Lauri Solehmainen

• Asutustilallinen. Palosenjärvi, Vieremä.
• Metsätyömies rajaseudulla Itä-Suomessa.
• Agentti. Norja ja Länsi-Saksa.
• Sahatyöntekijä, muovitehtaan työntekijä. Seattle, Washington, Yhdysvallat.
• Vieremä.

Kaukopartiojohtaja, Pohjois-Atlantin liiton NATOn agentti.

Syntymä / Birth / Рождение:

Lauri Solehmainen syntyi Korpiselässä 11.11.1915. Korpiselän ortodoksisen seurakunnan rippikirjan v. 1915 mukaan hänet kastettiin Sortavalan ortodoksisessa seurakunnassa. Korpiselän ort. srk:n rippikirjan sivu, missä Lauri Solehmainen ja hänen äitinsä Pelagia Solehmainen (nro 745) on mainittu:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3908962

Kuolema / Death / Смерть:

Lauri Solehmainen kuoli 22.06.1993 poikamiehenä.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Heidi Ruotsalainen: Lapsuus ja nuoruus Korpiselässä

Luulen äidilläni ollen minusta paljon harmia, sillä siihen aikaan ihmiset arvostelivat tällaista tapausta varsin ankarasti. Eikä ihmiset varmaankaan pitänyt sellaista ihmistä aivan tasavertaisena kansalaisena, jolle syntyi
(niin kutsuttu lehtolapsi) - Lauri Solehmainen.

Lauri Solehmaisen lapsuus oli köyhä. Hän syntyi Korpiselässä nuoren piikatytön Pelagea Beata Solehmaisen yksinäiseksi pojaksi 11.11.1915. Koulua pieni poika ei saanut kauaa käydä, sillä neljä luokkaa kansakoulua käytyään Solehmainen siirtyi rengiksi Eero Lintusen taloon Värtsilän pitäjään. Lapsuuttaan Solehmainen muistelee haastattelunauhoilla aineellisesta puutteesta huolimatta lämminhenkisen kuuloisesti. Välit äitiin sekä kyläläisiin olivat hyvät ja Lauri oli haluttu työmies. Lintusen talossa vuoden töitä paiskittuaan, nuori mies päätyi äitinsä kehotuksesta suutarin oppiin Korpiselän kirkonkylälle. Nuoruusvuotensa Solehmainen teki suutarin töitä talosta taloon kierrellen ja perusti vuonna 1934 Korpiselkään Kokkarin kylään jalkineliikkeen, vaikka ei ollut saanutkaan muutamaa vuotta aiemmin tavoittelemiaan kisällin papereita. Solehmainen muisteli myyneensä liikkeen muutama vuosi myöhemmin Onni Saukkoselle ja jääneensä tälle töihin. Korpiselässä vietettyjä lapsuus- ja nuoruusvuosia Solehmainen muistelee useasti kirjoittaessaan äidilleen Amerikasta 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Kirjeenvaihdosta selviää pitkäaikaiset ystävyyssuhteet Korpiselästä evakkoon lähteneiden välillä, josta voi päätellä Solehmaisen ja hänen äitinsä olleet osa tiivistä yhteisöä huolimatta isättömyyden taakasta.

Elämä Korpiselässä oli kovaa työntekoa, mutta nuoruuden muistelusta korostuu myös hauskanpito tansseissa ja saatilla käynti, elämä ei ollut pelkkää työtä. Solehmainen muistelee poikien kala- ja metsästysreissuja, joilla nuorukainen oppi selviytymään erämaassa. Naapuri talon tyttö oli nuoren miehen valittu ennen armeijaan lähtöä ja suunnitelmat yhteisestä elämästä oli tehty avioliittoa myöten. Solehmainen lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan Salmiin Rajavartiostoon Pitkärantaan kesällä 1937 ja vapautui siviiliin heinäkuussa 1938. Sotaväen aikana elämänsuunnitelmat olivat kuitenkin menneet uusiksi nuoruuden rakkauden löydettyä toisen.

