Otto Kapanen

Otto Kapanen (22.9.1893-5.10.1968) ja Helpi Kapanen, o.s. Makkonen (10.10.1894-24.12.1979)

Otto Kapanen syntyi 22.9.1893 Kerimäellä. Sen jälkeen kun viisilapsisen perheen isä Abraham Kapanen kuoli 1902, lasten oli lähdettävä yksi kerrallaan töihin jo nuorina.

Otto oli ensimmäiseltä ammattikoulutukseltaan räätäli. Veljistä läheisin oli isoveli Onni, joka oli suutari ja perusti myöhemmin suutarinliikkeen Helsinkiin.

Otto harrasti urheilua, etenkin juoksemista. 1910-luvulla Otto kiinnostui suojeluskuntatoiminnasta. Hän oli Enonkosken suojeluskunnan perustajajäseniä ja sen ensimmäinen paikallispäällikkö. Vuoden 1917-18 sodan jälkeen Otto alkoi suojeluskunnan lisäksi kehittää muutakin yhdistystoimintaa. Hän perusti mm. torvisoittokunnan kannatusyhdistyksen, voimistelu- ja urheiluseuran.

Enonkosken suojeluskunnan paikallispäällikkön tehtävässä Otto jatkoi vuoteen 1929, jolloin hänet kutsuttiin vastaavaan toimeen Hirvensalmelle. Hirvensalmi oli Otolle tuttu, sillä hän oli käynyt oman toimensa ohella Hirvensalmen suojeluskunnan paikallispäällikkönä jo 1926.

Otto ja Helpi (Heikki ja Ida Makkosen tytär, s. 10.10.1894) olivat olleet rakastuneita tässä vaiheessa jo yli kymmenen vuoden ajan. Makkosen perheessä vitsailtiin, että heillä on nyt myös Otto-poika. Opiskelu ja työt pitivät nuoria kuitenkin aluksi eri paikkakunnilla, eikä heillä ollut vielä mahdollisuutta solmia avioliittoa.

Helpi lähti opettajan uralle ja valmistui Helsingin Esi- ja Alkukouluinopettajain seminaarista 1916. Seuraavat kymmenen vuotta Helpi joutui muuttamaan usein työn perässä: kiertokoulunopettajana Juupajoella, yläkouluopettajana Savonrannassa, kansakoulunopettajana Vihdissä ja Vesilahdella. Sitten Helpi palasi Enonkoskelle, ja Otto ja Helpi pääsivät lopulta naimisiin 1927.

Otto ja Helpi asuivat aluksi oletettavasti joko Serafinan kanssa tai Makkosten perheen kanssa. Oton veli Onni on 1920-luvulla kirjoittanut Oton valokuvan alle "Mummon (Serafinan) huoltajana toimi Otto-veli Enonkoskella." Otolle lähetetyn kirjeen osoitteena on ollut "Otto Kapanen, Kulennoisten as, Makkola, Karvila." (Lähetetty joskus 1917 jälkeen: kuoressa on 2 kpl vuoden 1911 viiden pennin ja 2 kpl vuoden 1917 kymmenen pennin merkkejä.)

Nuorenparin ensimmäinen lapsi Leo syntyi helmikuussa 1929. Joulukuussa 1929 Otto lähti valmistelemaan perheen muuttoa Hirvensalmelle. Otto omisti T-mallin Fordin, joka oli tuohon aikaan vielä melko harvinainen kulkupeli. Maaseudun teillä liikuttiin yleensä hevosrattailla, polkupyörillä ja jalkaisin. Tältä ajalta on tallessa useita kirjeitä, joita Helpi ja Otto kirjoittivat toisilleen.

Suojeluskuntatalon valmistuttua myös Helpi ja Leo muuttivat perässä Hirvensalmelle. 1931 syntyi tytär Kaija.

Kapasten perheen asunto oli sk-talon pohjoispäädyssä. Talon toisessa päädyssä oli Oton kanslia ja keskellä juhlasali kylän yhteisiä tapahtumia varten.

Helpi työskenteli ensin sijaisopettajana useilla eri Hirvensalmen kouluilla. Vakituisen paikan hän sai Hirvensalmen kirkonkylän koulun käsityönopettajana. Entiset oppilaat kuvasivat Helpin olleen äidillisen lempeä ja jokaista lasta huomioiva opettaja. Kummankin työpaikka oli nyt lähellä kotia: kansakoulu oli suojeluskuntatalon pihan toisella laidalla.

Vapaa-aikanaan Otto Kapanen viihtyi metsissä ja urheilukentillä, ja hän oli monien järjestöjen perustajajäsen ja johtohahmo. Otto ehti 1930-60-luvuilla olla Hirvensalmen suojeluskunnan paikallispäällikkö, Hirvensalmen Eränkävijät ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja, kunnan urheilulautakunnan puheenjohtaja, urheiluseura Vesan puheenjohtaja ja poikien urheiluharjoitusten ohjaaja, Suur-Savon Osuuskaupan hallintoneuvoston jäsen, Hirvensalmen seurakunnan taloudenhoitaja, ajokoirien kasvattaja, ajokoira- ja painikilpailujen tuomari, metsästäjä, kalastaja ja kunnan riistanvalvoja.

Helpi Kapanen toimi samoina vuosikymmeninä useiden Hirvensalmen koulujen opettajana, kirjastonhoitajana, pyhäkoulunopettajana ja kirkonkylän kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana.

Hirvensalmen Lotta Svärd ‑yhdistyksessä Helpi oli mukana käsityö- ja varainhankintatyössä ja yhdistyksen johtajana. Lotta Svärdin yleisenä toiminta-ajatuksena oli suojeluskuntatyön tukeminen huolehtimalla vaatteista, ruoanlaitosta ja sairaanhoidosta. Pikkulotille oli omia harrastekerhojaan liikuntavoimistelusta sukankutomiseen. Käsityön opetukseen erikoistunut Helpi veti erityisesti ompelu- ja käsityökerhoja, joissa tehtiin vaatteita.

Metsästyksen, kalastuksen ja urheilun lisäksi Otto harrasti myös valokuvausta. Hänellä oli laatikkokamera, johon negatiivit aseteltiin yksitellen. 1920- ja 1930-lukujen vaihteesta on säilynyt kansiollinen Oton ottamia kuvia, joissa näkyy myös arkiaskareita: äiti Serafina lypsää lehmää, sisaret haravoivat heinää, poika Leo kastelee kukkia pihalla.

Otto määrättiin 1930 jalkaväen komppanianpäällikkökurssille, jonka hän kävi Tuusulassa. Hän jatkoi sotilaskoulutustaan Tuusulan Taistelukoulussa 1935.

T-mallin Fordinsa Otto lahjoitti armeijalle, kun talvisodan alettua armeija tarvitsi kulkuneuvoja.

Talvisodassa Otto toimi Juva-Puumalan ja Hirvensalmi-Mäntyharju alueiden aluepäällikkönä. Hänet ylennettiin vänrikiksi 1941. Jatkosodassa Otto oli Pioneeripataljoona 26:ssa, joka koostui hirvensalmelaisista.

Lotta Svärd -toiminnan loputtua Helpi jatkoi aktiivisesti muissa hirvensalmelaisyhdistyksissä: hän kuului NNKY:n johtokuntaan, SPR:n johtokuntaan, Kansallisseuraan ja kirkkokuoroon.

Sotien päätyttyä Otto toimi 1944-45 Hirvensalmen Puhelin Oy:n toimitusjohtajana, mikä oli luontevaa, sillä myös puhelinkeskus sijaitsi Kapasten kotitalossa.

Kun Kissakosken tehdas teki päätöksen keskittyä toiminnassaan sähköntuotantoon, Otosta tuli Hirvensalmen Sähkö Oy:n toimitusjohtaja. Otto tuli nyt kyläläisille tutuksi uudessa roolissa: hän kiersi hirvensalmelaisissa taloissa lukemassa sähkömittarit. Näillä työmatkoilla Oton kulkupelinä oli mopo. Armeijalle annetun T-Fordin tilalle Otto hankki uuden auton vasta eläkepäivillään 1960-luvulla: sinivalkoinen Ford Taunus.

Otto toimi nämä vuosikymmenet myös Hirvensalmen seurakunnan taloudenhoitajana 1932-1962 ja sanomalehti Uuden Suomen tilausasiamiehenä.

Otto jatkoi Hirvensalmen suojeluskunnan paikallispäällikkönä siihen saakka, kunnes suojeluskunta sodan jälkeen venäläisten vaatimuksesta lakkautettiin. Tässä toimessa hän otti vastuun myös Hirvensalmen Suojeluskunnan osalta asekätkennästä, joka järjestettiin pääesikunnan käskystä.

Asekätkennän paljastuttua säädettiin laki, joka teki tekohetkenään laillisesta asekätkennästä takautuvasti laittoman. Otto ei paljastanut kenenkään muun mukana olleen nimeä, ja niin Hirvensalmelta vain Otto voitiin tuomita asekätkentäjutusta vankeuteen.

