Valtioneuvos Eero Yrjö Pehkonen

Eero Yrjö Pehkonen (28. toukokuuta 1882 Liminka, Ala-Temmes – 27. helmikuuta 1949 Oulu) oli suomalainen maalaisliittolainen poliitikko, niin sanotun itsenäisyyssenaatin jäsen ja Oulun läänin maaherra 1925–1948. Hän sai valtioneuvoksen arvonimen 1948.

Henkilötiedot
Pehkosen vanhemmat olivat maanviljelijä Juho Pehkonen ja Maria Kaakinen. Vuonna 1911 hän avioitui Saimi Kosken (9.10.1881 Kuopio – 12.3.1949 Oulu) kanssa. Pehkonen suoritti ylioppilastutkinnon 1902 Oulun lyseosta, keskeytyneiden yliopisto-opintojen jälkeen hän opiskeli Mustialan maanviljelysopistossa agronomiksi 1905, ennen korkeimman maataloudellisen opetuksen siirtymistä Helsingin yliopistoon. Henkilökohtaisesti raskas isku oli ainoan lapsen, diplomi-insinööri, paperitehtaan insinööri ja reservin luutnantti Ossi Pehkosen (s. 1912) kaatuminen talvisodassa 1940. Asevelvollisuutensa 1932–1933 suorittanut Ossi Pehkonen kuoli 1./JR19:n komppanianpäällikkönä 9. maaliskuuta 1940 Terenttilässä.

Ammatillinen ja poliittinen toiminta ennen maaherrakautta
Opintojensä jälkeen Pehkonen toimi Peltosalmen maanviljelyskoulun opettajana Iisalmessa 1905–1907 ja Kuopion maanviljelysseuran sihteerinä ja konsulenttina 1907–1918. Suomen maatalousseurojen keskusliiton sihteeri v. 1917. Opintomatkat Skandinaviaan hän oli suorittanut vuosina 1913 ja 1914. Eduskuntaan hänet valittiin 1914 ja 1917 |maalaisliiton listalla Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä. Hän toimi Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa maataloustoimituskunnan apulaispäällikkönä 27. marraskuuta 1917 ja edelleen Paasikiven senaatissa 17. elokuuta 1918 asti samassa tehtävässä. Pehkosen samoin kuin maalaisliittolaisen puoluetoverin Kyösti Kallion eron syynä Paasikiven senaatista oli kiista valtiomuodosta. Maalaisliittolaiset kannattivat ehdottomasti tasavaltaista valtiomuotoa, kun taas keisarilliseen Saksaan liittoutumisen myötä oikeistopuolueet olivat kääntyneet kuningasvallan suuntaan. E. Y. Pehkonen toimi vielä 1920–1921 Erichin hallituksessa vuoden verran maatalousministerinä.

Pehkonen toimi syksystä 1918 Jokioisten kartanon hoitokunnan jäsenenä ja toimitusjohtajana aina vuoteen 1925. Maataloustuottajien keskusliiton valtuuskunnan puheenjohtajana hän toimi 1929 - 1949, Oulun läänin talousseuran puheenjohtajana 1926 - 1948 sekä Pohjois-Savon meijeriliiton ja Pohjois-Savon hevosliiton sihteerinä eri aikoina, Kuopion karjanmyyntiosuuskunnan jäsenenä ja puheenjohtajana sekä Kuopion kotiteollisuusyhdistyksen sihteerinä. Pehkonen toimi myös Oulun lyseon vanahempainneuvoston puheenjohtajana sekä Suomen Punaisen Ristin neuvoston jäsenenä v. 1940. Pehkonen oli Maataloushallituksen ja sen alaisten laitosten uudelleen järjestämiskomiteassa 1917–1919. Pehkosen keskeisin tehtävä v. 1917 oli valmistella esitys torpparivapautuslaiksi. Lakiesitys tuotiin eduskuntaan v. 1918 alussa eikä se ennättänyt ratkaiseviin käsittelyihin ennen sisällissotaa. Sodan jälkeen kesällä 1918 lakiesitys lievennettynä hyväksyttiin.

