Viktor Pomoell

http://www.toriapteekki.fi/index.php?mid=1&pid=25

Helsingin raastuvanoikeuden arkisto - Perukirjat 1915-1915 (Ec:90, Nrot 18159-18330), jakso 127: apotekaren Viktor Pomoell; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=77787235

Victor Ferdinand. Syntynyt 25. huhtikuuta, kastettu 11. toukokuuta 1853, Kangasala. Proviisori muuttaessaan Hämeenlinnaan joulukuussa 1884, siellä apteekkariksi.

• Kangasala syntyneet 1849-1864 (TK61) Sivu 135-136 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1290... / Viitattu 06.08.2021
• Kangasala rippikirja 1853-1860 (TK58-59) Sivu 111 Herttuala, Kylä-Aakkula Torpare Yrttitarha ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1579... / Viitattu 06.08.2021
• Kangasala rippikirja 1870-1879 (MKO96-117) Sivu 97 Herttuala, Kirkko-Aakkula ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1552... / Viitattu 06.08.2021
• Kangasala rippikirja 1880-1890 (MKO118-160) Sivu 201 Herttuala, Kirkko-Aakkula ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1552... / Viitattu 06.08.2021
• Kangasala muuttaneet 1853-1887 (MKO613-620) Sivu 296 ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1900... / Viitattu 06.08.2021
• Hämeenlinna kaupunkiseurakunta rippikirja 1882-1891 (MKO39-59) Sivu 627 Säätyhenkilöitä ; SSHY http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1396... / Viitattu 06.08.2021

Kevään 1892 suuriin uutisaiheisiin kuuluu Sainion murhatapaus, jota koskevaa oikeudenkäyntiä seurataan jopa useiden sivujen mittaisin selostuksin ja joka herättää huomiota ulkomaita myöten. Myrkytykseen kuolleen lehtori Sainion puoliso rouva Sainio (omaa sukua Uotila) kiistää aluksi syyllisyytensä, mutta murtuu oikeudenkäynnissä ryhtyen tunnustamaan asianajaja Kivekkäälle, koska "hänen äitinsä ja sisarensa Jumalan tähden olivat häntä pyytäneet niin tekemään jos hän syyllinen on". Epätoivoisen tekonsa syyksi rouva Sainio sanoo mittavat velkansa sekä miehen nimiin tekemänsä vekselit, ja korostaa, että mies aina on ollut häntä kohtaan ainoastaan hyvä ja että he ovat rakastaneet toisiaan. Myrkyn rouva Sainio on ostanut apteekkari Pomoellilta Sahalahdessa asuvan äitinsä villakoiran lopettamista varten. Rouva Sainio tuomitaan kuolemaan mestaamalla, minkä jälkeen oikeuteen joutuu myös apteekkari Viktor Pomoell, joka on rikkonut myrkyllisistä aineista säädettyä lakia myydessään strykniinin rouva Sainiolle. Pomoell tuomitaan 400 mk:n (joidenkin tietojen mukaan 450 mk:n) sakkoon, jonka senaatti alentaa 300 mk:aan.

Hyvinkään lyseossa lehtorina toiminut maisteri Sainio oli lähtöisin taloudellisesti heikommista oloista kuin vaimonsa, joka oli rikkaan talon tytär, ja omasi vielä opiskeluaikaista velkaa, mutta oli ottanut suuren henkivakuutuksen, jota pidettiin murhan syynä. Vakuutusyhtiö kieltäytyi heti alussa maksamasta rahoja koska kuolemaa epäiltiin murhaksi, joskin aluksi itsemurhaksi. Tapauksen makaabereihin yksityiskohtiin kuuluu oikeudessa todistaneen tohtori Bergstedtin maisteri Sainion nimelle kirjoittama resepti, koska rouva Sainio kertoo asioivansa miehen pyynnöstä. "Toht. B. oli ehdottanut muuta tappamiskeinoa, mutta kun rouva S. ei siihen suostunut, oli hän kirjoittanut reseptin, 30 sentigrammaan stryktniiniä, ja sen alle kirjoittanut maist. Sainion nimen; sanoi muuten tapansa olevan aina kirjoittaa reseptin alle sairaan nimi." (Hämeen Sanomat 10.3.1892)

20-vuotiaan rouva Sainion lopullinen murtuminen ja tunnus "Jumalan tähden" oikeudenkäynnissä 7.4. on perusteiltaan lähes toisinto edellisenä päivänä 6.4. tapahtuneesta tunnustuksesta, jossa Sainio, valtakirjoja koskevista valheista kiinnijäätyään, pastori Lundenin vaikutuksesta ja omantuntonsa pakottamana tunnustaa petoksen. Erona on ainoastaan, ettei Sainio lopullista tunnustusta tehdessään kykene edes puhumaan murtuneen tilansa vuoksi, vaan tunnustus tapahtuu vastapuolen asianajajan välityksellä. Sainion omaatuntoa ei kuitenkaan vielä 6. huhtikuuta paina miehen kuolema, vaan raha-asioita koskevat petokset. Sainio myöntää jo koulutyttönä Hämeenlinnassa ja Tampereella varastelleensa pikkusummia, minkä vuoksi on kerran joutunut erotetuksi koulustakin. Tunnustuksen tehtyään hän tuo esille seikkoja, jotka ovat saattaneet johtaa miehen itsemurhaan:

