Heikki Laurinpoika Köndz

1635-1654 Helle
Suomen asutuksen yleisluettelo -arkisto - Ikaalinen, jakso 73, sivu 73: Helle by ; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5737025381&aineistoI... / Viitattu 10.11.2022

1635-1654 Köntti
Suomen asutuksen yleisluettelo -arkisto - Ikaalinen, jakso 75, sivu 75: Ronkka, Köntti; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5737025375&aineistoI... / Viitattu 10.11.2022

Jaana Härmän facebook kirjoitus 21.7.2021 https://www.facebook.com/photo?fbid=2999414560347290&set=a.17083941... :

HELTEEN HEIKKI SE KIERSI IKAALISTEN TAKAMAAT, TUKHOLMAT JA KÄRÄJÄSALIT

Lieneekö ollut menossa 1600-luvun alkusoitto, kun Ikaalisten Helteessä rääkäisi ilmoille ensi-parkunsa Lauri Heikinpojan poikalapsi, Heikki. Helteen isännyys meni aikanaan veljellensä Eskolle ja sitä myöden Heikin oli tähyiltävä muita tienestejä. Ympärillä onneksi aukenivat suurten mahdollisuuksien erämaat ja niin tuli Helteen Heikistä, saman tienoon Antti Mikonpoika Sepän tavoin, kruununmetsästäjä.

Kruununmetsästäjä oli oikeastaan tavallinen talonpoika, mutta vastineeksi siitä, että tämä toimitti tällinkiä kuninkaan ja muiden valtakunnan silmäätekevien karderoopiin, sai tämä olla omalta osaltaan huoletonna kruununveroista ja sotaväenotoista. Sen kun asusteli vaan talossaan melkein kuin Ellun kana. No, tokihan hänenkin oli vastineeksi talon työnsä, kuin myös pestinsä hoidettava; kaksi ilvestä tai saman arvoisesti muiden metsänelävien ’takkeja’ oli korpien uumenista vuosittain haettava. Metsämaiden koluamisen ohella, Heikki piti huolta myös siitä, etteivät käräjäsalien penkit päässeet liiaksi asti pölyyntymään, hän kun tuntuu olleen miehenä sitä sorttia, joka istui niillä hyvinkin tiuhaan ja milloin mistäkin syystä.

Ensimmäisiä kertoja siellä könötettiin virkatoveri Antti Sepän ja seitsemän muun kruununmetsästäjän kanssa vuonna 1625. Viljalan Viran isännän, Erkki Olavinpojan hevosen oli joku kelvoton noista yhdeksästä mennyt ratsastamaan hengiltä ja käräjillä herroista yritettiin lypsää irti tieto siitä, kuka ryökäle se heistä oli ollut. Vaan ei herunut. Kaveria ei kavallettu ja jokainen herra pulitti lopulta kopukasta oman osuutensa.

Kun hevosesta selvittiin, oli jo kohta vastassa uudenlaisia haasteita ja mitä todennäköisimmin myös itselleen vävyä kampeava Hämeenkyrön kappalainen. Tapauksessa sulhasmieheksi yritetyn mainitaan kylläkin olleen vähäröyhiöläinen, mutta monet seikat viittaavat siihen, että kyseessä voisi olla juurikin Helteessä päivänvalon nähnyt, sittemmin Vähäjärvelle uudisasukkaaksi siirtynyt kertomuksemme Heikki. Sataprosenttista varmuutta asiasta ei toki ole.

Tuohon aikaan Ikaalisten hengellistä tilaa kaitsi Hämeenkyrön seurakunta, mutta likipitäen koko nykyinen Ikaalinen toimi omana, Lahtisten kappeli-alueenaan. Ikaalisten kulmakunnista vain nykyinen Itä-Ikaalisten seutu laskettiin kuuluvaksi emäseurakunta Hämeenkyröön, sen Viljakkalan neljännekseen. Olihan niistä kyllä sanankuulolle lyhyempikin Viljakkalan herranhuoneeseen, kuin ikinään järvenselän toiselle puolelle, Ikaalisten niemellä komeilleeseen Lahtisten kappelikirkkoon.