No minulla oli, minulla oli jo ennen sotaväkkee männöö minulla oli tuo Issakaisen Elli. Se siinä niin ikkään nuapurin tyttöjä. Ja minä olin sitä varten että minä siinä sen kanssa menen avioliittoon ja muuta. Ja minä kun olien puoltoiesta vuotta sotaväessä ja sillon ee kääty lomilla kun kerta vuoteen oel se yks loma vaen. [...] Minä kun tulin sotaväestä poes, tämä tyttö oel jo sillä aekoo toista vuuen aekana keksinnä jo toesen suluhasen. Ja minä mänin sinne tanssipaekalle. Se läkski sitten sen hanurin soettajan mukkaa ja sillon minä jäen. Ja siitä lähtiin minä en oo ennee ajatelluna ikinä että..se..se.. että kun on ollu sitten niin liikkuvaesta..aaa…ollu ettee oekeen ollu ajatella tullooko minusta upseeri elämä, tullooko muanvilijelijä ja kaekkee…Minä en oo ruvenna ottaammaa.

Solehmainen ei solminut avioliittoa elämänsä aikana. Nuorena Solehmainen kyllä oli nuorten naisten suosiossa Vieremälläkin, mutta avioliittoon asti kantavaa suhdetta hän ei solminut. Miehen oli helppo lähteä tiedustelun tehtäviin kun hänellä ei ollut nuorta perhettä huolena äidin ja isäpuolen lisäksi. Nämä taas olivat tottuneet miehen liikkuvaan elämäntapaan ja hiljaiseen toimintaan. Solehmaisen haastatteluista nousee esille vanhusten tuki NATO:n työtehtävän suhteen. Beata myös salasi suojelupoliisilta Solehmaisen tietoja ja olinpaikkoja näytellen tietämätöntä poikansa liikkeistä. Tosi asiassa äidin ja pojan suhde oli läheinen, eikä Beata ollut pimennossa poikansa kuulumisista. Solehmainen lähetti ihmisten mukana nyrkkipostia äidilleen jo Norjassa asuessaan. (Nyrkkipostilla tarkoitetaan luotettujen henkilöiden mukana lähetettyä kirjettä).

Lapsuuttaan ja nuoruuttaan Solehmainen kuvaa varsin koruttomasti, mutta lämpimästi. Suhde äitiin oli erityisen lämminhenkinen vielä aikuisenakin. Isättömän nuorukaisen kasvu köyhissä olosuhteissa oli kuitenkin ajan hengessä jälkensä jättävää. Solehmainen ei kommentoi haastattelunauhoillaan isättömyyttään, vaan puhuu kunnioittavasti isäpuolestaan Mikosta. Henkilökohtaisissa muistiinpanoissaan Solehmainen toteaa olleensa varmasti taakkana äidilleen kun isää ei ollut. Korpiselän kyläyhteisön asukkaat kuitenkin tuntuivat Solehmaisen haastattelujen perusteella pitäneen työteliäästä nuorukaisesta. Arvostusta kyläläisten silmissä lisäsi into sekä taito urheiluun ja mahdollisesti myös liittyminen suojeluskuntatoimintaan 16-vuotiaana. Suojeluskuntainnostus on olosuhteisiin nähden mielenkiintoista, Solehmaisen perhetaustan vuoksi. Nuorukaisen täti oli myös osallistunut Beata Saukkosen mukaan vuoden 1918 sisällissotaan punaisten puolella, mutta Beata muisteli siskonsa välttäneen täpärästi vankileirin. Perheen historia ei kuitenkaan vaikuttanut Solehmaiseen tai hänen valintoihinsa. Mahdollisesti Suojeluskunnan laaja urheilutoiminta lisäsi nuorukaisen kiinnostusta.

Heidi Ruotsalainen: Aikamiesten intiaanileikkiä rahapalkalla, Lauri Solehmainen NATO:n agentti [http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110104/urn_nbn_fi_...]

Lakeuden maanpuolustaja: Kylmän sodan agentti

Lauri Solehmainen ehti käydä koulua neljä vuotta ja sitten kutsuikin työelämä. Hänen harrastuksiinsa kuuluivat hiihto. metsästys ja kalas- tus. Suojeluskunnan poikaosastoon hän liittyi 1931. Asevelvollisuuden hän suoritti Salmin rajavartiostossa Pitkärannassa.

Talvisodassa Solehmainen näytti taistelijantaitonsa ja hänet komennettiin Niinisaloon reserviupseerikurssille 46 ja hän suoritti sen kiittäen hyväksytysti. Kurssin jälkeen Solehmainen jäi heinäkuussa 1940 ylimääräisen vänrikin vakanssille. Hän haavoittui jatkosodan hyökkäysvaiheessa elokuussa 1941 ja palasi rintamalle parin kuukauden toipumisloman jälkeen.

