Johannes Aron-Gustavinpoika Borg

Tämän kuun 18 päiwänä klo 1 yöllä kuoli umpisuolentulehdukseen pappilassaan Nousiaisten kirkkoherra Johannes Borg. Wainaja syntyi Kuopiossa jouluk. 9 pnä 1857, jossa isä oli tuomiorowastina, tuli ylioppilaaksi 1877 ja wihittiin papiksi helmikuussa 1883.
Kohta papiksi tultuaan liittyi wainaja koko sydämellään ewankeliseen suuntaan, jonka warsinainen johtaja oli Kemiön rowasti Fredrik. Gabr. Hedberg. Erittäin läheiseksi tuli suhde, kun Borg 1887 siirtyi Dragsfjärdin kappalaiseksi. Lapsellisessa uskossa työskenteli wainaja täällä innokkaasti, jättäen jälkeensä kauniin muiston ja woittaen seurakuntalaistensa kiitollisuuden. Dragsfjärdistä muutti Borg 1897 Nousiaisiin. Samat ominaisuudet tuliwat täälläkin näkywiin hänen wirassaan. Kewäällä olisi wainaja muuttanut Ruskealaan, jonka kirkkoherraksi hän oli nimitetty.
Otava, 24.12.1908, nro 145, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/735670?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

— Johannes Borg. Eilen kello 1 aamulla waipui kuolon uneen Nousiaisten pappilassa seurakunnan kirkkoherra Johannes Borg. Ainoastaan muutaman päiwän kestänyt ankara umpisuolentulehdus oli tuon kuolemantapauksen ulkonainen aiheuttaja.
Borg oli syntynyn jouluk. 9 p. 1857 Kuopiossa, missä hänen isänsä oli tuomiorowastina ja Kuopion suuren seurakunnan kirkkoherrana. Siellä Sawon sydämmessä kuluiwat myöskin hänen lapsuutensa ja nuoruutensa päiwät ja suloiseen Sawoon oli hänen mielensä kautta koko hänen elämänsä hartaasti kiintynyt. Tultuaan w. 1877 ylioppilaaksi aikoi Borg ankautua teollisuuden alalle ja harjoitti siinä tarkoituksessa opintoja m. m. Dresdenissä 11 wuotta. Mutta tapahtuneen sisällisen muutoksen johdosta ryhtyi hän sywällä harrastuksella ja suurella ahkeruudella harjoittamaan juma luusopillsia opintoja sekä wihittiin papiksi Kuopiossa 13 p. helmik. 1883. Oltuaan sen jälkeen ylimääräisenä pap pina erinäisissä seurakunnissa astui Borg 1/5 1887 wirkaan Dragsfjärdin kappalaisena ja 1/8 1897 nykyiseen wirkaansa sekä waltuutettiin 2/5 1906 Ruskealan kirkkoherraksi, johon wirkaan hänen olisi ollut astuttawa ensi toukokuun 1 pnä, ellei toinen muutto olisi tullut sitä ennen.
Johannes Borg oli ennen muuta kristitty ja pappi. Niinkuin hän sisällisestä wakaumuksesta oli antautunut seurakunnan palwelukseen, niin oli myöskin seurakunnan hengellinen waurastuminen hänen toimintansa tärkeim pänä päämääränä. Sisä- ja ulkolähetys oliwat näin ollen hänen sydäntänsä warsin lähellä. Ja kun wiime syyskesällä Nousiaisissa saatiin tarkoitukseensa wihkiä waatimaton rukoushuone, jonka aikaansaamista Borg useampia wuosia oli innolla ajanut, oli se hänelle mitä iloisin juhlapäiwä. Niitä lahjoja mitkä hän oli Jumalalta saanut, käytti hän uskollisesti sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa Jumalan waltakunnan eteen toiwoen ja rukoillen, että elon Herra siunaisi hänen kylwämänsä siemenen ijankaikkiseksi elämäksi hänelle itselleen ja kuulijoille. Ja ollessaan 1901 ja 1902 tilaisuudessa stipendin awulla tekemään opintomatkan Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, oli hänellä koko ajan silmämääränä woida käyttää kaiken oppimansa seurakunnan tosisiunaukseksi. Sama tarkotus käy myöskin ilmi hänen kahdesta julkaisustaan: „Raamatullisia tutkistelemuksia ehtoolliswieraille ja rippikoulunuorisolle" ja „Erinringar från min studieres". Sydämellinen awomielisyys ja lämmin isänmaanrakkaus oliwat Borgin huomattawimpia luonteenominaisuuksia. Hänen hellään ja hienotunteiseen mieleensä koski sywältä kaikki se mikä uhkasi isänmaan menestystä ja onnea, ja monasti woi oikein nähdä kuinka nämä huolet häntä painoiwat. Isänmaankin-hän piti Jumalan lahiana.
