Yrjö Matinpoika Salmentausta

Yrjö Matinpoika syntyi Ikaalisissa Vehuvarpeella maaliskuussa 1750 vanhempiensa neljäntenä lapsena. Vanhimpana elossa olevana poikana hänestä tuli Vehuvarpeen tilan isäntä ja tilaa hän isännöikin vuodet 1774-1809. Vehuvarpeen uudistila oli perustettu v. 1564 tietämillä ja tunnettiin tuolloin nimellä Hintunmaja. Tila toimi kestikievarina 1700-luvun alusta, kun Jämijärven Soinin tilalta kievarioikeudet siirtyivät Vehuvarpeen tilalle. Yrjön vanhemmat Matti Erkinpoika ja Valpuri Samulintytär olivat hankkineet Varpeen tilan omistukseensa v. 1746.

Vehuvarpeen kestikievari oli ilmeisesti vauras tila, sillä perimätietona on säilynyt tietoa talon mitoista. Kievari oli varmasti ollut huomiota herättävä, sillä se oli ollut siihen aikaan maan sydämessä harvinainen näky, nimittäin kaksikerroksinen ja kuparikattoinen. Tämä rakennus oli tarkoitettukin hienoja ja varakkaita matkustajia varten. Vuoden 1649 majataloasetuksen mukaan talossa piti olla huoneet aatelisille, ”muulle kunniallisemmalle väelle” eli aatelittomille säätyläisille sekä yhteiselle kansalle. Tavalliset ihmiset saivatkin yöpyä toisessa rakennuksessa, joka oli perinteinen yksikerroksinen hirsirakennus, joka oli rakennettu v. 1652. Tällaisessa rakennuksessa huoneina oli pakari, jossa iso leivinuuni, pieni vierashuone sekä iso pirtti, jota lämmitti iso kivimuuri. Iso pirtti oli nimensä mukaisesti iso, sillä huone oli 12,5 m pitkä x 10,5 m leveä. Pirtin seinää kiersi n. metrin levyiset penkit, jossa vieraat saivat nukkua. Tilan vauraudesta kertoo myös lukuisat tarinat kievarin suurista rautaporteista. Iltaisin kun isäntä sulki portit, kantautui porttien kilahdus aina Karvian Kantille asti, jonneka linnuntietäkin matkaa on 50 km. Varpeen isännän kerrotaankin upottaneen portit vesisuohon sodan syttyessä, etteivät venäläiset niitä veisi.

Yrjö avioitui 5. kesäkuuta 1775 Kurkelan Tuurin talon tyttären Riitta Erkintyttären (s.17.9.1753) kanssa. Avioliitosta syntyi yhteensä seitsemän lasta, joista neljä tytärtä selvisi aikuisikään saakka.

Yrjö Matinpoika tuli tunnetuksi niin omassa, kuin myös naapuripitäjissä "Varpeen noitana" eli "Käläminä", jota myös ”Reuhkanaksi” on kutsuttu. Kaikki sai alkunsa Suomen sodan (1808-1809) aikana tapahtuneesta kuriirin ryöstöstä.

Sota riehui Suomen kamaralla ja näin ollen venäläisiä sotilaita oli myös majoittautunut mm. Kankaanpäähän Kuninkaanlähteen läheisyyteen. Syystä tai toisesta oli Varpeen isäntä saanut idean ryöstää sotilaiden rahat. Niinpä hän kokosi rosvojoukon, johon kuului mm. hänen vävynsä Juho Juhonpoika Iso-Sävi Suodenniemeltä sekä Näätäkosken isäntä eli Neetä-Telleri.

Elettiin keskikesää vuonna 1808, jolloin tämä joukko ryösti Varpeella Koirikuononahteessa Venäjän armeijan kuriirilta sotilaiden palkkarahat. Kuriiri oli ilmeisesti ollut liikenteessä vain yhden saattajan kanssa, kun seipäillä ja ainakin yhdellä tuliaseella varustautunut miesjoukko hyökkäsi heidän kimppuunsa. Kuriiri sai surmansa, mutta saattaja pääsi ilmeisesti pakoon ja hälyttämään apuun Järvenkylässä majailleet maanmiehensä. Tällä välin rosvojoukko siisti tapahtumapaikan ja hautasivat ruumiin ja hajaantuivat sitten omille tahoilleen odottamaan mitä tulevan piti. Vatulan Heiskan Reuttankeidas oli paikka, jossa on paljon piileskelty eri vihanpitojen aikana, joten Kälämi saattoi hyvin piileskellä siellä. Reuttankeitaalla oli ennen palovahti. Huonosti pukeutuneesta ihmisestä sanottiin, että "on kah ku Reuttankeitoov vahti".