Suursaaren valtauksen jälkeen Solehmainen sai käskyn ilmoittautua tuoreena luutnanttina 15. huhtikuuta 1942 majuri Into Kuismaselle Osasto Kuismasessa Äänislinnassa. Osasto Kuismanen oli Päämajan alainen kaukopartio-osasto.

Solehmainen teki jatkosodan aikana yhteensä 12 partiomatkaa, joista pisin kesti 28 vuorokautta ja lyhin puolitoista vuorokautta.

Asekätkentä

Lauri Solehmainen vapautettiin Puolustusvoimien palveluksesta 30. marraskuuta 1944, mutta hän jäi heti esimiehensä Into Kuismasen palvelukseen Suomen armeijan salaiseksi asiamieheksi. Oman ilmoituksensa mukaan hän oli Suomen armeijan Pääesikunnan tiedustelun palveluksessa 1.12.1944 – 30.5.1945.

Tämän jälkeen hän oli noin vuoden Rajavartiolaitoksen palveluksessa ja lähti sen jälkeen auttamaan Vieremälle äitiään uuden asutustilan rakentamisessa. Koska asekätkentään liittyen entisiä kaukopartiomiehiä oli pidätetty, myös Lauri päätti kadota savottahommiin ja vaihtoi työmaita tiuhaan tahtiin. Omien sanojensa mukaan Lauri ei osallistunut asekätkentään.

Agentiksi

CIA ja MI6 pudottivat agentteja Neuvostoliittoon vuonna 1949 huonolla menestyksellä. Ratkaisuksi keksittiin suomalaiset´kaukopartiomiehet. Heille rajan ylittäminen ja sen takana liikkuminen olivat tuttua työtä. Amerikkalaisten mukaantulon myötä alettiin maksaa huikeita korvauksia. Amerikkalaisia kiinnostivat erityisesti Neuvostoliiton lentokentät ja rautatiet, mutta eräs vakoilupari vei myös rahaa rajan taakse agentiksi värvätylle neuvostoupseerille.

Heidi Ruotsalaisen mukaan Suomessa toimi sodan jälkeen useita eri tiedusteluhaaroja ja organisaatioita, niin suomalaisten omia kuin vieraiden valtioiden. Suomi oli kiinnostava kohde maantieteellisen sijaintinsa vuoksi jo ennen toista maailmasotaa, mutta erityisesti sen aikana ja varsinkin kylmän sodan sytyttyä. Pohjois-Atlantin puolustusliiton NATOn perustaminen vuonna 1949 lisäsi tiedusteluyhteistyötä ja toi mukaan lisää toimijoita, kuten Norjan sotilastiedustelun. Erityisesti Norja värväsi amerikkalaisin varoin suomalaisia kaukopartiomiehiä hankkimaan tietoa itärajan takaa. Toiminta käynnistyi kunnolla alkuvuodesta 1950.

Maaliskuussa 1952 Solehmainen sai ohjeen matkustaa Osloon oppimaan millaisia tietoja NATO toivoisi agenttien toimittaman. Tehtäväksi tarkentui Muurmanskin ja Petsamon väli- sen rautatien tiedustelu sekä lentokenttien sijainnin ja kunnon selvittäminen. Kesällä Solehmainen teki kaverinsa kanssa Muurmanskin matkan onnistuneesti, mutta jäivät paluumatkalla suomalaisten rajavartioiden pidättämiksi.

Solehmainen sai palkakseen vakoilumatkastaan ja koulutuksestaan 500 000 markkaa (nykyrahassa noin 15 000 euroa).

Paljastumisen uhka pakotti Solehmaisen pakomatkalle: Syksyllä 1952 norjalaiset auttoivat hänet Norjaan, maaliskuussa 1954 tuli käsky lähteä Länsi-Saksaan ja tammikuussa 1956 tuli siirto Yhdysvaltoihin, ensin Sheltoniin ja myöhemmin Seattleen.

Kotiin tuomittavaksi

Olot Suomessa olivat muuttuneet niin paljon, että joulukuussa 1969 Solehmainen uskalsi lähteä Suomeen: 18 vuoden pakomatka oli päättymässä. Keväällä 1970 oli edessä oikeudenkäynti. Solehmainen tuomittiin muiden kiinnijääneiden vakoilijoiden tavoin maanpetoksesta. Tuomioksi tuli 10 kuukauden ehdollinen kuritushuonerangaistus. Solehmainen ei kokenut toimintansa olleen maanpetolista, sillä hän, kuten myös monet muut, uskoivat tietojen tulleen myös Suomen tiedustelun käyttöön. Suojelupoliisin tietoon tulikin kuusi partiomatkaa 50-luvun alussa ja näillä julki tulleilla vakoilumatkoilla oli mukana yhteensä kuusi agenttia. Todennäköisesti matkoja tehtiin enemmän. Solehmainen kuoli vuonna 1993.