Odottamatta tuli Johannes Borgin kuokema kaikille muille, paitsi hänelle
Turun Sanomat, 19.12.1908, nro 1190, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/733415?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Turun Sanomat, 19.12.1908, nro 1190, s. 2
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/733415?page=2
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Johannes Borg.

On perjantai, joulukuun 18 päivä. Kirkonkellot soivat, waikkeei olekaan pyhäpäivä. Ne ilmoittavat että sielu on jättänyt tomumajansa ja siirtynyt »iankaikkisuuteen. Ne ilmoittavat, että Nousiaisten uuttera, uskollinen sielunpaimen, kirkkoherra Johannes Borg on kuollut.
Johannes Borg syntyi Kuopiossa joulukuun 9 p:nä 1857, jossa isä oli tuomiorovastina. Kotona sai hän hyvän ja huolellisen kaswatuksen. Jo lapsena oli hän omantunnon tarkka, rakastaen totuutta ja vanhurskautta. Senpätähden hän ei koskaan saanut tyydytystä siitä elämästä, jonka maailma nuorille tarjoo. Oi, siinä ei ollut totuutta eikä wanhurskautta! Mutta mistä sitten saada tyydytystä sydämen janolle? Tuo kysymys heräsi erittäin wakawana samaan aikaan kun toinenkin, .Kun nuorukainen tulee ylioppilaaksi, silloin hänen täytyy walita itselleen elämän ura. Mille alalle antautua? Nuori Borg luuli taipumuksensa kutsuvan hänet insinöörialalle. Ia hän valitsi siis sen, kun hän 1879 iloiten painoi walkoisen lakin päähänsä. Samana vuonna matkusti hän ulkomaille Dresdeniin harjoittamaan opintojaan, viipyen siellä puolitoista vuotta. Millaiset vaarat ja kiusaukset nuorukaiselle Iankesikin vieraassa kaupungissa kaukana omaisista! Moni lupaava nuorukainen on mennyt samalla taivalla opintoja harjoittamaan ja palannut tuhlaajapoikana, kadonneena lapsena, vanhempien suruna. Ei niin Johannes Borg. Hänen omatuntonsa ei sitä sallinut, hänen omatuntonsa, joka jo ennen hänen lähtöään ulkomaille oli saanut uuden voimakkaan muistutuksen. Eräs läheinen sukulainen oli näet saapunut hänen kotiinsa, hänen siellä wielä ollessaan, ja sukulainen saapui uutena ihmisenä, uskowaisena, sydän täynnä rakkautta Herraa Jeesusta kohtaan. Tuossa oli nuorella Borgilla vastaus sydämen kysymykselle. Sydän janosi elävää Jumalaa, sen hän selwästi huomasi, katsellessaan sukulaistaan. Tämä muisto sydämessä lähti hän ulkomaille. Se muisto oli Jumalan antama, se piti hänen omantuntonsa hereillä, se esti häntä »syntisten teille" menemästä, se varjeli häntä. Mutta Herra tarttui voimallisemminkin häneen. Herra ei tahdo että ontuisimme molemmin puolin, maan että kääntyisimme Hänen puoleensa. Kotimaahan tultuaan tapahtui nuorukaisessa kääntymys — juuri silloin kun hän viimeisteli lukujaan. Omatunto sidottiin Herran pyhään lakiin, Jumalan käskyihin. Ken on kokenut sen, tietää, että maailma huweineen ja tiiltämme synteineen tulee silloin kauhistukseksi. Pois pahasta maailmasta! huutaa sydän. Mutta kuinka Borg muutti elämän uransa? Kaikki tuli vähäpätöiseksi hänelle werrattuna kysymykseen: Kuinka voin autuaaksi tulla? Hän päätti ruveta papiksi. Kuinka moni onkaan tehnyt samanlaisen päätöksen, toivoen sillä tiellä saamansa vastanksen sydämen kysymykselle — ja on pettynyt toimeessaan. Kun Borg 1883 wihittiin papiksi Kuopiossa oli hän wielä Jumalan ankaran lain alaisena käsittämättä evankeliumin