Muutaman päivän päästä saapuikin Hämeenkyröstä sotilasosasto etsimään syylisiä. Sotamiehet kävivät luotsin johdolla Jämijärven kautta aina Uurasjärvellä asti etsimässä Kälämiä. Uurasjärvellä riihellä puimassa ollut Pyydönniemen isäntä Kasper Kallenpoika (s.13.5.1773) oli pelästynyt sotilaita ja lähtenyt juoksemaan heitä pakoon. Luotsi oli luullut häntä Kälämiksi ja niinpä sotilaat ampuivat hänet kuoliaaksi. Tämä tapahtui 19. päivä lokakuuta v.1808. Tuona kesänä venäläiset sotilaat olivat surmanneet myös Honkajoella Pitkäkosken 76-vuotiaan isännän Juho Matinpojan 7. heinäkuuta, sekä seuraavana päivänä Karviasta torpparit Antti Juhonpoika Rajaluoman (41v.) ja Juho Yrjönpoika Peijariniemen (40v.).

Varpeen ryöstön seurauksista Suodenniemellä muisteli Kivistön torpanleski Anna Yrjänäntytär (84v.) vuonna 1882 opettaja Johannes Maukoselle, joka oli saapunut Suodenniemelle keräämään tietoa pitäjän muinaisjäännöksistä ja kansantarinoista seuraavanlaista: ”Ikalisten puolella nämä [ven%C3%A4l%C3%A4iset] polttivat Sävilammen talon ja Katajan torpan. Mustajärven talossa Peräkunnan kylää, venäläiset toivat tupaan olkikuvon (kimpun), jonka sytyttivät palamaan. Vihollisten pois mentyä, talossa oleva vanha ukko sammutti tulen, joten talo säilyi palamasta. Sävin kylän Iso-Sävin tuvassa oli edellisenä päivänä ollut tapettujen venäläisten nahkahihnoja, vaan vihollisten paikalle saapuessa isäntä ne kätki metsään sammalten alle. Venäläiset ottivat talosta sian ja vasikan, jotka ne sitte paistoivat Sepän Pajamäellä. Seutulaiset ennättivät ennen kostajoiden tuloa paeta metsään, mutta Vähä-Sävin isäntä (tai vaari) sekä vanha renki Matti joutuivat vihollisten vangiksi. Näillä kannatettiin voikorvoa Ikalisiin palatessa.” - Anna oli myös muistellut, että Matti-renki olisi päässyt pakenemaan ja isäntä olisi viety Turkuun, mutta rippikirjan merkinnän mukaan Matti olisi ollut se Turkuun viety, sillä hänet on merkitty siellä kuolleeksi 30.10.1808.

Mutta sotilaat eivät koskaan löytäneet Kälämiä, joten siksi pitäjällä alettiinkin puhumaan, että hän oli ollut "velehovviäkerillä" eli teki noitatemppuja. Näistä noitatarinoista hieman myöhemmin lisää. Kostoksi venäläiset polttivat lähtiessään Varpeen kestikievarin ja ottivat vangikseen Yrjön vaimon Riitta Erkintyttären, jonka sitten juoksuttivat hevosen perässä kuoliaaksi Hämeenkankaantiellä, yrittäen saada häneltä tietoja kätketystä saaliista ja Kälämistä.