Ikaalisten sielunpaimenena hääri siis Hämeenkyrön kappalainen, Filippus Laurinpoika (Kolkko-Hiitemä, s.1563) ja poikalapsien lisäksi tälle pastorille oli siunaantunut myös tyttäriä. Yksi heistä vei kimpsunsa Kiialan Isotaloon ja ryhtyi ratsutilallisen, Erkki Eskonpojan (s. n.1610) emännäksi. Yhtä taas, Elin Filippuksentytärtä (s. n.1612) alkoi kertoman mukaan vokotella Heikki Laurinpoika-niminen nuorimies.

Pastorin tyttären ja Heikin riiustaminen eteni siihen malliin, jotta kihlojen osto alkoi uhkaavasti häämöttää horisontissa, mutta siinä paikassa iski Heikille jonkin sortin rimakauhu ja hän tuli katumapäälle. Myöhäistä on kuitenkaan itkeä, kun maito on jo maassa ja pastorin tyttären vyötärön seutu alkanut pullistumaan kuin tyrnän hiivasatsin saanut nisutaikina.

On sitä maailman sivun monen moista sohloota naimiskaupoissa ollut, mutta voisin kuvitella, etteivät ne välit mahdollisiin appivanhempiin heti kättelyssä lämpene, jos morsiamen isän täytyy käräjien kautta hakea vauhtia, saadakseen viedyksi vävykokelas papin eteen. Jos Heikki olisi ollut ihan tavallinen talonpoika, tuskin hän olisi pastorille edes kelvannut, mutta oli hän sentään kruunun palkollinen, joten vävyksi jokseenkin käypä. Vaan ei näkynyt Heikkiä käräjillä, eikä vielä toisillakaan. Vaikka ei tuo tuntunut virkavaltaa kyllä isommin haittaavan. Tuomio lankesi ’Jumalan lain mukaan’; vihille olisi mentävä, jos ei pakolla, niin sitten väkisin, ja ellei omin jaloin, niin kruununmiesten käsikynkässä. Kaiken kukulle Heikille rapsahti touhuistaan maksettavaksi vielä 20 markan sakot.

Sitä ei tarina kerro, että päätyikö Heikki alttarille asti vai tarrasiko niin rivakasti kirkon porstuassa oven karmeihin, ettei vihille saatu. Eikä tarina liioin kerro Elinin ja Heikin jälkikasvustakaan, joten mahdollista on, että vastaan haraaminen tuotti tulosta ja Heikki hyppeleksi metsien kätköihin vapaana miehenä.

Kruununmetsästäjät velvoitettiin vuosittain viemään, (matkakulut menivät tosin kruunun piikkiin,) itse pyydystämänsä tai muilla keinoin hankkimansa turkikset pääkallon paikalle Tukholmaan ja sitä myöden hankkiutui joka vuosi matkaan isolle kirkolle myös Heikki Helteen periltä. Vuoden 1629 reissun jälkimainingeissa ja edellisvuotisen käräjäpölyn näin ollen vasta hiljan laskeuduttua, kutsu raastupaan kävi jälleen. Haastajana oli Matti Yrjönpoika Kärki (k.1678) Jumesniemen kunnailta ja syynä oli nytkin naisihmisen avuton, joskaan ei tällä kertaa siunattu tila.

Sen kerran, kun joku kulmakunnalta matkasi suureen maailmaan, niin tottahan hänen toimitettavakseen asiansa lykkäsi jokainen, joka siihen vain vähänkään aihetta katsoi omaavansa. Matti Yrjönpojan vaimo, Anna Matintytär (k.1669) oli kiikuttanut Heikille 31 kyynärää palttinaa siinä sopimuksessa, että tämä sen myisi ja ostaisi Annalle vieläpä Tukholmasta yhden taalarin ja kymmenen äyrin arvoisen puseronkin. Vaikka Matin emäntä miten vuotti, ootti ja vartosi, kävi hälle niin kuin sille kissalle, jolle hiiri ryhtyi räätäliksi; ei tullut palttinarahoja, eikä kyllä puseroakaan ja Anna jäi rytäkässä tyhjin hyppysin, ilman pennin, vai pitäisikö sanoa äyrin pyörylää. Niin ainakin Matti Yrjönpoika ja Anna Matintytär käräjillä lokakuussa 1629 vannoivat käyneen. Käräjöinnin loppupäätelmänä viljakkalalainen Erkki Simonpoika ja jumesniemeläinen Matti Sipinpoika saivat kontolleen asian tutkimisen ja sen setvinnän, jotta miten olivat mahtaneet raha-asiat ihan perimmiltänsä reissussa mennä. Niin plaksahti käräjäsalin ovi kiinni sillä kertaa ja Heikki paineli reppuineen kohti Vähä-Erää…

