Iivo (Ivan) Ahava

Pohjoisen retkikunnan (punakaartin) rintamakomentaja Suomen sisällissodassa, Karjalan pataljoonan kapteeni. Kuusamo.

Syntyisin: Uhtua, Uhtua, Vienan Karjala, Venäjä.

"Punainen heimosoturi"

Syntymä / Birth / Рождение:

Uhtuan ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1896:
Ukhta Orthodox Parish, metrics books,
Births year 1896: Ухта православный приход, метрические книги, рождений 1896 г.:

Nro 5, synt. 06.02.1896, kast. 25.02.1896. Joann. Vanhemmat: Uhtuan kylän talonpoika Pavel Semenov Afanasjev ja hänen laillisesti vihitty vaimonsa Paraskeva Nikitina, edellinen lahkolainen, toinen ortodoksi. Kummi: Uhtuan kylän talonpoika Miron Nikitin Tihanov.

Метрические книги Item 2 Ф. 25, о. 23, д. 85 Рождения, бракосочетания, смерти 1896 (стр. 1-70 [https://www.familysearch.org/ark:/61903/3:1:3QS7-89CH-799Z?i=628&ca...]

Kuolema / Death / Смерт:

Iivo Ahava kuoli Papinkoskella Segežan piirissä Neuvosto-Venäjällä 19.04.1919.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Iivo Ahava syntyi viisilapsisen perheen esikoiseksi Vienan Karjalan Uhtualla, Uhtuan kylässä, jossa hänen isänsä Paavo Afanasjev, myöhemmin Ahava, toimi kauppiaana. Nuorempia sisaruksia olivat Paavo, Veera, Simo ja Nikke. [1, 2]

Perhe muutti pian Kuusamoon, jossa Iivo kävi kansakoulun. [4, 2, 3] Kuusamolaisilla oli perinteisesti ollut läheiset yhteydet Vienaan. Kuusamossa asui lukuisia vienalaista alkuperää olevia perheitä. Monet näistä olivat vaikutusvaltaisessa asemassa, kuten kauppiassuku Ahava. Kuusamon vienalaiset olivat jatkuvasti pitäneet kiinteitä yhteyksiä entiselle kotiseudulleen. [5, 2]

Myöhemmin Iivo suoritti kauppakoulun Oulussa ja opiskeli sen jälkeen Helsingin kauppaoppilaitoksessa. Toisen tiedon mukaan hänet olisi erotettu Rovaniemen yhteiskoulusta vuoden 1916 alussa.[4, 2, 3] Karjalaisen kansallisuusaatteen hän omaksui isältään, joka oli muun muassa Vienankarjalaisten liiton ja Karjalan Sivistysseuran perustajia. [6, 2] Isä ajoi kansallisuusaatetta valkoisten puolella ja Iivo-poika punaisten puolella. [2]

Venäjän armeija

Vuonna 1916 Iivo Ahava liittyi Venäjän keisarilliseen armeijaan, jonka riveissä hän osallistui ensimmäisen maailmansodan aikana itärintaman sotatoimiin Galitsian rintamalla. Ahava yleni kersantiksi ja hänet palkittiin myös kahdella Pyhän Yrjön ristillä urheudesta. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Ahava palveli vielä Ouluun sijoitetussa Venäjän armeijan yksikössä. [4, 2, 3]

Mielipide-erot isän ja pojan välillä

On luonnollista, että kun ajatukset vienankarjalaisten kansallisesta itsenäisyydestä alkoivat nostaa päätään maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917, rajantakaisia tapahtumia seurattiin erityisen tarkkaan Kuusamossa. Toisaalta on kuitenkin huomattava, että vienalaisten pyrkimykset kansallisen itsenäisyyden edistämiseksi eivät suinkaan olleet täysin yhdensuuntaiset. Mielipide-eroja päämääristä ja toimintatavoista saattoi olla jopa saman perheen piirissä. [5, 2]

