Matching family tree profiles for Petter Sund
Immediate Family
-
son
-
son
-
daughter
-
daughter
-
son
-
son
-
daughter
-
daughter
-
son
About Petter Sund
Anna Helena Bock oli avioitunut helsinkiläisen kauppias Petter Sundin kanssa. Laajaa puutavarakauppaa harjoittanut Sund keräsi 1600-luvun viimeisinä ja uuden vuosisadan ensimmäisinä vuosina nopeasti itselleen laajoja tilakokonaisuuksia: hän hallitsi Munkkiniemeä ja Hämeenkylää ja oli vauhdilla muodostamassa Tuomarinkylään kartanoa, jonka pohjana olivat hänelle velkaantuneen ratsutilallisen ja kylän muutaman autiotilan tilukset. Petter Sund oli Anna Helenan veljentyttären Hedvig Bockin puolison Petter Gustaf Wetterin isoisän meritullinhoitaja Petter Wetterin ikuinen kiistakumppani. Tuomarinkylän ratsutilan isäntänä 1700-luvun alkuvuosina hänen raskas velvollisuutensa oli varustaa ratsumies hevosineen ja varusteineen sotaan, ja aina yhden kuollessa etsiä ja varustaa uusi. Palkollisista oli kova pula ja heistä käytiin myös oikeutta. Kun tullimies Petter Wetter palkkasi miehen, joka oli ollut Petter Sundilla renkinä, Sund vei asian käräjille. Hän kun oli maaherralta saanut suojeluskirjeen, jonka perusteella palkollisensa eivät saaneet mennä muualle. Wetter hävisi jutun.
Petter Sund's Timeline
1375 |
February 24, 1375
|
Helsinginn pitäjän kirkko, Vantaa, Finland
|
|
1685 |
August 16, 1685
|
Helsinki, Finland
|
|
1687 |
January 10, 1687
|
Helsinki, Finland
|
|
1688 |
October 14, 1688
|
Helsinki, Finland
|
|
1690 |
June 18, 1690
|
Helsinki, Finland
|
|
1693 |
May 25, 1693
|
Helsinki, Finland
|
|
1698 |
October 3, 1698
|
Helsinki, Finland
|
|
1699 |
September 25, 1699
|
Helsinki, Finland
|