Heikki Heikinpoika Toppila

Syntymä Paavola 4.7.1885 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=195...

Paavolan rippikirja 1882-1891 Pehkolan kylä Koski nro 18 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=194...

Paavolan lastenkirja 1882-1891 Pehkolan kylä Koski nro 18 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=195...

Heikki Toppila (s. 4.7.1885 Paavola, k. 5.4.1963 Kuusankoski) lehtimies, maanviljelijä, opettaja, kirjailija
Perhe: puoliso (vuodesta 1927) Anna, opettaja (o. s. Salminen, Rauma), lapsia
Opinnot: valmistui Kajaanin seminaarista kansakoulunopettajaksi 1907
Toiminut kansakoulunopettajana Viipurissa, Helsingissä ja Oulussa
Isä Heikki Toppila, viljelijä, äiti Reeta Toppila (o.s. Takalo), emäntä

Heikki Toppila syntyi Paavolan pitäjässä. Pian syntymän jälkeen perhe muutti Pohjois-Pohjanmaalle Liminkaan, mistä isän suku oli kotoisin. Kirjailijan äiti, emäntä Reeta 1741Toppila oli kotoisin Värminkoskelta. Isä kielsi aluksi kirjailijan oppikouluun menon, koska vanhimmasta pojastaan hän ilmeisesti toivoi työnsä jatkajaa. Lopulta kirjailija kuitenkin aloitti opinnot Kajaanin seminaarissa ja valmistui opettajaksi vuonna 1907 (joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1908). Opiskeluvuosinaan kirjailija harrasti urheilua, torvensoittoa, näyttelemistä ja perusti puhujaseuran. Myöhemmin Toppila olikin suosittu lausuja erilaisissa juhlissa. Isän kuoltua Sirolan tilaa jäi hoitamaan veli Hannes.

Ensimmäisen työpaikkansa opettajana Toppila sai Vihannin Korvenkylästä, hän toimi myös sijaisena Viipurin Tiiliruukin koululla v. 1908-1909. Toppilan serkusta, kuuluisasta laulajasta Abraham Ojanperästä, tuli Toppilalle kannustava tukija kirjallisissa pyrkimyksissä. Ojanperän kotona Toppila tapasi mm. Eino Leinon, jonka kerrotaan todenneen Toppilan kirjallisista taipumuksista: ”Runoilijaa teistä ei tule, mutta kyllä proosakirjailija”. Vakinaisen viran Toppila sai Oulun Laanilan kansakoulussa 1909, Oulujoella hän toimi lopulta mm. johtajaopettajana neljätoista vuotta. Perheetön kirjailija oli mukana mm. nuorisoseuratyössä ja toimi näytelmien ohjaajana ja esittäjänä. Hän oli myös innokas pyöräilijä. Opettajavuosinaan Toppila suoritti myös yliopisto-opintoja. Hän luki mm. kansanrunoustiedettä, kieliä, kansatiedettä, historiaa, kasvatusoppia ja arkeologiaa. Vuosien 1917-1918 vaihteessa kirjailija kokeili maalaisliiton piirisihteerin ja lehden toimittajan töitä.

Toppila jätti opettajan virkansa vuonna 1924, koska hän totesi kirjoittajan ammatin ”vaativan koko miehen”. Erotessaan virasta hän oli jo julkaissut kaksi novellikokoelmaa. Vapaana kirjailijana hän muutti aluksi Vihantiin, sitten Liminkaan. Toppila asui kahteen otteeseen Vihdissä. Vuoden 1926 lopulla Toppila asui jonkin aikaa Nummelassa. Toppila ja runoilija Einari Vuorela asuivat kirjailija-opettaja Urho Karhumäen luona. Loppiaisena vuonna 1927 Toppila muutti tilapäisesti ns. Ridalin taloon, samoihin aikoihin kirjailija tutustui tulevaan vaimoonsa Anna Salmiseen. Salminen toimi Nummelan kansakoulussa rouva Karhumäen sijaisena. Lyhyen kihlauksen jälkeen he avioituivat juhannuksena 1927. Anna Toppilan opettajanviran takia Toppilat asuivat jonkin aikaa sekä Espoossa että Raumalla, mutta muuttivat välillä takaisin Nummelaan 1930-luvulla. Vuonna 1932 Toppilat muuttivat Hinthaaraan, Porvoon maalaiskuntaan. Myöhemmin Toppilat asuivat Kuusankoskella.

