Elvira Bono

Petterssonin kirjan mukaan haudattu Rovaniemelle Elvi Sormusena.

Kansallisbiografia:

Bono, Elvira (1893 - 1973)

sirkustaiteilija, emäntä

Elvira Bono tunnettiin kauniina ja monipuolisena sirkustaiteilijana, jonka repertuaarin kuuluivat nuorallatanssi, trapetsivoimistelu, taitoratsastus, käärmetanssi ja perch-akrobatia eli tasapainoilunumero korkean tangon varassa. Elvira Bono oli nuoruudessaan naimissa taidemaalari Jalmari Ruokokosken kanssa, joka rakasti sirkustaidetta. Elämänsä aikana Elvira Bono selviytyi vaikeista avioliitoista, heimosotaretkestä Petsamoon ja hengenvaarallisesta putoamisesta sirkusmaneesille.

Elvira Bono syntyi 1893 Katrineholmissa Ruotsissa. Hänen vanhempansa olivat kiertäviä sirkustaiteilijoita ja eläinnäyttelyjen pitäjiä. Hänen isänsä Henrik Bono oli saksalais-italialainen ja hänen äitinsä Kristina Skarman oli ruotsalainen. Bonojen sirkussuku oli alun perin lähtöisin Italian Torinosta. Suomeen saapui 1890 Bonojen suvusta leski Franziska Bono, joka oli Elvira Bonon isoäiti. Franziska Bonon lapset Louise ja Henrik Bono harjoittivat äitinsä kanssa sirkustoimintaa. Bonot omistivat sirkuksen nimeltä Cirkus Bono tai Cirkus Variete Bono, jossa näytettiin muun muassa lämminverisiä hevosia, tiikereitä ja muita eksoottisia eläimiä. Rautatieliikenteen kehittyessä Bonot ostivat talon Kouvolasta, mistä matka kulki rautateitse eri puolille Suomea ja Pietariin. Bonot harjoittivat kiertuetoimintaa yhteistyössä muiden sirkusryhmien kanssa, kuten vaasalaisen voimamiehen Anton Anthoniuksen (Smirnoff) ja Reimersien akrobaattiseurueen kanssa. Elviralla oli kaksi veljeä, Frans Viktor Henrik (S 1890) ja Eugen Ossian (S 1895). Elvira oli sisaruksista vahvin, joten hänet päätettiin kouluttaa sirkustaiteilijaksi. Isä koulutti tytärtään taitoratsastajaksi ruoskan läimäyksien avulla. Nelivuotiaasta saakka kaunis Elvira esiintyi isänsä sirkuksessa nuorallatanssijana, taitoratsastajana ja trapetsitaiteilijana. Hän esitti myös tanssia boakäärmeen kanssa. Sirkuksen mukana Elvira kiersi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Hän esiintyi tässä vaiheessa taiteilijanimellä Neiti Laura.

Elvira Bono kuvaili sirkustaiteilijan arkielämää raskaaksi, mutta myös romanttiseksi taiteiluksi kirpeissä eläinten hajuissa ja sahanpuruissa; hän sai käyttää silkkisiä paljettiasuja ja häntä ihailtiin telttakupolin korkeuksissa. Elvira oppi isänsä omistamissa ampumateltoissa myös taitavaksi tarkka-ampujaksi. Tarkka-ampujan taidoilla oli erityistä merkitystä myöhemmin hänen elämässään. Elvira Bonon ampumistaidoista on kerrottu tarinoita Lapin kullankaivajien muistelmissa.

Elvira Bono muutti 1909 äitinsä kanssa Helsinkiin, missä hän tapasi samassa pihapiirissä asuvan taidemaalari Jalmari "Jali" Ruokokosken. Ruokokoski ihastui suurisilmäiseen ja lettipäiseen nuoreen Elviraan. Aluksi Elvira ei ymmärtänyt, miksi Jali vieraili heillä yhtenään, mutta taidemaalari oli kosinut salaa Elviraa hänen äidiltään. Elviran äiti puolsi nuoren tyttärensä naimisiinmenoa Ruokokosken kanssa ja kiirehti tyrrärensä rippikouluun. Naimisiin mennessään Elvira Bono oli vasta 16-vuotias. Ruokokosken ystävä taidemaalari Tyko Sallinen toimi häissä parin todistajana. Ruokokoski rakasti sirkustaidetta ja maalasi Elvirasta useita sirkusaiheisia muotokuvia. Ruokokoski käytti Elviraa mallina ja inspiraation lähteenä sirkusaiheisissa töissään kuten Sirkusakrobaatteja (1911), Sirkuksen tanssijoita (1911), Sirkustytön kuva (1911) ja muotokuvissa kuten Rakkaus (1910), Sairas (Elvira) (1910), Naisen muotokuva (Elvira) (1911) ja Elvira (1912).