Heidi Ruotsalainen on kirjoittanut em. aiheesta kirjan Kylmän sodan agentti.

[http://www.epresp.fi/media-files/LMP-lehti_4_2012-3.pdf]

Vieremän veteraanit: Lauri Solehmainen

Lauri Solehmaisen sotataival alkoi käskyllä ylimääräisiin kertausharjoituksiin 8.10.1939 kesken tanssireissun. Hauskaksi ajanvietteeksi tarkoitettu reissu muuttui oman perheen ja naapureiden haikeiksi hyvästeiksi.

” Korpiselän kirkonkylälle läksimmä sitten ni nehän itkemmään rupes ne nuapurit että vieläkö tätä miestä näkköö ensinkään.”

Yleinen liikekannalle pano toteutettiin muutamia päiviä myöhemmin, 12. lokakuuta 1939. Korpiselästä kotoisin ollut nuorukainen oli jo ehtinyt suorittaa varusmiespalveluksen 1937–1938 Salmin rajavartiostossa Pitkärannassa, jonne Lauri päätyi ylimääräisten kertausharjoituksen aikaankin. Mies sijoitettiin JR 37:n III pataljoonan ylimääräiseen reserviin, joka oli täydennyspataljoona. Miehet merkitsivät rintamalle lähetettäviä hevosia ja kaivoivat ampumahautoja, kunnes aloittivat evakuointitehtävät Pitkärannan lisäksi Impilahdella ja Kerisyrjässä. Talvisota syttyi 30.11.1939 ja pataljoonan muiden sotilaiden kanssa Lauri sytytti kyliä palamaan ylivoimaisen vihollisen edestä. Viimeiseen Pitkärannasta lähteneeseen junaan sotilaat heittivät ruokatarpeita pelokkaille siviileille, joilla oli edessään pitkä evakkomatka.

Lauri sai siirron 19. joulukuuta 7. komppanian päällikkö luutnantti Erik Patojärven taistelulähetiksi, kun edellinen lähetti oli kadonnut taistelussa. Patojärvi oli ensi tapaamisen aikaan itsekin lievästi haavoittunut ja erittäin harmistunut lähettinsä katoamisesta. Helmikuun alussa Patojärvi katosi itse Mustasuon reunassa käydyssä taistelussa. Suomalaiset valmistelivat hyökkäystä venäläisten tukikohtaan Mustasuolla ja Patojärvi lähetti taistelulähettinsä viemään sanaa toiseen komppaniaan. Venäläiset hyökkäsivät kuitenkin ensin ja Patojärvi haavoittui vakavasti jääden rintamalinjojen väliin. Hyökkäys saatiin torjuttua, mutta viestiä viemästä palannutta Lauria painoi Patojärven katoaminen, muut uskoivat komppanianpäällikön kaatuneen. Illan hämärtyessä Lauri lähti yhdessä muutaman lääkintämiehen kanssa etsimään haavoittunutta linjojen välistä syvässä lumessa kahlaten. Patojärvi löytyikin pahoin kylmettyneenä, mutta iloisena avun tulosta. Kova pakkanen oli estänyt kuiviin vuotamisen, ja haavoittunut saatiin tajuissaan joukkosidontapaikalle. Muutamia vuosia myöhemmin jatkosodassa talvella 1942 Lauri tapasi Erik Patojärven sisaren rouva Kaija Pajarin, kenraali Aaro Pajarin vaimon. Hän halusi tietää yksityiskohtaisesti veljensä haavoittumisesta ja kiittää sydämellisesti pelastajaa.

” No sitten se pataljoonan komentaja tuli siihen se Hannu Wäänänen ja se kysy se Wäänänen siltä Patojärveltä että kuka näestä nyt jätetään komppanjan piäliköksi teejän näestä alikersanttiloista. Se sano että Lassihan se on ollu hällä tässä ja se on seoranna näetä tilanteeta ja joka eskunnassa kulukena mukana. Minä sanoen eekö teellä oo Suomen armeejassa ennee yhtään upseeria tai kantahenkilökuntoo että en minä pysty. Minä en oo ku neljä luokkoo kansakoolua kääny.”

