Kylä Leppäniemi, Suojärvi -projektin pääsivulle

Kirjoittakaa tarinoita lisää!

Tarinoita karjalaksi

Tarinoita suomeksi

Leppäniemen tšasounan kellon vaiheet

Paavo Harakka

Leppäniemen kylä sijaitsi Suojärven itärannalla. Kylä on ollut asutettuna 1500-luvulta lähtien. Leppäniemeen kuuluvia pienempiä kyliä olivat mm. Jehkilä, Suojoki, Kaksinainen, Kuikanselkä, Hagahuuhta, Hallaselkä ja Pusoisvaara. Asukasluvultaan kylä mainitaan Suojärven toiseksi suurimmaksi.
Kylässä sijaitsi vanha Neitsyt Marian syntymän muistolle pyhitetty tšasouna. Juhlapyhää, ”Emänpäivää” vietettiin syyskuun 8. pnä. Tšasounan erikoisuutena oli ainutlaatuinen korkea seitsenkulmainen torni. Tšasouna, ja sen vierellä sijaitsevalla kalmoimaalla kohoava kuusi, näkyivät jo kaukaa kylää lähestyttäessä. Tšasouna lienee rakennettu 1800-luvulla, sillä kellon kyljessä esiintyy vuosiluku 1899.

Tšasounan kello upotetaan järveen

Tšaouna säilyi ehjänä talvisodassa ja jäi pystyyn, kun asukkaat joutuivat jättämään kotinsa kesäkuussa 1944. Siirtyminen sujui rauhallisesti ja kylä tyhjeni. Polkupyörillä liikkuneet evakuointia valvoneet Aleksanteri Poresvuo ja Pauli Naakka antoivat vielä haikean katseen kiertää kylää.
Hiljaista oli. Ei näkynyt enää liikettä. Silloin he havaitsivat vanhan tšasounan kellon riippuvan edelleen kellojaloissa. Se oli kaikessa kiireessä unohtunut ottamatta evakuointikuormiin. Mitä nyt tehdään? Aleksanteri ja Pauli menivät tšasounaan, rišt´ivät silmänsä, nousivat kellotorniin, ja laskivat kellon alas. Pihamaalla he ottivat aidasta sopivan riu´un korennoksi ja sitoivat kellon sen keskelle. Pihassa he nostivat kellon ylös, heilauttivat kellon kieltä kolme kertaa. Kello sai soida vielä viimeisen kerran ja tuo sointi jäi ikuisesti Paulin ja Aleksanterin sielun syvyyksiin. Miehet kantoivat kellon Suojärven rantaan, etsivät järvestä sopivan syvällä olevan kiven kolon ja upottivat kellon veteen. Samalla he sopivat, että kello haetaan esille yhdessä, kun se aika koittaa. Kumpikaan ei ennättänyt nähdä tuota rakkaaksi tullutta kelloa ja kuulla sen soitantaa. Kellon haku säilyi mielessä. Kun Bomban alueelle rakennettiin uusi tšasouna, Poresvuo juohautti, että se olisi sopiva Leppäniemen tšasounan kellolle.

Kellon etsintä

Neuvostoliiton uudistumisen ja hajoamisen myötä päästiin viimein käymään Suojärven eri kylissä. TV 1 järjesti lokakuussa 1989 tutustumismatkan Suojärvelle ja kuvasi sen dokumentiksi. Tuolla matkalla olivat mukana myös Valde Kononen Sotkamosta, Paavo Harakka Valtimolta ja Nestor Norppa Nurmeksesta.
Matkalla yövyttiin Petroskoissa. Sieltä kolmikko erkani muusta seurueesta, otti taksin ja ajoi Suojärvelle. Leppäniemestä ei löytynyt enää tšasounaa. Niinpä kolmikko käveli rantaan Aleksanterin kertomuksen mukaiselle kellon upottamispaikalle. Pitkien seipäiden avulla sohittiin kaikki kivien kolot. Mitään ei löytynyt. Kellon arvoitus jäi vielä ratkaisematta. Myös ensimmäisillä 1990-91 tehdyillä turistimatkoilla käytiin kelloa etsimässä, mutta kelloa ei vaan löytynyt. Suomessa Valtimo ja Juuka solmivat ystävyyssuhteet Suojärven kanssa. Paavo otti yhteyttä Veskelyksen kouluun ja Valtimon Kirkonkylän oppilaat pääsivät vierailulle Veskelykseen toukokuussa 1993. Tuolla matkalla esiteltiin Suojärven kaupunkia ja käytiin myös keskuskansakoulun kellarissa sijaitsevassa sotamuseossa. Museon opas kertoi, että koululaiset olivat keränneet suomalaisilta jääneitä ja sotaan liittyviä esineitä. En osannut silloin yhdistää, että museon lattialla hyllyjen alla lojui nähtävänä tuo Leppäniemen tšasounan kello.

Kello löytyy

Suojärven Pitäjäseura käynnisti Kuikkaniemen sankarivainajien ja eri kylien hautausmaiden kunnostuksen. Pitäjäseuran edustajat Nestor Norppa, Valde Kononen ja Eero Kainulainen matkustivat keväällä 1994 neuvottelemaan. Tuolla matkalla he kävivät myös tervehtimässä koulun rehtoria. Silloin rehtori kertoi koulun alakerrassa olevasta sotamuseosta. Siirryttiin museotiloihin. Heti ovesta sisään astuttuaan Pitäjäseuran edustajat kiinnittivät huomionsa lattialla seinän vieressä olevaan kelloon.
Kello nostettiin pöydälle ja tarkempi tutkimus osoitti, että kello oli todella tuo etsitty Leppäniemen tšasounan kello. Miehet ilahtuivat suuresti. Vihdoinkin kello oli löytynyt. Museonhoitajalle kerrottiin kellon koko tarina. Museonhoitaja vahvisti, että koululaiset olivat löytäneet kellon Suojärvestä 1960-luvulla. Kellon historian kuultuaan museonhoitaja ja rehtori olivat sitä mieltä, että kello moraalisesti kuuluisi suojärveläisille. He olivat valmiit luovuttamaan kellon, mutta ennen sitä olisi selvitettävä luovutuksen liittyvät asiat. Tuloksena oli, ettei paikallisilla viranomaisilla ollut valtaa luovuttaa kelloa Suomeen.

Neuvotteluja kellon palauttamiseksi jatketaan

Pitäjäseura ei kuitenkaan luopunut toivosta saada kello Bomban tšasounaan.
Tiedettiin, että viestintäneuvos Jaakko Paavelalla oli henkilökohtaiset suhteet Karjalan tasavallan johtajaan. Käännyttiin Jaakon puoleen. Jaakkohan oli syntynyt 1939 Leppäniemen kylässä ja tuntee asian sitäkin kautta omakseen. Jaakko Paavela kävikin kellon palauttamisesta neuvotteluja viimeksi Karjalan tasavallan päämiehen Sergei Katanandovin kanssa. Kelloa ei kuitenkaan ole saatu Suomeen ja Bomballe. Syyksi on osoitettuVenäjän museolaki. Sen mukaan yli 100 vuotta vanhat esineet kuuluvat sellaisiin arvoesineisiin, joita on säilytettävä museoissa. Nurmeksessa ortodoksisen kirkon 50-vuotisjuhlassa syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina puhunut Paavela lupasi, että neuvotteluja tullaan jatkamaan. Paavela on saanut arvostusta neuvottelutaidoistaan. Äskettäin hänelle myönnettiin Petroskoissa harvinainen arvonimi: Karjalan tasavallan kunniakansalainen. Tulevaisuus näyttää, saako ”Kunniakansalainen” myös sellaista luottamusta, että tulee lähiaikoina Karjalan matkalta Leppäniemen tšasounan kello mukanaan. Silloin koetaan todella nostalgiaa, kun kello nostetaan Sergei ja Herman Valamolaisen tšasounan torniin ja annetaan sen äänen kiiriä kauas Pielisen aalloille. Paavela totesikin juhlassa, että ”Karjala takaisin, vaikka kello kerrallaan!”