"Tunnustuksen tehtyään ja mielenliikutuksen ohi mentyä kertoi hän vainajalla olleen kaksi asiaa, jotka vainajan mieltä olivat painaneet. Toisen sanoi hän olleen sellaisen, että muka miesvainajansa oli hänelle kerran tunnustanut, että hänellä ennen oli ollut jonkunlainen suhde neiti Silken, Sahalahden kirkkoherran tyttären kanssa, ennen tutustumistaan neiti Uotilan, hänen nykyisen rouvansa kanssa, ja että hän oli väärin tehnyt siinä suhteessa. Toinen oli että vainaja sanoi kerran hankkineensa myrkkykapselia erään toisen henkilön pyynnöstä, mutta että näitä ei kuitenkaan oltu käytetty, sillä vainaja ei ollut antanut niitä yllämainitulle henkilölle. Tämän, että vainaja oli nämä kapselit hankkinut, luuli rouva S. vainajan mieltä painaneen." (Hämeen Sanomat 7.4.1894)

Murtumistensa välillä rouva Sainio on - lehtikirjoitusten mukaan - esiintynyt viileän rauhallisesti ja asiallisesti. Kun Sainio lopulta myöntää surmanneensa miehensä hän kiistää intohimomotiivit kuten oikeudenkäynnissä esille tulleen mahdollisen suhteen ikätoveriinsa lyseolainen Sohlmaniin.

"Rouva Sainio on tosin pitänyt paljo lyseolaisesta Sohlmanista, vaan se oli lapsellinen tunne, eikä se ollut hänen tekoonsa mikään vaikutin. Hän piti miehestään, rakasti häntä koko avioliiton ajan samalla lapsellisella tavalla kuin ensin kihloihin mennessään, jolloin hän vielä olikin lapsi. Ei ollut hänellä mitään syytä halveksia eikä vihata miestään. Syy tekoon oli toinen. Rouva Sainio oli ajattelemattomuudessaan ja kevytmielisyydessään tullut tehneeksi velkaa, ja oli väärentänyt miehensä nimen moneen kertaan. Se vaivasi häntä. Mies rupesi vähitellen huomaamaan hänen kepposiaan ja hän itse huomasi tuon ja rupesi seurauksia pelkäämään. Hänen tuntoaan tuo alituisesti raskautti ja hän mietti mielessään miten pääsisi koko selkkauksesta irti. Ja silloin hänessä alkoi kypsyä se ajatus, jonka hän vihdoin toteutti." (Sanomia Turusta 9.4.1892)

Rouva Sainion nuoriin ystäviin lukeutuva Sohlman oli joka tapauksessa vieraillut Sainioilla useita kertoja, ja olivat he joskus - rouva Sainion aiemmin kertoman mukaan - leikillisesti pussailleetkin. Tämä jättää yleisön mieleen kytevän epäilyksen rakkausdraamasta ja innostaa Minna Canthia kirjoittamaan Sylvi-nimisen näytelmän.

Svenska Teaternissa 23. tammikuuta 1893 ensinäytöksensä saanut Sylvi on yritys kuvata ihmisen päätymistä murhaajaksi, niitä ulkoisia ja sisäisiä olosuhteita, joissa rakkaus johtaa äärimmäisiin veritekoihin; mutta se on myös kuvaus aikansa sosiaalisista normeista, joiden puitteissa veriteot toteutuvat. Sylvin rakastuttua toiseen mieheen ja aviopuolison kieltäydyttyä myöntämästä eroa, rakkauden huumassa toimiva Sylvi näkee miehen kuoleman tienä vapauteen.

Tarinat kertovat niitä käyttävien tarpeista ja tarpeiden muotoutumisesta. Kun nainen 1800-luvulla oli ennen muuta vaimo ja äiti miehen esiintyessä perheen päänä ja aktiivisena toimijana - olihan mies vaimonsa ja tämän varojen juridinen edustaja - olivat naisen tekemät vakavat rikokset poikkeuksellisen vakavia myös tässä mielessä, ne horjuttivat rakenteellista asetelmaa. Lehtori Sainion myrkytyskuoleman ymmärtämistä vaikeuttaa avioparin yhteiskunnallinen asema, ja että heidät yleisesti tunnettiin rakastavina puolisoina. Kyse ei ole jostakin pahamaineisen irtolaisen tai edes torpparin tyttären äkkipikaistuksissa tekemästä surmasta, vaan sivistyneen nuoren naisen suorittamasta harkitusta murhasta.

