

Juho Henrik eli Janne Marttiini syntyi 2.5.1893 Sodankylässä, Kieringin kylässä. Uskonnollisessa perheessä saatu kasvatus antoi vahvan perustan hänen koko elämälleen. Janne Marttiini oli vilkas, mutta jo lapsena hyvin kunnianhimoinen ja ahkera. "Totuus, kunnia ja nöyryys" olivat kolme tärkeää sanaa, joita hän piti elämänohjeenaan.
Vuonna 1928 Janne Marttiini perusti J. Marttiinin Puukkotehdas Oy:n Vartiokadulle Rovaniemelle. Hän kauppasi itse puukkojansa maakuntaan ja hankki näin elatuksen suurelle perheelleen. Puukkojen kysyntä ja henkilökunnan lukumäärä kasvoivat tasaisesti.
Janne Marttiini oli oman aikansa edelläkävijä; vientikauppa oli kovin epätavallista tuohon aikaan, mutta Janne oli ennakkoluuloton kauppamies ja tuotekehittelijä. Kilpailukykyisille, laadukkaille puukoille oli kysyntää, ja vuonna 1952 Janne teki ensimmäiset matkansa Yhdysvaltoihin. Hän tuli tunnetuksi maailmalla myös saarnamiehenä.
Marttiini historiaa > J Marttiini 1928-2018, 90 vuotta, Rovaniemi https://www.marttiini.fi/Marttiini-90
https://www.marttiini.fi/Marttiinin-tarina/Historiasta-nykypaeivaeaen
http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=34657
Sodankylä > syntyneet, 1890-1905 > 1893 toukokuu s. 63 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1927...
Sodankylä rippikirja 1891-1900 (Unari, Martin Pekkala), 436 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4224...
Sodankylä>Syntyneet 1890-1905, s. 62 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1927...
Sodankylä rippikirja 1901-1910 (Unari, Martin Pekkala), s. 944 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1927...
--------------------------
Digitaaliset aineistot>Kansallikirjasto, Kaleva 10.4.1917 no 79 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1236011?term=...
1893 |
May 2, 1893
|
Kierinki, Sodankylä, Finland
|
|
1922 |
November 23, 1922
|
Sodankyla, Finland
|
|
1925 |
November 23, 1925
|
Rovaniemi, Finland
|
|
1970 |
January 5, 1970
Age 76
|
Rovaniemi, Finland
|
|
???? | |||
???? | |||
???? | |||
???? |