Juho Mäkelä

Mäkelä, Juho (1885 - 1943) taidemaalari
Johan Isak Mäkelä, Juho S 23.9.1885 Oulu, K 2.9.1943 Oulu. V vahtimestari Isak Mäkelä ja Liisa Kerola. P 1918 - Signe Irene Rapp, PV metallityömies Kaarlo Gustaf Rapp ja Vilhelmiina Humaloja. Lapset: Briita Liisa S 1918; Maija Ireene S 1919; Paavo Johannes S 1921.

Nuorena taiteilijana 1910-luvun alussa Juho Mäkelä mainittiin Suomen harvasanaisimmaksi mieheksi. Hänet tunnettiin julkisuudessa näkyvien taiteilijoiden, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken ystävänä ja miehenä, joka poltti alituiseen piippua mutta ei juuri puhunut. Hän jäi kuuluisampien toveriensa varjoon, vaikka hän edusti 1910 - 1911 vaatimattoman kokoisissa töissään maalauksellisesti radikaaleinta ekspressionismia Suomessa.

Juho Mäkelä syntyi Oulussa Isak Mäkelän ja hänen vaimonsa Liisa Kerolan perheen esikoisena. Anna-sisar syntyi pari vuotta myöhemmin. Isä oli vaihtelevan työtaustansa jälkeen saanut vahtimestarin toimen Oulun ruotsalaisesta tyttökoulusta. Elämä oli puolittain agraarista, perheellä oli lehmiäkin. Kumpikin vanhemmista oli taitava käsistään. Isä teki kirvesmiehen töitä ja äiti kutoi lisäelannoksi kankaita. Ilmapiiri kodissa oli uskonnollinen. Kotonaan Mäkelä oppi työteliääksi ja järkeväksi talousasioissa, mistä taiteilijan epävarmassa ammatissa oli myöhemmin hyötyä. Käsityöammatti veti Juho Mäkelääkin puoleensa. Hän jätti kansakoulun kuudenteen luokkaan ja siirtyi Oulun ylempään käsityöläiskouluun 1898. Kesäisin hän hankki rahaa paikallisessa Heikki Mattilan maalarinliikkeessä. Vanhemmat tukivat taloudellisesti poikansa opiskelua, ja tuki jatkui vielä varsinaisten taiteilijanopintojen alettua. Mäkelä lähti 1902 Helsinkiin ja opiskeli aluksi koristemaalausta Taideteollisuuskeskuskoulussa ja sen jälkeen 1904 - 1907 kuvataidetta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.

Mäkelän ensimmäinen signeerattu työ viittaa taideteolliseen aihepiiriin. Tarkasti vesivärein maalatussa asetelmassa valoa heijastava kannu on kuvattu koristeellista ryijyä vasten. Myös Helsingissä Mäkelä työskenteli opiskeluaikanaan maalarinliikkeissä. Läheisimpiä opiskelutovereita Mäkelälle olivat Jalmari Ruokokoski, Yrjö Ollila sekä Frans Hiivanainen, joita yhdisti työväenluokkainen tausta.

Mäkelän ensimmäiset esillä olleet työt kuten tummasävyinen Äidin muotokuva (1907) liittyivät lähtökohdiltaan piirustuskoulun opettajien ja ihailtujen esikuvien kuten Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin symbolismiin. Samaan aikaan hän kiinnostui merenrantamaisemista, joista tuli hänelle luonteenomainen aihepiiri. Mäkelä teki 1908 - 1909 monivaiheisen ulkomaanmatkan Keski-Euroopan halki Italiaan ja sieltä Lontooseen, Tanskaan ja Ruotsiin. Mäkelän itsenäisestä asenteesta ja sinnikkyydestä kertoo se, että hän lähti matkalle vähin varoin ja joutui työskentelemään useassa maassa ammattimaalarina - ilman kielitaitoa - selvitäkseen taloudellisesti.

Matkalla Mäkelä tutki vesiväritekniikkaa ja alkoi maalata märkää märälle, niin että värit valuvat paperilla osittain toistensa päälle synnyttäen pehmeitä utuisia vaikutelmia. Roomassa maalatussa akvarellissa Näkymä Rooman yli (1909/1911) urbaani miljöö muodostuu abstrakteista värilaikuista, joiden ylle kohoavat pehmeästi maalatut Campagnan kukkulat ja niihin lähes sulautuva suuri harmaasävyinen pisaroimistekniikalla käsitelty taivas. Vaikutelma on hyvin "moderni".