sulosanomaa Jeesuksesta, syntisten »vapahtajasta. Hän määrättiin pastorinapulaiseksi Kalajoelle. Mutta »heränneet" eivät käsittäneet niin syvää herätystä". Ei auttavaa kättä hauelle ojennettu, ei kenelläkään ollut hauelle antaa hyvää neuvoa sielun ahdistuksessa. Synnin taakka painoi eikä vierittänyt sitä hänen hartioiltaan. Eikö enään armoa ollutkaan tarjona hänelle, oliko hän jo tehnyt sen synnin, jota ei anteeksi anneta Tuollaisissa synkissä ajatuksissa kului aika. Woimat heikkoniwat, ruumiin voimatkn. Nuori Borg oli murtumaisillaan, ilman rauhaa ihminen murtuu.
Borg otti nyt joksikin ajaksi mirkamapautta ja lähti weljensä kanssa Ruotsiin termeyttääu hoitamaan. Hänen täällä ollessaan kuoli hänen isänsä. Weljet riensiwät kotiin hautajaisiin. Nyt siirtyi Borg Turun hiippakuntaan ja määrättiin m. t. kappalaiseksi Dragsfjärdii». Tämä siirto oli hänelle suuresta merkityksestä. Hän tapasi näet Dragsfjärdissä aiwan toista uskonnollista elämää kuin heränneitten keskuudessa. Täällä iloittiin lumalau armosta.
Waltava hengellinen liite oli syntynyt näillä tienoilla, eikä ainoaslan näillä, maan koko Länsi-Suomessa Kemiön rowasti Fredrik Gabr. Heddergin kautta, alla huokaawat ihmissielut ohjattiin elämien wesiojien luo aminentamaan Herran Jeesuksen armosta ja rakkaudesta elämän mettä ilmaiseksi. Ia niinkuin kewään aikana lumikinokset sulavat ja jään voima murtuu, niin nytkin hengellisen kevään tultua. Ensimmäisen rakkauden ihanat kukat puhkesiwat: lapsellinen usko ja iloinen mieli syntyi kaikkialla. Tällaiseen hengelliseen ilma-alaan johti hyvä Paimen sairaan lampaansa, Täällä Bergin ei tarvinnnt vastausta saamatta kysyä, kuinka Hän saisi rauhan Jumalan kanssa taikka kuinka hän autuaaksi tulisi. Siellä suuri uskova joukko vastasi yhdestä suusta: usko Herraan Jeesukseen, katso Jumalan" Karitsaan, joka pois ottaa maailman synnit. Erittäin tuotti hänelle siunausta kalliit keskustelut orpanansa, rowasti Hedbergiu kanssa, jonka kappeli Dragsfjärd oli. Borg pääsi synnin taakasta, hänkin omisti itselleen Wapahtajan ja Hänen sovintotyönsä. Wapaana lain kirouksesta, wapaana omantunnon soimauksista, uskovaisena Jumalan lapsena alkoi Borg papinivirkansa niinkuin uudestaan — mutta hänen katseesensa jäi muistona ankarasta sielnutaistelusta wakawa ja suruwoittoinen piirre. Mutta taistelu oli waikuttanut muutakin. Rauhaan päässyt sydän huomasi kuinka suuri lumalan lahja lutherilainen oppimme on. Sen valossa oli hän nähnyt ~maailman »valkeuden", jota lämmitti hänen armoa ja rakkautta kaipaamaa sydäntään. Ia kuolemaansa asti pysyi hän horjumattomasti uskolliseua kalliille lutherilaiselle tunnustukselle siirtymättä oikeaan tahi vasempaan. Uskollisena, uskowaisena, lutherilaisena pappina »vaikutti hän suureksi siunaukseksi Dragsfjärdissä, jonka »vakinaiseksi kappalaiseksi hän tuli l/5 1887. Uskowaiset omistivat hänet weljekseen ja kunntelivat häntä mielellään ja muut huomasivat hänessä omantunnon tarkan sielunpaimenen, joka itse Jeesuksen armosta eläen tahtoi toisillekin antaa saman onnen ja elämän, jonka itse löytänyt oli. Kun Borg elokuussa 189? muutti Dragsfjärdistä, seurasi häntä seurakuntalaisten kiitollisuus ja vielä moni siellä muistaa häntä, kiittäen Jumalaa sen siunauksen tähden, jonka he hänen kauttaan saivat.
