Matching family tree profiles for Juho Matinpoika Haukkala
Immediate Family
-
wife
-
daughter
-
son
-
mother
-
father
-
stepson
-
stepson
-
stepdaughter
-
stepson
-
stepson
About Juho Matinpoika Haukkala
Maija avioitui uudelleen vasta 3.10.1867 ylihärmäläisen, Puustellin isännän, Juho Matinpoika Haapojan kanssa. Häät kestivät kolme vuorokautta ja niissä ryypättiin ajan tavan mukaan rajusti. Sulhasella oli puujalka, joten häätanssiin hän ei pystynyt osallistumaan, vaan hänellä oli "etulainen". Näistä häistä on tehty se kuuluisa laulu; Härmässä häät oli kauhiat. Leskenantin pojat, "Anssin Jukka" ja Salu eli Salomon Leskenantti, tappoivat näissä ns. Puustellin verihäissä häjyilykaverinsa "Pikku-Lammin" eli Jaakko Hautamäen. Tappo tapahtui moskulalla, mikä on nahalla päällystetty metallin kappale ja siinä on kämmenen ympärille kietaistava nahkasiima. "Anssin-Jukka" syntyi 11.5.1835 ja oli puustellin häiden aikaan renkinä Taavetti Pöyhösen talossa. Hänet oli tuomittu jo vuonna 1856 vain 21-vuotiaana Vöyrin käräjillä ensikertaisesta juopumuksesta, sapattirikoksesta, verihaavasta, aseen paljastamisesta, puukon kannosta ja palveluspaikan luvattomasta jättämisestä. Veli Salu oli, joka syntynyt 18.8.1841 Ylihärmässä oli näihin aikoihin renkinä Kustaa Salomoninpoika Hirvelän talossa. Vuonna 1868 veljekset tuomittiin Kauhavan talvikäräjillä osallisuudesta tappoon ja karkotettiin Siperiaan. Yrjö Alanen kirjassa Puukkojunkkarien Aika kertoo, että Salomon olisi kuitenkin, ilmeisesti myöhemmin, kokonaan vapautettu syytteestä. Leskenantin perheen kaikki viisi poikaa kulkivat häjyjen joukoissa. Perhe asui pienessä mökissä Hirvelän talon takana, Ylihärmässä.
Ylihärmä > rippikirja, 1858-1864 > 88: Haapoja, no 6 Haukkala http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8067...
Ylihärmä , Rippikirja, 1866-1872 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/yliharma/rippik...
http://sukututkimus.suntuubi.com/?cat=9
04.08.1910 Länsi-Suomi no 86 http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/668188?term=An...
Ylihärmä > vihityt, 1823-1869 > 34: 12.1867 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8351... Härmän kuuluisat häät ns. Puustellin verihäät.
Häät olivat Antti Rannanjärven entisen vaimon Maija Orrenmaan ja Puustellin puujalkaisen isännän, Haukanluoman pojan, Juho Matinpoika Haapojan. Ylihärmän Haapojat eivät ole sukua Matille. http://www.tiede.fi/keskustelu/35720/ketju/puukkojunkkarit
Rannanjärveä koskettaa jossakin määrin 3. 10.1868 pidettyjen ”härmän häiden” muisto. Näissä häissä, jotka pidettiin Haapojan kylässä sijaitsevassa varusmestarin virkatalossa, oli morsiamena Antti Rannanjärven erotettu vaimo Maria Elisabet, sulhasena virkatalon vuokraaja Juha Matinpoika Haapoja. Kun sulhanen oli jalkaviallinen, oli häätansseissa sulhasen virantoimittajana Juha Rintanen, myöhemmin saman virkatalon vuokraaja, lopuksi talolIinen Rannanjärven kylässä. Antti Rannanjärvi on jälkimaailmalta saanut runsasta mainintaa jopa eräänlaisena maakunnan Kansallissankarina jota on lauluissakin ylistetty. http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1318&start=15
http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9271275
Kaste
https://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9258953
Ylihärmä rippikirja 1823-1829 (UK37 I Aa:3) Sivu 94 N:42 Haukanluoma ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8344... / Viitattu 30.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1831-1838 (UK37 I Aa:4) Sivu 34 Haapoja by, N:7 Haukkala ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8345... / Viitattu 30.12.2022
Vihitty 11.7.1845
https://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9270812
Ylihärmä rippikirja 1839-1849 (UK37-38 I Aa:5) Sivu 35 Haapoja by, N:7 Haukkala (Yli) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8346... / Viitattu 29.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1850-1856 (UK38 I Aa:6) Sivu 151 Haapoja by, N:7 Haukkala ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8347... / Viitattu 29.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1858-1864 (MKO1-12) Sivu 96 Haapoja, no 6 Haukkala ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8067... / Viitattu 29.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1858-1864 (MKO1-12) Sivu 59 Haapoja, no 4 Takala ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8067... / Viitattu 29.12.2022
Vihitty 3.10.1868
https://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t9271275
Ylihärmä rippikirja 1866-1872 (MKO13-27) Sivu 82 Haapoja, no 5 Haapoja Rustmästare boställe ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8068... / Viitattu 29.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1873-1882 (MKO28-43) Sivu 82 Haapoja, no 5 Haapoja Rustmästareboställe ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8069... / Viitattu 30.12.2022
Ylihärmä rippikirja 1873-1882 (MKO28-43) Sivu 76 Haapoja, no 4 Takala, Tjenstefolk ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8069... / Viitattu 30.12.2022
Alahärmä muuttaneet 1845-1884 (MKO7-10 I Ba2) 1881 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9430... / Viitattu 30.12.2022
Alahärmä rippikirja 1880-1886 (MKO164-190 I Aa17) Sivu 573 Heikkilän kylä, Björkholm N:15 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=8850... / Viitattu 30.12.2022
Alahärmä rippikirja 1887-1896 (MKO191-227 I Aa19) Sivu 863 Heikkilän kylä, Björkholm N:15, (Tal Hietala) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9420... / Viitattu 30.12.2022
Alahärmä kuolleet 1885-1906 (MKO14-19) 08.1887 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2021... / Viitattu 30.12.2022
(Rippikirjassa väärä kuolinvuosi)
Juho Matinpoika Haukkala's Timeline
1825 |
May 2, 1825
|
Ylihärmä, Finland
|
|
1846 |
June 14, 1846
|
Haukkala, Haapoja, Ylihärmä, Finland
|
|
1869 |
1869
|
Ylihärmä, Finland
|
|
1871 |
July 1, 1871
|
Ylihärmä, Finland
|
|
1887 |
August 15, 1887
Age 62
|
Björkholm, Heikkilän kylä, Alahärmä, Finland
|