Matching family tree profiles for Thomas Michelsson Sammi, Siikainen
Immediate Family
-
daughter
-
daughter
-
daughter
-
daughter
About Thomas Michelsson Sammi, Siikainen
Merikarvian Siikaisten kylään perustettiin kaksi uudistaloa 1687, ja toisen (myöhemmin Martintaloksi kutsutun) asukkaaksi tuli Tuomas Mikonpoika Röörlannista. SAY:n mukaan asuivat Siikaisten Otamolla kalastajat Tuomas ja Mikko, jotka Merikarvian vihittyjen luetteloon vertaamalla voidaan todeta Mikonpojiksi. Luultavasti he olivat veljeksiä. Matti Mikonpojasta tuli Hirvijärven Koiviston uudiasukas ja hänenkin kotipaikakseen mainitaan Merikarvian tileissä samainen Röörland. Luultavasti kuitenkaan nämä Mikonpojat eivät olleet syntyisin Merikarvialta vaan ehkä ruotsinkieliseltä Etelä-Pohjanmaalta.
Nimi Röörland esiintyy vain muutaman kerran Merikarvian seurakunnan tileissä ja historiakirjoissa. Jos nimen alkuosa tarkoittaa ruokoa voi myös historiakirjoissa mainittu Järvi-Otamo tarkoittaa samaa aluetta. Aiemmin mainitaan tileissä Röörlannissa asuvana kalastaja Lauri Laurinpoika, joka on ilmeisesti Savo Pomarkusta.
Siikaisten Martintalon isäntä 1688-1710. Isäntä Otamon Röörlannissa, kalastaja
Tuomas Mikonpoika Siikainen/Sammi ei voi mitenkään olla Mikko Markunpoika Kaasan poika. Tuomas Mikonpoika ja Matti Mikonpoika (Koivisto) ovat mahdollisesti veljeksiä, joiden syntyperästä ei ole tietoa.
Raimo E. Harju
Raimo E. Harju: SIIKAISTEN ASUTUKSEN ALKULÄHTEILLÄ
http://www.siikainen.fi/images/pdf/siikaisten_asutus2.pdf
Porin porvareiden sukujuuria Merikarvialla
https://www.genealogia.fi/genos-old/69/69_189.htm
Poistin Mikko Markunpoika Kaasan, Tuomas Mikonpojan isänä. (Raimo Ensio Harju)
Korvasin isäksi Mikko Mikonpoika Röörland, ei tarkempia tietoja,
(Raimo Ketolan tietokanta:http://raketola.fi.31-217-196-241.domainhotelli.fi/grpf7380.html)
Jukka-Pekka Kulosaari
Vihitty 26.12.1680 Röörlan Thomas Michelsson Britta Påwelsdr Stubba
https://hiski.genealogia.fi/hiski?fi+t4888047
Merikarvian seurakunnan arkisto - Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1670-1708 (I C:1), jakso 152: 1680, 1681, 1682, 1683, 1684, 1685 wigda, vihityt; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=5499359 / Viitattu 8.9.2021
Merikarvia syntyneet-vihityt-kuolleet 1670-1708 (AP I C:1) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=3063... / Viitattu 08.09.2021
Asutuksen yleisluettelo - Ulvila 1674-1693, jakso 159, sivu 159: Åtamå Lautejerfwi Petkel; Kansallisarkisto:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=578960 / Viitattu 8.9.2021
Asutuksen yleisluettelo - Ulvila 1674-1693, jakso 169, sivu 169: Sijkais ; Kansallisarkisto:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=578972 / Viitattu 8.9.2021
Kuolinpaikka Sammi, Merikarvia/ Siikainen,Finland (Suomi) ?
Siikaisten talonhaltijat Martintalo Siikainen 3/8? https://users.utu.fi/isoi/talot/ulvila.htm
Thomas Michelsson Sammi, Siikainen's Timeline
1655 |
1655
|
Siikainen, Merikarvia, Finland
|
|
1681 |
April 28, 1681
|
Sijkais Röörlandh, Satakunta, Finland
|
|
1684 |
February 15, 1684
|
Stupila, Merikarvia, Finland
|
|
1686 |
August 24, 1686
|
Merikarvia, Finland
|
|
1689 |
February 17, 1689
|
Merikarvia, Finland
|
|
1691 |
February 1691
|
Sijkais, Merikarvia, Finland
|
|
1692 |
March 20, 1692
|
Siikainen, Merikarvia, Finland
|
|
1694 |
February 27, 1694
|
Siikainen, Finland
|
|
1696 |
June 24, 1696
|
Merikarvia, Finland
|