Pehr Pehrsson Rahkola

Kaste: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5545396

Kalajoki rippikirja 1806-1802 s 34 http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/HisKi-digiarkisto.php?bid=622...

Hautaus: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5549674

Pekka Matinpoika Lankilan (Pehr Mattsson Langila) jälkeläisiin kuuluu ainakin kaksi kotipitäjän henkiseen, sosiaaliseen ja poliittiseen elämään vahvasti vaikuttanutta persoonaa ja kumpikin joutui edesottamuksistaan oikeuteen: Juho Pekanpojan pojanpoika Pekka Lankila (1792-1864), jota sakotettiin laittomasta seurojenpidosta eli raamatunlukemisesta ja virrenveisuusta, ja toisesta pojasta Olavi Pekanpojasta lähtevään sukuhaaraan kuuluva Juho Aleksander Stiinanpoika Lankila (1881-1919), sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja ja poliittinen agitaattori, jonka katsottiin lehtikirjoituksillaan ja palopuheillaan ruokkineen punaisten vallankumoushenkeä siinä määrin, että sai elinkautisen vankeustuomion yllytyksestä maanpetturuuteen.

Herännäisiikkeeseen kuulunut Pekka salli seurojen pitämisen Lankilassa ja voimisti liikkeen vaikutusta Kalajoella. Laittomaan kokoustoimintaan osallistuminen toi Pekalle sakkoja kuuluisilla, noitavainoa muistuttavilla herännäiskäräjillä, joissa noitien sijasta vainottiin Jumalan sanaan pohjautuvaa oppia viljeleviä kristittyjä. Herännäisliikkeeseen kuuluvien pappien ja maallikkosaarnaajien elävällä tavallla julistama kansankielinen evankeliumi oli johtanut kuulijoiden sydämissä elämänmuutokseen, ja tästä seurasi konflikti ns. perinteiseen kirkollisuuteen tottuneen väestön kanssa. Kasteeseen, konfirmaatioon ja ehtoollisellakäyntiin tyytyvä papisto piti heränneiden julistamaa syvällisempää hengellisyyttä ja elämänmuutosta tähdentävää evankeliumia haasteena ja uhkana. Juoppoudessa ja esiaviollisissa suhteissa elävät ottivatkin mieluummin vastaan kirkon tarjoaman ripittäytymisen, jalkapuurangaistukset ja määräaikaiset ehtoollisyhteydestä erottamiset, jotka eivät sinällään kyseenalaistaneet kirkkoon kuuluvan kristillisyyttä, kuin heränneiden ja näitä edeltäneiden pietistien saarnan, joka tähtäsi ihmisen sisäisen maailman asenteisiin ja koski yksilön henkilökohtaista suhdetta kirkon Herraan. Suuri joukko huonoa elämää viettäneitä tuli kuitenkin herätykseen, liittyi herännäisiin, hylkäsi viinapullot ja haureuden. Myös ns. hyvää elämää viettäneet tekivät elämässään samaa parannusta todistaen ettei kristillisyydessä pohjimmiltaan ollut kyse elämäntavan muutoksesta, vaan Jumalan sovitustyön vastaanottamisesta ja Raamatun sanan kunnioittamisesta, jonka seurauksena elämäntapakin muuttui. Konflikti ei siten koskenut vain ulkonaisia muotoja vaan kysymys oli kirkon perustuksesta eli evankeliumista ja sen julistamisesta kansan keskuuteen ymmärrettävällä tavalla. Kalajokilaakson herätys levisi ja konflikti syveni virallisen tason yhteenottoon, jossa kirkkopolitiikka turvautui lakiin ja asetuksiin nujertaakseen harhaoppiseksi leimaamansa herätysliikkeen.

Kalajoen herännäiskäräjistä kirjoitettua:

PAAVO RUOTSALAINEN JA KALAJOEN KÄRÄJÄT
Påhl Henrik Ruotsalainen syntyi Lapinlahdella, Maaningan kappeliseurakunnan Tölvänniemen Tuomaalan talossa 9. heinäkuuta 1777. Vanhemmat Vilppu ja Anna olivat raamattunsa taitavaa väkeä, jotka elättivät perhettään kaskiviljelyllä.