Suomen taiteessa vuoden 1908 jälkeen tapahtunut uudistuminen kosketti myös Mäkelää. Hän siirtyi hehkuviin väreihin. Mäkelä maalasi vaikuttavimmat tämän murrosajan työnsä öljyväreillä. McElliot (1909) kuvaa Mäkiluotoa, lähes autiota saarta Porkkalan edustalla. Kalliot on maalattu luonnosmaisesti syvällä sinisellä, niiden väliin työntyy kasvillisuus keltaisina kiiloina, jossakin on häivähdys vihreää. Taivas on lähes valkoinen. Auringonlaskussa (1909) sommitelma koostuu horisontaalisista värialueista, joka hahmottuu merimaisemaksi. Taivas palaa keltaisena punaisin ja sinisin raidoin ja heijastuu veden kalvolle. Horisontin sinistä juovaa kuvan keskellä korostaa musta väri, joka laajenee saareksi ja sen kuvajaiseksi. Poikia ranta-aidalla (1910) on toteutettu valkoisella murretun sinisen ja kellanruskean kontrastilla. Etualan siluettimaisten sinisten hahmojen taustana on suuri vaaleansinervä alue. Maalauksen ala- ja yläreunassa on sinapinkeltaista. Asetelma Viinapullo (1910) on luonnosteltu väkevin punaruskein ääriviivoin. Pullossa, tuolissa ja taustassa punaisen, vaaleanruskean ja sinisen sävyt on maalattu leveästi sutimalla. Heleänsinisen ja keltaisen kontrastia Mäkelä hyödynsi myös maalauksessaan Sillanrakennus (1911).

Vaikuttava on myös vuoden 1910 Omakuva, mikä oli harvinainen aihe Mäkelällä. Piippua polttava hahmo on puoliksi valossa, toisen puolen kasvoista ja ylävartalosta jäädessä varjoon. Silmissä on tuijottava hypnoottinen katse. Värit ovat voimakkaita, loistavan keltaiset hiuskiehkurat nousevat dramaattisesti esiin taustan sinisistä sävyistä.

Vuoden 1911 norjalaisen näyttelyn jälkeen Mäkelänkin valtasi Munch-innostus, ja seuraavina vuosina hänen maalauksissaan, muun muassa henkilökuvissa näkyi Edvard Munchin maalaustavan vaikutusta siveltimenkäytössä ja rohkeita väriyhdistelmiä. Mäkelä teki 1912 - 1913 Jalmari Ruokokosken kanssa matkan Tanskaan Helsingöriin ja ystävystyi räätälimestari Niels Rydengin perheen kanssa. Rydengistä oli tullut taiteen suosija sen jälkeen, kun hän oli tutustunut Tyko Salliseen, joka oli työskennellyt räätälinä Rydengin verstaassa. Tanskan matkalla Mäkelä maalasi runsaasti maisemia. Värisävyiltään murrettu Piilipuita (1913) esittää vanhoja muhkuraisia puita, joiden punaisenruskeat oksat kohoavat liekkien lailla himmeän sinisenvioletille taivaalle.

Taiteilijoita kiinnostivat 1910-luvulla maalaukselliset ongelmat, niin että aiheista ei mielellään puhuttu. Värit ja niillä aikaansaadut tunnevaikutelmat olivat pääkiinnostuksen kohteena. Mäkelän työt vuosilta 1910 - 1911 olivat näyttöjä maalaustavasta, jota vuoden 1912 paikkeilla alettiin nimittää ekspressionistiseksi. Tämä nimitys sitoutui sittemmin erityisesti Tyko Salliseen. Uudenlainen maalaustapa ei saanut heti ymmärtäjiä. Harvoihin nuoren polven puolustajiin kuului taidekauppias ja galleristi Gösta Stenman, jonka Mäkelä tutustutti taiteilijatovereihinsa. Kolme vuotta Mäkelää nuorempi Stenman oli myös lähtöisin Oulusta, vaikkakin herrasväen poikana hän tuli aivan eri piireistä kuin Mäkelä. Hän tutustui Mäkelään vasta tämän valmistuttua piirustuskoulusta. Stenman liittoutui Mäkelän ja tämän tovereiden kanssa jo ennen kuin perusti taideliikkeensä Helsinkiin 1912. Mäkelän muutettua takaisin Ouluun 1913 Stenmanista tuli hänelle kutakuinkin korvaamaton yhdyshenkilö pääkaupungissa. Stenman toimi taiteilijan "agenttina" näyttelyihin, teosten myyntiin, apurahoihin ja julkisuuteen liittyvissä asioissa. Stenman päätti jopa, mihin näyttelyihin taiteilijan kannattaisi osallistua ja kuka hänen teoksiaan sai ostaa. Teosten hinnat määräytyivät usein sen mukaan pitikö Stenman ostajasta. Taidekriitikko Ludvig Wennervirralle Stenman myi 1915 Mäkelän akvarellin vain 60 markasta, koska tämä oli "hyvä mies jolle kannatti antaa se tästä hinnasta". Mäkelän ja Stenmanin ystävyys kesti läpi elämän. Taiteen lisäksi heitä yhdisti myös maailmankatsomuksellinen samanmielisyys, usko teosofiaan ja ruusuristiläisyyteen.