Valaisevan ja kenties erikoisimman esimerkin tällaisista eroista tarjoaa kauppias Paavo Ahavan perhe. Paavo Ahava itse näki Vienan tulevaisuuden kiinteästi itsenäisen Suomen yhteydessä. Poika Iivo, joka kansalaissodan syttyessä oli 22-vuotias nuorukainen, veti tapahtumista omat johtopäätöksensä. Jouluna 1917 hän oli poistunut yksiköstään Oulun kasarmilta, missä hän oli asepalvelustaan suorittamassa, ja jäänyt Kuusamoon. Siellä hän oli ollut seuraamassa suojeluskunnan perustamista, mutta oli 17.2. poistunut paikkakunnalta ja suunnannut matkansa Kantalahteen liittyäkseen siellä punaisten joukkoon. [5, 2]

Pohjoinen retkikunta

Suomen sisällissodan alettua Vienan Karjalan Kantalahdessa perustettiin 3.2.1918 paikallisista asukkaista sekä metsätyöläisistä koostunut punakaartilaisosasto Pohjoinen retkikunta Iivo Ahavan aloitteesta. Retkikunnan vahvuutena oli yhteensä noin 1 000 miestä, esikuntapäällikkönä Aleks Tuorila. Maaliskuussa 1918 alkoi Petroskoihin saapua lukuisia Keski-Suomesta itärajan yli paenneita punakaartilaisia, jotka pyrkivät Pietarin kautta Viipuriin. Oskar Iivosen kehotuksesta nämäkin suostuivat liittymään pohjoiseen Kantalahteen matkalla olleisiin joukkoihin. Noin 150 miestä jäi Vienan Kemin puolustusta vahvistamaan, ja yli 200 miestä saapui Kantalahteen, missä liittyivät Ahavan komentamaan Pohjoiseen retkikuntaan. [7, 2]

Lähetystöjä lähetettiin Helsinkiin ja Pietariin saamaan ohjeita ja hankkimaan aseita, ammuksia ja ruokaa. Helsingistä Pietarin ja Petroskoin kautta lähtenyt asejuna saapui 18.3.1918 Kantalahteen missä aseet, 1 000 kivääriä, neljä konekivääriä ja miljoona patruunaa, jaettiin. [7, 2]

Tässä tilanteessa lienee paikallaan pohtia Iivo Ahavan toiminnan mahdollisia vaikuttimia. Mikä sai nuorukaisen liittymään punaisiin ja johtamaan taistelua isänsä tukemia valkoisia vastaan? Tyhjentävää selitystä tälle ongelmalle on mahdotonta antaa. Jokseenkin varmaa kuitenkin on, että kaikesta huolimatta Iivo Ahavan keskeisimmät pyrkimykset liittyivät karjalais-kansallisen asian ajamiseen, missä hän epäilemättä oli isänsä kanssa samoilla linjoilla. [5, 2]

Ilmeistä on, että isä ja poika kaikesta huolimatta toimivat jonkinlaisessa yhteistyössä. Tätä käsitystä tukee ainakin Paavo Ahavan Kalevalle lähettämä, 7.3.1918 päivätty yleisönosastokirjoitus, jossa tämä tahtoi oikaista lehdessä aikaisemmin julkaistun artikkelin "Paenneiden huligaanien johtajat Vienan puolella" sisältämiä tietoja. Hän ilmoitti, "ettei poikani Iivo Ahava, jonka toimista Vienan mailla niin tuiki alentavalla tavalla uutisessa mainitaan, ole suinkaan huligaanijohtajana siellä, mutta aivan toisenluontoisissa tehtävissä hän on sinne matkustanut ja matkustanut minun määräyksestäni sekä toiminut siellä niitten tarkoitusperien edistämiseksi, joita itsekin lähes kolmenkymmenen vuoden aikana olen kykyni mukaan Vienan mailla toteuttaa koettanut."

