

Yli miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille pysyvästi. Osa siirtolaisista on myös palannut takaisin. Suurimmat siirtolaisuuden kohdemaat ovat Ruotsi, Yhdysvallat, Kanada ja Australia. Tämän projektin tarkoituksena on koota yhteen suomalaisten siirtolaisten profiilit Genissä. Olethan tarkkana, ettet lisää siirtolaisten jälkeläisiä projektiprofiileiksi – projekti on vain Suomesta lähteneiden...
Siirtolaisuustutkimuksen mukaan Kivijärveltä lähti Amerikkaan ja Kanadaan 1581 henkeä vuosina 1870-1914.Siirtolaisten osuus väkiluvusta oli vuosittain keskimäärin 7,5%. Naapurikunnista vain Karstulassa on siirtolaisuus ollut voimakkaampaa. Passiluetteloiden ja siirtolaisuustilaston antamiin lukumääriin on kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti. Erityisesti ne suurina nälkävuosina 1860-1880 sy...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Kärsämäeltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kärsämäen projektit *Paikkakunta Kärsämäki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kärsämäki *Papit Kärsämäki, Pohjois-Po...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Töysästa lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Töysän projektit===*Paikkakunta Töysä, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Töysä, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunnalta T...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Pattijoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Pattijoen projektit Paikkakunta Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Pattijoki, Pohjois-Pohjanmaa, S...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Siikajoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Paikkkakunta Ruukki sisälytyy vuosilta 1973 - 31.12.2006 Siikajoen paikkakuntaprojektiin Paikkakunta Siikajoki . Ruukki o...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Alahärmästä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Alahärmän projektit *Paikkakunta Alahärmä, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Alahärmä, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakun...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Pulkkilasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Pulkkilan projektit *Paikkakunta Pulkkila, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Pulkkila, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siir...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Lumijoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin Ensimmäiset Amerikkaan muuttaneet suomalaiset kuuluivat ruotsalaisiin retkiku...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Oulun suuralueelta (Oulu (Uleåborg), Haukipudas, Kiiminki, Oulujoki, Oulunsalo, Yli-Ii, Ylikiiiminki) lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Oulun suuralueen kartta ...
project is intended to collect people who have moved to America and their offspring.* Livojokivarren rakennettu Kulttuuriympäristö
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Soinista lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Soinin projektit *Paikkakunta Soini, Etelä-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Soini, Etelä-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset paikkaku...
Project started at 6.12.2018
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Haapajärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Haapajärven projektit * Paikkakunta Haapajärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Haapajärvi, Pohjois-Pohjanmaa, ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Nivalasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Nivalan projektit *Paikkakunta Nivala, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Nivala, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kauhajoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Kauhajoen projektit===*Paikkakunta Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa *Paikkakunta Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Alajärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Alajärven projektit *Paikkakunta Alajärvi, Etelä-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Alajärvi, Etelä-Pohjanmaa, Suomi * Siirt...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Vimpelistä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Vimpelin projektit Paikkakunta Vimpeli, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Vimpeli, Etelä-Pohjanmaa Siirtolaiset pa...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Temmekseltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Temmeksen projektit Paikkakunta Temmes, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Temmes, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Alavudelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Alavuden projektit *Paikkakunta Alavus, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Alavus, Etelä-Pohjanmaa *Kylä: Sulkavankylä, Alavus...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Utajärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Utajärven projektit *Paikkakunta Utajärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Utajärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirt...
Onko Sinulla Family Finder -matchejä Siperiasta? Mahdollisia esivanhempiasi saattaa löytyä tästä projektista. Tähän projektiin liitetään Siperiaan karkoitukseen tuomittujen henkilöiden profiileita autonomian ajalta. Liity ensin projektin yhteistyökumppaniksi Toiminnot > Liity projektiin, kun pyyntösi on hyväksytty, voit lisätä ylläpitämiesi henkilöiden profiileita projektiin. Tarkist...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Reisjärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Reisjärven projektit *Paikkakunta Reisjärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Reisjärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Haapavedeltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Haapaveden projektit===* Paikkakunta Haapavesi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi * Papit Haapavesi, Pohjois-Pohjanmaa, Finl...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Raahesta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Raahen projektit Paikkakunta Raahe, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Raahe, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Raahen ja...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Ylistarosta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Ylistaron projektit *Paikkakunta Ylistaro, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Ylistaro, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunn...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kannuksesta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kannus. Kuvattu kirkon tornista. Joessa uittopuita. Kylän rakennuksia, peltoa., Kannus. Poutvaara Matti, kuvaaja 1963. ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Muhokselta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Muhoksen projektit *Paikkakunta Muhos, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Muhos, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Pyhäjoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin.===Pyhäjoen projektit===*Paikkakunta Pyhäjoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Pyhäjoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Pap...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Rantsilasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Rantsilan projektit===*Paikkakunta Rantsila, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Rantsila, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Pyhäjärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Pyhäjärven projektit *Paikkakunta Pyhäjärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Pyhäjärvi, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *S...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Ilmajoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Ilmajoen projektit *Paikkakunta Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Ilmajoki, Etelä-Pohjanmaa *Ilmajoki, merkkihenkil...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kaarlelasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kaarlelan projektit Paikkakunta Kaarlela, Keski-Pohjanmaa Paikkakunta Kaarlela, Keski-Pohjanmaa Siirtolaiset p...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Paavolasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Paavolan projektit *Paikkakunta Paavola, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Paavola, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirtola...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kalajoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kalajoen projektit * Paikkakunta Kalajoki, Pohjois-Pohjanmaa Paikkakunta Kalajoki, Pohjois-Pohjanmaa *Papit, Kalajoki, P...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Oulaisista lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Oulaisten projektit *Paikkakunta Oulainen, Pohjois-Pohjanmaa Paikkakunta Oulainen, Pohjois-Pohjanmaa *Siirtolaiset paik...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Sievistä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Sievin projektit *Paikkakunta Sievi, Pohjois-Pohjanmaa Paikkakunta Sievi, Pohjois-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunnalta Si...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Tyrnävältä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Tyrnävän projektit *Paikkakunta Tyrnävä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Tyrnävä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Tyrnävä, ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kuusamosta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Kuusamon projektit===*Paikkakunta Kuusamo, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kuusamo, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Sii...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Hailuodosta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Hailuoto, Marjaniemen kalastajakylä, Peltonen Karim, kuvaaja 2002, Museovirasto - Musketti, (CC BY 4.0) Kuvi...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Piippolasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Piippolan projektit *Paikkakunta Piippola, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Piippola, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siir...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Lappajärveltä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Lappajärven projektit *Paikkakunta Lappajärvi, Etelä-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Lappajärvi, Etelä-Pohjanmaa, Suomi *S...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Revonlahdelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Revonlahden projektit *Paikkakunta Revonlahti, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi sekä Pappisluettelo - Revonlahti Paikkakunta R...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa - muun muassa Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon. Voit lisätä projektiin Luumäeltä ulkomaille muuttaneet ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Henkilön ei tarvitse olla Luumäellä syntynyt - Luumäeltä on lähtenyt Amerikkaan esimerkiksi Virolahdella, Haukivuore...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kaustiselta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kaustisen projektit Paikkakunta Kaustinen, Keski-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kaustinen, Keski-Pohjanmaa Siir...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Isojoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Isojoen projektit *Paikkakunta Isojoki, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Isojoki, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunnalt...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Vetelistä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin.===Vetelin projekteja===* Paikkakunta Veteli, Keski-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Veteli, Keski-Pohjanmaa, Suomi * Tunkkarin ...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kurikasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kurikan projektit Paikkakunta Kurikka, Etelä-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kurikka, Etelä-Pohjanmaa, Suomi Siirtol...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kempeleestä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. ===Kempeleen projektit===*Paikkakunta Kempele, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Kempele, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Papit Kempel...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Perhosta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Perhon projektit *Paikkakunta Perho, Keski-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Perho, Keski-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset paikkak...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Himangasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Himangan projektit *Paikkakunta Himanka, Keski-Pohjanmaa Paikkakunta Himanka, Keski-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunna...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Seinäjoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin.===Seinäjoen projektit===*Paikkakunta Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa *Seinäjoki, merkki...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Peräseinäjoelta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Peräseinäjoen projektit *Paikkakunta Peräseinäjoki, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Peräseinäjoki, Etelä-Pohjanmaa *Siir...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Jepualta (Jeppo) lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Jepuan projektit *Paikkakunta Jepua, Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Jepua, Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset paikkakunn...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Ylivieskasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Ylivieskan projektit Paikkakunta Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaa Paikkakunta Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaa Siirtol...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Vihannista lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin.===Vihannin projektit===*Paikkakunta Vihanti, Pohjois-Pohjanmaa Paikkakunta Vihanti, Pohjois-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikka...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kestilästä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kestilän projektit *Paikkakunta Kestilä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kestilä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirtola...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Toholammilta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Toholammin projektit *Paikkakunta Toholampi, Keski-Pohjanmaa Paikkakunta Toholampi, Keski-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikk...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Alavetelistä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Alavetelin projektit Paikkakunta Alaveteli, Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Alaveteli, Pohjanmaa, Suomi Siirtol...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kälviältä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kälviän projektit *Paikkakunta Kälviä, Keski-Pohjanmaa Paikkakunta Kälviä, Keski-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunnalta K...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Limingasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Limingan projektit *Paikkakunta Liminka, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Liminka, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Papit Lim...
This project brings together the profiles of people who moved from Asikkala, Häme to America in the late 19th and early 20th centuries. The aim of the project is to bring together people who have left Asikkala as immigrants and to unite families who left America and stayed in Finland. Persons who have returned to Finland can also be connected to the project. Welcome to join the project to compl...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Vähänkyröstä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Vähänkyrön projektit *Paikkakunta Vähäkyrö, Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Vähäkyrö, Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset paikk...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Pyhännältä lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Pyhännän projektit *Paikkakunta Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolai...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Ullavalta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Ullavan projektit *Paikkakunta Ullava, Keski-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Ullava, Keski-Pohjanmaa, Suomi *Siirtolaiset pai...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin. Voit lisätä projektiin Kokkolasta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Kokkolan projektit Paikkakunta Kokkola, Keski-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Kokkola, Keski-Pohjanmaa Porvarit Kok...