Pehkonen Oulun läänin maaherrana
Pehkonen valittiin Oulun läänin maaherraksi 1925, mitä tehtävää hän hoiti 23 vuotta 17. joulukuuta 1948 asti. Toiminta oli merkittävää laajassa läänissä johon kuului Lappi vuoteen 1938 saakka. Pehkonen vaikutti maaherrana ollessaan muun muassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton perustamisen hyväksi ja toimi hallituksen puheenjohtajana vuosina 1931–1949 liiton perustamisesta lähtien. Maakunta oli laaja, käsittäen vuoteen 1938 saakka myös Lapin alueen, jolloin Lapin läänin perustettiin. Maaherrakauteenakin Pehkonen oli pariin kertaan ehdokkaana hallituksen muodostajaksi. Maaliskuussa 1937 presidentti Kyösti Kallion astuessa virkaansa Pehkonen toimi hallituksen muodostajaehdokkaana. Häntä ei kuitenkaan hyväksytty pääministeriksi maalaisliiton ja sosiaalidemokraattien punamultayhteistyöhallitukseen, vaan pääministeriksi valittiin kompromissina metsähallituksen ylijohtaja Aimo Cajander Vuoden 1940 lopulla Pehkonen oli jälleen pääministeriehdokkaana, tällä kertaa presidentti Rytin esityksesta. Pehkonen ei kuitenkaan onnistunut muodostamaan hallitusta eräiden vasemmistolaisten vastustuksen vuoksi. Hallituksen muodosti sittemmin pankinjohtaja Jukka Rangell. Kun edesmenneelle presidentti Kalliolle etsittiin seuraajaa, Pehkosen nimi oli vahvasti esillä. Pehkosen merkittävien ansioiden johdosta presidentti Paasikivi myönsi hänelle joulukuussa 1948 itsenäisessä Suomessa harvinaisen valtioneuvoksen arvon. Kuvanveistäjä Sakari Matinlaurin tekemä Pehkosen muistomerkki paljastettiin Limingassa Pehkosen 100-vuotispäivänä 1982" Lähde: Wikipedia

Liminka rippikirja 1891-1900 (MKO199-216 I Aa:26-27) Sivu 71 24 Pehkonen (Pehkonen) ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1851... / Viitattu 10.03.2022

http://www.rantalakeus.fi/uutiset/vilkkaan-eero-yrjon-kaulaan-ripus...

"Rantalakeus UUTISET Vilkkaan Eero Yrjön kaulaan ripustettiin lapsena kello – eteni senaattiin ja maaherraksi

Alatem­mes­läh­töinen valtiomies oli yksi itse­näi­syys­ju­lis­tuksen alle­kir­joit­ta­jista

Sauli Pahkasalo 24.3.2017 Pehkosen tilan pihapiiriä.E.Y. Pehkosen kotitalo on edelleen komeasti olemassa.Itsenäisyyssenaatin kokoonpano. Vasemmalla E.Y. Pehkonen. E.Y. Pehkosen kotitalo on edelleen komeasti olemassa. © Arkistokuva Ilkka Ylitalo LIMINKA HELSINKI Tiesitkö, että Suomen ensimmäisessä senaatissa – joka vastaa nykyistä hallitusta – oli edustus lakeudelta?

Hän oli maalaisliiton kansa­ne­dus­taja, liminkalainen agronomi Eero Yrjö Pehkonen. Venäjän bolse­vik­ki­val­lan­ku­mouksen jälkeen valitun Suomen senaatin jäsenet alle­kir­joit­tivat Suomen itse­näi­syys­ju­lis­tuksen neljäs joulukuuta 1917. Tästä syystä tämä senaatti tunnetaan nimellä itse­näi­syys­se­naatti.

– Se oli tuohon aikaan näiltä senaat­to­reilta erittäin rohkea teko. He näkivät histo­ri­al­li­sessa kehityksessä aikaikkunan, josta Suomi voi itsenäistyä ja uskalsivat tehdä sen edellyttämät päätökset, toteaa Pehkosen vaiheita selvitellyt Aarne Pehkonen – E.Y. Pehkosen Iikka-veljen pojanpoika.

Itse­näi­syys­ju­listus tuotiin eduskuntaan hyväk­syt­tä­väksi 5. joulukuuta.

– Silloin eduskunta ei hyväksynyt sitä. Sitä muokattiin hieman ja seuraavana päivänä eduskunta hyväksyi itse­näi­syys­ju­lis­tuksen. Tämän päätös on taustana sille, että itse­näi­syys­päi­vämme on 6.12, hän jatkaa.

EERO Yrjö Pehkonen syntyi 28. toukokuuta 1882 Alatem­mek­sellä sijainneen Pehkosen talon yhdek­sän­lap­sisen perheen keskim­mäi­seksi pojaksi.

Pieni­kas­vui­sim­pana, mutta vilkkaana ja terävä-älyisenä hänet lähettiin perheen kuudesta pojasta ainoana opintielle.