Koillisrintaman retkikunta ja Vienan retkikunta

Samoihin aikoihin kenraali Mannerheim oli käskenyt saatuaan tiedon punaisten joukkokeskittymisestä Kantalahteen jääkäriyliluutnantti Kurt Martti Walleniuksen johtaman varmistusryhmän Rovaniemelle. Walleniuksen varmistusryhmästä oli maaliskuun alussa lähetetty rajalle jääkäriluutnantti Oiva Villamon johtama 300 miehen osasto Koillisrintaman retkikunta. Valkoiset sotilasosastot hyökkäsivät rajan yli Kuolajärveltä kohti Kantalahtea ja Kuusamosta kohti Knäsötä (Walleniuksen ja Villamon Koillisrintaman retkikunta) sekä Suomussalmelta Uhtuaan ja Vienan Kemiin (ratsumestari Carl Vilhelm Malmin komentama ns. Vienan retkikunta), tavoitteena Murmanskin rautatien katkaiseminen. Suomessa oli keskitetty noin 2 000 miestä hyökkäystä varten. [7, 2]

Mannerheimin päiväkäskyssä 23.2.1918 valkoisen armeijan tavoitteeksi julistettiin myös Itä-Karjalan vapauttaminen ja Suur-Suomi. [8, 2]

Tulikaste

Vastaavasti punaisille tuli kiire ryhtyä hyökkäykseen saatuaan tiedon valkoisten toimenpiteistä, ja 20.3.1918 Ahavan johtama 450 miehen osasto lähtikin Kantalahdesta Knäsön (minne jätettiin 200 miestä varmistusjoukoksi) kautta Kanaseen (minne vastaavasti jätettiin 50 miehen varmistusosasto) ja loppuosa (eli noin 200 miestä) edelleen Tolvantojärvelle.37 Osasto kärsi ensimmäiset tappiot jo 23.3.1918 kun kymmenmiehinen tiedustelupartio joutui Kilisjärvellä majapaikakseen valitussa salosaunassa valkoisten piirittämäksi ja miltei viimeiseen mieheen tuhotuksi. [7, 2]

Verinen tulikaste jäi katkerana punakaartilaisten muistiin pitkäksi aikaa. Ahava päätti tämän jälkeen ottaa aloitteen ja raivoisat punaiset ylittivät 24.3.1918 Suomen rajan Kurtin kohdalla. Punaiset pääsivät etenemään Nivalaan neljä kilometriä silloisen rajan länsipuolella missä kosketus valkoisten 40–50 miehen etujoukkoon syntyi. Taistelussa Ahavan osasto menetti kuusitoista miestä kaatuneina ja kaksi vankeina sekä runsaasti varusteita, osaston loppuosan paetessa rajan taakse Kanaseen. [7, 2]

Iivo Ahavan asema punakaartin rintamakomentajana oli hankala, koska hänen isänsä liikkui valkoisten asioissa eri puolilla Karjalaa. Lisäksi Ahavan nuorempi veli Paavo oli Vienan retkikunnan komentajiin lukeutuneen jääkärikapteeni K. M. Walleniuksen joukoissa tiedustelijana ja sisar Veera esikunnassa lääkintätehtävissä [9, 2]