Ruokaa perheelleen Otto toi kalastus- ja metsästysharrastuksillaan. Vuonna 1953 Otto päätti muiden aktiivisten kyläläisten kanssa perustaa metsästys-, kalastus- ja eränkäyntiseuran: Hirvensalmen Eränkävijät. 1961 seuralle päätettiin rakentaa oma maja hyvien metsästysmaiden ja kalastusvesien äärelle Vilkonharjulle. Seura osti Kissakoskelta vanhan rakennuksen, joka purettiin ja pystytettiin talkoovoimin Vilkonlahden rannalle. Otto osti erämajan läheisyydestä myöhemmin myös kesämökkitontin lapsilleen ja lastenlapsilleen.

Otto oli innokas erähenkisiin kilpailuihin osallistuja ja ajokoirien kasvattaja. Oton oma ajokoira Ulla oli 1960-luvun puolivälissä Suur-Savon kennelpiirin kilpailujen voitokkain ajokoira, joka edusti Idän lohkoa kansallisissa kilpailuissa. Otto toimi Hirvensalmella myös riistanvalvojana, ja 1960 Kennel-liitto nimitti Oton toimimaan ajokokeiden tuomarina.

Otto tuki aktiivisesti nuorten liikuntaharrastuksia. Jo Enonkoskella asuessaan Otto oli perustajajäsenenä ensimmäisessä urheiluseurassaan, Enonkosken Karvilan voimistelu- ja urheiluseura Kivekkäät. Tämä kokemus antoi pohjaa Oton myöhemmälle työlle Hirvensalmen urheiluseura Vesan puheenjohtajana. Lehtien urheilu-uutisista näkyy, että 1950-luvulla Otto käynnisti Hirvensalmella poikien painivalmennuksen ja toimi niiden ohjaajana kymmenkunta vuotta. Urheiluseurojen välisiä painikilpailuja pidettiin entisellä Suojeluskuntatalolla, nykyisellä Seuratalolla. Otto oli mukana myös Hirvensalmen Mieskuoron ja Hirvensalmen Nuorisoseuran toiminnassa.

Otto toimi myös seurakunnan taloudenhoitajana. Seurakunta oli rahapulassa, kun selvisi, että kirkon katto vaatii korjausta. Otto lahjoitti tuolloin seurakunnalle varoja katon korjausta varten.

Sodan jälkeen suojeluskuntakäytössä ollut Kapasten talo luovutettiin uuteen käyttöön. Kotinsa menettäneet Otto ja Helpi ottivat lainan Hirvensalmen Osuuspankista ja ostivat hautausmaan ja tervaleppäkujan välisen tontin Osuuskauppa Suur-Savon naapurista. Siihen he rakensivat kaksikerroksisen omakotitalon, jonka kummassakin kerroksessa oli 3 huonetta ja keittiö. Yläkerran Otto ja Helpi antoivat vuokralle, jotta saivat talolainaa lyhennettyä.

Talon vierestä ylös kirkolle kulki tie, joka suljettiin autoliikenteeltä vasta 1980-luvulla ja muutettiin nykyiseksi kirkolle ja kellotapulille johtavaksi kävelypoluksi. Talon takana oli perunapelto, omenapuita, mansikkamaa, viinimarjapensaita ja raparperia. Rantaan kulki polku laiturille ja veneelle.

Osana vuoden 1967 Kotikuusi-kampanjaa Otto istutti itsenäisyyden juhlavuoden kuusen kotitalon ja Hirvensalmentien väliselle pihanurmikolle. Kuusi kasvaa 2010-luvulla edelleen tervaleppäkujan vieressä. Oton ja Helpin 1950-luvulla rakentama omakotitalo oli 1980-2000-luvuilla vuokralla, kunnes se jäi tyhjilleen noin 2015. Kapasten vanha kotitalo eli Seuratalo on edelleen kyläläisten käytössä. Sen naapurissa entisen kansakoulun tiloissa toimii nykyisin Hirvensalmen kotiseutumuseo ja käsityöyhdistys.

Otto Kapanen haudattiin Hirvensalmen sankaripatsaan viereen 1968 ja Helpi hänen viereensä 1979. Hautakivessä on sekä Suojeluskunta- että Lotta Svärd -merkki.

Otto ja Helpi olivat aktiivisia kyläyhteisön jäseniä ja yhteisöllisyyden rakentajia vuosikymmenien ajan. He opettivat, että niin kyläyhteisössä kuin laajemmin yhteiskunnassa jokaisen tulisi auttaa muita kykyjensä mukaan.

Kerimäki lastenkirja 1882-1891 (MKO105-127) Sivu 221 Karvila 3 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7263... / Viitattu 29.11.2020

Mikkelin läänin henkikirjat - Henkikirja 1920-1920 (M:231a), jakso 122, sivu 1138: Enonkoski: Karvila 2-3; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=21467783 / Viitattu 9.3.2021