Hei,
Minusta tuntuu, että Fredrik August Palmberg´in synnyinpaikka Nauvo ei pidä paikkansa, vaan hän syntyi Turussa, jonne hänen vanhempansa muuttivat v. 1849.
Nauvokin on melko laaja, mutta Fredrik August´in isä August Michelsson Palmberg oli syntynyt Nauvon Packais-tilalla, jossa hänen isänsä oli lampuotina. Tila oli yliopiston verotila ja lunastettiin niinkin myöhään kuin vasta 1920-luvulla.
Palmberg-suku lähtöisin Nauvon Packais-tilalta sai alkunsa Anders Mattsson´in (1785-1854) otettua sukunimen Palmberg, kun hän opiskeli papiksi Turussa. Hän toimi kappalaisena Ahvenanmaan Geta´ssa ennen kuin hänestä tuli Karjaan ja Pohjan kirkkoherra.
Fredrik August Palmberg´in ansioluettelo löytyy Kansallisarkiston sivuilta, ja hän toimi Lappohjan ja Lohjan asemapäällikkönä.
Syysterveisin
Donald Wilén / Helsinki ja pitkään Nauvon Packaisten naapurissa asunut.