Puolustustaistelua

Samana päivänä eli 21.3.1918 kun Ahavan joukko oli lähtenyt hyökkäykseen, oli Murmanskista saapunut venäläinen 200 miehen osasto panssarijunalla riisumaan Kantalahteen ja Knäsöön jäänyt punaisten suomalaisten 800-miehinen pääjoukko aseista. Koska 3.3.1918 solmitun Brest-Litovskin rauhansopimuksen mukaisesti venäläiset kieltäytyivät tukemasta hyökkäystä Suomen puolella, Ahavan oli pakko tyytyä varmistamaan Suomen rajan yli johtavat tärkeimmät tiesuunnat. Niinpä punakaartilaiset asettuivat puolustukseen Tolvantojärvi-Kurtin tien varteen (500 miestä) sekä Ruvan-Soukelon kylien seuduille sekä jättäen 400 miestä Kanaseen reserviksi. 3.4.1918 tapahtui ensimmäinen verinen yhteydenotto, jolloin jääkäriluutnantti Lauri Starkin johtama osasto hyökkäsi punaisia vastaan Soukelon kylän luona. Korosen mukaan hyökkäys torjuttiin valkoisten kärsiessä suuria tappioita. 6.4.1918 syttyi Willamon joukon ja 250 miehisen punaosaston välillä laukaustenvaihto, jossa kaatui yksi retkikuntalainen ja kolme punaista. 18.4.1918 punaiset torjuivat valkoisten uuden hyökkäysyrityksen Kilisjärvellä, jossa hyökkääjät menettivät peräti 37 kaatunutta, nelisenkymmentä haavoittunutta ja toistakymmentä vankia. Taistelun jälkeen valkoiset vetäytyivät rajan taakse Suomeen. Punaisten Pohjoisen retkikunnan tappiot olivat kaikkiaan 14 kaatunutta ja 7 vangiksi joutunutta. [7, 2]

Vienan Kemin valtausyritys

Uhtuan suunnalla käytiin ensimmäinen taistelu suomalaisten valko- ja punakaartilaisten välillä Venäjän puolella huhtikuussa 1918 ratsumestari Carl Vilhelm Malmin johtaman Vienan retkikunnan yrittäessä vallata Kemin kaupungin Vienanmeren rannalla. Tämä retkikunta oli ylittänyt rajan Rastaassa 21.3.1918 saapuen Uhtualle kaksi päivää myöhemmin. Kemi yritettiin vallata rynnäköllä huhtikuun 9. päivän vastaisena aamuyönä, mutta venäläisistä ja suomalaisista punakaartilaisista koostuvat puolustajat pysäyttivät hyökkäykset kaupungin edustalla olevilla kukkuloilla. [7, 2]

Loppukesän aikana Vienan retkikunta oleskeli Uhtualla. Elokuussa 1918 lähinnä paikallisista vienankarjalaisista koostunut otrjad ahdisti jatkuvasti retkikuntaa, päässen jopa yllättämään retkikunnan uloimmat vartiopaikat. Jyskyjärvellä “karjalaiset tappoivat kaikki käsiinsä joutuneet suomalaiset”. Suurten tappioiden jälkeen retkikunta pakotettiin lokakuun alussa 1918 vetäytymään Vuokkiniemen kautta takaisin Suomeen. [7, 2]

Muurmannin legioona

Vienan retkikunnan vetäydyttyä Suomeen Ahavan ja Tuorilan johtama Pohjoinen retkikunta jäi Kantalahden ja Knäsön seuduille, mihin Suomesta saapuneiden punapakolaisten lisäksi myös Muurmannin radalla rakennustöissä olleita suomalaisia oli hakeutunut; yhteensä noin 2 000 henkilöä. [7, 2]

Keväällä 1918 Jäämerelle oli myös saapunut englantilainen laivasto-osasto, joka laski liittolaisjoukkoja maihin ensin 6.3. lähtien Murmanskiin, sitten Sorokkaan ja Vienan Kemiin sekä Arkangeliin. Liittolaisten interventiojoukkoihin kuuluivat englantilaisia, serbialaisia, amerikkalaisia, kanadalaisia, italialaisia ja ranskalaisia sotilasyksikköjä. Niihin liittyi myös lukuisia venäläisiä valkokaartin yksiköitä. Yhteisvahvuus oli noin 25 000 miestä, joista noin 10 000 oli Murmanskin alueella ja vajaat 15 000 Arkangelin alueella. [7, 2]