Patojärven haavoituttua Lauri joutui oman kertomansa mukaan komppanian päälliköksi. Tehtävä arvelutti nuorukaista, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Lauri ehti toimia komppanian päällikkönä noin kuukauden ajan, jolloin hänen komppaniansa suoritti lähinnä varmistustehtäviä ja raivaustöitä. Upseereiden komentotelttaan 11. helmikuuta osunut venäläinen lentopommi surmasi viisi esikuntaupseeria ennen suomalaisten suunnittelemaa hyökkäystä, joten Lauri miehineen säästyi siltä kahakalta.

Lemetin motti sitoi suomalaisia, koska miehiä ei riittänyt tarpeeksi sitä tuhoamaan. Venäläiset olivat kaivautuneet syvälle asemiinsa, ja yrittivät aika ajoin murtautua ulos motista, mutta suomalaiset ampuivat ulos päässeet. Lauri toimi Lemetissä syöksyryhmien ja tiedustelupartioiden johtajana. Venäläiset lähettivät Leningradin upseerikoulusta upseerioppilaita auttamaan motissa värjötteleviä maamiehiään. Upseerioppilailla oli päällään erinomaiset varusteet ja automaattiaseet, mutta nuorukaiset eivät olleet puhdistaneet aseitaan, joten ne jäätyivät kovassa pakkasessa. Neuvostosotilaat tuhottiin nopeasti metsään.

” Ja myö sielä ajeltii niitä porukoeta kun niitä harhaili sielä vaekka missä. Ni minäkin olin siellä erästä porukkaa ajamassa. Ja niin ikkään. Ja siitähän se motti laakes sitte kokonaan.”

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 raskaaseen rauhaan. Mielialat eivät olleet korkealla rintamallakaan, sillä rauhanehdot olivat murskaavat. Myös pataljoonan komentaja Hannu Wäänänen otti rauhanehdot ja Karjalan menetyksen erittäin raskaasti. Viinapullon ja aseiden kanssa komentotelttaansa linnoittautunut komentaja ei antanut joukoilleen lupaa perääntyä, vaan vaati miehiä pitämään asemansa. Lauri ja muut miehet ottivat Wäänäsen kiinni ja sitoivat rekeen, pataljoonan komentaja lähti rekikyydillä linjojen taakse rauhoittumaan. Wäänänen joutui sotaoikeuteen niskoittelustaan, mutta teki tästä huolimatta pitkän uran puolustusvoimien palveluksessa. Miehet pääsivät perääntymään ja asettuivat Pyörittäjän kylän pohjoispäähän. Lauri ylennettiin ylikersantiksi ja pian hänelle tuli tieto määräyksestä upseerikouluun.

” Ja minä että eenhän minä, ku en oo mittää oppikooluja käänä että en minä semmossii lähe minnekkään. Sitten se minu tätin mies se Aerola sano että lähe vuan jos sinä et piäse kun jos et totistusta sua jos ne laettee piimälitteralla poes, ni onhan se kääty sekkii.”

Lääkintäkapteeni Airola kannusti kokeilemaan upseerikoulua, ja niin Lauri lähti yhdessä yhdeksännen komppanian päällikön ylikersantti Viktor Niemelän kanssa Niinisaloon reserviupseerikouluun. Talvisodan ansioista Laurille esitettiin muiden mukana Mannerheim-ristiä keväällä 1941, mutta jatkosodan syttyminen keskeytti esitysten käsittelyn.

Jatkosota

Laurin opinnot Kankaanpään Niinisalossa reserviupseerikoulussa alkoivat 28. maaliskuuta 1940 ja hän vietti siellä välirauhan kesän. Koulussa opiskeli tuolloin noin 3000 upseerioppilasta, Lauri kurssilla numero 46. Niinisalossa urheilu näytteli suurta osaa ja Lauri tunsi pärjäävänsä hyvin myös sillä osa-alueella. Vahvat tiedot rintamaoloista nostivat itseluottamusta, joten kesäkuun lopussa 1940 koulusta ulos nuori vänrikki kiittäen hyväksytty päättötodistus kourassaan. Karjalan korvesta ponnistanut nuorukainen oli pärjännyt siinä missä oppineemmatkin kaverit.

” Minä en oes ikinä puhuna kellekkää jos minut oes maetolitteralla taekka niinkun piimälitteralla poes laetettu eikä oes ylennetty miksikkään. Minä oisin ollu hiljoo koko elämän ajan.”