Paavon tullessa murrosikään hänen henkinen ahdistuksensa oli ottanut uskonnollisen muodon. Hän tempautui 1796 Telppäs-nimisellä niityllä alkunsa saaneen herätysliikkeen piiriin. Se eikä sen johtoon noussut Juhana Lustig eivät kyenneet antamaan vastauksia Paavon ahdistukseen, joka ihmisten mielestä sai hänet mielipuoliseksi. Hänet leimattiin kylähulluksi, ja häntä alettiin nimittää pilkkanimellä Löyhkä. Paavo Ruotsalainen oli eräänlainen Jumalan hullu. Paavo kulki pitkin kyliä ja seuratuvissa julistamassa salattua Jumalan viisautta, joka oli ilmoitettu vain yksinkertaisille, vaan ei viisaille ja filosofeille. Paavon sanoma oli talonpoikaiskielelle muutettua paavalilaista ristinteologiaa.
Vuonna 1799 Ruotsalainen teki pitkän vaelluksen Jyväskylään seppä Jaakko Högmanin luokse. Tämän, Iijokilaaksosta kotoisin olleen parantajasuvun perillisen huhuttiin olevan väkevä sielunhoitaja. Sepän pajassa Paavo itse kertoi saaneensa avun.
Sepän luota palattuaan Ruotsalainen solmi avioliiton Riitta Ollikaisen kanssa (1777-1833). Perheen elämä Vuorisen torpassa ja sitten Riitan kotitalossa Koskenniemessä oli sangen ankaraa. Ruotsalainen kutsui näitä vuosia ”petäjävapriikin korkeakouluksi”. Leipää jouduttiin valmistamaan männyn nilakerroksesta valmistetusta ”jauhosta”. Ankarien elinolosuhteiden pakottamana Ruotsalainen koetti matkata Puolaan uudisasukkaaksi, mutta häneltä evättiin passi Viipurissa.
Herätykset leimahtelivat vuosisadan ensivuosikymmenillä. Sepän luota palattuaan Ruotsalainen ei heti saanut jalansijaan herätysliikkeessä, mutta vähitellen hänen maineensa alkoi kasvaa. Hänen vaikutuksensa levisi aluksi Savoon ja Pohjois-Karjalaan, lopulta myös Pohjanmaalle ja Helsingin seudulle. Ruotsalainen ajautui ristiriitaan moneen suuntaan, mm. puhdasoppisen kirkon virkamiesten kanssa. Siksi hän matkusti 1822 Pietariin piispa Z. Cygnaeuksen puheille. Seuraavana vuonna Porvoon piispa Molander saapui Savoon tarkastusmatkalle tutkimaan, mitä todella oli tapahtumassa.
Ruotsalaisen naapurit surmasivat tämän pojan Juhanin v. 1830, taustalla lienee piillyt talokiista. Samana vuonna Ruotsalainen oli ostanut Nilsiän Aholansaaren, jota kutsuttiin myös Ruotsalaksi ja Markkalaksi. Aholansaaresta muodostui herätyksen keskuspaikka. Siellä Ruotsalaisen ”ohjelma” muotoutui kypsään asuunsa. Sieltä käsin lähti pitkälle seurataipaleelleen, joka ulottui aina Helsinkiin asti.
Myös kansalliset merkkimiehet, Lönnrot, Runeberg, Snellman ja Topelius huomasivat Ruotsalaisen ja kirjoittivat hänestä, kaksi edellistä kriittisesti, jälkimmäiset myötämielisemmin. Tavatessaan Snellmanin Iisalmen pappilassa Ruotsalainen tokaisi tälle Hegelin filosofiaan innostuneelle ajattelijalle: ”Työ philosphit teette saman selevän Raamatusta ko sika pottuhalmeesta.”
Paavo Ruotsalaisen ja Pohjanmaan nuorten pappien välille syntynyt liitto muutti 1830-luvun alussa nopeasti tilannetta. Herätys ei ollut enää rahvaan liikehdintää, vaan yhä useammat papit ja muutkin säätyläiset olivat mukana. Vuoteen 1836 mennessä Pohjanmaalle oli muodostunut kolme vahvaa herätyskeskusta.
Tärkein oli Malmbergin ja Laguksen työalueilla Nivalassa ja Ylivieskassa, jotka kuuluivat kappeleina Kalajoen seurakuntaan. Helmikuussa 1838 kruununvouti ilmoitti Oulun läänin maaherralle Kalajoen pitäjässä syntyneistä ”yleistä rauhaa ja yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista” ja jätti maaherran päätettäväksi jatkotoimista. Ilmiantaja oli Kalajoen nimismies Niilo Sandman. Pappien asunnoista ja muualtakin oli löytynyt säästölaatikoita. Nimismies kertoi satojen ihmisten kokoontuneen pitkin pitäjää veisaamaan Siionin Virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja. Kuuleman mukaan kokoontuneet luulivat itseään uudestisyntyneiksi, laiminlöivät velvollisuuksiaan ja halveksuivat lähimmäisiään.
Asiaan liittyvä salakähmäisyys huolestutti läänin hallintoa, sillä keräyksiin ei ollut lupaa. Rahat oli toimitettu Ruotsiin. Maaherra Lagerborg piti tilannetta vakavana. Lääninhallitus raportoi prokuraattorinvirastoon, joka käski asettamaan syytteeseen kokousten järjestäjät ja niihin osallistuneet henkilöt.
Oikeusjutut oli nostettu, ja ensi kerran käräjille kokoonnuttiin 6.-9. heinäkuuta 1838 Kalajoen Pihkalan taloon. Kantajana oli maaviskaali Erkki Julius Berg ja pappien takia tuomiokapitulin asiamiehenä kirkkoherra K. K .Elfving. Tuomarina istui hovioikeuden määräämänä K. F. Grönberg. Haasteen olivat saaneet papeista Malmberg, Lagus, Hemming ja Laurin, lisäksi tervahovin hoitaja Roos vaimoineen ja 22 talonpoikaa eri osista pitäjää.
Seuraaviin käräjiin haastettiin myös Durchman ja Paavo Ruotsalainen. Ne määrättiin elokuun kuudenneksi päiväksi. Paavo Ruotsalainen ei tullut paikalle, mutta Durchman ja 35 talonpoikaa tulivat entisten haastettujen lisäksi. Syyttäjän puolella näytöt alkoivat huveta ja Kalajoen käräjät oli saamassa yhä selvemmin poliittisen oikeudenkäynnin luonteen. Paavo Ruotsalainen oli pakoillut virkavaltaa. Käräjät eivät kiinnostaneet.
Vähitellen käräjät alkoivat muistuttaa lähes farssia. Syyttäjä marssitti todistajiaan esiin, heidän lausuntonsa osoittautuivat huhupuheiksi ja ilmeni, että tänne oli tultu makselemaan henkilökohtaisia kaunoja. Heränneet kokoontuivat käräjien aikana jatkuvasti seuroihin veisaamaan Siionin Virsiä, lukemaan ja kuuntelemaan Paavon ja pappien sananselitystä. Yhä enemmän uteliaita virtasi paikalle ja herätys tavoitti uusia ihmisiä.
Alkoi näyttää siltä, että ensimmäisten ilmiantojen tekijät, Kalajoen nimismiehet, olivat ryhtyneet hankkeeseen omien etujensa takia. Herätystä seurannut rikollisuuden ja juopottelun väheneminen oli sotkenut heidän viinakauppansa.
Huhtikuun 9. päivänä alkaneeseen istuntoon syyttäjä oli saanut uusia todistajia, säätyläisiä. Kesäkuussa alkaneisiin seuraaviin käräjiin Berg oli haastanut lisää todistajia. Paavo Ruotsalainen ja pastori Laurin eivät olleet paikalla, joten tuomiota ei voitu julistaa. Tutkimusta jatkettiin elokuun 27. päivänä. Talonpoikien puolustuskirjelmässä torjuttiin kaikki syytökset. Viimeinen istunto päättyi lauantaina 31. elokuuta 1939 ja oikeus julisti tuomionsa seuraavana maanantaina.
Paljon heränneitä ja muita uteliaita oli kerääntynyt käräjätalon pihalle. Koko päivän oli satanut vettä, mutta iltaa kohti taivas selkeni. Syytetyt astuivat ulos käräjätalosta mitään puhumatta tietäen, että oikeus tulisi julistamaan langettavan tuomion. Joku heränneistä aloitti pihalla Lutherin taisteluvirren Miedän linnam on Jumala taivaast. Virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laskeutui polvilleen ja aloitti rukouksen, jossa hän ylisti Jumalan armoa, että hän oli katsonut heidät arvollisiksi kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden. Kun oikeuden virkailijat katsoivat ulos ikkunasta, he näkivät koko suuren ihmisjoukon polvistuneena ja yhtyneenä tähän rukoukseen.
