Aili Aune Alanen

💙 Aili Aune Alanen (Airas) is Eric Larsson af Kumo's 14th great granddaughter.

Kirkkonummen sanomat kävivät haastattelemassa Ailia 100-vuotis syntymäpäivän kunniaksi.

Gesterbyläisen kaksion oven avaa charmantti herrasmies, Pekka Alanen, joka on saapunut äitinsä Ailin luokse vastaa­not­tamaan toimittajan. Eteisessä minut toivottaa tervetulleeksi myös Aili Alanen, joka edellisenä päivänä on viettänyt läheistensä kera 100-vuotis­syn­ty­mä­päi­viään.

Synty­mä­päi­vä­san­karin kädenpuristus on edelleen napakka ja silmälasien takaa tuikkivat uteliaasti siniset silmät, jotka ovat sanan­mu­kai­sesti ehtineet nähdä maailmaa kuluneen sadan vuoden aikana. Elegantin vaikutelman kruunaa kuohkea kampaus yhdistettynä levään hymyyn. Aikamatka voi alkaa.

Aili asui lapsena Helsingissä Hämeentie 36:n puutalossa, josta hänen isänsä lähti Turkuun ja sieltä töihin laivalle. Hän lähetti Turusta kortin ”Isä pääsi töihin laivalle” ja se on viimeinen muisto isästä. Aililla on edelleen tuo kortti tallessa.

Isän lähdettyä perheen äiti oli paljon poissa tienaamassa elantoa ja siskokin opiskelemassa, joten Ailin oli tultava toimeen päivät yksin sillä seuraa ei paljoa ollut.

Kansakoulu alkoi kun Aili meni kahdeksan vuotiaana Kallion kansakouluun, jota hän kävi yhden vuoden. Muutto Hermanniin tapahtui vuonna 1928 ja samalla tuli koulun vaihto Vallilan kansakouluun viideksi vuodeksi.

Vuosi 1933 oli Ailin ammatin­va­linnan suhteen merkittävä, sillä hän meni kahdeksi vuodeksi tyttöjen ammattikouluun pukuompelijan linjalle. Sieltä näppärän nuoren naisen tie vei suoraan työelämään Stocmannille ompeli­ja­har­joit­te­li­jaksi. Palkkaa harjoit­te­li­jalle maksettiin 10 markkaa päivässä.

Seuraava työpaikka oli Niittysen ompelimo, joka sijaitsi Aleksan­te­rin­kadun ja Mikonkadun kulmassa olevassa puutalossa. Siellä hän pääsi iltakouluun kankaan­leik­kauksen linjalle, joka kesti yhden vuoden. Koulutuksen myötä myös palkka parani.

Sota-aikana elettiin Ailin mukaan melko normaalia elämää Helsingissä lukuun ottamatta pommituksia ja heikosti saatavia elintar­vik­keita.

Aviomies löytyi ”Vidarista”
Taisto, tuleva aviomies, tuli kuvioihin vuonna 1938 tanssipaikalla, joka sijaitsi suurkirkkoa vastapäätä osoitteessa Aleksan­te­rinkatu 16. Kyseessä oli Valkoinen Sali, jota kutsuttiin myös ”Vidariksi”.

Aili ja Taisto vihittiin vuonna 1943 talvisodan aikana ja liitto kesti Taiston kuolemaan asti.

Jatkosodan suurpom­mi­tukset 22.2.1944 Helsinkiin tuhosivat tontin Hämeentie 16-18 maan tasalle Ailin asuman talon vierestä, suojelusenkeli suojasi heitä talon pommisuojassa, joka oli talon kellarissa.

Sota loppui aikanaan, Taisto tuli siviiliin ja perhettä ruvettiin perustamaan.

Matti syntyi vuonna - 45 ja vuotta myöhemmin perhe muutti asumaan 4 linjalle vasta valmis­tu­neeseen 7 kerroksiseen taloon, jonka ylimmässä kerroksessa oli vinttikomerot sekä juures/mehuvarastot. Talvella viileät ja kesällä lämpöiset.

– Talossa oli alkuun ainoastaan kylmä vesi, joka kyllä tuli ja meni kun kraanasta väänsi. Sitten myöhemmin kun putkia alkoi saamaan tehtiin talossa putkiremontti ja saatiin asuntoon myös kuumaa vettä. Lattiat olivat puiset ja maalaamattomat. Lämmintä kuitenkin riitti kun talossa oli iso pannuhuone, joka piti patterit lämpöisenä, muisteli Aili perheensä asuinoloja lasten syntymän aikoihin. Kuopus Pekka syntyi vuonna -47.

Taisto kävi töissä ja Aili aloitteli jo 50-luvun alussa omaa naisten asusteiden ompelimoa, joka sitten työllisti hänet moneksi vuodeksi eteenpäin.

Noihin aikoihin Aili alkoi harrastaa laulua Kalliolan kuorossa, ääni-alaltaan hän oli altto. Tämä lauluharrastus on jatkunut jossain muodossa läpi Ailin elämän. Musiikki on edelleen suuri asia hänen elämässään, olkoon se sitten klassista tai kevyttä viihde­mu­siikkia.