– Hän oli lapsena niin vilkas, että pienikokoinen poika katosi milloin minnekin. Perheen suuren lapsijoukon kaitsijaksi palkattu jo melko iäkäs lastenhoitaja ei pysynyt mukana hänen vauhdissaan. Lastenhoitaja ratkaisi tämän ongelman ripustamalla Eeron kaulaan hevosten valjaissa käytettävän pienen tiun, jonka äänen perusteella hän pystyi päättelemään, missä poika mennä viilettää, Aarne Pehkonen hymyilee.

Asia tuli esille vuonna 1942, jolloin ministeri Horelli luovutti presidentti Risto Rytin henki­lö­koh­taisten tervehdysten kera tuolloin Oulun läänin maaherrana toimineelle Pehkoselle 60-vuotispäivän yhteydessä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan suurristin rintatähden kera. Kun ansiomerkki oli kiinnitetty paikalleen, totesi paikalla ollut Eero Yrjön vanhempi Aappo-veli päivän­san­ka­rille, että ”saitpa uudelleen tiu´un kaulaasi.

Itse­näi­syys­se­naattia seuranneessa J.K. Paasikiven johtamassa oikeis­to­lai­sessa hallituksessa kunin­gas­kuntaa kannattavat monarkistit olivat enemmistönä.

– Tämän lausahduksen sattui kuulemaan vieressä ollut Vaasan läänin maaherra Lahdensuo, joka tiukkasi Aapolta selitystä asiaan. Edellä esitetyn kuvauksen mukainen vastaus herätti suurta hilpeyttä arvo­val­tai­sessa vieras­jou­kossa.

VUONNA 1902 E.Y. Pehkonen suoritti yliop­pi­las­tut­kinnon Oulun lyseossa. Tätä seurasivat matematiikan ja fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa. Vuoden kuluttua hän siirtyi Mustialan maan­vil­je­ly­so­pis­toon, joka tuohon aikaan oli maatalousalan korkein opinahjo Suomessa.

Pehkonen valmistui agronomiksi 1905, minkä jälkeen hän toimi pari vuotta Peltosalmen maanviljelys- ja karjan­hoi­to­koulun opettajana. Sieltä ura urkeni Kuopion maan­vil­je­lys­seuran palvelukseen.

– Siellä hän toimi kymmenen vuotta sihteerinä ja maata­lous­neu­vo­jana. Kuopiossa hän kohtasi myös vaimonsa Saimi Kosken. Häitä vietettiin vuonna 1911.

Savossa nuori agronomi tutustui laajasti maakuntaansa. Hänet tunnettiin tarmokkaana maatalouden edistäjänä. Useiden opis­ke­lu­to­ve­rei­densa tavoin hän liittyi vasta perustetun Maalaisliiton jäseneksi. Uudessa puolueessa oli hyvin vähän koulutettuja jäseniä, joten lahjakkaana miehenä hänet vedettiin nopeasti mukaan valta­kun­nal­li­seen järjes­tö­toi­min­taan ja politiikkaan.

Vuonna 1914 Pehkonen valittiin kansa­ne­dus­ta­jaksi Kuopion vaalipiiristä. Hän sain valtakirjan myös vuoden 1917 vaaleissa.

VENÄJÄLLÄ – jonka alaisuudessa Suomi tuolloin oli – tapahtui vallankumous maaliskuussa 1917. Kun tsaari luopui kruunusta, palautti Venäjän duuma Suomelle vanhan autonomisen aseman, joka aiemmin sortovuosien aikana niin sanotussa helmikuun manifestissä vuonna 1899 käytännössä kumottiin.

Heinäkuussa 1917 eduskuntamme sääti valtalain, jolla se otti itselleen ylimmän poliittisen johdon kaikissa muissa asioissa kuin ulko- ja soti­las­po­li­tii­kassa. Ne jäivät vielä emämaan hallintaan. Venäjän väliaikainen hallitus kuitenkin hajotti eduskunnan.

– Se itse kukistui Venäjän seuraavan bolse­viik­ki­val­lan­ku­mouksen pyörteissä 14. marraskuuta 1917. Näiden tapahtumien johdosta tilanne kiristyi myös Suomessa, Aarne Pehkonen summaa.

Hän oli lapsena niin vilkas, että pienikokoinen poika katosi milloin minnekin.

Suomeen julistettiin yleislakko samana päivänä. Se kesti viisi päivää. Lakon toisena päivänä 15. marraskuuta eduskunta julistautui Suomen korkeimman vallan haltijaksi ja päätti irrottaa Suomen Venäjästä.

Suomi tarvitsi uuden senaatin. Eduskunnalle esiteltiin kaksi senaat­to­ri­listaa, porvarillinen ja sosialistinen. Näistä eduskunta valiti 27. marraskuuta P. E. Svinhufvudin kokoaman porva­ri­puo­lu­eiden jäsenistä muodostetun hallituksen.

Pehkosen lisäksi mukana olivat Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmari Castrén, Aleksander Frey, Kyösti Kallio, O.W. Louhivuori, Heikki Renvall, E.N. Setälä, Onni Talas ja puheen­joh­ta­jana – joka vastasi nykyistä pääministeriä – Svinhufvud.

PEHKOSEN tehtävä senaatissa oli toimia maan­vil­je­lys­toi­mi­kunnan apulais­pääl­lik­könä – nykyistä toista maata­lous­mi­nis­teriä vastaavassa pestissä. Päälliköksi valittiin nivalalainen Kallio, koska hänellä oli laajempi poliittinen kokemus.

Pehkosen piti valmistella esitys torpparien vapau­tus­laista. Lex Pehkosena tunnettu lakiesitys tuli eduskunnan käsittelyyn tammikuussa 1918. Sitä ei ehditty käsitellä sisällissodan sytyttyä.

– Kun punaiset ottivat Helsingin haltuunsa, siirtyivät neljä senaatin jäsentä, Arajärvi, Frey, Pehkonen ja Renvall junalla Vaasaan. Muut menivät maan alle. Ylistarossa paikalliset valkoiset luulivat junan tuovan etelästä punaisten apuvoimia Pohjanmaalle ja he suistivat junan raiteilta. Veturimiehet kuolivat, mutta senaattorit säilyivät hengissä. Jalmari Castrén ja Svinhufvud pääsivät Vaasaan vasta maaliskuussa omia teitään monien mutkien kautta.

VAASAN tynkä­se­naa­tissa Pehkosen tehtäväksi tuli elin­tar­vi­ke­ti­lan­teen hoito.

Sodan päätyttyä senaatti palasi Helsinkiin toukokuun 6. päivä 1918.

Eduskunta nimitti valti­on­hoi­ta­jaksi – vastaa presidenttiä – P.E. Svinhufvudin, joka hoiti tehtävää runsaat puoli vuotta. Häntä seurasi valkoisen armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim.

– Itsenäisyyden alkuaikojen keskeisiin kysymyksiin liittyi kiista Suomen halli­tus­muo­dosta. Itse­näi­syys­se­naattia seuranneessa J.K. Paasikiven johtamassa oikeis­to­lai­sessa hallituksessa kunin­gas­kuntaa kannattavat monarkistit olivat enemmistönä. Tästä syystä tasa­val­ta­laista halli­tus­muotoa kannattaneet senaattorit Kallio ja Pehkonen eivät tulleet siihen mukaan, Aarne Pehkonen tietää.

Sodan jälkeen jatkettiin myös lex Pehkosen käsittelyä, mutta ilmapiiri oli muuttunut: torpparien vapautuksessa ei menty niin pitkälle kuin mitä Pehkonen oli suunnitellut. Vesitetty versio tuli eduskuntaan vasta 1922, jolloin se tunnettiin asiaa esitelleen ministerin mukaisesti lex Kalliona.

KUN Pehkonen jäi senaatista pois vuonna 1918, hänet nimitettiin Jokioisten kartanoiden toimi­tus­joh­ta­jaksi.

– Se oli silloin Suomen suurin kartano, jonka valtio oli juuri ostanut sen edellisen omistajan, Alfred Kordelin kuoltua. Jokioisissa Pehkonen pääsi käytännössä toteuttamaan sitä, mitä hän oli suunnitellut lakie­si­tyk­ses­sään. Kartanosta erotettiin yleisen tyytyväisen vallitessa yli tuhat uutta itsenäistä maanviljelys- ja asuntotilaa.

Eero Yrjö yritti päästä surun ylitse uppoutumalla entistä syvemmin töihinsä jopa terveytensä kustan­nuk­sella.

Jokioisten kautensa aikana Pehkonen toimi uudelleen vuosina 1920 -1921 maata­lous­mi­nis­te­rinä Rafael Erichin hallituksessa.

Vuonna 1925 E.Y. Pehkonen nimitettiin myös Lapin käsittäneen Oulun läänin maaherraksi. Keskeisenä tavoitteena uudella maaherralla oli jakaa hallin­nol­li­sesti liian suuri alue kahdeksi lääniksi. Tämän hän saavutti 1938.

Aarne Pehkonen kertoo, että hänen isosetänsä nimi oli usein esillä etsittäessä vaikeina aikoina henkilöä vaativiin tehtäviin. Vuonna 1925 häntä kysyttiin presi­dent­tieh­dok­kaaksi Ståhlbergin kieltäydyttyä jatkokaudesta. Myös Pehkonen kieltäytyi.

Kun Kyösti Kallio valittiin presidentiksi 1937, Pehkonen oli hallituksen muodos­ta­jeh­dokas. Vasemmisto ei hyväksynyt häntä puna­mul­ta­hal­li­tuksen päämi­nis­te­riksi. Vastaava tilanne toistui myös vuosina 1940 ja -43.

Hänen nimensä oli esillä myös talvisodan päätyttyä yllättäen kuolleen presidentti Kyösti Kallion seuraajaksi.

Hän järjes­tys­häi­ri­öiden välttämiseksi määräsi viinakaupat pidettäväksi suljettuina.

AARNE Pehkonen, joka on asunut elämänsä ensimmäiset neljä vuotta E.Y. Pehkosen synnyin­ko­dissa, kuvailee Eero Yrjöä vaati­mat­to­maksi ja laajasti kunni­oi­te­tuksi ihmiseksi, joka piti tiukasti peri­aat­teis­taan kiinni.

– Oma muistikuvani hänestä on ollessani viisivuotias, mutta isäni tapasi setänsä lukuisia kertoja ja kertoi myös hänestä.

Joidenkin mielestä E.Y. Pehkonen oli jopa liian nuuka vahtiessaan yhteiskunnan varojen käyttöä.

Pehkonen oli raittiusmies. Kieltolain aika oli hänelle vaikea, sillä maaherrana, joka toimi myös läänin poliisien ylimpänä päällikkönä, kiusasi useiden poliisien toiminta. He kun katsoivat kieltolain rikkomuksia läpi sormien.

– Kieltolain tultua kumotuksi hänet muistettiin janoisten kansalaisten joukossa siitä, että markkinoiden ajaksi hän järjes­tys­häi­ri­öiden välttämiseksi määräsi viinakaupat pidettäväksi suljettuina.

SUURI isku Pehkoselle oli hänen ainoan lapsensa, diplomi-insinööri Ossi Pehkosen kaatuminen aivan talvisodan viimeisinä päivinä Metsäpirtin Terettilässä. Luutnanttina toiminut poika oli komppanian päällikkönä Kannaksen kovissa torjun­ta­tais­te­luissa.

– Eero Yrjö yritti päästä surun ylitse uppoutumalla entistä syvemmin töihinsä jopa terveytensä kustan­nuk­sella. 17. joulukuuta 1948 hänelle myön­net­tiinkin ero tervey­del­li­sistä syistä maaherran virasta.

Sairas­vuo­teel­leen Pehkonen sai tiedon, että presidentti Paasikivi oli myöntänyt hänelle kolmantena suomalaisena valti­o­neu­voksen arvon.

Pitkän linjan hallintomies kuoli 27. helmikuuta 1949. Vain kolme päivää hautajaisten jälkeen nukkui pois hänen Saima-puolisonsa.

– Hän ei ollut poliitikko, vaan ensi­si­jai­sesti isänmaan ja sen asukkaiden etua edistävä hallintomies, Aarne Pehkonen summaa.

Itse­näi­syys­se­naa­tissa mukana olleet kymmenen sukua järjestävät Helsingissä 2. joulukuuta sukujen jäsenille juhla­ti­lai­suuden, jossa kunnioitetaan Suomen 100-vuotisjuhliin liittyen itse­näi­syys­se­naatin jäsenten panosta maamme itse­näis­ty­mi­sessä. Olisiko myös Limingassa aihetta juhlia pitäjän oman pojan panosta?"

Lähde: Rantalakeus lehti 24.03.2017

https://fi.wikipedia.org/wiki/E._Y._Pehkonen
http://runeberg.org/aikalais/1934/0502.html

https://www.kaleva.fi/surun-pitka-varjo-seurasi-eero-yrjo-pehkosta-...

Maataloustoimituskunnan apulaispäällikkö Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti 27.11.1917–27.5.1918 Paasikiven senaatti 28.5.1918–17.8.1918 Maatalousministeri Erichin hallitus 15.3.1920–9.4.1921 Edeltäjä Kyösti Kallio Seuraaja Kyösti Kallio Kansanedustaja 1914–1918 Ryhmä/puolue Maalaisliiton eduskuntaryhmä Vaalipiiri Kuopion läänin läntinen vaalipiiri Tiedot Syntynyt 28. toukokuuta 1882 Liminka Kuollut 27. helmikuuta 1949 (66 vuotta) Oulu Puolue Maalaisliitto Koulutus agronomi (1905) Arvonimet valtioneuvos (1948)