liittymisesi on hyväksytty, voit lisätä Miekkilön alueella asuneiden henkilöiden profiileja projektiin. OTE , Historia...
Artjärvi, kuulunut Uudenmaan lääniin ja Itä-Uudenmaan maakuntaan, mutta siirtynyt Päijät-Hämeen maakuntaan ja liitetty Orimattilan kaupunkiin 1.tammikuuta 2011. Kylä Artjärvi - Tilan nimi Alestalo. Taloustirehtööri Matti Väinö Marttala ä Artjärvi. - Tilan nimi Elttula. Juho Emil Antinpoika Kalliola