Immediate Family
-
daughter
-
daughter
-
daughter
-
daughter
-
daughter
-
father
About Lars Emil von Haartman
Lauritsalan kartanon historiaa aina vuodesta 1680 vuoteen 1869, jolloin kartano siirtyi von Haartmanin suvun haltuun. Tämäkin ajanjakso oli tilan voimakkaan kehittämisen aikaa ja von Haartman sai tilalla paljon aikaan. Tilanhoitamisen lisäksi heidän ajanjaksoonsa kuuluvat keskeisesti tilanhoidon muuttuminen yritystoiminnaksi ja osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon.
Muutettuaan Lauritsalaan Lars Emil von Haartman erosi everstin arvoisena armeijasta ja ryhtyi liikemieheksi. Hän toimi kunnallislautakunnan esimiehenä vuoteen 1874 saakka ja oli edustajana vuoden 1882 valtiopäivillä. Sen takia hän joutui muuttamaan jo vuonna 1879 Königsbergin kartanoon, pystyäkseen hoitamaan valtiopäivämiehen tehtäviä ja saadakseen lapsensa koulutetuiksi. Aiemmin hänen lapsillaan oli kotiopettaja, mutta kansansivistystyö oli kuitenkin merkittävässä osassa Haartmanin elämässä. Hän yritti perustaa Lappeenrannan ensimmäistä kansakoulua entiseen matkustajakotiin, mutta hanke ei toteutunut.
*http://willimiehenjaljilla.blogspot.fi/2013/04/lappeenranta-laurits...
Lappee kommunionbok 1862-1872 (MKO156-174 I Aa:18) Sivu 234 Lauritsala nro 1 & 2 Lauritsalan kartano ((Kaivannon alue)) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut_sve/jasenille/paikat.php?bid=... / Viitattu 04.11.2021
Lappee kommunionbok 1873-1879 (MKO175-189 I Aa:19) Sivu 405 Lauritsala nro 1 & 2 Lauritsalan kartano ((Kaivannon alue)) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut_sve/jasenille/paikat.php?bid=... / Viitattu 04.11.2021
Isänä lastenkirjassa, Lappee lastenkirja 1881-1889 (MKO40-51 I Ab:6) Sivu 332-333 Lauritsala ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1743... / Viitattu 04.11.2021
Muutto Helsinkiin 26.5.1884
Lars Emil von Haartman's Timeline
1833 |
July 19, 1833
|
Pikis, Finland
|
|
1865 |
May 16, 1865
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|
|
1866 |
December 23, 1866
|
||
1868 |
August 1, 1868
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|
|
1870 |
February 3, 1870
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|
|
1871 |
August 15, 1871
|
Lauritsala gård, Lappvesi, Finland
|
|
1873 |
April 1, 1873
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|
|
1874 |
September 3, 1874
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|
|
1876 |
March 2, 1876
|
Lauritsalan kartano, Lappee, Finland
|