Maihinnousun seurauksena suomalainen punainen Pohjoinen retkikunta oli kesällä 1918 jäänyt länsiliittoutuneiden miehittämän Murmanskin alueen selustaan. Hyvin hankala ja epämieluisa tilanne yritettiin ratkaista muodostamalla ns. Muurmannin legioona, mistä sovittiin neuvotteluissa englantilaisten kanssa 7.6.1918. Suomalaisten neuvottelijoina olivat Carl-Erik Primus-Nyman ja Väinö Jokinen sekä Pohjois-Suomen punakaartilaisten edustajina Iivo Ahava ja Aleks Tuorila, Pietarista saapuneen Eino Rahjan ollessa tarkkailijana. Erillinen Suomalainen legioona muodostettaisiin sopimuksen mukaan Pohjoisen retkikunnan pohjalta ja se toimisi alistettuna liittolaisjoukoille. Legioonaa sai käyttää ainoastaan saksalaisia ja Suomen valkoisia vastaan, eikä sitä saanut siirtää muualle kuin Venäjän Karjalaan ja Suomeen, eikä ilman omaa suostumusta 500 virstaa kauemmaksi Knäsöstä etelään. [7, 2]

Muurmannin legioonassa suomalaisten tehtäväksi tuli pitää silmällä Kuusamoon sijoitettuja Walleniuksen joukkoja sekä etelämpänä Uhtualla päämajaansa pitävän jääkärikapteeni Kuisman johtamaa Aunuksen vapautusretkikuntaa, joiden englantilaiset pelkäsivät uhkaavan strategisesti tärkeää Muurmannin rataa. Iivo Ahavan johtama osasto piti päämajaansa Ruvajärven pohjoisrannalla. Sieltä käsin Ahavan kuusamolaisista ja vienankarjalaisista nuorukaisista muodostettu lentävä osasto, johon toimettomuuteen kyllästyneet miehet kernaasti liittyivät, partioi laajalti Paanajärven itäpuolisella alueella, missä Walleniuksen joukot olivat asettautuneet Oulangan kylään. [5, 2]

Pian kävi kuitenkin ilmi, että interventiojoukkojen ja bolševiikkien aikomukset olivat ristiriidassa keskenään. Englantilaiset pyrkivät pikemminkin yhteistyöhön kenraali E.K. Millerin Pohjois-Venäjälle muodostaman valkoisen väliaikaisen hallituksen kanssa, sekä pyrkivät etenemään bolsheviikkien hallussa olevalle alueelle. Muurmannin legioonan asema kävi nyt varsin hankalaksi ja legioona osoittautui itse asiassa olevan internoituna valkoisten ja interventiojoukkojen selustassa. [7, 2]

Vienan vapauspyrkimykset vuonna 1919

Vienan-Karjala oli vuoden 1919 alussa englantilaisten ja Aunuksen-Karjala, Repolaa lukuun ottamatta, neuvostojoukkojen vallassa. [10, 2]

Myös Vienassa nousivat käyntiin ripeät puuhat Karjalan vapauden hyväksi. Siellä pitivät 12 kunnan karjalaiset Vienan-Kemissä 16.-18.2.1919 majuri Y. Lesojevin ja kapteeni Iivo Ahavan johdolla edustajakokouksen, joka päätti ryhtyä ajamaan Karjalan valtiollisen aseman järjestämistä kansallisen itsemääräämisoikeuden perusteella. [10, 2]

Kemin karjalaisten kokouksessa Ahavan poliittisena neuvonantajana toimi Oskar Tokoi, kokouksen suomenkieliseksi sihteeriksi valitun Ahavan lukemassa alustuksessa esitettiin, että Karjala julistettaisiin itsenäiseksi valtioksi. [8, 2]

Tehtävää hoitamaan valittiin kansalliskomitea, jonka tuli kutsua koolle Karjalan kansalliskokous sekä lähettää edustajia Pariisin (maailmansodan) rauhankonferenssiin hankkimaan ulkovaltojen tunnustamista Karjalan itsenäisydelle. Kansalliskomitea päätti viipymättä asettua neuvottelukosketuksiin myös Pohjois-Venäjän tasavallan hallituksen, neuvostohallituksen, liittolaisvaltojen ja Suomen hallituksen kanssa karjalaisten päätösten toteuttamiseksi ja itsenäisyyden tunnustamiseksi. Samoihin aikoihin lähettivät niin ikään Suomessa olevat Vienan karjalaiset Tukholmaan lähetystön ottamaan yhteyttä suurvaltojen edustusten kanssa Karjalan kysymyksessä. [10, 2]