Borg muutti nyt kirkkoherraksi Nousiaisiin. Samat ominaisuudet kuin Dragssjärdissä tulivat täälläkin näkyviin hänen wirassaan. Sielunpaimen hän oli sanan kauniimmassa merkityksessä, sieluupaimen, jonka sydämenhalu oli saattaa ihmissielut sen oikean Sielunpaimenen luo, joka yksin woi sieluhaavat parantaa. Ahkeraa, väsymätöntä työtä teki kirkkoherra kappalaisensa awustamana. Eikä heidän työnsä turha ollut. Hengellinen liike syntyi, moni wanha ja täysikäinen jätti itsensä Herran haltuun, moni nuori luopui maailmallisista huiveista ja suostui sen sijaan Herraan Jeesukseen, löytäen oikean ilon ja onnen Hänessä. Mutta mitä enemmän hengellinen liike kaswoi, sitä tnntuwammaksi käwi huoneiston puute. Usein Borg valitti olemansa työmies ilman työkaluja. Mitä woisi hän tehdä? Wastauksen sai hän ulkomaan matkallaan 1901. Hän näki siellä rukoushuoneitten suuren merkityksen. Kotiin palattuaan ryhtyi hän työhön rukoushuoneen hankkimiseksi. Lokakuussa wiime wuonna se tarkoitukseensa »vihittiin. Borg otti sen vastaan Jumalan suurena armona. Ia hän iloitsi siita kuin lapsi. Nyt työmiehelläoli työkalut. Hän tiesi, että hengellinen elämä saisi tämän kautta uutta wauhtia ja kirkollinen elämä elpyisi uuteen eloon.
Sillä hän oli kirkon lämmin ystäwä. kaikella hän tarkoitti lutherilaisen kirkon wahwistamista, sillä niinkuin edellä kerrottiin, hän tiesi omasta kokemuksestaan sen suuren merkityksen, Senpätähden tahtoi hän että se huone, jossa Herran kansa yhteisiä jumalanpalweluksia wiettää, olisi ulkonaisestikin siisti ja kaunis. Hänen aikanaan Nousiaisten kirkko korjattiin perinpohjaisesti ja on nyt kauniimpia kirkkoja maassamme. Eipä ihmettä siis, että seurakuntalaiset rakastuvat kirkkoherraansa ja ikävyydellä ajatteliwat sen ajan pian koittaivan, jolloin hän heidät jättäisi. Kirkkoherra Borg oli nim. nimitetty Ruskealan kirkkoherraksi, jonne hänen ensi vappunna piti muuttaman.
Mutta seurakunnan Herra oli toisin määrännyt. Kirkkowuoden alkaessa saarnasi Borg, viimeisen kerran seurakunnalleen. Saarnassaan huomautti hän poislähdöstään. Tietämättään piti hän silloin jäähyiväispuheensa rakkaille seurakuntalaisilleen. Toisena adwenttina oli hän Ruskolla hengellistä iltamaa »viettämässä. ~Pian tulee joulu", lausui hän, ~mutta kuka tietää ken meistä näkee joulun". Ei hän aawistanut, että hän puhui itsestään.