Rouva Sainion oikeudenkäyntiä seuranneissa sanomalehdissä tarina värittyi eri tavoin. Sainion tapauksesta ja Canthin Sylvi-näytelmästä historian pro gradu -tutkielman keväällä 2020 julkaissut Roosa Linda Maria Huotari kertoo tutkineensa noin 300 pääosin vuosina 1892-93 julkaistua Sainion tapausta tavalla tai toisella käsittelevää sanomalehtitekstiä ja 450 näytelmän ensi-esityksen aikoihin julkaistua tekstiä. Huotarin mukaan "sanomalehdet asettavat lähdeaineistona oman ongelmansa aatteellisuutensa vuoksi. On arvioitava esimerkiksi, miten lehtien edustamat aatteet ja poliittiset mielipiteet vaikuttivat naisten kuvaamiseen uutisoinnissa. Nuorsuomalainen Päivälehti esimerkiksi kuului naisasialiikkeen tukijoihin, kun taas konservatiivinen Uusi Suometar piti tärkeänä konservatiivisempia sukupuoliarvoja." (Huotari, 2020)

Sävyltään erilaisten väritysten taustana on kuitenkin sama asetelma, jonka rakenteellisuutta lehdet eivät kyseenalaista vaan vahvistavat sitä. Rouva Sainio kuului ihmisryhmään jonka edustajien ja etenkin naispuolisten edustajien oletettiin toimivan siveellisesti eli yleensä moraalisesti oikein, hyveellisesti ja vastuuntuntoisesti. Asetelmasta johtuen murhaa on vaikea, lähes mahdotonta käsittää. Satakuntalaisen Lounas-lehden toimittaja pitää asiaa erehdyksenä vielä sittenkin, kun rouva Sainio vahvasti epäilyksenalaisena viedään tutkintovankeuteen. Lounas 15.3.1892:

"Tämän päivän Hämeenlinnan uutiset näyttävät todistavan, että 'raskauttavia' syitä on oikeudentutkinnossa ilmestynyt rouva Sainiota vastaan, jonka vuoksi virallinen syyttäjäkin on vaatinut hänen vangitsemistansa. Mutta minä en ainakaan vielä tällä kertaa ota asiaa uskoakseni, koska, kuten vakuutetaan, mainittujen puolisojen väli aina on ollut 'erinomaisen hyvä' ja rakas. Miten tämä sitten olisi ajateltava! Onhan sekin mahdollista, että rouva Sainio, joka vielä on sangen nuori ja kokematon, tällaisessa syvässä surussa ja hämmästyksessä sekä alituisten ja monenlaisten tutkimusten johdosta on saattanut joutua ymmälle ja siinä hädässänsä lausua yhtä ja toista, joka on herättänyt asianomaisissa epälyksen oireita, vaikka hänen asiansa kuinkakin oikea olisi."

Kun Sainio sitten tunnustaa murhatyön, tapausta seuranneet toimittajat ryhtyvät muistelemaan hänen käyttäytymistään oikeudenkäynnin aikana ja löytyvät muistiinpanoistaan huomioita, jotka tukevat tulkintaa henkisestä vaillinaisuudesta ellei peräti mielenvikaisuudesta.

"Jokaisessa, joka kuunteli tätä merkillistä asiata oikeudessa ja seurasi syytetyn esiintymistä siellä, kuuli hänen tekemiään kepposia, valeita, väärennyksiä ja petoksia eikä siinä sivussa jo aikaisemmin voinut olla aavistamatta häntä syylliseksi, heräsi varmasti kertaa useammin kysymys: mikä on mahtanut olla syynä tuohon julmaan tekoon, miten se on voinut käydä mahdolliseksi. Lopussakin esitetyt motiivit, raharettelöt, tuntuivat heikoilta. Syytetyn luonnetta kehuivat monet lempeäksi. Monesta merkillisestä, hämmästyttävää rohkeutta ja tavatonta toimintavoimaa osottavasta seikasta päättäen ei ollut kaukana se ajatus, oliko syytetty, jossa lapsuudesta saakka oli osottaunut turmeltunut, häilyvä siveellinen kanta ja jossa oli ilmestynyt totuuden puutetta, siinä suhteessa täysin normaali. Oliko hänessä ehkä luonnostaan jokin sielunkyky heikko tai puuttuva? Sellaisia kysymyksiä heräsi ja sellaisille arveluille antoivat useat asianhaarat tukea. Mutta jos sellaista 'tautia' - sillä muutahan se ei ole, - lie kysymyksessä, se seikka kuulunee lääkärin alaan ja on kai hänellekin vaikea ala." (Päivälehti 8.4.1894)

Sanomalehdistössä tapauksen loppupäätelmäksi tulee, että miehensä surmannut nuori nainen on sielullisesti (mieleltään ja tunne-elämältään) sairas, kyvytön ymmärtämään tekojensa seurauksia. Kärjistyneimmin tämä välittyy Päivälehden vakiokirjoittaja Tuomaan pohdiskelussa 17.4., jota sitten lainataan useissa suomenkielisissä lehdissä, sekä Oulun ilmoituslehden seikkaperäisessä antropologisessa tutkielmassa "Rouva Sainion luonteen arvostelua" (24.4.), joka näennäisessä tieteellisyydessään menee vieläkin pidemmälle selittäen rouva Sainion tyypilliseksi esimerkiksi ihmisestä, jonka moraalittomat taipumukset vasta mestauspölkyllä lakkaavat.