Elvira ja Jalmari Ruokokoski kävivät yhdessä Jalmarille myönnetyn valtionstipendin avulla Pariisissa 1910. Pariisin ampumaradoilla Elvira osui napakymppiin, joista sai palkinnoksi tarpeellisia ruokapoletteja tukemaan boheemielämän tuomaa puutetta. Elvira kokeili myös maalaamista, mutta hermostunut Jalmari Ruokokoski heitti hänen teoksensa ja maalaustelineensä Seine-jokeen. Vaikka Elvira oli tottunut sirkuksessa levottomuuteen ja rauhattomuuteen, avioliitto Jalmari Ruokokosken kanssa oli vaikeaa jatkuvien taloudellisten ongelmien sekä tämän alkoholin käytön ja arvaamattomuuden takia. Elvira joutui viettämään useita päiviä yksinään ilman ruokaa ja rahaa. Lisäksi hän ikävystyi mallina ja muusana olemiseen. Elvira kuvaili suhdettaan Jalmari Ruokokoskeen jonkinlaisena isän korvikkeena. Hän odotti Ruokokosken muun muassa tuovan hänelle karamelleja palatessaan retkiltään ja itki, jollei niitä saanut. Elvira jätti Jalmari Ruokokosken 1913 kolme vuotta kestäneen yhdessäelon jälkeen.

Asumuserosta toivuttuaan Elvira Bono jatkoi uraansa sirkustaiteilijana. Kovan treenauksen jälkeen hän ja helsinkiläinen sirkustaiteilija Edvard "Edy" Hyyppä aloittivat uuden perch-ohjelmanumeron esittämisen 1915. Tasapainoiluun perustuvaa akrobatianumeroa tangon varassa kutsuttiin nimellä Duo Edvardos tai Edwardos. Bono voimisteli pitkän tangon päässä, jota Hyyppä kannatteli hartioillaan niin että tangon kallistuskulma pysyi pystysuorassa. He eivät käyttäneet turvavaijeria, mikä teki numerosta hengenvaarallisen. Bono ja Hyyppä esiintyivät 1916 muun muassa Richard Olssonin Cirkus Fennian kiertueella Kotkassa, Viipurissa, Hyvinkäällä ja Kuopiossa. Ruokokoski ja Bono tapasivat kiertueen aikana Hyvinkäällä, missä Bono oli esiintymässä ilma-akrobatianumerollaan. Hyvinkäällä oli tuolloin Ruokokosken uusi ateljeetalo Humala, jonne hän kutsui Bonon vierailuille. Pari ei kuitenkaan onnistunut sopimaan riitojaan.

Hyyppä ja Bono kiersivät sodan takia lähinnä Suomessa, mutta he haaveilivat myös kansainvälisistä sirkusareenoista. Unelmat ulkomaankiertueista murentuivat, sillä Bono putosi 1917 noin 14 metrin korkeudelta maneesille. Kuusipuusta veistetty perch-tanko katkesi kesken esityksen Pietarissa. Bonon toverit luulivat hänen kuolleen putoamisessa, mutta onneksi Bono oli vain katkaissut jalkansa ja loukannut kätensä. Hän joutui lopettamaan tankovoimistelun Hyypän kanssa kokonaan. Muut sirkusryhmän jäsenet jatkoivat esiintymiskiertuetta muualle Eurooppaan ja Kairoon saakka.

Kun Elvira Bono toipui putoamisesta, hän pääsi näyttelijättäreksi Oulun Työväenteatteriin. Valitettavasti Suomessa alkoi sisällissota, ja punaisiksi oletetut työväenteatterin näyttelijät vangittiin. Samana vuonna Bonon isä katosi, eikä hänestä enää kuultu. Bonojen suvun omistama suuri eläinkokoelma kärsi huutavasta elintarvikepulasta sodan pyörteissä ja tuhoutui.

