Historical records matching Salomo Wuorio
Immediate Family
-
wife
-
daughter
-
son
-
mother
-
father
-
sister
-
brother
-
sister
-
sister
-
stepmother
-
half brother
About Salomo Wuorio
Salomo Wuorio suomalaisen kulttuurin vahva vaikuttaja. Elokuun 28.päivänä vuonna 1857 Hausjärvellä syntynyt Salomo Wuorio (ent. Backberg) lähti 12-vuotiaana, vuosi isänsä kuoleman jälkeen Helsinkiin ansaitsemaan elantoaan. Hän aloitti maalarinuransa oppipoikana maalarimestari Kyrklundin liikkeessä. Kisälliksi hänet nimitettiin 20-vuotiaana. Vuonna 1881 nuori maalarikisälli lähti lisäoppiin Tukholmaan ja sai työpaikan tukholmalaisen teatterilavasteiden maalaamiseen erikoistuneen koristemaalari Carl Gabovin ateljeessa.
Vuosina Salomo Wuorio työskenteli työnjohtajana turkulaisen maalarimestari Samuel Koskisen liikkeessä. Koskisen palveluksessa hän osallistui mm. Malmgårdin kartanon, Tampereen raatihuoneen ja Valtionarkiston koristelutöihin. S. Wuorion tapettimyymälä Pohjoisesplanadin varrella luvun alussa.. Tammikuussa 1890 Salomo Wuorio perusti Helsinkiin oman maalausyrityksensä. S. Wuorion maalausliike nousi nopeasti Suomen johtavaksi maalausyritykseksi.
Jo perustamisvuoden alussa maalausliikkeellä oli paljon työmaita ja paljon työntekijöitä. S. Wuorion maalaamo teki koristemaalauksia mm. Kansallisarkistoon, Säätytaloon ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran taloon sekä Porin ja Vaasan kaupungintaloihin Salomo Wuorio oli merkittävä persoona 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Helsingissä. Hänellä oli läheiset suhteet moniin kuvataiteilijoihin ja arkkitehteihin ja S. Wuorion maalausliike teki paljon yhteistyötä ajan huomattavien taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kanssa.
Hänellä oli myös lukuisia luottamustoimia ja vuoteen 1932 mennessä hänet oli nimetty Suomen maalarityönantajaliiton, Suomen rakennusmestariliiton, Koristetaiteilijaliitto Ornamon, Suomen taiteilijaseuran kunniajäseneksi.
Yrittäjätoiminnan ja luottamustehtävien ohella Salomo Wuorio oli myös merkittävä taiteen ja kulttuurin tukija. Hän ei halunnut nimeään mainittavan lahjoitusten yhteydessä, mutta ensimmäisen tiedossa olevan lahjoituksen hän teki Suomen Arkkitehtiliitolle vuonna Lahjoitus oli suuruudeltaan 30 000 markkaa. Vuonna 1927 Taidehallin rakentamista varten perustettu säätiö sai puolestaan 300 000 markan lahjoituksen. Vuonna 1937 hän lahjoitti Suo-men maalarityönantajainliiton Helsingin osastolle 370 000 markkaa. Wuorio suuntasi lahjoituksia myös Ateneumille, Kansallisteatterille, Helsingin kau-pungille ja Mannerheimin Lastensuojeluliitolle.
Vuonna 1936 Salomo Wuorio luovutti yrityksensä johtotehtävät ainoalle perilliselleen arkkitehti Gunnar Wuoriolle. Salomo Wuorio kuoli 80-vuotiaana 28. helmikuuta S. Wuorion mainos vuodelta Salomo Wuorio 70- vuotispäivänään Laajasalon huvilallaan. Teksti ja kuvat: Gerda ja Salomo Wuorion säätiö Lisätietoja Salomo Wuoriosta ja hänen töistään: Seinät kertovat. Salomo Wuorio 150 vuotta juhlakirja. Toim. Hilla Tarjanne. Gerda ja Salomo Wuorion Säätiö. 328 s. 48 e. Sivu 9
Lähde : Wikedia 07/12/2009:
Salomo Wuorio (sukunimi vuoteen 1876 Backberg; 28. elokuuta 1857 Hausjärvi – 28. helmikuuta 1938) oli suomalainen koristemaalari, maalausliikkeen johtaja ja teollisuusneuvos.