Vuonna 1963 Aili ja Taisto muuttivat Puotinharjuun kun he ostivat sieltä oman 3 h ja keittiön osakkeen.

Tästä alkoi uusi vaihe elämässä, Aili lopetti kotona ompelemisen ja siirtyi Yhtyneet Kuvalehdet Sorjakaavan palvelukseen leikkaajana. Hän kierteli pitkin Suomea tavarataloissa ja kangas­liik­keissä. Asiakkaat ostivat kankaan ja hän leikkasi ne asiakkaan valitsemien kaavojen mukaan, tosin usein parannellen kaavaa.

– Pitkiä reissupäiviä oli paljon, myönsi Aili.

Eläke - uusi nuoruus
Ailin puoliso Taisto menehtyi vuonna 1968. Jälleen alkoi uusi vaihe elämässä, pojat olivat muuttaneet pois kodista ja Aili oli yksin.

– Vuonna - 69 aloitin Elannon alehalli Puotinharjussa kangasmyyjänä, sen jälkeen työskentelin Elannon tavaratalo Aleksilla ym. Elannon paikoissa, kertasi Aili työuraansa leskeytymisen jälkeen. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1981 arvostettuna työntekijänä.

Eläkkeelle päästyään Aili pääsi omien sanojensa mukaan elämään uutta nuoruuttaan. Virkeyttä ja sisältöä päiviin toi toimiminen Elannon eläkeläisissä, jossa oli samanhenkistä väkeä.

Aktiiviselle toimijalle riitti tekemistä, Aili veti näytelmä- ryhmää, oli puvustuksessa mukana, liikuntaryhmän vetäjänä ym.

Aili myös soitteli mandoliini- triossa korvakuulolla, tosin hän osaa myös nuotista soittaa. Sittemmin harrastus on jäänyt vähemmälle kun Aili ei enää jaksa painella kieliä.

– Minulla on paljon hyviä muistoja siltä ajalta, hymyili Aili iloisesti.

Peruspalvelun henki­lö­kun­nalle kiitoksia
Kirkkonummen Gesterbyhyn, samaan taloon missä hänen poikansa Pekka tuolloin asui, Aili muutti vuonna 2008.

Eläkeliitton Kirkkonummen yhdistykseen liityttiin 2009 yhdessä pojan ja hänen vaimonsa kanssa, silloisen puheenjohtajan Ismo Niemeläisen ansiosta.

Siellä oli toimivat harras­tus­mah­dol­li­suudet: laulu, peli, käsityö, yhteisiä matkoja sekä teatte­ri­käyntejä mukavia ulkoiluretkiä unohtamatta.

Aili muistaa vielä mainita, että Kirkkonummi on monessa suhteessa parempi paikka asua kuin Itä-Helsinki. Ainakin lääkä­ri­pal­ve­lujen osalta ja hän kehuu peruspalvelun henkilökuntaa suurenmoiseksi.

Aili asuu edelleen yksin, aamulla hän laittaa puuron, keittelee kahvin ja laittaa leipäpalan. Lounas syödään aina silloin kun Aili ompelu­kii­reiltään kerkiää. Usein se on itse laitettua ja joskus valmista ruokaa.

Pojan kanssa käydään kaupassa ja hoidetaan muita asioita. Siivoja käy kerran kuussa ja kylvettäjä kerran viikossa, peruspalvelun henkilöt käyvät aina tarvittaessa.

– Lääkkeitä ei ole paljon mitä nyt pari vuotta sydämen rytmihäiriöt ovat jonkun verran haitanneet, ainahan tässä iässä jotakin on, tuumaa Aili ja harmittelee, että hänen iässään vanhat koulukaverit ja ystävät ovat jo nukkuneet pois.

Uusien ystävien kylässä käynnit ovat aina mukavia tapaamisia.

Itselleni tapaaminen Ailin kanssa oli etuoikeus, onnea vielä kerran elegantille ladylle!

SATU HOLMLUND

Aili Alanen 100 vuotta
Aili Aune Alanen os. Airas syntyi. 11.2.1920 vanhalla kätilö­o­pis­tolla Tehtaankadulla Helsingissä.
Äiti: Aino Vilhelmiina Ojala ( s.1882 - k.1961), joka toimi pyykkärinä, kotiapulaisena ja herrasväen palvelijana.
Isä: Jalmari Airas (s.1884 - k.1926) työskenteli laivan konemestarina. Hän lähti laivan mukana Saksaan, mutta ei tullut koskaan perille.
Ailin sisar: Annikki (s. 1912 - k. 1930) menehtyi vain 18- vuotiaana tulirokon jälkitautiin.
Aviopuoliso: Taisto Olavi Alanen s. 1918 - k. 1968
Lapset: Matti Olavi s. 1945 - k.1985 ja Pekka Kalevi s. 1947