Nimittäin, Helteen Heikki alkoi kohta tuon jälkeen isännöimään Isojärventaipaleella, nykyisen Juhtimäen Erän paikkeilla sijainneita maita ja pykäsi sinne uudisasumuksensa vuoden 1630 kieppeillä. Vähäröyhiöläiset eivät menoa hyvällä katsoneet, koska olivat suurin piirtein sitä mieltä, että ”nämon vähä niin ku meilän maita!” ja pikemmin kuin äkkiä, oltiinkin asian tiimoilta jo rettelöimässä.

Heikin maille ja kapistuksille, kuten linnun- ja kalanpyydyksille sun muille, tehtiin kaikenlaista ilkivaltaa, josta puolestaan suivaantui Heikki ja haastoi syyllisinä pitämänsä tahot käräjille. Kutsun oikeuden eteen sai kaksi miestä, joista toinen saattoi hyvinkin olla Heikin veli, Helteen silloinen isäntä (tai sitten hänen kaimansa), kruunun kyttä Esko Laurinpoika. Toinen syytetty löytyi sitten Sipsiöstä; Matti Juhonpoika Eskeli. Käräjillä kumpainenkin kielsivät mitään rötöstelyä tehneensä ja syyllisyyden todistaminen oli muutoinkin niin heikoissa kantimissa, että oikeus tyytyi päätöksessään ennalta ehkäisemään saman sorttiset kahakat ja määräsi syynimiehet rajankäyntiin Heikin uudisasunnon liepeille, jotta tulisivat asianhaarat kaikille osapuolille kirkkaiksi.

Samana vuonna, ehkäpä jopa noilla samaisilla käräjillä, riideltiin myöskin kolmen markan hopealusikasta. Kyseisen härpäkkeen oli Heikki käteisvarojen puutteessa antanut pantiksi Tuomas Kolkolle, ostaessaan tältä astetta paremman, tehokkaamman ja sitä myöden hiukkasen tyyriimmän metsästyskoiran. Tuota panttikapustaa ei ollut herunut myöhemmin takaisin, joten käräjien kautta lähti Heikki sitäkin hakemaan. Tai no, tiedä sitäkään, heruiko siltikään.

Joka tapauksessa näyttäisi käyneen niin, että kovin pitkää tovia ei Heikki isännöinyt Vähäjärvensavea, jolla nimellä vähäröyhiöläiset tämän maita kutsuivat. Heikki Laurinpoika oli jossain kohtaa alkanut vokottelemaan lähitienoon Magdalena ’Malin’ Pertintytärtä. Tämän heilastelun seurauksena vuonna 1637, Heikki klompsautti jalkansa Könttin isännän saappaisiin 26 vuoden ajaksi ja sai emäntänsä Malinin kanssa pyöräytettyä maailmaan, ellei enemmänkin, niin ainakin viisi lasta; Matin, Martin, Riittan, Annan, sekä Walpurin.

Kenpä yksin tietää, vaan ei kerro, miten monta kertaa noina isäntävuosina tai ylipäätään elinaikanansa Heikki käräjillä istui, mutta ainakin vuonna 1648 siellä taas penkkiä kulutettiin. Tuolloin vähäröyhiöläiset päästivät oikeuden edessä ilmoille väitteensä Heikin 1630-luvun alkupuolen vilunkipelistä. Sen mukaan Heikki sai tuolloin Vähäjärvensaven maat omakseen laskettelemalla Nils Bielke-vainajalle suoranaista soopaa omistussuhteista. Käräjöinnin päätteeksi ja vähäröyhiöläisten vahingoniloksi, entinen kruununkyttä Heikki Laurinpoika menettikin oikeudet Isojärventaipaleella maanneisiin maihinsa.