Tuomas: "Kamalasta Sainion jutusta on vielä ollut paljon puhetta senkin jälkeen kun se Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa päättyi ja tuomio, syytetyn tunnustettua, lankesi. Juttua ja siihen liittyviä seikkoja on katseltu ja käännelty sekä oikeuden, ihmisyyden että lääkeopin kannalta, ja siinä on melkein joka kannalta huomattu olevan jotain kieroa. Yksityisissä keskusteluissa näitä seikkoja on enemmän käsitelty, vaan onpa sanomalehdissäkin, Nya Pressenissä ja Hufvudstadsbladetissa, jutun eri puolia otettu puheeksi." Pyrkiessään saamaan selvyyttä hämmentävään tapaukseen ja ratkaisemaan sen kieroutta Tuomas päätyy viittaamaan mainitsemissaan lehdissä olleisiin huomioihin ja niiden perusteella kyseenalaistaa oikeusprosessin ja Sainion syyllisyyden, koska syyllisyys perustuu surevalta leskeltä painostuksen alaisena saatuun tunnustukseen, ja esittää sitten, että syyllinen Sainio, joka kaikesta päätellen on syntynyt rikollisen luonteen omaavana, tulisi sulkea ennemmin mielisairaalaan kuin vankilaan. "Missä määrin rva Sainio on ollut teoistaan täysin vastuunalaisuuteen kykenevä, siitä on myöskin väitelty, -- . Ja yhä yleisemmin on sittemmin ruvettu arvelemaan, että rouva Sainio olisi sellaisten rikollisten tyyppi, joita tieteellisesti nimitetään 'delicti de nato' s. o. syntymästään rikollisia, joilla jo on synnynnäinen taipumus rikollisuuteen. Tätä seikkaa on Hämeenlinnan vankilan tirehtööri Brofeldt tarkemmin tutkinut ja rouva Sainiossa onkin huomattu useita merkkejä, sekä ruumiillisia, että henkisiä, jotka useain asiantuntijain tekemäin huomioiden mukaan ovat kuvaavia ja yhteisiä tuollaisille synnynnäisrikollisille ja erittäinkin naisille, joilla on taipumus myrkyllä tappamaan ihmisiä."

Synnynnäisrikollisen tyypillisistä ominaisuuksista Päivälehden Tuomas ja Oulun ilmoituslehden kirjoittaja luettelevat pään, kasvojen ja leuan muodostuksen sekä omituisen tylppöpäiset sormet.

"Rouva Sainion pään muoto ei ole, kuten näkyy, yhtäläinen kuin tavallisesti nähdään Suomen naisilla, ellei lukuun ota hiukan ulkonevia poskiluita. Yläosa päätä on kuin miehellä. Jos rouva Sainio sen lisäksi pitäisi hiuksensa pitkinä ja käärittyinä kokoon kuten naisilla on tapana, niskaan eli takaraivolle, niin näyttäisi hänen päänsä rumalta ja isolta naisen pääksi. -- . Rouva Sainiolla on valkoiset, hienot, pienet kädet, vaan kädet ovat siitä harvinaiset, että muutamien sormien päät (kenties kaikkien) ovat silmiinpistävän pitkät ja tylppömäiset, niinkuin olisivat poikki leikatut. Sellainen sormien päiden muodostus pitäisi olla myrkyttäjäin erityinen tuntomerkki, mikä on toteennäytetty viimeisessä antropoloogien kongressissa." (Oulun ilmoituslehti 24.4.1892)

Ruumiillisia ominaisuuksia huomattavampi on rouva Sainion henkinen kypsymättömyys ja vajavuus:

" -- mutta vielä enemmän huomaa jotain epätervettä ja viallista olevan hänen sielunelämässään, jos tarkemmin seuraa hänen vaiheitaan, hänen kehitystään ja taipumuksiaan lapsuudesta saakka. Kenties on vika perinnöllistäkin. Varmaa vain on, että kautta hänen koko elämänsä on kulkenut ilmeinen taipumus valheellisuuteen, vilppiin, näpistelyyn y.m. eikä hänessä ole katumusta koskaan huomattu, näyttää päinvastoin kuin hän usein tahdottomana olisi ollut taipumustensa ja himojensa heiteltävänä, kuin hän olisi ollut siveellisesti liian heikko käsittämäänkään tekojensa merkitystä, ainakin niiden vaikutuksia ja seurauksia. Ja taipumukset veivät hänet vihdoin rikosten huipulle: hänessä syntyi ajatus, hän ei punninnut sitä eikä märehtinyt, hän toteutti sen." Tuomaan mielestä olisi mielenkiintoista ja "hyödyllistä tarkemman tutkimuksen perusteella saada selville onko tuollainen rikollinen ollut teoistaan vastaamaan täysin pätevä vai eikö. Se ei olisi tarpeellista ainoastaan tämän tapauksen tähden, vaan mahdollisten muiden samankaltaisten. Sillä tuntuuhan tuo hieman omituiselta, jos rupeaa tällaisia rikollisia toisiinsa vertaamaan, että esim. Waldemar Churberg suljettiin hulluinhuoneelle, jos kerran Aina Sainio tuomitaan vankilaan." (Päivälehti 17.4.1892)

"Kun rouva Sainio vielä oli kasvava koulutyttö, valitti muudan hänen kortteerinsa emännistä, että hän osotti kovin vähän erotusta muiden ja oman omaisuutensa välillä ja että hän valhetteli niin paljon, ettei voitu uskoa sanaakaan todeksi mitä hän puhui. Hänellä ei ollut hituistakaan kunnian eli häpeän tuntoa. Hän tahtoi elää niinkuin häntä halutti ja tyydyttää makeisten himoaan koettamatta vähääkään hillitä itseään. Niin tulee hän aikuiseksi ja menee naimisiin, vaikk'ei tunnekaan syvempää rakkautta mieheensä. Hän ei myöskään kykene käsittämään uusia velvollisuuksiaan, joihin avioliitto ja äidin asema hänet sitoi. Edellinen on hänellä ainoastaan uutena huvituksen ja nautinnon lähteenä ja jälkimmäinen tyydyttää hänen äidinviettiään. Lapsi on hänelle uusi rakas lelu. Alusta loppuun kaikki hänen harrastuksensa tarkoittavat ainoastaan saada elää hupaisaa, huoletonta elämää ja tyydyttää taipumuksiaan vapaasti, ilman kahleita. -- . Uuden lähteen huvitukseen ja hauskuuteen löysi hän seurustelusta koulupoikain kanssa. Hän tanssi, oli panttileikkisillä, söi makeisia niiden kanssa ja antoi niille lahjoja. Muutamaan niistä hän erittäin mielistyi ja suostui pojan suuteloihin ja hyväilemisiin. -- . Kaikesta päättäen ei tämä armastelu ole ollut suorastaan rikollista laatua. Häntä vain huvitti saada leikkiä, ilvehtiä ja viettää hupaisia hetkiä näiden nuorukaisten kanssa. -- . Kun miehensä häntä varotti, lupasi hän tehdä parannuksen, jonka jälkeen aviopuolisojen epäsopu päättyi leikkiin ja hyväilyihin. Vaan itsensä hillitsemiseen ja parannukseen oli rouva Sainio liiaksi siveellisesti heikontunut. -- . Sitte eräänä päivänä mies huomasikin vaimonsa luonteen. Hän näki kunniansa alttiiksi annetun vaimonsa takia. Hänen vihansa kuohahti silloin vaimoaan kohtaan miehen tavallisella röyhkeydellä, tarttui vaimoonsa käsiksi puisteli häntä tuntuvasti ja uhkasi erota hänestä. Samaan aikaan kohtasi uusia vaikeuksia toisilta tahoilta, kun uudet väärennykset ja velkasitoumukset, joista mies ei toistaiseksi mitään tiennyt, joutuivat maksettaviksi. Hän tiesi myöskin, että hänen oli varsin vaikea saada uutta velkaa, kun Hämeenlinnassa olivat ihmiset alkaneet huomata hänen urotyönsä. Myöskin on luultava, että hänen tunteensa mainittua koulupoikaa kohtaan näytti lupaavan tilaisuutta uusiin nautinnoihin hänen sivullaan. Sanalla sanottu: hänellä oli edessään vaikeuksia, joita ei enää voitu voittaa valheilla ja uusilla väärennyksillä. Hän pelkäsi miestään ja näki lopun tulevan siitä huolettomasta elämästä, jota hän tähän saakka oli viettänyt. Löytyi kumminkin yksi keino näidenkin vaikeuksien poistamiseksi. Antaa miehen, joka oli hänen huvitustensa tiellä, kuolla. -- . Ja tuskin tämä kauhea ajatus oli syntynyt hänessä, ennenkuin se kehittyi kypsyneeksi päätökseksi, joka toteutui työssä. Taipumuksensa ajelehtivat hänet edelleen tässä suhteessa kohti pohjatonta kuilua niinkuin ne aikaisemmin saattoivat hänet varastamaan ja valhettelemaan saadakseen rahaa makeisiin. Hänen vallassaan ei enää ollut tehdä toisin. Hän oli tuon kauhean murha-ajatuksen valtaama orja. -- . Rouva Sainio on näyttänyt olevansa Suomen rikosjuttujen alalla harvinainen esimerkki ihmisestä, joka taipumuksiensa ja lannistumattoman nautinnon himonsa takia on tauonnut vasta mestauspölkyllä. Vaan jos saa uskoa, mitä on kuultu, niin esiintyy tulevaisuus tälle naisraukalle kamalampana kuin pahin rangaistus. Rouva Sainio nimittäin kertoi vähää ennen tuomion langettamista, että hän on alkanut 'nähdä näkyjä' öillä. Se lienee tuo vaivattu vaan nyt havahtuva omatunto, joka -- loitsii kuvia miehen hirvittävästä kuolonkamppauksesta, hänen tuskistaan, hänen riuhtomisistaan suonenvedon käsissä ja tukehtumispuuskistaan, ennenkuin kuolema viimeinkin tuli vapauttajana." (Oulun ilmoituslehti 24.4.1892)