Kemin kokousta on pidettävä kansallismielisten karjalaisten vastatoimena suomalaisten miehittämissä Karjalan osissa ja Suomessa pidetyille kokouksille, joissa oli vaadittu Karjalan liittämistä Suomen yhteyteen. Vaikka kokouksen päätöksissä oli sosialistien vaikutukseen viittaavia piirteitä, sitä ei voi leimata yksin punaisten toimiksi. [4, 2]

Alustuksen loppuponnet, jotka kokous sanasta sanaan hyväksyi, paljastavat miksi silloiseen Suomeen liittymistä ei pidetty itsestään selvänä: ”Karjalan yhteiskunnalliset rikkaudet ovat säilytettävät Karjalan kansallisena omaisuutena…Karjalan tuleva hallitusmuoto on oleva täysin demokraattinen.” [4, 2]

Liittoutuneiden ja valkoisten venäläisten taholta päätökseen suhtauduttiin ehdottoman kielteisesti. Yrityksestä ei ollut muita tuloksia kuin että sen johtohenkilöt joutuivat epäilyksen alaiseksi. Tokoi vältti vangitsemisen brittiläisen majuri Burtonin avulla. Sen sijaan Ahava pidätettiin tiettävästi jo maaliskuun 1919 alussa, jolloin karjalaisessa rykementissä ilmoitettiin havaitun kapinahankkeita ja siltä takavarikoitiin kaikki konetuliaseet. [4, 2]

Kapinahanke

Huhtikuussa 1919 liittoutuneille paljastui, että Werner Lehtimäki oli yhdessä K.O. Iivosen ja Iivo Ahavan kanssa suunnittelemassa kapinaa. Lehtimäen tarkoituksena oli edetä Kantalahdesta etelään, ja myötämielisten karjalaisten kanssa tunkeutua punaisten hallussa olevalle alueelle. Kapinahankkeen paljastuksen jälkeisten sekavien neuvottelujen seurauksena Lehtimäki pääsi toukokuun 1919 alussa noin 400 bolševikkimielisiksi epäiltyjen legioonalaisen kanssa neuvostojoukkojen hallussa pitämälle alueelle. [7, 2]

Iivo Ahava sai surmansa epäselvissä olosuhteissa

Entiselle punakaartinjohtajalle Iivo Ahavalle kävi sen sijaan huonommin. Huomattuaan olevansa legioonassa mm. Primus-Nymanin juonittelun kohteena, Ahava oli syksyllä 1918 siirtynyt Itä-Karjalan itsenäisyysasiaa ajavan, etupäässä valkoisista itäkarjalaisista koostuvan Karjalan rykmentin upseeriksi, yrittäen kuitenkin ylläpitää läheisiä suhteita punaisiin. Ahava joutui englantilaisten pidättämäksi toisen kerran 6. huhtikuuta 1919 Vienan Kemissä epäiltynä salaliitosta punaisten kanssa [7, 2]

Ahavaa ei kuitenkaan tuomittu kenttäoikeudessa, vaan määrättiin siirtymään rintamalinjan yli bolševikkien puolelle. Kymmenen päivää myöhemmin Ahava vietiin junalla Papinkosken kunnassa sijaitsevalle Muurmannin radan 17. pysäkille Urosjärven asemalle, josta luutnantti Robinson saattoi hänet liittoutuneiden ulommaisten asemien eteen. Ahava ei kuitenkaan koskaan päässyt rintamalinjan toiselle puolelle, vaan 24. huhtikuuta puna-armeija ilmoitti löytäneensa hänet ammuttuna linjojen väliseltä ei-kenenkään maalta. Liittoutuneet eivät tiettävästi milloinkaan tutkineet surmatyötä, mutta sen tekijöinä on pidetty brittien riveissä taistelleita serbialaisia. Toisten tietojen mukaan surmaaja oli Venäjän valkoisen armeijan sotilasosasto. [11, 2]

Verner Lehtimäen Skp:n keskuskomitealle 13.5.1919 tekemän selonteon mukaan Lehtimäki seurueineen, johon kuuluivat hiihtokomppanian päällikkö Väinö Salovaara, sekä August Dufva, Oskari Puisto ja Anselm Tapio, ynnä rouvat Lehtimäki ja Salovaara, pelastuivat Ahavan kohtalolta pakenemalla saattajiltaan pimeään metsään. [4, 2]

Uutinen Iivo Ahavan kuolemasta herätti tavatonta järkytystä legioonassa. Poikkeuksetta kaikki elossa olevat legioonalaiset samoin kuin kirjalliset lähteet pitivät häntä legioonan pidetyimpänä upseerina. Vaikka hänen sotilaallisissa kyvyissään ja poliittisissa käsityksissään olisi ollut toivomisen varaa, kukaan ei voinut asettaa kyseenalaiseksi Ahavan rohkeutta, rhellisyyttä eikä jalomielisyyttä. Nuoren päällikön kohtalo tuntui sitäkin traagisemmalta, kun kaikki tunsivat hänen kielteisen asenteensa turhan väkivallan käyttöön. Hänen kuolemansa oli epäoikeudenmukainen, tarpeeton ja julma. [4, 2]

Viitteet:

• [1] Uhtuan ortodoksisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Kooste Maire Salonen.
• [4] Mirko Harjula: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922, s. 447. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-74674-2-1.
• [5] Jouni Alavuotunki: Kansalaissota ja siihen liittyvät tapahtumat Kuusamossa I. Koillissanomat 12.05.1987. [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...] Karjalan Sivistysseura ry, Sampo-tietokanta.
• [6] Paaho Ahava. Geni.com [Paavo (Pavel) Simananpoika Ahava]
• [7] Carl-Fredrik Geust: ”Venäjän sisällissodassa surmansa saaneet suomalaiset punakaartilaiset”, Suomalaiset ensimmäisessä maailmasodassa: Venäjän, Saksan, Ison-Britannian, Ranskan, Australian, Uuden Seelannin, Etelä-Afrikan, Yhdysvaltain, Kanadan ja Neuvosto-Venäjän armeijoissa vuosina 1914–22 menehtyneet suomalaiset sekä sotaoloissa surmansa saaneet merimiehet, s. 117, 122, 124. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISSN 952-53544-8-2. Teoksen verkkoversio: [https://vnk.fi/documents/10616/622938/J0604_Suomalaiset%20ensimm%C3...]
• [8] Jouko Vahtola: Heimosodat ja Muurmannin legioona, teoksessa: Sisällissodan Pikkujättiläinen, toim. Pertti Haapala ja Tuomas Hoppu. WSOY, 2009. s. 388.
• [9] Jukka Nevakivi: ”Iivo Ahava, punainen heimosoturi”, Studia historica: acta Societatis historicae Ouluensis 1967, s. 261–283. Oulu: Oulun historiaseura, 1967. ISSN 0475-1655.
• [10] Eero Kuussaari: Vapaustaistelujen teillä. Sotahistoriallinen katsaus Suomen rajantakaisilla Heimoalueilla 1900-luvun alkupuoliskolla käytyihin sotatoimiin. Loviisa, 1957, s. 125-126.
• [11] Jukka Nevakivi: Muurmannin legioona: Suomalaiset ja liittoutuneiden interventio Pohjois-Venäjälle 1918–1919, s. –. Helsinki: Tammi, 1970.

  ---

  
  

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Uhtuan paikkakuntaprojekti
• Kuusamon paikkakuntaprojekti

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 237. viikkoprofiili (21.06.2020-27.06.2020).