Seuraavana perjantaina ilmestyi tauti: umpisuolentulehdus »vilustumisen kautta. Tauti tuotti mukanaau ankaran janon. ~Mutta mitä on minun janoni werrattuna Jeesuksen", sanoi sairas, ~ja he aunoivat hänelle etikkaa juoda — ja minä annoin myös". Sairas käivi yhä heikommaksi. ~Oi", sanoi hän kerran, tarttuen, »vaimonsa käteen, ~et woi minua auttaa, eikä kukaan voi — paitsi yksi". Näin hän lapsellisessa uskossa sairauden päiviä mietti, odottaen Herran tuloa. Sillä hän aavisti alusta asti, että sairaus päättyisi kuolemaa». Mutta ~kuolema on nielty »voitossa", kertoi sairas kuolemaa ajatellessaan.
ja kuolema saapui. Torstaina jouluk. 17 pinä näytti tauti paraneman. Mutta se näytti waan siltä. Kello 9 nukkui sairas makeaaununeen, josta ei enään tähän elämään herännyt. Kuolema tuli Hiljaan, ilman erityistä kuolemaukamppausta. Kilo 1 perjantai aamuna siirtyi henki tomumajastaan enkelien kantamana armoistuimeun luo taiwaaseen katselemaan Jeesusta kasvoista kaswoihin
Maanantai, joulukuu» päiivä. Taas soimat kirkonkellot, »vaikkei olekaan pyhäpäivä Ne kehoittaival saapuinaan surujulilaii iviettoon, ne kehoittawat »icitä saattamaan »slollisla sielnnpaimenta hänen »viimeiselle matkalleen Nousiaisten pappilasta seurailin,ia» hautausmaalle.
hirtossa aljetaan juhla luinalan kasmojen edessä. Siellä siunasi Urjala» kirktoh. Nathanael waiuajan sekä luonnolliueu että hengellinen »veli, raklaan ruuiuiin haudan lepoon. Ei ainoakaan silmä ole ilman lmmcleitä. Siellä muistuttaa wainajan lanko, kirkkoh. T. von Pfaler Tnrusla seuraliintna Jeesuksen sanoista loh. 14: 18—19. Jeesuksen kanssa emme koskaan ole orpoja, ei meidän koskaan tanvitse peljätä, ei kuolemassakaan. Ia siellä seurakunta laulaa uskon lauluja täynnä ijankaikkisen elämä» toimoa. kallista ijankaitkisuushetkeä »vietetään, hetkeä joka mone» mieleen jääpi koko elämän ijälsi. kirkosta siirr»,lää» hmitausmaalle. Ruumisarkku kannetaan hautaan. ~Se on sentään ivaan tomumaja, joka siune pannaa»", kuiskaa eräs täwä wainajan weljelle. ~Mutta se oli meille rakas tomumaja", wastasi häu. Niiu tosiaankin rakas se oli, rakas ivainajan puolisolle ja kuudelle lapselle, weljelle ja muille läheisille sukulaisille, mutta rakas meillekin, suurelle ystäwäjoukolle ja kaikille lukuisille sanankuulijoille. Hauta luodaau umpeeu hengellisten laulujen kaikuessa. Ia hautakumpu peitetään kukilla: Nousiaisten ja Ruskealon seurakuunan, Mynämäen rowastikunnan papiston, lukuisten ystäwien ja omaisten puolesta lasketaau seppeleitä. Pian on hauta kuktieu peittämättä. Wielä lauk' taan: ~Herra, siunaa meit' ja auta" — ja meunään hiljalleen pois haudan reunalta.
Ilma on kylmä, 20 asteen pakkanen, talinen kylmä henki puhaltaa. Mutta me tiedämme tewään tuleman talwen jälkeen, kemään, jota tuovi, mukanaan päimänpaistetta, lintujen laulua ja kedon kukkasia. Ia tiedämme senkin, että terran tulee leivät, ihaua ja suloiuen, joka ijankaiktisesti kestää. Ia se kewät tuopi mukanaan uuden taiwaan ja uuden maan, jossa ivanhurskaus asuu, ja se herättää haudasta Herrassa nukkuueitteu kuolleet ruumiit, jotka kirkastettuiua nousemat ylös.
Sitä kewättä me nskossa ja toimossa odotamme.

Uuno Renwall.
Kirkollinen sisälähetys, 15.01.1909, nro 1, s. 8
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1009855?page=8
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot