Johan Julius Alfredsson Tenhunen

Rauhan kertomaa: Isä oli käynyt puukäsityökurssin Kajaanissa ja oli todella kätevä käsistään, teki kirkkoreet, veneet, ajureet, saavit, työkalut. Lisäksi hän suutaroi kenkiä. Hula-ahossa veljeksille oli jaettu omat syösarat, ja Juliuksen tehtävänä oli kalastaa. Mäkelässä ollessaan Julius kulki salvomassa porsaita.

Julius hankki Mäkelään kylän ensimmäisen radion 1930-luvulla (1938?) sitä varten, että Lahdessa oli MM-hiihtokilpailut. Julius oli Aililta kysynyt, tekeekö tämä eväät vai ostaako hän radion. Lopulta hankittiin radio. Sota-aikaan koko kylä kävi sitten Mäkelässä uutisia kuuntelemassa, ja sunnuntaisin huivipäämummut olivat tulleet virsikirjoineen jumalanpalvelusta kuuntelemaan. Julius oli nuukana miehenä ollut sitä mieltä, ettei kirkkokansalle tarjota kuin yksi kuppi kahvia kullekin.

Julius oli Kalliokylän suojeluskuntapäällikkö, mistä johtuen Rauha muistaa käyneensä Väisälässä sanomassa, että sota on syttynyt ja pimennysverhoja täytyy käyttää.

Rauha muistaa myös asekätkentäjutun ajoilta, kuinka Julius soitti kirkolta, että polliisit suattaavat tulla ehtimään. Tauno ja Korpelinin Veikko olivat olleet työssä Koirapurolla saven levityksessä, ja Rauhan piti juosta sanomaan, että nyt ne pyssyt piiloon.

Julius hankki myös sodan jälkeen kylän ensimmäisen yksityisauton. Ilmeisesti oma auto oli ollut Juliuksen ikuinen haave. Auto oli Vedette-merkkinen, se käytiin Helsingistä hakemassa Myllymäen Lassin kanssa, koska Juliuksella ei ollut ajokorttia ja Lassilla oli. Myöhemmin Brandtin Martti opetti Juliuksen ajamaan ja ilmeisesti ajokorttikin tuli hankittua, koska ukki oli käynyt autollaan jopa Helsingissä Rauhan ja Olavin luona - kyydissä olivat olleet Aili-mummo, Kaisa, Erkka ja Juha, ja tämä joukkio oli ykskaks yllättäen soittanut Rauhan ja Olavin yksiön ovikelloa.

Juliuksella oli migreeni, jota hän hoiti Hota-pulvereilla. Olisiko sitten sen ajan särkylääkkeistä saanut maksakirroosin, joka raittiin miehen lopulta hautaan vei?

Julius ei ollut mikään suuri kyläluuta, mutta periaatteena oli, että "lasta ristille ja kuollutta hautaan", siis ristiäisiin ja hautajaisiin tuli aina mennä. Anna Maijan ristiäisiinkin 27.9.1964 hän oli tullut, ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Rauha isänsä näki. Viimeisinä sanoinaan Julius oli sanonut, että hän ei ole elämässään mitään muuta katunut kuin sitä, ettei ollut lapsiaan kouluttanut, ja antanut ohjeeksi, että "kouluttakkee työ nuita lapsia".