Elvira Bono osallistui 1918 yhdessä Jalmari Ruokokosken kanssa Petsamon heimosotaretkeen, jonka aikana Bono kunnostautui kivääriampujana. Hänen piti naamioitua mieheksi, jotta pääsi mukaan vapaaehtoisista koostuvalle Lapin jääkärien retkelle. Virallisesti Bono ja Ruokokoski erosivat Petsamon retken jälkeen joulukuussa 1918. Bono päätti jäädä pysyvästi Lappiin kultatyömaiden houkuttelemana. Hän elätti itsensä pitämällä pientä kioskia ja myymällä kahvia. Bonoa kutsuttiin tuttavallisesti lempinimellä Moppe. Hän jatkoi myös esiintymistä markkinatapahtumissa pienen kolmihenkiseen seurueen kanssa.

Kaleva-lehti julkaisi helmikuussa 1919 ilmoituksen, jossa Elvira Bono ja isännöitsijä Ivar Halleen kuulutettiin avioliittoon. Bono oli tavannut Halleenin Inarin Niskakoskella. Halleenien arvostettu suku ei halunnut hyväksyä eronnutta sirkussuvun jälkeläistä morsiameksi. Suvun vastustelusta huolimatta Bonon toinen avioliitto astui voimaan maaliskuussa 1919. Halleenien suvun asenne kuvastaa aikalaisten ennakkoluuloja, joita koettiin ulkomaalaisia ja kiertäviä esiintyjiä kohtaan.

Elvira Bono muutti Ivar Halleenin omistamaan Virtaniemen huvilaan, jossa järjestettiin myös tanssiaisia. Valitettavasti Halleenilla oli alkoholiongelma, eikä Elvira enää sietänyt toista avioliittoa alkoholisoituneen miehen kanssa. Elvira valjasti poronsa ja ajoi autioon Lapin taloon, jossa hän päätti jatkaa eloaan yksinään. Elvira Bono sai avioeron Ivar Halleenista 1927.

Avioeron jälkeen Elvira Bono emännöi metsä- ja kultatyömailla, muun muassa ruotsalaisen Boliden-yhtiön omistamassa Luttojoen Kulta Oy:ssä sekä Jäniskosken voimalaitostyömaalla. Hän toimi myös tulkkina ja kokkina Ivalojoen Ritakoskella. Elvira Bonolla oli parhaimmillaan jopa 40 apulaista ja kuusi lehmää.

Viimeistä aviomiestään työmies Uuno Sormusta Elvira Bono kosi itse 1942, koska Sormunen oli pidättyväinen mies. Sormunen hyväksyi kosinnan, ja pariskunta asusteli vaatimattomissa oloissa Inarijärven erämaissa Nellimissä, Uuno Sormusen itse rakentamassaan hirsimökissä.

Toisen maailmansodan syttyessä Elvira Bono työskenteli lottana. Hän koki sodan murheelliset ja vaikeat ajat. Lappi jouduttiin evakuoimaan, ja Bono joutui muuttamaan väliaikaisesti Ruotsiin. Hän palasi takaisin saksalaisten lähdön jälkeen Nellimiin, mutta hänen tupansa oli poltettu. Sormuset rakensivat kotinsa uudelleen Nellimiin. Elvira Bono osallistui aktiivisesti Inarin ja asuinpaikkansa Nellimin elämään. Hän oli tyytyväinen elämänsä loppuvuosiin rauhallisen aviomiehensä kanssa. Heidän yhteisiin harrastuksiinsa kuului kalastaminen verkoilla Inarijärvellä.

Elvira Bono kuvaili 75-vuotiaana tunteellisesti lehtihaastattelussa, miksi hän päätti jäädä Lappiin: "Tämä luonto, tämä Lapin luonto se on. Ja tämä rauha…Täällä oppii ihminen antamaan arvoa elämälle, huomaa sen arvokkaat yksityiskohdatkin. Rikkaat ja maailman kaikki mahdollisuudet omaavat eivät osaa nauttia niistä, vaan laskevat omaisuutensa karttumista, ja kuitenkin suurempaa iloa tuottaisi toisten auttaminen." Elvira Bono löysi Lapin rauhan vastapainoksi värikkääseen elämäänsä. Hän kuoli Rovaniemellä 80-vuotiaana.