Kalajoen kihlakunnanoikeus antoi päätöksensä, jossa se tuomitsi 80 syytetystä 62 erisuuruisiin sakkoihin. Niiden kokonaissumma oli 3552 ruplaa ja 20 kopeekkaa. Pappien tuomiot jätettiin tuomiokapitulin harkintaan, Laurinia sakotettiin epäkunnioittavasta kielenkäytöstä syyttäjää kohtaan 20 hopeataalarilla, Tervahovin hoitaja Roos, lukkari Salmenius, leskirouva Haggren, itsellismies Kourijärvi ja 28 talonpoikaa saivat 200 hopeataalarin sakon laittomien hartauskokousten järjestämisestä tai niiden sallimisesta tiloissaan. Sapatin rikkomisesta ja osallistumisesta laittomiin kokouksiin saivat lisäsakkoja maallikkosaarnaajina toimineet Pekka Kiuru, Paavo Ruotsalainen ja Matti Kalmare. Paavo Ruotsalaisen sakot kohosivat näin 210 taalariin eli 100 hopearuplaan 80 kopeekkaan. Nimismiehiä loukkaavasta kirjelmästä tuli lisäsakkoja niin, että Paavon sakot olivat yhteensä 110 hopearuplaa 40 kopeekkaa. Varojen puutteessa sakot saattoi korvata 18 päivän vesileipävankeudella. Sakkojen suuruutta kuvaa se, että perunkirjoituksissa ilmoitetun maatilan arvo oli tuohon aikaan alle 50 ruplaa.
KALAJOEN KÄRÄJÄT
Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja sananvapaudesta niin ei voi olla ohittamatta Kalajoen käräjiä. Uskonnolliset liikkeet, jotka 1700-luvulla aloittivat uuden vaiheen Suomen kirkollisessa historiassa eivät aluksi paljonkaan koskettaneet Kalajokilaaksoa. Vasta 1830-luvulta lähtien tämä alue nousi yhdeksi herännäisyyden merkittävistä keskuspaikoista.
Kesällä 1831 alkoi näkyä ensimmäisiä merkkejä herätysliikkeen synnystä. Heti alusta lähtien Jonas Lagus piti hyvin tarkasti huolta liikkeen pysymisestä sielullisesti terveellä pohjalla. Hänen tiedetään jakaneen n. 700 raamattua Ylivieskan vuosinaan. Lagus itse määrittelee herätyksen varsinaiseksi läpimurtovuodeksi vuoden 1832. Nivalan Niilo Kustaa Malmberg ryhtyi yhteistyöhön Jonas Laguksen kanssa. Alavieskan kappalainen Kemell liittyi myös heränneitten piiriin.
Kesällä 1836 Laguksen vaimo kuoli, niin ikään tämän synnyttämät kaksoispojat. Työ herätysliikkeen piirissä sai lisää syvyyttä. Tällöin Lagus tapasi ensi kerran kaksi muuta herätysliikkeen johtomiestä F. Y. Hedbergin ja Paavo Ruotsalaisen. Lagus vakuuttui Paavo Ruotsalaisen toiminnasta Pyhäjärven kirkolla kuultuaan Paavon vaikuttavan saarnan ja hänen julistamansa opin puhtauden. Heidän ystävyytensä alkoi siitä päivästä ja kesti heidän elinpäiviensä loppuun saakka. He tunsivat olevansa täällä maan päällä samalla asialla. Johtohahmojen ansiosta Savon ja Pohjanmaan herännäisyys yhtyivät.
Pakanalähetystyö
Vuonna 1837 Jonas Laguksen äiti kuoli 70-vuoden iässä. Samana vuonna Lagus meni uusiin naimisiin vaasalaisen kauppiaan lesken Albertiina Charlotta Gananderin kanssa. Aviopari teki häämatkan Tukholmaan ja tällä matkalla Lagus tutustui pakanalähetystyöhön, jota Ruotsissa tehtiin täydellä voimalla. Lagus yritti saada käyntiin pakanalähetystyön, mutta maaperä ei ilmeisesti ollut vielä kypsä. Monet hänen ystävänsä katsoivat, että Suomi on köyhä maa ja rahaa tarvitaan suomalaistenkin auttamiseen. Pakanalähetyksen hyväksi kerättiin kuitenkin Kalajokilaaksosta rahaa tämän jälkeen säästölippailla, joihin kerätyt pennoset lähetettiin edelleen Tukholman lähetysseuran kautta.
