on kyllä jäänyt vaivaamaan koska en ole pystynyt selvittämään,että kukahan voisi olla marian isä nimeltään anders skantsi.tähän saakka kukaan ei ole sopinut syntymäaikansa tai sitten lapsiluettelonsa puolesta vanhemmaksi.olisikohan voinut olla niin että tietoja on tuhoutunut mikäli vanhemmat on on syntyneet tuhoisena isonvihan aikana ja taisi olla niin että papisto ja virkamiehet pakenivat ruotsiin venäläisten raakuuksia joten ei välttämättä ole kirjattu ylös kaikkea.