Veikko Helle muisteli vuonna 1997 Toppilaa: ”Hänellä oli tapana aamuisin tehdä pieni lenkki…Aseman lenkki… ja kun oli pakkasaamu, hän oli vetänyt turkin päälle ja kaulukset pystyyn ja höyry vain kävi sieltä kun hän puuskutti siitä mennä ohi. Hän tietysti latautui tällä tavoin päivän mittaiseen kirjoittamiseen.” Vihdissä ollessaan Toppila ystävystyi myös Vilho Kuorikosken kanssa. Toppilan tiedetään kuunnelleen Kuorikosken merimiestarinoita. Veikko Hellen mukaan Kuorikoski luetutti romaanikokeilunsa Toppilalla. Romaanin käsikirjoitus saattoi jäädä myös Toppilalle, tätä väitettä ei kuitenkaan ole pystytty pätevästi todistamaan.

Toppila oli mukana perustamassa toukokuussa 1925 ns. Toukokuun ryhmää. Ryhmässä olivat mukana mm. L. Onerva, Einari Vuorela, Uuno Kailas ja Toppilalle tärkeä Arvi Kivimaa. Toppilaa nähtiin myös Tulenkantajien tapaamisissa, vaikka hän ei ollutkaan varsinaisesti Tulenkantaja.

Kirjailija sai SKS:n palkinnon vuonna 1933 ja Aleksis Kiven palkinnon vuonna 1951

Tuotanto
Heikki Toppila vanhempi harrasti mm. kirjallisuutta. Hän ehtikin nähdä poikansa kirjoittamia tekstejä, mutta kirjailijan esikoisteos julkaistiin vasta isän kuoleman jälkeen. 1800-luvun lopulla kansakoululainenkin sai romaaneja luettavakseen kirjaston ja nuorisoseurojen kautta. Kirjailijan ensimmäisiä omia teoksia oli Oulusta ostettu Juhani Ahon Jäniksenpoikalastut. Nuorukaisena Heikki Toppila alkoikin kirjoittaa omia tekstejä. Runoja Toppila kirjoitti jo 14-15-vuotiaana.

Toppilan tuotannon erikoispiirteitä ovat synkät kansantarinat sekä mystiikan, unien ja näkyjen riivaamat ihmiset. Pohjoispohjanmaa, lapsuuden ja nuoruuden havainnot, näkyvät myös Toppilan tuotannossa. Teoksissaan kirjailija kuitenkin käyttää epämääräistä aikaa tai paikkaa. Useilta kotimaan matkoiltaan kirjailija keräsi mm. sanontoja eri puolelta Suomea. Tuotannolle on ominaista myyttinen kansankuvaus ja voimakas tyylittely. Arvi Kivimaan mukaan Toppila kaivautuu syvälle kansansieluun ja ”…tavoittaa sieltä sairaan uskonnollisen hurmoksen, hillittömän viinanhimon ja lihan muiden syntien salaisuuksia”. Toppilalle tyyli oli kovan työn tulos, tyylitaito ei ollut hänelle myötäsyntyistä. Toppila luki paljon, myös käännöskirjallisuutta. Yliopistossa ja lausunnan opiskelussa tutuksi tullut tyylin analyysi auttoi Toppilaa kun hän etsi ominta luovaa ilmaisua. Teoksiaan Toppila valmisteli huolellisesti ja teki tarkkaa taustatyötä mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa. Vanhasta kirjallisuudesta Toppila etsi esimerkiksi aiheeksi sopivia kummitusjuttuja ja tutki kieltä. Toppila keräsi muistiin mm. paikallisia sananparsia. Matkoiltaan Toppila julkaisi kertomuksia ja matkapakinoita Kalevassa.

Vuonna 1909 Heikki Toppila kirjoituksia julkaistiin jonkin verran Oulun maalaisliittolaislehti Liitossa. Laanilan vuosina Heikki Toppila lähetti WSOY:lle neljä romaanikäsikirjoitusta, joita ei koskaan julkaistu (Sielujen säveliä v. 1908, Kohtalon uhrit v. 1914, Barabbas v. 1914 ja Onni vaihtuu v. 1915). Opettajavuosien runoja julkaistiin jonkin verran lehdissä ja albumeissa. Näiden vuosien tuotantoon kuuluu melkoinen määrä juhlarunoja, joissa Toppila on kokeillut esimerkiksi Kalevalan mittaa. Osa runoista painettiin erillisinä lehtinä ja ne oli tarkoitettu juhlayleisön ostettaviksi. Tyypillinen runojen aihe oli kotiseudun ylistys.

Viimeisimmän käsikirjoituksen hylkäyksen jälkeen seurasi parin, kolmen vuoden tauko, kunnes kirjailijan esikoisteos, novellikokoelma, Helvetin koira julkaistiin vuonna 1925. Teoksen kustansi WSOY. Ensimmäinen Helvetin koiran novelleista, Ralli-Riitu, julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1917 Suomen Kuvalehdessä. Helvetin koiran novelleissa Toppila ei suinkaan ihannoi maalaiselämää, vaan on pikemminkin satiirinen tarkkailija. Seuraavan novellikokoelman Valkealan vaarin jouluviinoja julkaisi Kirja jouluksi vuonna 1923. Toppilaa kiitettiin tiiviin tunnelman luomisesta. Koskimiehen mukaan novellikokoelma on kuitenkin Toppilan vähäpätöisin tuote, vaikka aikalaisarvostelut olivatkin myönteisiä ja kirjailijaa pidettiin lupaavana. Yrjö Juustila on kirjallisuuden lisensiaattitutkimuksessaan tutkinut Toppilan tuotantoa ja Toppilan suhdetta ekspressionismiin sekä Toppilan tuotannon symboliikkaa. Toppilan arkkityypit, novellien päähenkilöt, Helvetin koiran naiset sekä myöhemmin Valkealan vaariin jouluviinojen miehetkin, kantavat mukanaan erilaisia piinaavia syyllisyyden taakkoja. Nämä ahdistavat syyllisyyden tunnot palautuvat päähenkilöiden elämään erilaisina takautumina. Novelleissa Toppila vielä hakee tyyliään, mutta symboliikka, unien ja takautumien käyttö, näkyy jo ensimmäisissä kokoelmissa. Tutustumista ekspressionistiseen ilmaisuun Toppilaa kannusti ilmeisesti serkku Abraham Ojanperä, joka oli opiskellut Saksassa. Ekspressionismiin Toppila tutustui myös Toukokuun ryhmäläisten välityksellä.

Erottuaan opettajan virasta vuonna 1924 Toppila työsti useampaa romaanisuunnitelmaa. Esikoisromaanin Auringon nousun maahan julkaisi WSOY vuonna 1926, teoksen Toppila kirjoitti kesällä ja syksyllä v. 1925. Esikoisromaania pidetään Toppilan pääteoksena. Se on synkkä talonpoikais- ja rakkaustarina, tunnelmaltaan alakuloinen ja kolkko. Tarinassa Toppilan esikuvana on saattanut olla tositapahtuma. Rakkaustarinan ohella teoksessa käsitellään itsemurhan tehneen miehen sukumuistoja. Aikalaiskriitikko Koskimies toteaa: ”…syytä kiinnittää erikoista huomiota Toppilan esikoisromaanin tekniikkaan. Sehän ei, kuten tunnettua, ole jäsennelty normaaliromaanin tapaan: tapauksia ei varsinaisesti suoraan kerrota, vaan niiden annetaan lähinnä heijastua siitä kollektiivisielusta, joka on kirjan varsinainen päähenkilö.” Toppilan romaaneissa tärkeä osa on vuoropuhelulla, keskustelulla, havainnollisilla kuvilla, ei niinkään juonella - nämä piirteet näkyvät jo siis esikoisromaanissa. Yrjö Juustilan mukaan Auringon nousun maahan esikoisteos on rakenteeltaan puhdasta ekspressionismia, myöhemmässä tuotannossa ekspressionismi ei ole yhtä selvää.

Toppila käsittelee tuotannossaan usein kuolemanpelkoa ja painajaisia. Kuoleman siiveri saikin ilmestyessään 1928 ristiriitaisen vastaanoton sen painajaistunnelmien takia. Koskimies toteaa novellikokoelmasta: ”…edustaa uusimmassa kirjallisuudessamme mitä täydellisintä eepillistä modernismia, joka on hämmästyttävän omalaatuista…”.

Päästä meidät pahasta romaania Toppila työsti noin kolme vuotta. Kirjailijaa askarrutti talonpoikaisen kulttuuriromaanin aate. Toppilan esikoisromaanin arvosteluissa Lauri Viljanen viittasi kansankuvauksen renessanssiin. Päästä meidät pahasta sai ilmestyessään kiittävät aikalaisarvostelut. Romaaneissa ”Päästä meidät pahasta” ja Tulisilla vaunuilla henkilöt taistelevat luonnon voimien lisäksi itsensä kanssa, esimerkiksi alkoholismin kanssa. Tulisilla vaunuilla teoksessa siirrytään kuvaamaan jo 1900-luvun talonpoikaiselämän muutoksia, kun taas romaanisarjan aloitus Päästä meidät pahasta lähtee liikkeelle 1870-luvun suomalaisesta perinteisestä kyläyhteisöstä.