Sodan päätyttyä kestikievari rakennettiin uudelleen hieman sivummalle, kuin mitä vanhat rakennukset olivat olleet. Hämeenkankaantien varteen pystytettiin 36 metriä pitkä pytinki, jonka itäpäässä oli kaksi vieraskamaria ja niiden vieressä sali, johon päästiin porstuasta. Keittiö oli porstuan perällä. Kuisti oli iso ja komea, johon valoa tulvi kolmesta ikkunasta, jossa kussakin oli kaksitoista pientä ruutua ja joidenka kulmissa oli komeat koristeet puuleikkauksilla. Tässä pytingissä sai majoittautua vallasväki sekä virkamiehet. Pytingin toisessa päässä oli kaksiosainen luhti, jonka katto jatkoi solan yli – sisään kulun – toiselle puolen, missä oli talli ja rehulato. Tavallinen väki sai majoittautua pihan toisella puolella olevaan pytinkiin. Myös tässä rakennuksessa oli komea koristeellinen kuisti. Oikealla oli suuri pirtti ja vasemmalla pakaritupa. Molemmissa oli suuret muurit, joihin mahtui metrin mittaiset halot. Porstuan perällä oli keittiö. Pakarin takana oli vielä maitohuone eli vasikkamari, jossa palvelusväki nukkui kesäisin. Pihapiiri käsitti myös karjapihan, johon edellä mainitun tallin ja rehuladon lisäksi kuului navetta sekä kärryvaja. Pihapiirin ulkopuolelta löytyivät muut rakennukset kuten aitat ja sauna.

Kälämin noitaseikkailut

Koska sotilaat eivät saaneet Varpeen isäntää kiinni, alettiin kertoa hänestä erilaisia tarinoita, kuinka hän osasi tehdä itsensä näkymättömäksi sekä muuttaa itsensä ruiskuhilaaksi, luudaksi riihen nurkkaan tai milloin miksikin. Kälmi kun oli metsissä sotilaita paossa ja havaittuaan sotilaat olikin itsensä muuttanut kannoksi, jolloin sotilaat eivät häntä löytäneet. Kälmiä kuitenkin suututti se, että eräs sotilas laski vetensä juuri sen kannon päälle. Eräänä päivänä tuli isäntä hevosta taluttaen ryssiä vastaan. Tästäpä ryssät riemastuivatkin, kun nyt saavat kauan etsityn Kälmin kiinni. Mutta kun sotilaat tarttuivat kiinni hevosesta, muuttuikin isäntä kärpäseksi ja lensi hevosen peräreiästä sisään. Ryssät päättivät odottaa, että kyllä se sieltä ulos tulee aikanaan. Mutta kun aikaa alkoi kulumaan, eikä Kälmiä näkynyt, päättivät he tappaa hevosen. Mutta Kälmiä ei siitä huolimatta löytynyt. Eräänä toisena päivänä sotilaat näkivät Kälmin metsässä nuotion äärellä. Mutta kun he pääsivät nuotiolle, eivät he löytäneet muuta kuin sammaloituneen puunrungon. Ryssät päättivät istahtaa puunrungolle ja lämmitellä nuotion lämmössä hetken, kunnes jatkoivat matkaa. Myöhemmin Kälmi onkin kertonut, että siinä hän oli ollut raskaan taakan alla, kun hänen päällään istui seitsemän miestä.

Myös kuriirin ryöstetyistä vaunuista on jäänyt tarinoita kerrottavaksi. Ensimmäinen tarina kertoo, kuinka komeat ja loistokkaat kuriirin vaunut on upotettu Varpeen Silmäkkeennevaan. Sieltä ne tarinan mukaan pitäisivät näyttäytyä ja nousta juhannusyönä hetkeksi pintaan. Toisen tarinan mukaan vaunut ajettiin Laviaan Katostenvuoren yli ja työnnetty kalliolta alas Katostenjärveen, jolloin kallioon painautui kärrynpyörän urat.

Tarinat Kälämin noituudesta levisivät ja paisuivat saaden monia muotoja ja tarinoita:

Varpeen isännän kerrottiinkin käyneen pohjanmaalla noitakoulussa ja saanut oppinsa suurelta noidalta. Toisen tarinan mukaan hän oli käynyt oppinsa saamassa Karvian Kantissa olleelta noidalta ja kolmas tiesi kertoa Kälmin saaneen oppinsa Lapin noidalta. Näissä kaikissa tarinoissa toistuu kuitenkin sama ydin. Seuraava tarina Lapin noidan kohtaamisesta on se pidempi versio: ” Eräänä kertana Varpeen isäntä oli kaatamassa kaskea, kun hän näki kuinka metsästä tuli pilvipatsas ja alkoi kiertelemään häntä. Mitä sinä Pyhäjärven lappalainen minua kiertelet? - sanoi Varpeen isäntä. (Lappalainen oli ilmeisesti sama, josta toisessa yhteydessä kerrotaan Järvenkylän Pyhäjärven varsien asukkaana, kuuluisana Taija-noitana (jolla oli taikavyö)). Lappalainen oli tullut katselemaan entisiä anastettuja alueitaan, mutta siinä samassa Varpeen isäntä heitti pilvipatsasta taikapuukollaan, joka jäi kiinni lappalaisen reiteen* ja lappalainen katosi. Saadakseen puukkonsa takaisin, lähti isäntä Lappiin (Kuulappiin, joka kerrotaan sijainneen Oulunjärven varrella) sitä hakemaan. Asiat kun oli tullut järjestetyksi, tokaisi isäntä lappalaiselle: "Kumpa häntä kerkeäisi vielä tänä iltana kotio, että pääsisi joulusaunaan." Anna minulle sen mustan sonnin navetostasi, niin kyllä saunaan kerkiät- vastasi lappalainen. ** Ja niin sitä lähdettiin. Pienen ajan kuluttua sanoi Varpeen isäntä: "Pisätäppäs vähän sitä kampoolias, lakkini putos." Tähän lappalainen totesi että: " Se on nyt vähän liian myöhäistä, ku on jo tultu ohi seitsemän kirkon." Vehuvarpeelle päästyään -ennen sauna-aikaa- käski isäntä lukitsemaan navetan ovi, ettei lappalainen saisi luvattua mustaa sonnia. Kun navetan ovia oltiin menossa lukitsemaan, kuului taivaista kuin teurastettavan sonnin möykäys. Kun päästiin viimein navettaan, oli sonni kadonnut. ”

       Toisten tarinoiden versioita: 	* Karvian Kantin noitaa heitti puukolla kantapäähän, kun tämä ilmestyi tuulispäänä. 	** Pohjanmaan noita kysyi ” millä tavalla haluat mennä (kotiin), niinkö ihmisen mieli 	      vaiko linnun lento?” Isäntä siihen oli arvellut, että ”nopeammin pääsisi, 		       jos menisi kuin ihmisen mieli.”

Kerrotaan myös, kuinka eräänä kertana Vehuvarpeen tilalla oltiin pellolla heinää leikkaamassa ja renki oli sitten isännälle valitellut huonossa terässä olevaa viikatettaan. Isäntä antoi rengille uuden viikatteen sanoen, ettei tämä saisi katsoa terää ollenkaan. Koko päivän oli renki niittänyt heinää uudella viikatteella, eikä ollut katsonut kertaakaan terää. Viikate oli leikannut hyvin heinää, eikä sitä ollut tarvinnut kertaakaan teroittaa, niin kuin toisten viikattimia piti. Illalla renki ei kuitenkaan enää voinut vastustaa kiusausta olla katsomatta, millainen terä viikatteessa oli. Seurauksena katsomisesta olikin se, että renki huomasikin pitelevänsä käsissään väärää katajapensaan oksaa. Ja kun väki eräänä päivänä pellolta saapui kotiin, päätti Kälmi kujeilla ja louhti pihan täyteen vettä. Siinä sitten naisväki nosteli helmojaan korkealle ja Kälmi nauroi.

Kälämi oli renkinsä kanssa taas kerran heinähommissa niityllä. Heiniä oli paljon ollut karheella, kun oli alkanut satamaan. Kälämi oli käskenyt rengin lähteä kotiin. Hän itse puolestaan hairasi karheenpäästä kiinni ja lähti juoksemaan kohti heinälatoa ja kaikki niityllä olevat heinät seurasivat hänen perässään latoon. Tämän jälkeen hän otti alleen männyn latvan ja oli kotona enempää kuin renki.

Toisella kertaa Varpeen isäntä oli Katosen koillispuolella olevilla pienillä niityillä korjaamassa heiniä renkinsä kanssa. Ilta alkoi jo saapua ja suurin osa heinistä oli vielä pellolla. Isäntä käskikin rengin lähtemään naulaamaan latojen ovia kiinni. Mutta ennen kuin renki sai ensimmäistäkään lautaa sovitettua oviaukkoon, niin oli isäntä istahtanut lähimmän karheen päähän ja puhaltanut heinät latoon. Näin hän kävi karhe karhelta kaikki läpi, kunnes jokainen heinä oli ladossa. Kun renki sai ovilaudat naulattua kiinni, katkaisi isäntä muutaman metrin mittaisen kuusenlatvan ja istahti sen päälle. Rengin hän käski kivuta taakseen istumaan ja sitten puhalsi kerran voimakkaasti taaksepäin ja niin kuusi kohosi ilmaan vieden miehet mennessään. Ja pian he olivatkin jo kotona Vehuvarpeen talossa.

Kun rengeille piti palkka maksaa, otti Kälämi haavasta puunlehtiä ja muutti ne rahaksi, jolla maksoi työmiehille. Rengit kun saapuivat kotiinsa ja kaivoivat taskustaan rahanippua, varisi taskusta vain kuivia haavanlehtiä. Kerrotaanpa hänen käyttäneen haavanlehtirahoja myös Ruotsissa valtiopäivillä.

Eräänä kertana saapui Vehuvarpeen kestikievariin hienoja herroja, jotka tahtoivat kiireesti päästä Kankaanpäähän. Kievarissa ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä ollut yhtään hevosta eikä vaunua, jotka olisi voinut herroille antaa. Tästä huolimatta Varpeen isäntä toi kuitenkin renkipojan ihmeeksi kuistin eteen hienot vaunut kahden komea hevosen vetäminä. Isäntä käski rengin nousta istuimelle ja kyyditä herrat määränpäähänsä. Mutta renkiä hän ohjeisti, ettei hevosia saanut lyödä piiskalla, sillä ne menee tarpeeksi lujaa muutenkin. Keskellä asumatonta Hämeenkangasta toinen herroista sanoi rengille, että tämä kokeilisi kuinka lujaa hevosilla pääsisi vielä. Renkipoika kuitenkin muisti isäntänsä sanat ja kieltäytyi, sillä hän tiesi, että isäntää oli toteltava, tai muuten voi sattua mitä tahansa. Kyydittävä herra ei kuitenkaan voinut olla kokeilematta ja piiskasi hevosiin lisää vauhtia. Seurauksena kuitenkin oli, että koko joukko huomasikin siinä samassa istuvansa kuusen oksalla ja hienot vaunut hevosineen olivat poissa.

Yrjö Matinpoika luopui talon isännyydestä sodan päätyttyä v. 1809 ja Kievarin uudeksi isäntäpariksi ryhtyi Valpuri-tytär (1782-1826) yhdessä miehensä Kalle Simonpojan (1776-1814) (ent. Jylli) kanssa. Kalle-isäntä kuitenkin menehtyi äkillisesti 40-vuoden isässä, joten Valpuri avioitui uudelleen vuoden 1818 tietämillä talon rengin Juho Juhonpojan (1788-?) kanssa. Valpurin kuoleman jälkeen leskeksi jäänyt Juho muutti tyttärensä kanssa Pomarkkuun ja Kallen ja Valpurin tytär Kreetta Loviisa ryhtyi isännöimään sukutilaa.

Kievarin vanhaisäntä Yrjö Matinpoika kuoli syöpään huhtikuun 10. päivänä v. 1822, ollessaan 72-vuotias.

Kievarin pito Vehuvarpeen talossa loppui 1870-luvun jälkeen. Viimeinen suvun jäsen myi tilan v. 1901 noormarkkulaiselle Ahlström-yhtiölle, jonka valitsemana isännöitsijänä toimi Emil Holmström, joka puolestaan osti tilan v. 1917 itselleen. V. 1931 tila vaihtoi jälleen omistajaa, kun Kaarlo (Kalle) Augusti Raita osti tilan. Vielä 1960-luvulla tilan pinta-ala oli 109.67 ha.

(Kälämin elämäntarinan koonut eri lähteistä yhteen T. Ala-Helle)

                                                    -----------------

Blogikirjoituksia tapahtumista Suodeniemellä n. 200 vuotta sitten, joissa mukana Varpeen Kälmi eli Yrjö Matinpoika

• Väijytys Koirikuononahteessa http://suodenniemenhistoriaa.blogspot.fi/search?q=varpeen+k%C3%A4lmi
• Uusia tietoja Koirikuononahteen tapauksesta http://suodenniemenhistoriaa.blogspot.fi/2015/02/uusia-tietoja-koir...