Isännän ominaisuudessa Heikki Laurinpoika saapasteli vielä viitisentoista vuotta Luhalahden raittia ja Könttin talon tanhuvia, kunnes 1663 tuli hänen pestinsä täyteen ja tuolloin isännyyden otti poikansa Martti. Heikin ja Malinin jälkeläiset luotsasivat Könttin tilaa etiäpäin reippaan 200:n vuoden ajan, kunnes 1874 valta vaihtui ja puikkoihin hyppäsi tottijärveläissyntyinen, Viljakkalan Koivuniemen vävy, Juho Heikinpoika (ent. Siukola. s.25.11.1834), mutta se onkin sitten jo eri tarina se.

Teksti: Jaana Härmä

Lähteet: Ikaalisten seurakunnan vaiheita vv. 1641-1941. Kauko Heikkilä. 1947. Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I, vuoteen 1640. Pentti Alhonen, Pentti Papunen, Seija Sarkki-Isomaa. 1996. Hämeenkyrön historia I, esihistorialliselta ajalta vuoteen 1721. Pentti Alhonen, Matti Huurre, Pentti Papunen, Terhi Nallinmaa-Luoto. 1983. Tommi Ala-Helteen tekemä sukututkimus. Geni.

Kommentteja:

1)

"Helteen isännyys meni aikanaan veljellensä Eskolle ja sitä myöden Heikin oli tähyiltävä muita tienestejä."

Kommentti: Sekä, Heikin isä Lauri, talon isännyyttä jatkava veli Esko ja myös Heikki olivat olivat kruununmetsästäjiä. "Kun kruununmetsästäjiä oli kirjoissa parin miespolven aikana, oli luonnollista. että poika otti vastatakseen isän tehtävistä tämän vanhetessa, saattoipa saman talon miesväki muutenkin vuorotella keskenään. Helteen Lauri Heikinpojan poika Heikki ja Sipsiön Sepän Mikko Olavinpojan poika Antti olivat metsästäjän virassa 1620-luvulla. IEEH: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia s.218

2)

"Kruununmetsästäjä oli oikeastaan tavallinen talonpoika, mutta vastineeksi siitä, että tämä toimitti tällinkiä kuninkaan ja muiden valtakunnan silmäätekevien karderoopiin, sai tämä olla omalta osaltaan huoletonna kruununveroista ja sotaväenotoista. Sen kun asusteli vaan talossaan melkein kuin Ellun kana...

Kommentti: Kruununmesäjät joutuivat pyydystämään vuosittain kaksi ilvestä tai niiden arvosta muita turkiksia kuninkaan turkiskamarille ja toimttamaan Tukholmaan. Mauno Jokipii IEEH s.116. Työ oli erittäin vaativaa ja vaarallista. Tämän lisäksi muut tehtävät täytyi hoitaa.

"Heikki piti huolta myös siitä, etteivät käräjäsalien penkit päässeet liiaksi asti pölyyntymään, hän kun tuntuu olleen miehenä sitä sorttia, joka istui niillä hyvinkin tiuhaan ja milloin mistäkin syystä."

Kommentti: Tuohon aikaan tapana oli selvittää usein erimielisyyksiä ja riitoja käräjillä, mikä näkyy tuomiokirjoista. On tarpeen sijoittaa tapahtumat sen ajan kontekstiin. Joten olisiko Helteen Heikki siellä useammin oli kuin muut ja olisiko hän silloin ollut kruununmetsästäjän työssä?

3)

"Vuoden 1625 käräjillä valitti Viljalan Viran isäntä Erkki Olavinpoika, että kruununmetsästäjät olivat vaatineet häneltä hevosen kyytiin ja ratsastaneet sen sitten kuoliaaksi. Näin myönnettiin tapahtuneen, mutta kun kukaan metsästäjistä ei halunnut nimetä kumppaniaan syylliseksi, heidät kaikki, yhdeksän miestä, tuomittiin yhteisvastuullisesti korvaamaan Viralle hevosen arvo. " IEEH s.117

Ikaalinen Luhalahti Köntti talonhaltija 1637 - 1646

Luhalahti sijaitse Ikaalisen kirkolta suoraan itään n 7 kilometriä Kyrösjärven toisella puolella

• Vähäjärvi (myöh. Erä) Vähä-Röyhiö Ikaalinen uudistila (siirretty Juhtimäkeen)
• Erä l. Vähä-Erä l. Vähäjärvi Juhtimäki Ikaalinen 1/3 http://users.utu.fi/isoi/talot/ikaaline.htm