Aili Majaranta

Minä tunsin iloisen ja elämänmyönteisen Ailin. Hänellä oli nauru ja itku herkässä. Hänellä ei ollut pahaa sanottavaa toisesta ihmisestä. Keskustelimme myös elämää syvemmistäkin asioista. Ailin usko oli lempeää. Ailin kanssa usein kampesimme Sulo-enoa vastaan omilla mielipiteillämme, mutta taisimme sittenkin jäädä näissä keskusteluissa toiseksi! Periksi ei kyllä annettu. Hänellä oli vakaumus, joka tuntui myös hänen elämässään. Hän eli niinkuin uskoi. Se ei ollut mitään tekopyhyyttä. Lapset olivat hänelle erittäin tärkeitä. Hän muisteli heitä usein. Ailista jäi kaunis muisto.

Anneli