Nuori vänrikki palveli jatkosodan syttyessä joukkueenjohtajana Jalkaväkirykmentti 6. toisen pataljoonan 7. komppaniassa. Varusmiehistä kootun pataljoonan komentajana toimi majuri Jaakko Ahde. Suomalaisten hyökkäys käynnistyi Laatokan koillispuolella Karjalan Armeijan hyökättyä itärajan yli heinäkuun alussa. Karjalankannaksen sotatoimet käynnistettiin heinä-elokuun vaihteessa Hiitolan suunnalla ja Saimaan kanavan eteläpuolisella alueella vasta elokuun lopussa. Suomalaiset partioivat itärajan takana jo ennen varsinaista hyökkäystä. Laurin komppaniasta koottu partio ylitti rajan ensimmäisen kerran 4. heinäkuuta vänrikki Tolamon johdolla, tehtävänään ottaa selvää vihollisen liikkeistä. Vielä samana päivänä lähetettiin toinen partio, jonka johtajana toimi vänrikki Lauri Solehmainen. Joukkueen suuruisen partion tehtävänä oli tuhota noin kahden kilometrin päässä rajalta oleva vihollisen tähystystorni, mutta tehtävä epäonnistui.

Lauri haavoittui vaikeasti miinasta Tietävälän kylän reunalla 8. elokuuta 1941. Hän oli edennyt miehineen kärkikomppaniana kylän pelon laitaan, johon he olivat jääneet asemiin kaksi konekivääriä tukenaan. Tiedustelupartio oli jo lähetetty tutkimaan tilannetta pellon vastakkaisella kukkulalla, jossa tiedettiin olevan venäläisten vahvasti varustettuja bunkkereita. Pataljoonan komentaja kapteeni Veikko Elovaara, joka oli tullut tehtävään Ahteen kaaduttua, käski Laurin miehineen ylittämään pellon miinoista huolimatta.

”Pataljoonan komentaja pakotti meejät lähtemää ryhmärivissä.[…] Niitä kun nosteltii niitä heenätukkuja nii sielähän se miina aena oel. Minä sanoen pataljoonan komentajalle että minä laetoen tietä pitkin partion ja se oel jus piässy toeselle puolelle sitä peltoo että se oes kohta siinä kukkulalla. Sielä oel niitä ampumahaatoja ja muuta että se antaa merkin jos sielä ee oo ennee kettää eekä ollu jeesuksen aenutta ihmistä sielä. Se pataljoonan komentaja tulloo nii ärhäkästi: Mitä tiällä yks kommanja kuppaeloo sielä on 20 000 miestä tievarsissa, reput ja istuksii vaen. Ee kun mars mars yli vaen. Minä että siinä on jokkaesen tuon keltasen tukon alla miina. Se vuan pistoolilla ojenti minnuu ja sano se yks vänrikki ee meenoo mittää. Sano sitä männää eekä meenata.”

Lauri ohjeisti miehiään varomaan kellastuneita heinätukkoja, mutta miinojen langat risteilivätkin niiden välissä. Nuori vänrikki astui itse langan päälle ja lensi räjähdyksen voimasta pellolle pahoin haavoittuneena. Miina repi ja poltti Laurin kasvojen ja kyljen oikean puolen, myös silmään lensi sirpale. Joukkosidontapaikalla annettiin ensiapu ja laitettiin haavoittunut linjojen taakse kenttäsairaalaan, jonne päätyi myös miinakentällä haavoittunut alikersantti Polvi. Sotasairaala 60:ssä Mikkelissä silmästä saatiin sirpale pois ja muutkin vammat alkoivat hiljalleen parantua, joten potilas kirmasi silmälappu silmällä kaupungilla ihmisiä katselemassa. Seurahuoneellekin Lauri uskaltautui silloin tällöin, ja erään kerran siellä istui tuttu mies ystävänsä kanssa. Korpiselästä kotoisin ollut Onni Saukkonen palveli Osasto Kuismasessa eli OsKussa yhdessä Onni Määttäsen kanssa. Kaksikko lomaili nyt Mikkelissä, joiden seuraan Laurikin liittyi. Hyväksi urheilijaksi ja taitavaksi partiomieheksi tiedetty toipilas sai pyynnön harkita OsKuun liittymistä. Mikkelistä Lauri lähti kuitenkin kuukauden pituiselle toipumislomalle äitinsä Beatan ja isäpuolensa Mikin luo Korpiselkään.

” 25/9-1941 Palasin takais Rintama joukkoihin, siis kuuluisaan Mainilaan. JR 6 Oli tällöin levossa, Mainilassa.”