Oulun ilmoituslehdessä julkaistu huikea kirjoitelma rouva Sainion rikollisesta luonteesta yhdistelee oikeudessa kuultuja todistajanlausuntoja ja juoruja darwinistiseen rotubiologiaan, joka 1800-luvun lopulla muotoutui tieteenalaksi nimeltä eugeniikka, ja sen rinnalla kehittyneeseen kriminaaliantropologiaan, jonka luojan Cesare Lombroson mukaan rikollisuus on luettavissa ihmisen ulkonaisista piirteistä. Sekä Tuomas että Oulun ilmoituslehden kirjoittaja viittaavat perinnöllisiin tekijöihin. Viittaus suomalaisen naisen päänmuotoon liittyy myös etniseen luokitteluun, jota käytettiin niin suomalaisen kuin ruotsalaisen kansallistunteen pönkittäjänä; ruotsalaiset pitivät itseään germaanisena ja suomalaisia alempiarvoisena, tuolloin käytetyn termin mukaan mongoloidina eli mongolidina rotuna, minkä suomalaiset pyrkivät kumoamaan.

Kirjoittajat näyttävät tutustuneen Hämeenlinnan tyttökoulussa opettajana ja myöhemmin Kokoomuksen kansanedustajana toimineen Ida Yrjö-Koskisen 6.4. eli päivää ennen Sainion tunnustusta antamaan todistukseen, joka on julkaistu useissa lehdissä, mm. Hämeen Sanomissa 7.4.:

"Rouva Ida Yrjö-Koskinen todisti, että koko sillä kolmenvuoden ajalla kun rouva S. tyttökoulua käydessään oli asunut hänen luonaan oli hänellä ollut erinomainen taipumus valehtelemiseen ja jonkunlainen taipumus makeiden nauttimiseen. Saadakseen makeisia mielin määrin oli hän lainaillut rahaa kaupungissa asuvilta vanhempiensa tuttavilta sillä edellytyksellä, että lääkäri oli muka häntä käskenyt syömään torttuja ja muita makeisia heikon rintansa vuoksi. Joskus oli käyttänyt holhojansa hänelle kirjojen ostoa varten annetut rahat makeitten ostoon. Tästä oli häntä nuhdeltu jopa isävainajansa suostumuksella käytetty ruumiillista rankaistustakin. Tästä huolimatta oli rouva S. ollut erittäin kohtelias rouva Yrjö-Koskiselle. Aina kun he vaan toisensa kohtasivat. Rouva S:n luonteesta kertoi todistaja seuraavaa: Rouva S. ollessaan koulutyttönä ei milloinkaan ollut osoittanut mitään ilkeyttä eikä kostonhimoa, ei hän myöskään ollut pitkävihainen. Päinvastoin oli hän luonteeltaan veltto, ettei edes pahentanut mieltään kun häntä nuhdeltiin. Eikä todistajan mielestä koulutyttönä rouva S.llä ollut oikeaa käsitystä hyvän ja pahan välillä vaan että hänellä oli hyvin häälyvä luonne."

Todistajien kertomuksista piirtyy kuva puolisoiden erilaisesta luonteesta. Siinä missä nuori rouva Sainio on lapsellisen tunteenomainen ja hetkellisten mielihalujensa vietävissä, on lehtori Sainio asiallinen, vakava ja jyrkkä. Lehtorin pitkään tuntenut ylioppilas Severi Nyman kertoo hänen olleen "luonteeltaan rehellinen ja suora mies, raha-asioissa erittäin säännöllinen ja täsmällinen" ja että tämä "ei ollut vähääkään hypokondrinen eikä oikeastaan pitänyt mistään sentimentaalisesta."

Tuomion julistamisen jälkeen esitetään arveluja, että hovioikeus palauttanee tapauksen raastupaan "lain mukaista käsittelyä varten". Näin ei tapahdu. Asiasta äänestänyt hovioikeus vahvistaa (äänestystuloksella 3-2) rikoslain mukaisen mestaustuomion. Päivälehti 16.7. palaa käsittelyssä tapahtuneisiin epäkohtiin, joista merkittävimpinä pidetään tapaa jolla tunnustus on saatu. Sainio ei päätynyt tunnustukseensa virallisessa kuulustelutilanteessa, vaan vastapuolen asianajajan kanssa käymässään kahdenkeskisessä keskustelussa, jossa asianajaja Kivekäs kuvailee leskelle vainajan hirvittäviä tuskia strykniinin aiheuttamassa kouristustilassa. Rouva Sainion murtuessa tunnustamaan on Kivekäs keskustelua seuranneen naisvartijan kanssa vienyt tämän sivuhuoneeseen laatien siellä kirjallisen tunnustuksen, jonka Kivekäs sitten lukee oikeudelle. Syytetty ei mielenliikutukseltaan kykene puhumaan, mutta myöntää tunnustuksen oikeaksi.

