Matching family tree profiles for Armas Johannes Melleri
Immediate Family
-
wife
-
son
-
Private Userchild
-
Privatechild
-
Private Userchild
-
son
-
Privatechild
-
Privatechild
-
sister
About Armas Johannes Melleri
Armas Melleri otti ensimmäiset askeleensa kauppiaan ammattiin isänsä Arvin liikkeessä Lappajärven Itäkylässä. Kauppakoulun käytyään hän ryhtyi itsenäiseksi kauppiaaksi isänsä kuoleman jälkeen. Työnsä ohessa hän otti ahkerasti osaa yhteiskunnallisiin rientoihin. Nuorena hän oli innokas urheilija ja juoksi v. 1938 sata metriä aikaan 11,3. Jo nuorena Melleri oli keskeinen hahmo myös Lappajärven urheilun järjestötoiminnassa. Urheiluseura Lappajärven Ilves perustettiin helmikuussa 1945. Armas Melleri oli seuran keskeisin puuhamies ja hänet valittiin ensimmäiseksi sihteeriksi. Kotikylänsä kehittämiseen hän osallistui innokkaasti, ollen perustamassa Itäkylään mm. osuuspankkia ja nuorisoseurantaloa. Lappajärven osuuskassan Itäkylän konttori perustettiin v. 1945, hän toimi osuuskassan luottamustehtävissä alusta lähtien. Hän oli mukana kauppiaiden järjestötoiminnassa, ollen Vähittäiskauppiasliiton jäsen kuuluen Keskon koko maata käsittelevään maatalouskauppajaostoon, jossa toimi perunakauppaa kehittäneen jaoston puheenjohtajana. Lappajärven kunnan luottamustehtäviin hän osallistui mm. vero- ja vaalilautakuntien jäsenenä useita vuosia. Hän oli myös Lappajärven kirkkovaltuuston jäsen. Sotilasarvoltaan hän oli vääpeli ja osallistui viime sotiin mm. komppanian lähettinä, kirjurina ja esikuntavääpelinä. Taistelupaikat: Länsi-Kannas, Kellomäki, Uusikirkko, Koukjärvi, Honkaniemi ja Summa. (J. M. /Eteläpohjalaisia elämäkertoja)
Armas Johannes Melleri's Timeline
1917 |
December 5, 1917
|
Lappajärvi, Finland
|
|
1950 |
April 19, 1950
|
Lappajärvi
|
|
1956 |
September 7, 1956
|
Lappajärvi, Finland
|
|
1964 |
February 27, 1964
Age 46
|
Lappajärvi, Finland
|