Tervetuloa rakentamaan Tammelaa asutuksi Genissä! Tammela on Kanta-Hämeen maakunnan kunta. Porttaan vanha kirkkokunta jakaantui vuoden 1500 tienoilla kahtia Someroon ja Tammelaan. Tammelaan on kuulunut Perttulan kappeli, joka oli perustettu 1500-luvulla, tuli emäseurakunnaksi 1893 Ypäjä-nimisenä; samana vuonna jolloin vuodesta 1631 kappelina ollut Jokioinen erotettiin myös Tammelasta. Humppila...
Loppi on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Loppi on perustettu luultavasti katolilaisen ajan loppuajoilla, mainitaan pitäjänä 1530. Oli 1549 ja 1552 Janakkalan anneksana, sittemmin lyhyen aikaa 1558-63 Vihdin kappelina ja oltuaan senjälkeen jonkun aikaa laajempana kirkkopitäjänä, taas Janakkalan anneksana aina 1630-luvun alkuun, jolloin (1632) sai oman kirkkoherran. Vuonna 1922 siirrettiin mm. Ky...
Janakkala on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Janakkala mainitaan kirkkoherrakuntana jo 1431, tosin pitäjänä jo 1341. Loppi mainitaan pitäjänä vuonna 1530, mutta ollut Janakkalan anneksana vuosina 1549 ja 1552 sekä uudestaan Vihdin kappelina oloajan 1558-63 jälkeen aina 1630-luvun alkuun, jolloin erotettiin emäseurakunnaksi. Porvooseen kuulunut Mäntsälän kappeli muodostettiin mm. Janakkalan kyli...
Jokioinen on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Jokioinen perustettiin Tammelan kappeliksi 1631. Kappalainen oli yhteinen Perttulan (myöh. Ypäjä) ja Humppilan kanssa aina vuoteen 1871 saakka. Jokioisten tehtaalla eli kartanon ympärille rakentuneessa tehdasyhteisössä oli vuosina 1805-21 oma saarnaajansa. Emäseurakunnaksi 1892. Lähde Hiski Jokioinen Jokioisten tehdas. Jokioisten kartanolla oli 18...
Hausjärvi on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Hausjärvi on Janakkalan emäseurakuntaan kuulunut kappeli vuodesta 1611. Itsenäinen kirkkoherrakunta vuodesta 1855, mutta sai ensimmäisen kirkkoherransa vasta 1899. Riihimäen rukoushuonekunta perustettiin 1899 ja erotettiin emäseurakunnaksi 1909, toteutui 1922. Muutamat Hausjärven rajakylät käyttivät Nurmijärveen kuuluvaa Hyvinkään rukoushuonekunnan v...
... tekeillä... . Ypäjä ent. Perttula on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Nykyisen Ypäjän alue on jakautunut kahteen historialliseen maakuntaan, Hämeeseen ja Satakuntaan. Kylistä on Hämeenlinnan linnaläänin ja siihen kuuluneen Loimon, myöhemmin Portaan hallintopitäjän mukaan rajattuna Perttulan, Kartanon, Varsanojan, Levän ja Palikkalan kylät luettu kuuluviksi Hämeeseen. Kokemäenkartanon linnalä...
Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentti=== Historia == *Nylands ryttare 1618-1632*Nylands och Tavastehus läns kavalleriregemente 1632-1721*Nylands och Tavastehus dragonregemente 1721-1791*( 1791 omorganiserad till lätt infanteri )*( Vissa delar av dragonregementet: Majorens- eller Borgå skvadron samt Helsing skvadron ingick i Karelska dragonkåren 1792-1803 )*Nylands lätta dragonkår 1803-180...
Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentti Nylands regemente tillkom 1626, då åtta fältregementen uppsattes i Finland. Regementet deltog 1621-29 i fälttåget i Livland , i trettioåriga kriget i Tyskland och i Karl X Gustavs polska krig i Baltikum 1655-60. Från 1633 var N. uppdelat på ett västnyländskt och ett östnyländskt regemente. De förenades under Karl XI:s tid och deltog som N. i striderna i Skåne...
Renko on entinen Kanta-Häme en maakunnan kunta, 2009 se liitettiin osaksi Hämeenlinnan kaupunkia. on nimistöltään osin germaanista, mm. Renko, Muurila, Waimare, Wiiala, Kutila ja Nevilä. Renko on Vanajaan kuulunut kappeli luultavasti jo 1200-luvulta. Myöskin pitäjänä vuoteen 1536, mutta kuului jo 1552 anneksana Vanajaan. Kappeli sai oman kappalaisen 1700-luvulla. Kappeli joutui Vanajan emäse...