Toppilan myöhemmissä teoksissa Siernaporin kuningas (1937), Onnen kultamoukari (1941)ja Ja niin tuli kevät taas (1945) on käsitelty osittain samaa aihetta, mutta aikaisempaan tuotantoon verrattuna valoisimmissa merkeissä: nuoret rakastavaiset joutuvat erilleen, mutta mutkien kautta päätyvät takaisin yhteen. Kirjassa Nuoruuden kujanjuoksu (1949) on yhtenä päähenkilönä Auringon nousun maassa teoksessa itsemurhan tehneen miehen poika.

Teokset Helvetin koira ynnä muita kertomuksia. Wsoy, 1920.
Valkolan vaarin jouluviinat. Kirja, 1923.
Auringon nousun maahan. Wsoy, 1926.
Kuoleman Siiveri ynnä muita kertomuksia. Wsoy, 1928.
Päästä meidät pahasta. Wsoy, 1931.
Tulisilla vaunuilla. Wsoy, 1935.
Siernaporin kuningas. Wsoy, 1937.
Onnen kultamoukari. Wsoy, 1941.
Ja niin tuli taas kevät taas. Wsoy, 1945.
Nuoruuden kujanjuoksu. Wsoy, 1949.
Tarinat. Wsoy, 1950.

Muuta:
Kissa-Mikko: novelli. Yleisradiolle sovittanut Ari Koskinen. Yleisradio, 1985.

Palkinnot
Aleksis Kiven palkinto 1951
SKS:n palkinto 1933
Lähde: http://www.eliaskirjailijat.fi/kirjailija.asp?kentta=kaikki&id_henk...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Toppila

Heikki Toppila syntyi 4.7.1885 Paavolassa (nykyisin Siikajokea). Hänen isänsä, Heikki Toppila hänkin, oli muuttanut Paavolaan luovuttuaan osuudestaan kotitilaansa Limingassa. Nuoremman Heikki Toppilan syntymän jälkeen perhe muutti Paavolasta takaisin Liminkaan ja asettui asumaan Peräkylän Pattisen taloon. Toppilat olivat vanhaa liminkalaista talonpoikaissukua, ja sekä kirjailija Juhana Kokko että laulaja Abraham Ojanperä olivat tulevan kirjailijan sukulaisia.

Isä, maanviljelijä Heikki Toppila, tahtoi pojastaan tilansa jatkajaa eikä päästänyt tätä oppikouluun, mutta isänsä vastustuksesta huolimatta poika pyrki Kajaanin seminaariin. Opiskeltuaan seminaarissa neljä vuotta hän valmistui kansakoulunopettajaksi kurssinsa nuorimpana vuonna 1907. Valmistuttuaan Toppila toimi ensin väliaikaisopettajana Viipurissa ja Vihannissa, kunnes sai vakinaisen viran Oulun Laanilan kansakoulusta vuonna 1909. Toimensa ohella hän täydensi opintojaan monilla yliopistokursseilla; hän opiskeli muun muassa kieliä, estetiikkaa ja kirjallisuutta, kansatiedettä, arkeologiaa, historiaa sekä kasvatusoppia. Virassaan Heikki Toppila oli ympäristöönsä vaikuttava, moniin harrastusrientoihin osallistuva kulttuuripersoona. Tunnusomaista hänelle oli levottomuus ja uusien suuntien etsiminen, joka johtikin lopulta kirjailijan uralle. Toppila toimi opettajana Oulun Laanilassa 15 vuotta, kunnes hän kahden novellikokoelman ilmestymisen jälkeen jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1924.

Toppila asui jonkin aikaa Vihannissa ja kotonaan Limingassa, kunnes muutti Nummelaan lähelle Helsinkiä. Siellä hän tapasi opettaja Anna Salmisen, jonka kanssa hän solmi avioliiton 42 vuoden iässä vuonna 1927. Perheen pysyväksi olinpaikaksi tuli Porvoon maalaiskunnassa sijaitseva Hinthaaran koulu, jossa Anna-rouva toimi opettajana. Vaikka Toppila asuikin pääosan kirjailijavuosistaan Etelä-Suomessa, säilyi Liminka hänelle silti läheisenä, ja sinne hän palasi joka kesä.