Mäkelän muutto pois pääkaupungista johtui luultavasti useasta syystä. Isä oli sairastunut vakavasti, ja Mäkelä toimi jonkin aikaa isänsä sijaisena vahtimestarina. Lisäksi syynä lienee ollut kyllästyminen pääkaupungin elämään ja kilpailuun toimeentulosta. Oulusta Mäkelä löysi 1914 morsiamen, Signe Rappin, jonka setä oli Mäkelän tuttava, taiteilija Alex Rapp, joka oli myös muuttanut Ouluun. Neljän vuoden seurustelu johti avioliittoon 1918. Vakiintumista edisti myös piirustuksen tuntiopettajan toimi Oulun Suomalaisessa lyseossa.

Oulussa Mäkelä paneutui erityisesti maisemamaalaukseen, vaikka henkilökuviakin syntyi. Mallina oli usein oma perhe. Mäkelästä tuli akvarellisti. Vesiväritekniikka sopi ilmeisesti parhaiten hänen pyrkimyksiinsä maisemien kuvaamisessa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Mäkelä piti pääkaupungissa Stenmanin taidesalongissa 1915. Herkkää valoa hehkuvat tasankomaisemat saivat hyvät arvostelut. Seuraavan vuoden näyttelyssä menestys jatkui. Mäkelää ei yhdistetty kiinteästi moderneihin suuntiin, vaan arvosteluissa viittailtiin maisemien luonteeseen tai niiden yleiseen mystiseen ja romanttiseen tunnelmaan. Jotain yhteistä romantiikan maisemamaalauksen kanssa Mäkelän maisemissa näyttääkin olevan. 1800-luvun alun saksalaisen maalarin Caspar David Friedrichin ja hänen seuraajiensa maisemien tavoin Mäkelän töissä taivas käsittää usein suurimman osan taulun pinnasta. Taivaan erilaiset valoilmiöt luovat kullekin työlle ominaisen tunnelman, lyyrisen tai dramaattisen. Laakea maisema, niitty tai vesielementti, on autio. Ihmisen läsnäolo näkyy hänen jälkeensä jättäminä merkkeinä kuten veneenä rannassa tai tasangolla kiemurtelevana tienä. Maisemassa saattaa näkyä rykelmä tuulen tuivertamia puita.

Mäkelän teosofinen maailmankatsomus ilmeni ehkä hänen maisemiensa omalaatuisessa tunnelmassa, josta voi lukea panteismia, jumaluuden läsnäoloa kaikkialla luonnossa, mikä oli myös romantiikan maisemamaalauksen symboliikan ydin. Harvapuheinen Mäkelä ei pitänyt ääntä teosofiasta, vaikka hän osallistui teosofien tilaisuuksiin Oulussa. Hänestä tuli 1927 teosofeista eronneen Pekka Ervastin ympärille syntyneen Ruusu-Ristin jäsen. Teosofeista poiketen ruusuristiläiset pitivät Jeesuksen opetuksia keskeisinä.

Taidearvosteluissa Mäkelän lyyrisen autioita maisemia tarkasteltiin usein hänen sielunsa ja persoonansa kuvajaisina, ja niinpä Mäkelä sai ihmisenä erakon mainetta. Tämä tulkinta ei kuitenkaan tehnyt oikeutta Mäkelän elämäntavalle. Hänellä oli Oulussa oma ystäväpiiri, jossa hän oli suosittu, ja perhe, johon syntyi kolme lasta. Mäkelä oli aikanaan poikkeuksellinen perheenisä, sillä hän osallistui lasten hoitoon näiden ollessa pieniä. Seurustelu ystävien kanssa johti alkoholiongelmiin. Ehdottomana ihmisenä hän antoi näyttelyn avajaisissa julkisen raittiuslupauksen ja jätti 1925 alkoholin kokonaan.

