Immediate Family
-
mother
-
father
-
stepmother
-
half brother
-
stepbrother
-
stepsister
-
stepbrother
About Juha Antinpoika Leskenantti
"Anssin Jukka, Anssin Jussi"
Erottuaan häjy Antti Rannanjärvestä vaimo Maija avioitui uudelleen vasta 3.10.1867 ylihärmäläisen, Puustellin isännän, Juho Matinpoika Haapojan kanssa. Häät kestivät kolme vuorokautta ja niissä ryypättiin ajan tavan mukaan rajusti. Sulhasella oli puujalka, joten häätanssiin hän ei pystynyt osallistumaan, vaan hänellä oli "etulainen". Näistä häistä on tehty se kuuluisa laulu; Härmässä häät oli kauhiat. Leskenantin pojat, "Anssin Jukka" ja Salu eli Salomon Leskenantti, tappoivat näissä ns. Puustellin verihäissä häjyilykaverinsa "Pikku-Lammin" eli Jaakko Hautamäen. Tappo tapahtui moskulalla, mikä on nahalla päällystetty metallin kappale ja siinä on kämmenen ympärille kietaistava nahkasiima. "Anssin-Jukka" syntyi 11.1.1835 ja oli puustellin häiden aikaan renkinä Taavetti Pöyhösen talossa. Hänet oli tuomittu jo vuonna 1856 vain 21-vuotiaana Vöyrin käräjillä ensikertaisesta juopumuksesta, sapattirikoksesta, verihaavasta, aseen paljastamisesta, puukon kannosta ja palveluspaikan luvattomasta jättämisestä. Veli Salu oli, joka syntynyt 18.8.1841 Ylihärmässä oli näihin aikoihin renkinä Kustaa Salomoninpoika Hirvelän talossa. Vuonna 1868 veljekset tuomittiin Kauhavan talvikäräjillä osallisuudesta tappoon ja karkotettiin Siperiaan. Yrjö Alanen kirjassa Puukkojunkkarien Aika kertoo, että Salomon olisi kuitenkin, ilmeisesti myöhemmin, kokonaan vapautettu syytteestä. Leskenantin perheen kaikki viisi poikaa kulkivat häjyjen joukoissa. Perhe asui pienessä mökissä Hirvelän talon takana, Ylihärmässä. Lähde Yrjö Alanen Puukkojunkkareiden aika
Syntymä: 11.1.1835 18.1.1835 Bdson Anders Johanss:n Hirvelä Maria Mattsd:r Johan
Ylihärmän seurakunnan arkisto - Rippikirja 1839-1848 (IAa:5), jakso 189, sivu 201: Inhysingar A; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10177130 / Viitattu 18.2.2021
Ylihärmä , Rippikirja, 1866-1872 s. 253 Keskikylä, Pöyhönen http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/yliharma/rippik...
Juha Antinpoika Leskenantti's Timeline
1835 |
January 11, 1835
|
Ylihärmä, Finland
|
|
???? |
Siperia, Russian Federation
|