JR 6 oli siirretty lepoon Karjalan kannakselle Mainilan tienoille, tosin hengähdystauko ei päässyt muodostumaan kovin pitkä aikaiseksi, sillä rykmentti siirrettiin linjaan jo lokakuun alussa. Pataljoonan upseerit ottivat iloisina Laurin vastaan, erityisesti mieliä lämmitti kun toipumislomalta palaavalla oli väkeviä tuomisia. Maaliskuussa 1942 toisen pataljoonan miehet siirrettiin Karjalan kannakselta Kotkaan Suursaaren valtausta varten. Innokkaat nuorukaiset koettivat kirmata kaupungille tapaamaan kauniimman sukupuolen edustajia, mutta jotta tieto suomalaisjoukkojen lisääntymisestä Kotkan seudulla ei leviäisi venäläisten tietoon, pyrittiin nuorukaisten intoa kahlita sulkemalla tiet järjestyspartioin. Lauri kuitenkin vilahti ystävänsä Oivan kanssa juhlimaan ”mutakuopalle”, josta nuoriso jatkoi vielä majoitusalueelle. Aamun tullen neitien pois saaminen alueelta tuotti vaikeuksia, mutta onnistui.

Suursaari ja pienemmät ulkosaaret olivat strategisesti tärkeä kohde Itämerellä, sillä Neuvostoliitto pystyi meren ollessa sulana kontrolloimaan saarien kautta Kotkan satamaan meneviä kuljetuksia. Suursaari oli myös tärkeä Suomen ilmavalvonnan kannalta, sillä saaresta tehdyt havainnot antoivat mantereen ilmatorjunnalle aikaa toimia. Suursaaressa olleiden venäläisten vahvuudesta ei ollut täyttä varmuutta, mutta maihinnousu kannatti suorittaa jäiden peittäessä merta, jotta venäläiset eivät saisi apuvoimia ja raskasta puolustuskalustoa Suursaarta turvaamaan. Hyökkäys käynnistyi 28. maaliskuuta aamuyöllä kello 4.00. Saari saatiin vallattua kenraalimajuri Pajarin johtaman taisteluosasto P:n voimin, jonka vahvuus oli 3500 miestä. Saarta puolusti noin 500 venäläissotilasta eversti Barinovin johdolla.

Päämajan kaukopartiomiehenä

Aprillipäivänä 1942 Lauri sai määräyksen ilmoittautua 15. huhtikuuta majuri Into Kuismaselle Osasto Kuismasessa Äänislinnassa. Mies ei tahtonut uskoa aluksi aprillipäivänä tullutta käskyä, mutta lopulta ei auttanut muu kuin pakata tavarat ja hyvästellä pojat. Äänislinnasta ei OsKua tahtonut löytyä, kukaan ei tuntunut tietävän osaston sijaintia. Lopulta Korpiselästä kotoisin ollut kaupungilla vastaan tallustellut tuttu työvelvollinen johdatti juuri luutnantiksi ylennetyn Lassin OsKuun. Tiedusteluosasto toimi suoraan päämajan alaisuudessa. Osastot organisoitiin uudelleen 1. heinäkuuta 1943 Erillinen Pataljoona 4:ksi, johon osastot tulivat nyt kuulumaan komppanioina. Osasto Kuismasesta tuli toinen komppania eli 2/ErP 4.

Lauri kotiutui nopeasti OsKuun, mutta rento ilmapiiri ihmetytti pitkään sotilaalliseen kuriin tottunutta miestä. Ensimmäinen partiomatka toteutui elokuussa 1942, jolloin Lauri sai miehineen tehtäväkseen hakea Osasto Hartikaisen lähettämän ”lentokenttäpartion” eli Joroisen miehet kotiin Kossalmelle. Joroinen partioineen löytyikin lepäilemästä ja muonatäydennyksen jälkeen miehet jatkoivat yhtenä partiona matkaansa hakujärveä etsien. Oikeaa järveä ei kuitenkaan löytynyt ensimmäisenä iltana ja partio pääsikin kotiin vasta seuraavana iltana. Laurin ensimmäinen reissu kaukopartion johtajana oli kestänyt kaksi päivää.

Lauri teki jatkosodan aikana 12 partiomatkaa vihollisen selustaan. Lisäksi hän johti yhtä partiota Lapin sodassa pyrkien miehineen hidastamaan saksalaisten etenemistä. Pidetty partiojohtaja korosti huumorin merkitystä hermoja raastavan jännityksen kurissa pitämiseksi. Isällinen ote ja leppoisa yhteishenki yhdessä auktoriteetin kanssa auttoivat partiota suorittamaan vaativat tehtävät.

