Matching family tree profiles for Anna Aina Rauha Pärnänen (Jauhiainen)
Immediate Family
-
husband
-
father
-
sister
-
sister
-
brother
-
brother
-
brother
-
brother
-
brother
-
sister
About Anna Aina Rauha Pärnänen (Jauhiainen)
Eilen kuoli Pohjois-Karjalan Keskussairaalassa rouva Anni Pärnänen, o.s. Jauhiainen. Hän oli syntynyt Kuopiossa tuomiorovasti K. R. Jauhiaisen ja tämän puolison Hedvig Boijen tyttärenä. Käytyään Viipurin suomalaisen tyttökoulun ja saatuaan päästötodistuksen Jyväskylän Seminaarista v. 1918 hän toimi opettajana mm. Kajaanin kaupungin kansakoulussa. Vuonna 1924 rouva Pärnänen solmi avioliiton Joensuun seurakunnan kirkkoherran, lääninrovasti Anselm Pärnäsen kanssa. Joensuussa hän osallistui seurakunnallisiin ja kristillisiin rientoihin. Hän toimi mm. kirkkokuoron jäsenenä sekä esiintyi yksinlaulajana lukuisissa tilaisuuksissa. Rouva Pärnänen kuului aikoinaan Joensuun kaupungin kansakoulujen johtokuntaan. Lisäksi hän oli jäsenenä lukuisissa järjestöissä ja toimi monella tapaa niiden hyväksi. Hänet tunnettiin iloisena ja ystävällisenä ihmisenä. Häntä suremaan jäivät puoliso ja lapset.
Karjalainen 22.7.1959
Kuopio maaseurakunta syntyneet 1891-1896 (MKO36-44) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2827... / Viitattu 30.10.2023
Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1891-1900 (MKO227-234) Sivu 454 Pappila Löysänä olevia, Julkula Kappalaisen talo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2987... / Viitattu 30.10.2023
Kuopio maaseurakunta lastenkirja 1901-1910 (MKO282-334) Sivu 1687 Pappila; Puijonrinne 8-12 - Julkula; Kappalaisen talo ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2987... / Viitattu 30.10.2023
Anna Aina Rauha Pärnänen (Jauhiainen)'s Timeline
1895 |
August 7, 1895
|
Kuopio, Finland
|
|
1959 |
July 21, 1959
Age 63
|
Joensuu, Finland
|
|
???? |