Silkkiliina käräjöinnin syynä
Pakanalähetyksen säästölippaista löytyikin syy, joka johti oikeudenkäynteihin heränneitä vastaan Kalajoen kuuluisilla käräjillä. Eräs palvelustyttö oli halunnut uhrata silkkiliinansa käytettäväksi hyvän asian puolesta ja oli jättänyt lahjansa apulaispappi F. O. Durchmanin eteisessä olleeseen pakanalähetyslippaaseen. Tytön holhooja haastoi Durchmanin oikeuteen silkkiliinan anastamisesta. Tuo kohtalokas liina tietenkin palautettiin, mutta käräjähaaste ei siitä huolimatta peruuntunut. Katsottiin, että nuo säästölippaat olivat rikosasia. Niitä oli Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin eteisessä sekä myös Kalajoen markkinapaikalla asuneen tervahovin hoitajan Roosin eteisessä. Lagus pystyi todistamaan, että lippaat oli neljä kertaa tyhjennetty ja varat lähetetty Tukholmaan Ruotsin lähetysseuraan. Rikosasiana syytettiin heränneitä pappeja rahankeruusta, mutta toisena asiana oli seurojen pito, mikä oli vastoin v. 1726 annettua konveetikkeliplakaattia.
Syyttäjälle tuotti suuria vaikeuksia se, että kellään todistajalla ei ollut esitettävänään mitään raskauttavaa heränneitten kokouksista ja heidän käytöksestään. Lausunnoissa pikemminkin tuli esille heidän sävyisyytensä ja nöyryytensä sekä voimakas yhteenkuuluvaisuudentuntonsa.
Viimeinen oikeudenkäynti
Viimeinen oikeudenkäyntipäivä oli 30. päivä heinäkuuta 1839. Kaikki syytetyt papit olivat läsnä tuossa historiallisessa istunnossa, jossa lähes 80 ihmistä oli syytettynä siitä että he olivat lukeneet ja laulaneet yhdessä Jumalan sanaa ja että heillä oli muutamia säästölippaita lähetystyötä varten.
Eräitten lukemisten ja esiin huutojen jälkeen oikeus ilmoitti, että käräjissä tullaan pitämään tauko, ja että tuomiot tullaan julistamaan vasta 2. päivä syyskuuta.
Kun syytetyt astuivat ulos käräjätalosta Kalajoen kirkolla, he saivat havaita, että käräjätalon pihalle oli kokoontunut suuri joukko heränneitä, mutta myös muuta väkeä. Varsin erikoinen tunnelma vallitsi tuona hetkenä. Koko päivän oli satanut, mutta illaksi oli kirkastunut. Hiljaisuuden vallitessa syytetyt astuivat ulos, sillä he tiesivät ja tunsivat tulevansa tuomituiksi ja että tuomiot eivät tulisi olemaan aivan pienet. Tunnelma oli erittäin voimakas, ja yhtäkkiä puhkesi hiljaisuus virteen ”Jumala ompi linnamme”. Sekä syytetyt, että pihalle kokoontuneet ystävät sen virittivät kuin yhdestä suusta, eikä kukaan häirinnyt tuota veisuuta. Kun virsi oli loppunut polvistui Paavo Ruotsalainen pihanurmikolle ja alkoi suureen ääneen ylistää Jumalan armoa, ja hänen mukanaan polvistui koko väkijoukko.
Ankarat tuomiot
Sakot ja tuomiot julistettiin 2.9.1839. Papit pantiin viralta puoleksi vuodeksi kukin. Lisäksi heitä ja heidän kannattajiaan sakotettiin, kaikkiaan 64 henkilöä. Heidän maksettavakseen määrätty sakko oli yhteensä 4546 ruplaa ja 60 kopekkaa.
Pappien tuomioita ei vielä tuolloinkaan julkaistu, vaan asia päätettiin alistaa tuomiokapitulille. Tuomiokapitulin vapauttavasta päätöksestä huolimatta hovioikeus määräsi Laguksen ja Malmbergin sekä kaksi muuta pappia erotettavaksi virantoimituksesta puoleksi vuodeksi. Valitus senaatin oikeusosastoon, mikä vastaa nykyistä korkeinta oikeutta, kaatui muotovirheeseen, eikä vetoomus suoraan keisarillekaan muuttanut tuomioita. Myötätuntoa ei myöskään herunut kenraalikuvernööri Thesleffiltä, joka totesi: ”Ennen teidät viedään Siperiaan, ennen kuin tuomionne muuttuu!”
Rovasti V. H. Kivioja oli kertonut Kalajoen Lankilassa säilyneen perimätiedon, että sakot piti ensin maksaa ja että se otti lujille. Rahat kuitenkin tuotiin takaisin. Kenen rahoista sakot maksettiin takaisin, sitä perimätieto ei kerro.
(Herännäiskäräjät Kalajoella 1838 - 1839. Lainattu 3.8.2023)
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2023/05/herannaiskarajat-kal...