” Henkisestä rasituksesta ei muuten selviä, sillä varma haavoittumisen pelko ja jääminen vihollisen vangiksi, on aina jotenki taka-alalla vaanimassa ajatuksissa. Mutta sille ei saa kuitenkaan antaa voittaa muuten hermot kuluttavat miestä hänen levätessäänkin.”

Hyvästä hengestä ja pitkistä lomista, rankkojen partioreissujen jälkeen, huolimatta sota näkyi lieveilmiöineen OsKussakin. Kaukopartio-osastojen mieshävikki oli pientä verrattuna rintamajoukkoihin, mutta toisaalta täydennystäkin oli erittäin vaikea saada. Tehtävään sopivia miehiä etsittiin tuttavuus teitse sekä urheiluseurojen kautta. Pelkkä hyvä fyysinen kunto ei riittänyt vaan mieheltä vaadittiin henkistä kestävyyttä sekä taitoa liikkua metsässä. Kaukopartiojohtajat ja miehistö olivat lisäksi erittäin hyvin koulutettuja, mutta myös taidokkaasti johdettuja. Majuri Kuismanen nautti alaistensa kunnioitusta ja luottamusta. Jatkosodan vuosina monta taitavaa tiedustelijaa kuitenkin kaatui tai jäi vangiksi partiomatkojen aikana.

”Jos partio oli menettänyt joukon sissiveljen kaatuneena. Niin kyllä sissitoverit osasivat antaa täyden kunnia ja arvon kaatuneen sissimiehen muistolle. Selvä myös yhtyä omaisten suureen suruun.”

Siviiliin paluu ei ollut helppoa monen sodassa eletyn vuoden jälkeen, eteenkään kun sotavuosina hankitut meriitit eivät taanneet elantoa. Erillispataljoona 4:n komppaniat kokoontuivat Liminkaan odottamaan kotiuttamista marraskuussa 1944. Osa miehistä piilotti aseita ja varusteita luotettuihin taloihin Pohjois-Suomessa. Usealle miehelle annettiin myös mukaan varusteita, aseita ja radioita piilotettavaksi vanhempien ja sukulaisten luo tai omiin koteihinsa. OsKussa palvelleita venäläisiä partiomiehiä piilotettiin ja autettiin rajan yli Ruotsiin väärien papereiden turvin. Usko todelliseen rauhaan oli heikko ja moni tiedustelija työskentelikin miehityksen varalle perustetuissa peiteyrityksissä tai tarkkaili tilannetta itä-rajan tuntumassa sekä Neuvostoliiton puolella. Laurikin toimi Suomen armeijan tiedustelun palveluksessa 1.12.1944–30.5.1945 välisen ajan. Tuona aikana hän kävi todennäköisesti useasti seuraamassa tilannetta Neuvostoliiton puolella.

[Vierem%C3%A4n veteraanien www-sivut, www.vieremanveteraanit.fi]

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Heidi Ruotsalainen: Aikamiesten intiaanileikkiä rahapalkalla, Lauri Solehmainen NATO:n agentti. Pro gradu-tutkielma. [http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20110104/urn_nbn_fi_...]

Heidi Ruotsalainen: Kylmän sodan agentti. Kaukiopartiojohtaja Lauri Solehmaisen elämäntarina. ISBN-978-952-5934-04-5. Kustannusosakeyhtiö Hai. 2011. 176 s.

Vieremän veteraanit: Lauri Solehmainen [http://www.vieremanveteraanit.fi/index.php?page=arkisto&action=stor...]

Lakeuden maanpuolustaja: Kylmän sodan agentti [http://www.epresp.fi/media-files/LMP-lehti_4_2012-3.pdf]

Kansan uutiset: Kaukopartiojohtaja Solehmaien Kylmän Sodan agenttina: [http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3320009-kaukopartiojohtaja-so...]

Kansa taisteli 4/1981: Se juju onnistui (s. 4 lähtien): [http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1981/Kansa_Taisteli_04_1981.pdf]

Operaatio [Uppsala https://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Uppsala]

Yle: Kaukopartion harvinainen haastattelunauha sai taustan [http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/28/kaukopartion-harvinainen-ha...]

Helsingin Sanomat. Onni, sisu ja anfetamiini pelastivat jatkosodan pisimmän kaukopartion [http://www.hs.fi/ihmiset/a1475811409330]

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 47. viikkoprofiili (30.10.2016-05.11.2016).