Päivälehti 16.7.: "Puheenalaisessa jutussa näyttää syytetty tehdessään tunnustuksensa olleen jonkinmoisen psyykillisen pakotuksen alaisena. Tähän tulee lisäksi ettei syytetty itse oikeuden edessä tee tunnustustansa vaan sen esittää vastapuolen asianajaja pöytäkirjaan merkittäväksi ja peräti häiriintyneessä mielentilassa myöntää syytetty siihen. Tämmöinen menettely ei tunnu meistä muodollisessa suhteessa lain mukaiselta. Älköön kenkään ymmärtäkö meitä väärin. Tätä emme lausu puolustaaksemme rikollisuutta. Kaukana siitä. Rikos on rangaistava ja oikeutta jaettava, mutta ainoastaan lain määräämällä tavalla. Jokainen kanteenalainen on oikeutettu nauttimaan hyväksensä lain säätämää oikeudenkäyntijärjestystä ja sen suomaa turvaa. Jos siitä poiketaan voivat sen seuraukset tosin tänään kohdata rikollista, mutta huomenna voivat ne tuhoa tuottavana kohdistua syyttömään. -- . Vaikkemme tosin kuulu niiden joukkoon, jotka heti kun joku n. s. sivistyneesen säätyyn kuuluva henkilö tekee törkeän rikoksen, ovat valmiit julistamaan hänet syyhyn mahdottomaksi, tuntuu meistä kumminkin että alioikeuden asiana olisi ollut omistaa tällekin seikalle enempää huomiota ja tutkimusta kuin näyttää tapahtuneen. Me emme puolestamme voi muuta uskoa kuin että maamme korkein tuomioistuin, johon asia Turun hovioikeudesta joutuu, on käsittävä asian toiselta kannalta kuin mainittu ylioikeus ja määräävä jutun takaisin lykättäväksi alioikeuteen tarkempaa tutkimista varten."

Päivälehden huoli oikeudenkäytön lainmukaisuudesta vaikuttaa rehelliseltä, mutta asiaan tuskin olisi kiinnitetty samanlaista huomiota jos syytetty olisikin aviovaimonsa surmannut mieshenkilö. Tai entä jos vaimo ja perheenäiti Sainio olisi tullut alemmasta sosiaaliluokasta, olisiko Päivälehti silloinkin vaatinut asialle enemmän huomiota ja tutkimista?

Rouva Sainiota ei tietenkään teloitettu. Viimeinen Suomessa täytäntöönpantu rauhanaikainen kuolemantuomio on Tahvo Putkosen mestaus 8. heinäkuuta 1825. Renki Putkonen oli surmannut torppari Lasse Hirvosen lyömällä tätä koivuhalolla otsaan. "Putkonen tuomittiin taposta kuolemaan katkaisemalla kaula kirveellä, haudattavaksi kirkkomaan ulkopuolelle sekä maksamaan 24 hopeataalarin sakot oikeuden halventamisesta, juopottelusta ja pyhärauhan rikkomisesta" (Wikipedia, lainattu 6.8.2021). Putkosen mestauksen jälkeen rauhanaikaiset kuolemantuomiot muutettiin yleensä karkotukseksi Siperiaan ja vuoden 1888 jälkeen elinikäiseksi vankeudeksi.

Tapauksen käytyä läpi kaikki mahdolliset oikeusasteet senaattia myöten ja tuomion pysyessä ennallaan, keisari tapansa ja vallitsevan käytännön mukaan muuttaa vahvistetun kuolemantuomion vankeusrangaistukseksi. Suomen oikeuskäytäntöä tuntematon ulkomaan lehdistö ehtii kuitenkin pöyristelemään maan keskiaikaista lakia, jonka mukaan rouva Sainiolta ennen mestaamista hakataan käsi poikki ja jonka torso irtonaisine käsineen ja päineen sitten poltetaan roviolla. Sata vuotta aiemmin näin olisi tapahtunutkin.

Kun Sylvi tammikuussa 1893 saa ensiesityksensä on Sainion tapaus kaikkine yksityiskohtineen tuoreessa muistissa. Tarinoiden samaistuminen vahvistaa reaktioita, ja tunnekuohuisilta katsojilta jää huomaamatta Canthin kritiikki asetelmaa kohtaan. Canth itse edusti vanhoillista sukupuolimoraalia ja avioliiton kunnioittamista, mutta ei hyväksynyt vallalla ollutta käsitystä naisen alamaisuudesta vaan ajoi sukupuolten tasa-arvoa. Canth ei ollut feministi, jollainen hänestä on myöhemmin yritetty tehdä, mutta hän oli yhteiskunnan patriarkaalisten valtarakenteiden arvostelija, jolle tasa-arvo ja naisen vapaus omaan elämään merkitsi yhtäläistä oikeutta koulutukseen ja työhön. Vaikka näytelmä edustaakin ehkä enemmän tekijänsä pyrkimystä realismiin ja murhaajan psykologian ymmärtämiseen kuin yhteiskunnallista kritiikkiä, siitä on selvästi havaittavissa Sainion tapauksen synnyttämä yhteiskuntakriittinen pohdiskelu. Tosielämän Sylvin ja Akselin - Aini ja Nantti Sainion - kahdeksan vuoden ikäero ja että Aini oikeastaan oli vielä lapsellinen koulutyttö mennessään naimisiin, ei ollut mitenkään tavatonta eikä kait ole sitä nykyäänkään. Tapauksen valtarakenteisiin puuttuakseen Canthin täytyi kärjistää tarinaa. Näytelmän alussa kahdeksantoista vuotta miestään nuorempi Sylvi pyytää mieheltä lupaa astua tämän työhuoneeseen, rientää sitten tämän polvelle kujeilemaan ja kutsuu miestä useita kertoja leikillisesti holhoaja-sedäksi. Akseli puolestaan käyttää vaimosta hellittelynimiä kissimirri, pulmunen ja pikku lintuseni. Näin Canth jo alussa sitoo esittämänsä murhatapauksen osaksi valtarakennetta, jossa vaimon tehtävä on miellyttää miestään ja jossa naisen oikeudet ovat alisteisia miehen päätöksille.