Wuorion vanhemmat olivat muurari, maanviljelijä Salomon Backberg ja Helena Juhontytär. Wuorio lähti 12-vuotiaana työhön Helsinkiin isänsä kuoltua 1868 lavantautiin. Hän oli aluksi oppipoikana maalarimestari Kyrklundin liikkeessä, pääsi 20-vuotiaana kisälliksi ja siirtyi 1881 Tukholmaan maalaamaan teatterilavasteita koristemaalari Carl Grabowin ateljeessa. Suomeen palattuaan Wuorio oli 1887–1889 työnjohtajana turkulaisen maalarimestari Samuel Koskisen liikkeessä ja osallistui tällöin Tampereen raatihuoneen ja Valtionarkiston rakennuksen koristelutyöhön.
Wuorio perusti oman maalausliikkeen Helsinkiin tammikuussa 1890 ja vuonna 1895 hän perusti tapetti- ja mattoliikkeen. Wuorion maalausliikkeestä tulikin pian yksi Suomen johtavia alan yrityksiä ja vuonna 1909 valmistui arkkitehti Herman Geselliuksen suunnittelema Wuorion liikepalatsi Unioninkatu 30:een. Wuorio sai teollisuusneuvoksen arvon 1932.
Wuorio oli Helsingin tapetti- ja mattokauppiasyhdistyksen sekä Helsingin maalarimestariklubin puheenjohtaja, Suomen taideteollisen yhdistyksen johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja sekä taidehallisäätiön varapuheenjohtaja. Hän oli muun muassa Suomen rakennusmestariliiton, Koristetaiteilijoiden liitto Ornamon, Suomen taiteilijaseuran ja Suomen taideteollisuusyhdistyksen kunniajäsen. Wuorio lahjoitti myös varoja Taidehallin rakentamiseksi Helsinkiin sekä avusti Helsingin maalariammattikoulun toimintaa.
Salomo Wuorio oli naimisissa vuodesta 1896 Gerda Maria Länghjelmin kanssa jonka isä oli Vaasan hovioikeuden asessori Georg Ferdinand Långhjelm. Heillä oli kolme lasta joista kaksi kuoli nuorina. Nuorin lapsista arkkitehti Karl Gunnar Valdemar Wuorio (1900–1965) siirtyi 1936 Wuorion yrityksen johtoon isänsä jälkeen. Gunnar Wuorion kuoltua naimattomana 1965 Wuorion omaisuus siirtyi 1966 perustetulle Gerda ja Salomo Wuorion säätiölle.
Wuorion kuoltua hänen yrityksensä jaettiin 1949 kahteen yhtiöön: S. Wuorion maalaamo (maalausosasto) ja G. Wuorio & co (tapetti- ja matto-osasto). S. Wuorion maalaamo Oy on ollut vuodesta 1979 maalarimestari Pertti Hukkasen omistuksessa ja Mattotalo Wuorio Oy kuuluu nykyisin RTV-yhtymä Oy:hyn.
Hausjärvi > rippikirja, 1861-1867 > 121: Hausjärvi, Handtverkare http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1645...
Salomo Wuorio's Timeline
1857 |
August 28, 1857
|
Hausjärvi, Finland
|
|
1897 |
February 4, 1897
|
Helsinki, Finland
|
|
1898 |
February 25, 1898
|
Helsinki, Finland
|
|
1900 |
November 15, 1900
|
Helsinki, Finland
|
|
1938 |
February 28, 1938
Age 80
|
Helsinki, Finland
|
|
March 5, 1938
Age 80
|
Hietaniemen hautausmaa, Helsinki, Finland
|