Heikki Toppila sai jo ennen kirjailijaksi ryhtymistään nimeä lahjakkaana lausujana sekä maalaisteatterinäyttelijänä ja näytelmänohjaajana. Runoja hän kirjoitteli jo 14–15 vuoden iässä ja kokeili myöhemminkin lyyrikon lahjojaan useaan otteeseen. Toppilan tunnetuin runo lienee Limingan Nuorisoseuran vuoden 1913 kesäjuhlaan kirjoitettu ”Aavikon laulu”. Heikki Toppila arveli taipumustensa olevan lyyrillistä laatua, kunnes näytti tuttavalleen Eino Leinolle muutamia runojaan. Leino antoi runoista kielteisen arvion virkkaen: ”Lyyrikkoa sinusta ei tule, hyvä prosaisti kylläkin.”

Heikki Toppilasta tuli kirjailija vasta 35-vuotiaana, neljän hylätyn käsikirjoituksen jälkeen. Esikoisteoksessaan Helvetin koira (1920) hän löysi lopullisesti tyylinsä ja aihepiirinsä. Aiheensa Toppila sai lapsuuden ympäristöstään, kansanperinteen maagisista uskomus- ja kummitustarinoista, omista muistoistaan sekä muistiinpanoistaan. Toppilalla oli erikoinen aiheiden keräämistapa: hän kirjoitti mystisiä, vanhoja juttuja, tapahtumia sekä sanontoja pienille ja vaikeasti luettaville paperinpaloille, jotka hän sitten talletti ns. novellipusseihin. Aiheita hän keräsi kansalta tekemällä systemaattisesti haastatteluja ja keräysmatkoja. Esimerkiksi kesällä 1923 Toppila teki pyöräretken Oulusta Jyväskylään ja keräsi autenttista aineistoa, jota hän käytti raaka-aineena kirjallisuudessaan. Hän teki kirjallista työtään hitaasti, perusteellisesti ja kärsivällisesti ja saattoi kirjoittaa kirjansa useaan kertaan tuntiessaan, ettei teos ollut vielä valmis. Hän piti myös taulukon muodossa kirjaa tehdystä työstä ja merkitsi muun muassa muistiin, miten kauan oli miettinyt mitäkin yksityiskohtaa. Kirjailija keskittyi työhönsä joskus myös erikoisemmin keinoin, esimerkiksi Kuoleman Siiveri -novellikokoelmaansa kirjoittaessaan hän vuokrasi työtilakseen torpan, jonka ikkunat hän peitti huovilla oikean tunnelman aikaansaamiseksi.

Heikki Toppilan aktiivinen luomiskausi kesti kolmisenkymmentä vuotta, jona aikana hän kirjoitti kaikkiaan kymmenen proosateosta. Tuotannosta kypsimpänä ja omintakeisimpana pidetään vuonna 1926 ilmestynyttä Auringon nousun maahan -teosta, johon kirjailija sai aiheensa kotiseudultaan: pari sukupolvea aiemmin oli liminkalaisessa talossa tapahtunut järkyttävä itsemurha, kun talon nuori isäntä surmasi itsensä onnettoman rakkauden vuoksi. Heikki Toppilan teoksissa tunnusomaisia piirteitä ovat muun muassa kansankuvauksen vanhakantaisuus, kansanperinteestä ammentuvat uskomustarinat sekä pysähtynyt ja usein ahdistava pelon ilmapiiri. Koko hänen kirjallista tuotantoaan leimaa verkkaisuus ja perusteellisuus. Toppila kirjoitti itse työskentelytavastaan: ”Jos minusta vielä historiaa kirjoitetaan, niin tämä uutteruuteni, joka nyt, kun olen kaikki turhat seurustelut ja hömpötykset jättänyt, täytyy tulla esille ja kai vielä hedelmänsä kantaa.”

Heikki Toppila lopetti kirjoittamisen 64-vuotiaana. Viimeisissä romaaneissaan hän yritti siirtää tarinansa teollistuvaan aikaan ja uuteen yhteiskuntaan, mutta uudessa ympäristössä tarinat eivät olleet enää eläviä. Toppila kuoli 5.4.1963 Kuusankoskella lähes 78 vuoden iässä.

Vanhemmat
maanviljelijä Heikki Toppila ja Reeta Takalo
Puoliso
kansakoulunopettaja Anna Linda Aleksandra Salminen
Lähde: http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Toppila_Heikki

• Reference: MyHeritage Family Trees - SmartCopy: Feb 16 2022, 19:42:20 UTC