Laura Fransiska Elvira Bono vsta 1909 Ruokokoski vsta 1919 Halleen vsta 1942 Sormunen, Moppe, taiteilijanimi Neiti Laura, Elvira Bono, Lapin Ruusu, S 6.5.1893 Katrineholm, Ruotsi, K 6.8.1973 Rovaniemi. V sirkustirehtööri, eläinnäyttelyiden järjestäjä, akrobaatti Henrik Georg Frans Bono ja sirkustaiteilija Kristina Persson Skarman. P1 1910 - 1918 (ero) taidemaalari Joel Jalmari Ruokokoski S 1886, K 1936, P1 V suutarimestari Joel Ruokokoski ja Maria Paasonen; P2 1919 - 1927 (ero) isännöitsijä Ivar Elias Halleen S 1886, K 1940, P2 V merikapteeni Clas Alfred Halleen ja Anna Mathilda Brunberg; P3 1942 - työmies Uuno Perttu Sormunen S 1900.

URA. Akrobaatti, trapetsitaiteilija, taitoratsastaja, käärmetanssija 1897 - ; perch-akrobaatti Edvard Hyypän kanssa 1915 - 1917; näyttelijä Oulun Työväenteatterissa 1917 - 1918; ottanut osaa Petsamon-retkeen 1918; emäntä kulta-, metsä- ja voimalaitostyömailla Inarissa; tulkki; kullanhuuhtoja. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Virkatodistus, Inarin seurakunta; Riksarkivet SVAR - Svensk arkivinformation.

Borgåbladet 29.8.1891, 4.5.1907; Hangö 25.5.1907; Kaiku 27.9.1901; Kaleva 21.2.1919; Kotka Nyheter 19.8.1916; Savotar 19.1916; Tampereen Uutiset 29.9.1891; Wiborgs Nyheter 6.5.1916; Östra Nyland 15.6.1907.

L. Bäcksbacka, J. Ruokokoski 1 : ungdomsverk. 1943; L. Bäcksbacka, J. Ruokokoski 2: bohêmen - bravurkonstnären. 1944; Edu (Edvard) Hyypän muistelmat 6 // Iso Kalle 1/1954; S. Hirn, Sirkus kiertää Suomea 1800 - 1914. 1982; S. Hirn, Kaiken kansan huvit : tivolitoimintaamme 1800-luvulla. 1986; V. Mäkipuro, Kulta-Lappia ja kullankaivajia. 1975; H. Nevala, Huvielämän kiertolaisia : kotimainen sirkus ja tivolitoiminta 1900 - 1950. 2015; K. Nieminen, Elvira Bono // saatavissa: http://sirkusteltta.blogspot.com/2012/04/elvira-bono.html; S. J. Partenen, Ritakoski on kullankaivun ulkomuseo // saatavissa: https://www.kultahippu.fi/tarinat-2/ivalojoki/ritakoski-2/; Å. Ryd, Människor i vildmarken : trapetsartisten som föll. 1968 / Cirkusarkivet, Bromma, Ruotsi; I. Sievinen, P. Auer, Sirkusprinsessan elämänilta // Jaana 2/1964; I. Sievinen, P. Auer, Sirkusprinsessa Inarin rannalta // Apu 14/1968; E. Taivalsaari, Sirkuselämää : suomalainen sirkus kautta aikojen. 2006; K. M. Wallenius, Petsamo : mittaamattomien mahdollisuuksien maa. 1994; P. A. Wåhlberg, Januarimötet i nya lokalen // Cirkulära Notiser 1/1990; Yhtä sirkusta : muistoja sirkuksesta!. 2002.

ELVIRA BONON MUKAAN NIMETTY. Mopenniemi, Nellim, Inari; Mopen tupa, Metsähallituksen valvontatupa, Ritakoski, Inari.

Kirjoittaja(t): Pauliina Räsänen

Julkaistu 4.12.2019

"Moppe"

"Lapin Ruusu"

http://sirkusteltta.blogspot.fi/2012/04/elvira-bono.html

https://www.finna.fi/Record/muistaja_kerava.M011-81203, sama?

https://www.europeana.eu/portal/fi/record/2021012/app_si_A_1991_81....

Maria Pettersson: "Suomen historian jännät naiset" Atena 2022