1910-luvun taiteilijaryhmistä Mäkelälle oli luontevaa osallistua ystävänsä Tyko Sallisen ympärille syntyneen Marraskuun ryhmän näyttelyihin, vaikka hän ei virallinen jäsen ryhmässä ollutkaan. Gösta Stenmanin ehdotuksesta Mäkelä tuli liittyneeksi 1914 Pietarin Puolueettomien taiteilijoiden liittoon ja osallistui kaupungissa 1917 pidettyyn suomalaisen taiteen näyttelyyn. Mäkelä oli mukana myös menestyksekkäässä Kööpenhaminan suomalaisen taiteen näyttelyssä 1919 ja sai myönteisiäkin mainintoja, vaikka Tyko Sallinen jätti siellä muut varjoonsa.

Mäkelä teki 1920-luvun alussa apurahojen turvin matkan Italiaan, joka 1910-luvun lopulla oli uusien klassisesta perinnöstä ammentavien suuntausten takia noussut tärkeäksi tekijäksi kansainvälisessä taiteessa. Suomessakin valitettiin ekspressionismin vakiinnuttamaa tummahkoa väriasteikkoa. Uudistumispaine tuntui Mäkelänkin matkasuunnitelmassa. Matkansa jälkeen Mäkelä piti Stenmanin taidesalongissa 1922 Italian-matkalla maalaamiensa akvarellien näyttelyn, mutta sitä ei arvosteluissa pidetty täysin onnistuneena. Taidearvostelijoilla oli tapana karsastaa varsinkin suosittujen turistinähtävyyksien kuvaamista, sillä ne käsitettiin epäaidoiksi aiheiksi. Mäkelä sai 1920-luvun loppupuoliskolla tunnustusta uudesta aluevaltauksesta, Lappi-aiheisista vesiväritöistään. Mäkelä maalasi 1920- ja 1930-luvulla rahaa ansaitakseen myös runsaasti muotokuvia. Tämä pienikokoisten akvarellien maalaaja sai tehtäväkseen yhden julkisen maalaustehtävänkin. Oulun keskuskansakoululla paljastettiin 1936 seinäfresko Koivu ja tähti.

Sota koitui epäsuorasti Juho Mäkelän kohtaloksi. Korkeasta verenpaineesta kärsinyt taiteilija ei kestänyt mottitalkoiden rasitusta. Muutaman viikon sairastettuaan hän kuoli syyskuun alussa 1943, hieman ennen 58-vuotispäiväänsä.

URA
Taideteollisuuskeskuskoulu 1902 - 1904; Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1904 - 1907. Opintomatka Keski-Euroopaan, Italiaan, Lontooseen, Tanskaan, Ruotsiin 1908 - 1909, Italiaan 1921 - 1922. Piirustuksen tuntiopettaja Oulun Suomalaisessa lyseossa 1914 - 1919, 1932 - 1933.
Teoksia ensi kerran näytteillä Helsingissä 1907; osallistunut ulkomaisiin näyttelyihin vuodesta 1917 Venäjällä, Pohjoismaissa, Hollannissa, Saksassa, Itävallassa, Unkarissa.
Pietarin Puolueettomien taiteilijoiden liiton jäsen 1914; Pohjalaisen taiteilijaseuran puheenjohtaja 1941 - 1943.
Taiteilijaryhmät: Marraskuun ryhmä.

TEOKSET Ateneumin taidemuseo; Tampereen taidemuseo; Imatran taidemuseo; Mikkelin taidemuseo; Oulun taidemuseo; Turun taidemuseo; Sihtolan kokoelma, Alvar Aalto -museo, Jyväskylä; Kordelinin säätiö; Serlachiuksen säätiö; Bäcksbackan kokoelma, Helsingin kaupunki; Malmön taidemuseo.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS.
H. Ahtela, Juho Mäkelä : pohjoisen merenrannan runoilija // Suomen taiteen vuosikirja 1943; A. Jämsänen, Juho Mäkelä (1885 - 1943). 1997
AUKTORITEETTITUNNISTEET. VIAF: 68257356
Kirjoittaja(t): Rakel Kallio
Julkaistu 11.10.2005
Kallio, Rakel: Mäkelä, Juho. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 28.3.2020)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-007158 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)

Syntymätieto: Johan Isak s. 23.09.1885 Oulu, vanhemmat Isak Mäkelä ja vaimo Lisa
Oulu Tuomiokirkkoseurakunta - syntyneet, 1880-1886 (MKO21-29) > 153: sivu ???: vuosi 1885 syyskuu; SSHY: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1863... / Viitattu 28.3.2020

Oulu Tuomiokirkkoseurakunta - lastenkirja, 1881-1890 (MKO96-110) > 201: sivu 219; SSHY: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3706... / Viitattu 29.3.2020