Vaikka Canth oli saanut inspiraation tosielämästä ja kirjoitti näytelmän tavattoman nopeasti, niin että murhatapaus varmasti oli muistissa ja tuli yhdistetyksi näytelmään lisäten sen kiinnostavuutta, Canth korosti useita kertoja, että näytelmä ei kuvaa tapausta eikä sen henkilöitä voi yhdistää tosielämän henkilöihin. Samaistamista oli kuitenkin mahdotonta välttää, osa katsojista tuli teatteriin murhatapauksen synnyttämän sensationismin vetäminä ja näytelmän tapahtumia vertailtiin yleisesti.

Canthin näytelmän ensimmäinen elokuvaversio seuraa uskollisesti näytelmän käsikirjoitusta - vuonna 1913 valmistunut elokuva kuuluu Suomen ensimmäisiin mykkäelokuviin. Seuraava, Toivo Särkän filmaama versio vuodelta 1944 on romanttinen ja pateettinen intohimodraama kohtalokkaasta rakkaudesta - rakastunutta nuorta paria esittävät Leif Wager ja Helena Kara, päähenkilön ikääntynyttä aviomiestä, asessori Aksel Wahlia Edwin Laine. Minna Canthin satavuotissyntymäpäivän kunniaksi filmattu elokuva etäännyttää tarinaa Canthin alkeellisesta realismista ja kriittisestä havainnoinnista.

Hämeen Sanomat 25.02.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610141?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Hämeen Sanomat 03.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610144?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Päivälehti 03.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/560521?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Hämeen Sanomat 05.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610145?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Nya Pressen 08.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/552089?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Hämeen Sanomat 08.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610146?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Päivälehti 08.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/576726?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Hämäläinen 09.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/387808?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Lappeenrannan Uutiset 09.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/528165?term=k... / Viitattu 8.8.2021
Aamulehti 09.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/514863?term=k... / Viitattu 8.8.2021
Hämeen Sanomat 10.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610147?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Uusi Savo 10.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/568418?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Lounas 15.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/556116?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Hämeen Sanomat 31.03.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610156?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Lappeenrannan Uutiset 02.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/532925?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Hämeen Sanomat 07.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610159?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Päivälehti 07.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/543412?term=R... / Viitattu 6.8.2021
Päivälehti 08.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/571817?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Hämeen Sanomat 09.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/610161?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Sanomia Turusta 09.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/566209?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Tampereen Sanomat 11.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/577711?term=r... / Viitattu 8.8.2021
Tammerfors Aftonbladet 12.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/577022?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Oulun ilmoituslehti 15.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/577582?term=S... / Viitattu 8.8.2021
Päivälehti 17.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/542322?term=S... / Viitattu 8.8.2021
Oulun ilmoituslehti 22.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/568830?term=S... / Viitattu 8.8.2021
Oulun ilmoituslehti 24.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/579338?term=S... / Viitattu 8.8.2021
Lappeenrannan Uutiset 27.04.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/526911?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Aamulehti 29.06.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/515218?term=S... / Viitattu 7.8.2021
Päivälehti 16.07.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/575085?page=2 / Viitattu 8.8.2021
Louhi 22.10.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/553227?term=R... / Viitattu 6.8.2021
Kaiku 21.11.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/526205?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Hämäläinen 17.12.1892
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/387817?term=P... / Viitattu 6.8.2021
Savo-Karjala 09.10.1893
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/562626?term=S... / Viitattu 6.8.2021
Karjalatar 10.09.1895
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/540288?term=V... / Viitattu 10.8.2021
Kaiku 26.09.1898
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/541346?term=S... / Viitattu 10.8.2021
Kaikuja Kajaanista 20.11.1906
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/637110?term=R... / Viitattu 6.8.2021
Etelä-Suomi 24.11.1906
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/623484?term=r... / Viitattu 6.8.2021
Kirjallisuuslehti 15.05.1937
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/500411?term=Can... / Viitattu 10.8.2021